Herrasmieheksi syntyminen on sattuma, herrasmiehenä kuoleminen saavutus. Herrasmies on mies, jonka isä ansaitsee yli tuhat puntaa vuodessa, sanoi Bertrand Russel. J.P. Roos piti perussuomalaisten kuvia rumina. Toki veti sanansa myöhemmin takaisin. Se on rumoo, jos mies on koree, sanotaan Pohjanmaalla :o)
Herran elo on köyhäin vero ja herroilla hevosen mieli, miehellä tahtonsa naisella keinonsa. Miehen kauneus ja makkaran vääryys, ei sen mittään meinaa, sanottiin taas Yläneellä. Miehen kauneus on hänen älyssään, naisen äly hänen kauneudessaan, on taas arabialainen sanonta. Mies on niin hyvä kuin on pakko, ja nainen niin paha kuin rohkenee, kertoi Elbert Hubbard. Miehen tarmokkuus vetoaa paremmin kuin hänen kauneutensa, on taas Louis Alcottin suuhun pantu viisaus.
Olen kohta parin vuoden ajan yrittänyt miellyttää perussuomalaisten sosiaalisen median sivullani, kotisivullani blogeja (päiväkirja) kirjoittaen, sinne tunkeutuneita paria nimetöntä ihailijaani näin viihdyttäen. Veikko Vennamo käytti aikanaan näistä puolueen tuon ajan drolleista (droll hullunkurinen, lystikäs) nimitystä ”pahat henget” kiusaamassa Pekka Vennamoa ja viemässä puoluetta harhapoluille. Toinen heistä näyttää lukevan kaikkien muidenkin kirjoittajien sivustot läpi ”Nimettömänä” nimimerkkinä ja kysyy sekä vastailee itselleen kymmeninä perättäisinä hengentuotteinaan.
Näin voit saavuttaa sosiaalisessa mediassa lopulta tilan, jossa juokset itsesi kiinni ja voit taputtaa itse itseäsi olkapäillesi, olla itseriittoisuudessasi omavarainen ja odottamatta, että sen tekisi naamakirjan robotti testeineen. Kun puolue on uusi ja ilmeikäs, monenlaista väkeä sisäänsä kerännyt, vie aikansa ennen kuin sen medioita seuraavat löytävät omat ”ihailtavansa” ja ”vihattavansa”. Tässä suomalaisessa käytännössä hetki, jolloin vieraat alkavat lopettaa haukkumisen, on samalla vaihe, jolloin omat vasta käynnistävät sitä.
Kun on kirjoittanut jo kolmevuotiaasta alkaen, julkisesti ensimmäisen radiokuunnelman kymmenvuotiaana, ihmisten miellyttäminen tai ärsyttäminen kielen kautta on tullut tutuksi. Mika Waltarin tapaan kirjoittamisesta on tullut ammatti, jonka sanat on suunnattava vuoroin niin miehille kuin naisille, herroille ja narreille. Siinä miestenlehtiin kirjoittaminen on kokonaan eri asia kuin naistenlehden lukijan koukuttaminen.
Lyyrisen tekstin tuottaminen on lopulta helpompaa kuin proosan. Lisäksi samalla kirjallisuutta kääntäen tunnesanat tulevat taatusti kesytettyä tavalla, etteivät ne enää vaikuta omaan tunne-elämään mitenkään. Inhokiksi mainittu puolue tuntuu jo lapsuudesta alkaen miellyttävältä ja kodikkaalta. Epämiellyttävyysalue on käsitteenä tuntematon.
Kritiikki yliopistoissa on koko toiminnan idea ja tutkimusta tehtäessä muuta et kohtaakaan kuin kritiikkiä. Jos sitä ei tule, kaikki alkavat kiitellä, silloin alat hermostua. Mitään merkittävää kun ei synny silloin, kun kukaan ei hermostu. Kritiikki kun on aina merkki uuden löytymisestä ja äärimmilleen ärsytettyä se on juuri hetkellä, jolloin se muuttaa vanhan konvention, teorian tai mallin, dogmin uudeksi. Ja nyt on muuttumassa kokonaiset maailmankuvat paradigmaisesti kansaa ja sen puolueita, mediaa, ravistellen. Se ei tapahdu hetkessä. Timo Soinille voisi ojentaa vuosikymmenisestä kokemuksesta tunnustuksen sietää epämiellyttävyysaluetta. Ainakin nyt aluksi Suomen mestarin titteli SMP:n ja Perussuomalaisten johtajana.
Narsismi käsitteenä tuli Ouluun Kalevan kautta levitettynä jo 1970-luvun alussa. Lapsipsykiatrian loistava psykoanalyytikko Tor-Björn Hägglund esitteli silloin lehdessämme mitä narsismi ja sen häiriöt tarkoittavat tieteessä, johtamisessa, politiikassa, toimittajana jne. eläen ja myös lapsia kasvattaen. Vasta 2000-luvun puolella käsite levisi koko maahan ja silloin ”narskuja” alkoi olla kaikkialla. Aiemmin vain alan tieteessä käytetystä käsitteestä, vain muutaman sen ymmärtävästi tulkiten, tuli kaikkien mukamas ymmärtämä ja yleinen haukkumasana.
Olin itse opettamassa tuolloin innovaatioita ja maailmalla opiskellen myös innovaatiopolitiikan alkeita, verkostoja ja klustereita mm. Ruotsiin siirtäen ja sieltä vähin eri myös Suomeen. Suomessa alan tärkeimmän tutkijan kirjoja käännettiin ja julkaistiin tuhatmäärin kutakin. Parin vuosikymmenen kuluttua selvitin, kuinka paljon niitä oli kustantajalta levitetty ja myyty, monen aiheesta puhuessa suurella asiantuntemuksella. Selvisi, kuinka kirjojen myynti oli jäänyt muutamaan kymmeneen ja osaa ei oltu myyty juuri lainkaan.
Se, että ne tunnettiin ja niistä puhuttiin, liittyi samaan muodikkaaseen ilmiöön kuin narsismin kohdalla. Verkostotalouden ja klustereiden tuntijoita oli tutkijana kourallinen, mutta niistä puhuivat eniten he, jotka vähiten niistä ymmärsivät. Taustalla olivat narsismin häiriöt ja ihmislajin tapa manipuloida muita ja käyttää valtaa. Tänään näin tapahtuu sosiaalisen median sisällä ja eniten meuhaavat nimettömät narsistit ja vaikeasti häiriintyneet lajitoverimme. Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten.
Näin näyttää käyvän myös monille tänään muodissa oleville mm. juridisille turvapaikkapäätöksille ja meille vieraita kansanryhmiä koskeville syytteille ja leimaamista tarkoittaville ilmiöille lainsäädäntöä tulkiten ja medioita samalla seuraten. Niinpä kun joku on yllyttämässä kansanryhmää vastaan, toinen on vuorostaan yllyttämässä valtiovaltaa vastaan, hakien näin julkisuutta. Kun joku saa kielteisen päätöksen jäädä asumaan maahamme, eikös toinen lupaa piilotella heitä yhteisiä normeja ja arvoja, lakia näin rikkoen.
On turhauttavaa seurata keskustelua, jossa ääriliikkeet niin oikealla kuin vasemmalla meuhaavat narsistisesti ja manipuloiden muita. Jossakin vaiheessa, näin uskomme, kuitenkin siirrytään lopulta käytännön realismiin, joka ei suinkaan välttämättä ole fiksuuden ja humaanisuuden vastakohta. Entäpä jos näin ei käykään vaan taantuma syvenee kohti pimeää keskiaikaa.
Herrat Ahtisaari, Iloniemi ja Ruokanen julkaisivat kirjan, jossa oli pohdittu tutuilla käsitteillä samaan tapaan kuin takavuosina viisaat tekivät muiden puolesta ajatellen. Kuka ja milloin syyllistyy vihapuheeseen ja onko vihapuhe lopulta yhtä yleinen käsite kuin ”narsku” ja tarkoittaa kaikkia meitä median kanssa joskus eri mieltä olevia kansalaisia. Sellaisenkin määritelmän kun olen lukenut populismista.
Tuon lukemani määritelmän mukaan populisti kun on ihminen, joka kritisoi mediaa, mutta myös drolleja ja nimettömiä punavihreitä radikaaleja ja etenkin entisiä korpikommunisteja teollisuuskommunisteista nyt puhumattakaan. Näin päädytään keskiaikaisiin noitavainoihin ja kohta laadimme noitadoktriinit, joita käytämme oman aikamme noitavainojen hoidossa. Näillä doktriineilla sitten tuomitsemme väärät poliittiset mielipiteet ajatuspoliisien avustamana ja drollien työnä sosiaalisen median sivuilla. Drollin ja trollin välillä on vain yhden kirjaimen ero ja d-kirjainta kiertävän kohdalla ei edes sitä.
Ilmiö on sama kuin Palasjoen nimen muuttuminen Padasjoeksi, jolloin alkujaan saamelainen käsite, jossa ”palas” (joki tienä tai polkuna) muuttuu kunnan vaakunnassakin kuohuissa keinuviksi padoiksi. Kielemme on täynnä näitä käännösvirheitä, kuten mustankipeyden ja -sairauden muuttuminen mustasukkaisuudeksi. Onhan siinä selvä ero padassa ja joessa, sukassa ja sairaudessa. Jos käännös olisi ollut oikea, olisimme aina hoitaneet mustankipeyttämme lääkärin ja lääkkeitten avulla. Sukan hoitaminen tapahtui vain väriä vaihtamalla, juopottelemalla ja puukkoa ja helapäätä heilutellen.
Sama pätee käännökseen, jossa juutalaisten lakikirja edellytti suurvaltion loiston aikoina vieraan kulttuurin edustajan tuomitsemisessa ”hyvitystä” kolmanteen ja neljänteen polveen. Luther kiireisenä kääntäjänä tämän hosui ja Agricola otti käännöksen saksankielisestä Raamatusta. Normi ja laki meni päälaelleen, hyvityksestä tulikin kosto. ”Kostetaan kolmenteen ja neljänteen polveen..” Näin syntyi tapa ja normisto ”maassa maan tavalla tai maasta pois”.
Ihminen on muutaman muun kädellisen tapaan ainut nisäkäs, joka surmaa oman lajinsa jäseniä. Meitä nisäkkäitä on kuitenkin hurjan suuri määrä lajeina, mutta ikinä ei ole nähty vaikkapa valaan tai delfiinin, lepakon surmaavan toista lajinsa jäsentä. Meistä ihmisistä kuitenkin arviolta noin 2 % on kohdannut loppunsa toisen ihmisen väkivallan kautta sitten Adamin ja Evan aikojen. Jotkut epäilevät ihmisen olevan evoluution tuotetta ja geenien koneistamaa elämää, toiset epäilevät tätä mutta ovat täissä geenejä manipuloivissa laitoksissamme. Siinä ihmisen uskottavuus on koetuksella.
Aggressio ja väkivalta on siis lajin sisäinen ongelma ja suomalaisten keskuudessa paljon yleisempi iät ja ajat kuin muissa länsimaiksi mainituissa, joissa asiaa on myös tilastoitu. Meillä on myös kiusaamiskulttuuria huolimatta, että se on kriminalisoitu jo aikoja sitten rangaistavana tekona. Me emme siis välitä arvoista, normeista ja laeista, mutta vaadimme muita niitä noudattamaan alkamalla kiusaamalla pahoinpidellä ihmisiä, jotka meitä jollakin tapaa ärsyttävät. Sekin panee epäilemään tällaisen ihmisen arvoja, normeja ja moraalia.
Juuri tämä piirre, aggressio lajin toista jäsentä kohtaan, on johtanut käyttäytymismalleihin, joista psykiatrian rinnalla tutkimusta tehdään myös vaikkapa sosiologiassa ja sosiaalipsykologiassa. Biologit taas tutkivat evoluutiotamme ja eläinten käyttäytymisen tutkimus om hyvinkin vanha tieteen tunnistama tapamme lisätä myös oman lajimme käyttäytymisen ymmärrystä. Sen ymmärtäminen kun lisää myös politiikkamme teon ja tekijöiden uskottavuutta. Uskottavuus kun ei ole emotionaalinen ilmiö vaan järjellä ja logiikalla ratkaistava ja seuraten ihmisen aikaansaannoksia. Hedelmistään puu tunnetaan, ei puheistaan ja trollina eläen sekä nimimerkin taa piiloutuen. Se kun vie uskottavuuden ihmisenä ja lajina, yhteisönä ja kansakuntana. Kansakunnan ainoa uskottava pääoma kun on moraalipääoma ja sen kasautuminen sukupolvelta seuraavalle. Tällä havainnolla on voitettu monet Nobelit ja varoitettu moraalin rapauttajista.
Antropologia on ollut erityisen näkyvästi esillä parin viimeisimmän vuosikymmenen ajan neurologian rinnalla ja tuottaneet tietoa käyttäytymisestämme lajina, yksilöinä ja yhteisöinä. Suomalainen ”räyhägeeni” löydettiin sekin lähinnä vankilaoloja, psykopaatteja tutkineiden neurologien toimesta. Näitä tieteitä on hyvä tuntea tai ainakin seurata myös politiikassa ja etenkin silloin, kun asenteet muuttuvat vähin erin arvoiksi ja nämä normeiksi sekä lopulta laeiksi. Yhtenäiskulttuurissa normeja ei saisi olla kovin monta rinnakkain ja tämä koskee myös omaa käyttäytymistämme medioissa, sosiaalisen median normeina ja loukkaamalla ihmisen kunniaa ja syyllistymällä koko ajan herjaamiseen, kuvitellen sen olevan sallittua nimimerkin suojissa piilotellen ja poliitikkoa tai toimittajaa vuoroin leikkien sosiaalisen median päätoimittajan roolissa.
Sosiaalinen kun käsitteenä, tunnesanana, on suomalaisille väärin pääsääntöisesti ymmärretty ja muuttunut ”epäsosiaaliseksi” siinä missä mediakin ymmärretään monesti virheellisellä tavalla tunnesanana. Pohjoisessa liikkuessani haastattelulomakkeen kanssa ”sosiaalinen” käsitettiin joko ”sosialismiksi” (solisaliratti vrt. ILmari Kianto ja ”Punainen viiva”) tai ”sosiaalitanttojen” työnä pidettynä elämänä. Se oli poistettava lomakkeilta. Näin olisi toimittava myös nyt käsitteen ”sosiaalinen media” kohdalla ja korvattava se vaikkapa kansalaismedialla vanhan kansanradion tapaan sinne vastaillen viikonloppuisin ja usein silloin juovuksissa mieltään purkaen.