Uusi tavallisuus ei ole hillittyä tai hurmaavaa, kuten takavuosina, kirjoittaa Terho Pursiainen tämän päivän Hesarin kolumnissaan. Takavuosien porvariston hillitty charmi ja toruskelu kahvipöydässä ei oikein enää toimi. Tämän päivän tavalliset tolkun ihmiset eivät ole enää sivullisia, vaikka pitävätkin suunsa kiinni. He antavat militantin tavallisuuden rähjätä nimissään puolustaen ”tavallisuutta” jota kukaan ei enää määrittele tolkun ihmisistä, toimittajista tai asiantuntijoistamme. Piru on päästetty irti ja tuli on nurkissamme.
Nyt hiljaisuus on äärimmäisyyksien kutupaikka, kirjoittaa Pursiainen. Brexit on todellisten, tavallisten, tolkun ihmisten juhlaa, havaitsee takavuosien kapinallinen pappi. Hän lainaa viisaasti myös Janten lakeja tyyliin: ”Älä luule olevasi jotain. Älä luule olevasi yhtä hyvä kuin me. Älä luule olevasi meitä viisaampi. Älä luule, että sinussa olisi mitään, mitä emme tietäisi. Yksityisyytesi on harhakuvitelma. Sinut nähdään kaiken aikaa perin pohjin.”
Saara Turusen kirja ja näytelmä saa tilaa kolumnissa Terhon kertoessa kuinka moderni ihminen, takavuosien tuote, hänen oman nuoruutensa vallankuomuksellinen lapsi, kuvattiin aiemmin banaalisti ja muutamalla kliseellä. Banaali kun on pakko kuvata banaalilla tavalla, minkäs teet. Alber Camus kuvasi sen aikanaan yhdellä lausella: ”Moderni ihminen lueskelee lehtiä ja naiskentelee.”
Ajat vain muuttuvat ja sosiaalisen median ihminen ei lue enää lehtiä tai kirjoja. Tavallinen tolkun ihminen tuli ulos ja alkoi itse elää päätoimittajan elämää. Siinä paheksutaan kaikkea epätavallista, kirjoittaa Terho Pursiainen. Joskus aiemmin myös nainen oli epätavallinen patriarkaalisessa maailmassa. Toki on vieläkin kun etsitään oikeita kulttuureja.
Professori Jukka Korpela pahaksuu Hesarissa sitä, kuinka asiantuntijaksi kelpaa kuka tahansa. Medioitten ohjelmavirrassa kaiken maailman dosentit tai oman alansa ulkopuoliset professorit esiintyvät aivan väärän aihepiirin asiantuntijoina. Toki pahempaakin löytyy. Riittää kun on julkimo ja viihteellisen ohjelmavirran sisään mahtuu hyvinkin asiantuntijaksi. Sellainen harmittaa oikeaa asiantuntijaa. Nykyisin pelkkää aisankannattajaa.
Tolkun toimittaja on asiantuntijana lehdessä joka päivä. Siellä narsisteille oman nimensä saaminen näkyville on tärkeintä. Politiikassa se on elinehto ja näin siellä näkeekin liki pelkästään häiriintyneitä narsisteja tai tunnevammaisia psykopaatteja räyhäämässä. Kesällä räyhäävät ne joiden ääntä talvella ei kuunnella.
Heitä on helppo protestina ääestää uuden hiljaisen enemmistön. Sen joka ei edusta enää vanhaa porvariston hillittyä charmia vaan ärhentelevää ja rähjäävää Trumpin oloista elämöintiä Yhdysvalloissa, ympäri maailmaa ja nyt myös paikallisessa parlamentissa Forssan kunnatalossa. Enää ei ole tarvis odottaa vuosikymmeniä. Maailma on reaaliaikainen ja paikaton. Yhdysvallat tulee jopa muita jäljessä ja Terho Pursiainen on hänkin nukkunut yön tai pari yli. Nyt eletään jo vaihetta jossa poikkevuutta aletaan ymmärtääkin ja Putin vierailee Suomessa, kauppa Kiinaan käy vilkkaana sekin.
Vanhat puolueemme ovat jakautuneet Forssassa kuitenkin useisiin kuppikuntiin ja kukaan ei ota selville, miksi näiden ärhentelevien kyläpoliitiikkojen on edustettava itseään ja asiaansa niin räyhäkkäällä tavalla. Hiljaisuus on muuttunut todellakin äärimmäisyyksien kutupaikaksi, jossa tavalliset tolkun ihmiset, erilaisuutta vieroksuvat, ovat antaneet äänensä uuden militantin räyhääjäjoukon tehtäväksi. Niin paikallisesti, maakunnallisesti, kansallisesti ja kohta kyläpoliitikkoinakin. Mitä isot edellä sitä pienet perässä. Vai olisiko tämä kohta enää vain forssalainen ilmiö ja jälkijäristyksiä, museoitava vaihe Hämeeseen?