Kun yksinvaltias ja narsismiltaan vaikeasti häiriintynyt ihminen menettää valtansa, hän alkaa käyttäytyä kuin viralta pantu jumala. Tällaisia hahmoja tapaa etenkin murroskulttuureissa, rakennemuutoksissa mutta myös ihan oikeasti suurten kansakuntien johtajissa. Meissä kaikissa on kuitenkin tämä sama piirre ja siitä on helppo tehdä halpaa komiikkaa tai laskuttaa huijaten lääkärinä, valetohtorina tai toimittajana mediayhteiskunnassamme.
Martti Ahtisaari ja kaksi hänen ystäväänsä, Iloniemi ja Ruokanen, kaksi diplomaattia ja yksi toimittaja, ovat kirjoittaneet kirjan, jossa Putin kuvataan ikään kuin tällaisena hahmona. Hän joutuu turvautumaan selittelyissään kerrontaan, joka on tarkoitettu jumalille, ei kansakunnalle. Kansakunta kaipaa vanhaa suuruuden aikaa ja sen hyväksyntää niihin pöytiin, joissa sodasta ja rauhasta päätetään. Jos et ole ratkaisu ongelmalle olet osa ongelmaa.
On purettava Venäjää kohdanneet saartotoimet mutta ei toki annettava niiden syitä anteeksi ja Suomen liityttävä rohkeasti Natoon, kertoo kirja. Ei siksi että pelätään Venäjää, saati Natoa, vaan osoittaaksemme kansakuntamme asemaa itsenäisenä yhtenäiskulttuurina. Kulttuurina, johon vieraan on vaikea piiloutua ettemmekö hänet havaitse kielitaidottomana keskuudessamme. Venäjä auttakoon puolestaan Syyriassa perheiden yhdistämistä ja sivistysyhteiskunnan palauttamisessa. Perhe kun on siellä tärkeämpi instituutio kuin Suomessa. Se kun kertoo sivistyksestä kaiken.
Seuraavaksi Suomen presidentiksi on pyrkimässä ehkä kolme Niinistöä. Aiemmin oli siis Kekkonen, Kekkonen ja Kekkonen, nyt Niinistö, Niinistö ja Niinistö. Siinä on toki eroa mutta ei niin paljon kuin ehkä ensihätään ajattelemme. Politiikka kun ei meitä kiinnosta ja siellä saa vain lokaa silmilleen. Se alkoi jo Kekkosen aikana ja on siitä vai syventynyt.
Nobelit on fysiikan osalta jaettu ja yksi kolmesta voittajasta sattui seikkailemaan huoltoasemalla Suomessa saatuaan tietää voitostaan. Hän kertoo kuinka hän rakastaa epävarmuutta ja suomalaiset tunnistavat sen runosta, jossa vapauden tuo vain umpihanki. Jos kuljet muiden tekemiä latuja, et voita ikinä Nobelia, mutta et nyt voita silloinkaan kun alat tehdä omaa latuasi.
Se kun on vain harvojen herkkua ja liki masokistista itsensä kiusaamista etenkin Suomessa, jossa kylien ja kaupunkien yhdessäolo-organisaatiot vierastavat kaikkea uutta ja ovat rakentaneet kiusaamiskulttuurimme tuoman helvetin.
Kiusaaminen kun on psykopaateille, räyhägeenisille, sama asia kuin yhteisö ja Gemenischaft organisaation kaikki ihanuus ja kurjuus. Asiaorganisaatioon (Gesellschaft) siirtyminen ei tapahdu sekään perustamalla lisää populistisia liikkeitä. Pikemminkin on korjattava näitä vanhoja.
Sekava kulttuuri ja organisaatiot tuottavat samanlaisia johtajia. Yliopistoissa professorit haukkuvat työnantajansa tänään maan rakoon ja osoittavat sormellaan johtajiaan. Luottamuspula on huutava ja kaikki rutiinityötkin on kasattu professorin hoidettavaksi. Siis opetuksen ja tutkimuksen ohella hallinto ja rahoituksen haku, joka on turhauttavaa jatkuvaa hakemusten tekoa ja hallinto rutiinijuttujen hoitoa. Tutkimus tehdään työajan ulkopuolella, jos silloinkaan.
Niin oli myöskin omana aikanani Oulun yliopistossa ja Turun yliopisto oli jo vähän helpompi tutkijalle. Tutkimuslaitokset olivat aluksi kuin taivaan lahja tutkijalle, kunnes nekin pilattiin 2000-luvun alusta. Syntyi sairaita kuppikuntia, psykososiaalista kiusaamista, pahoinvointia, joka muuttui fataaliksi vainoamiseksi ja moni sairastui, erityisherkät tutkija ensimmäisenä. He joilta Nobelia voi odottaa.
Vain vähäjärkisimmät psykopaatit pelurit menestyivät ja niin tämä sekava kulttuuri yt-neuvotteluineen toi mukanaan myös sekavat johtajat sekavine organisaatiokaavioineen ja matriiseineen.
Fingenpori sarjakuvana kertoo kuinka melalla voi matkaansa avittaa. Kun Hilkka ja Urpo Vesa saavat postista maatalouseläkelaitoksen (Mela) myönteisen päätöksen, Hilkan lukiessa sen Urpolle kuinka ”Melan tuki tuli”, Urpo ymmärtää sen tarkoittavan vallan muuta, anonyyminä (nimetön) hänen aiemmin postittamaansa hakemusta melan tueksi, maataloudessa korren vahvistajaksi.
Hän punastelee vaimonsa ilmoitusta. Paljastuiko hän vaimolleen Hilkalle? Miksi he eivät keskustelleet Urpon ongelmasta? Molempien yhteinen ongelmahan se oli.
Nimetön nimimerkki on hankala paikka myös Suomen Uutisillekin puolueen ainoana mediana. Silloin kun mela on ongelma nimettömien sosiaalisen median mekastukselle, sen pelastaa vain rohkeus hakea apua, oman nimen käyttö eikä jatkuva häpeily Fingenporin Urpo Vesan tapaan eläen. Joku ymmärtää tämän heti, toinen ei koskaan.
Kun selität tätä alle kymmenvuotiaalla tyttären lapselle, kuinka kyseessä on aikuisviihde, jossa tulkinta siirtyy lukijalle, se ei ole yhtä helppoa kuin sulkea kielletyt viestit älypuhelimessa. Sama pätee mitä tahansa kirjoitustasi, joka sisältää enemmän kuin kolme asiaa medioissamme.
Voit kirjoittaa Sirkka-Liisa Antilan tapaan Forssan Lehteen jutullesi kolme otsikkoa tai pyrkiä pysymään yhdessä, jolloin se tärkein viesti, se neljäs asia, mela ja korrenvahvistaja, on näitä kolmea yhdistävä. Jos lukija lukee koko artikkelin ja jopa ymmärtää lukemansa, löydös on hänen omansa. Silloin se on myös oivallettu ja hyväksytty sellaisena. Viestisi on mennyt perille ja muistetaan.
Se, että professori saa melalleen tukea Nobelista, ollessaan jo 1930- tai 1940-luvulla syntynyt, ei enää auta. Jos kyseessä on eläkelaitoksen päätös, siitä voi olla hänelle hyötyäkin, jos olet 1950-luvulla tai aiemmin syntynyt. Tällöin kun voit Suomessa keskittyä pelkästään tutkimukseen ja tieteeseen sekä unohtaa laitoshallinnon ja politiikan, SDP:n ja vasemmiston tukemisen laitostuneen ay-liikkeen kautta valtaa käyttäen tai perustamalla populistisen liikkeen ja tukien Trumpin kaltaista ilmiötä perustellen sen raamatullisella tavalla.
Näkevät kun eivät tarvitse taluttajaa vaan sokeat. Ironia, satiiri ja sarkasmi voi myös muuttua sairaassa laitosympäristössä surrealismiksi. Se on tapa pysyä hengissä. Sellainen elämä ei tuota nobelvoittajia ensinkään ja innovaatiopolitiikka on pelkkä sanahelinää joita puppusanageneraattorit tuottavat.
Uusissa sähköisissä medioissamme, sosiaalisissa medioissa voit käyttää myös useita nimiä ja nimimerkkejä ja väitellä itsesi kanssa. Näin olet taatusti omavarainen juostessasi itsesi kiinni ja taputellessasi itseäsi nimimerkin suojissa kiitellen tai tarvittaessa nuhdellen. Käytännössä robotit tekevät juuri näin koukuttaessaan sinut yhä syvemmälle mediakuplaansa ja osaksi samaa mainoskampanjaa tai puoluetta, laitosympäristöä ja fiktiivistä virtuaalielämää. Valinta on sinun ja elävät vain kerran.
”Nimetön” on riittävän mielikuvitukseton nimimerkki ja sen suojissa voit näytellä tyhmempää kuin ikinä voit kuvitella osaavasi. Sen sijaan viisasta ja älykköä ei pidä lähteä näyttelemään. Se on mahdotonta. Tyhmä ei voi näytellä älykköä mutta älykkö voi näytellä typerystä. Moni näyttelee ja on pakkokin, jolloin kiusaaminen helpottaa ja sekava organisaatio sekä talous muuttuvat tasapäistäväksi mössöksi johtajineen.
Tämän opin sain jo lapsena Mika Waltarilta, joka kirjoitteli sekä vakavasti otettavia romaaneja Yhdysvalloissa, Freudin tapaan oman aikansa hysteerisille naisille kirjoittaen ja Kreikan mytologiaa käyttäen tai Suomessa komissaari Palmu juttujaan nimimerkeillä niin miesten- kuin naistenlehtiinkin. Urho Kekkonen oli tässä niin ikään taitava.
Jotenkinhan hänenkin, kirjailijan, oli leipänsä ansaittava ja jossakin elettävä välillä mielisairaalassa, yhdessä ainoan kirjallisuuden Nobelistimme kanssa, vieraillen. Suomi kun on paikka, jossa umpihanki avautuu talvella heti kun avaat ulko-oven ja poistut kohti järvellä odottavaa avantoa ja edessä siintäviä lakeuksia tai vaaramaisemiamme.
Aforismi ”Ken tietä kulkee tien on vanki, vapaa on vain umpihanki” on oululaisen maantieteilijän ja runoilijan Aaro Hellaakosken runokokoelmasta ”Huojuvat keulat”. Se ei ole siis Koskenniemen, kuten usein oletetaan eikä runosta lainkaan.
Se kun sopii juuri Hellaakosken elämään ja siihen yliopistomaailman rujoon helvettiin, johon myös omat tutkijamme pyritään nyt sopeuttamaan. Se loukkaa toki ihmisarvoa ja populistinen kulttuuri rinnan anarkististen liikkeittemme synnyn kanssa koko kansallisia turvarakenteitamme.
Tähän kolmikko Ahtisaari, Iloniemi ja Ruokanen olivat puuttuneet. Se tuli nyt vain liian myöhään. Umpihankeen kun ei mennä sen jälkeen kun latuja on jo joka suuntaan ja sekavien organisaatioiden samanlaisten johtajien tekeminä.
Trumpin kaltaista tuetaan kun halutaan mukamas auttaa, ettei hän tee koko ajan tolkuttomia tyhmyyksiä. Myöhäistä se on sen jälkeen kun tyhmät tukijat ovat nämä tyhmyydet omalla äänellään mahdollistaneet. Kysykää vaikka saksalaisilta. He muistavat vielä ja tämän artikkelin lukijoista valtaosa on juuri Saksasta.