Toimittaja Susanne Päivärinta erosi ylestä. Toimittajan eroaminen on nykyisin suurempi asia kuin ministereitten erot ja hankkiutuminen pari vuotta takaperin maan rajojen ulkopuolelle. Mutta mediahan maata johtaakin ja median lukutaidosta on tullut lukutauti. Lukutautiset ihmiset ovat ongelma myös kirjoitustaidon muututtua kirjoitustaudiksi. Luku- ja kirjoitustaudista tai -taidottomuudesta loikattiin sen tautiin. Monessa maassa ja maanosassa loikka oli valtava. Myös meillä etenkin nuorten käyttämä aika uusmedioissamme on valtava. Afrikassa sama loikka tehtiin suoraan liki lukutaidottomissa oloissa. Näin myös monessa osavaltiossa Yhdysvalloissa tai Aasian ja Etelä-Amerikan valtioissa, Euroopan periferioissa ja slummeissa.
Luku- ja kirjoitustautiset ihmiset ovat oman aikamme ongelma myös kustantajille, jotka lähettävät luettavaksemme väritysvihkoja ja aikuisille satukirjoja. Lukutaudin ja kirjoitustaudin kasvu sosiaalisen median mukana teki siitä myös poliitikoille epäsosiaalisen median. Se mikä vanhalle medialle ja poliitikolle riitti, ei nyt riitä enää lukutautiselle kansalle alkuunkaan. Syntyi uuspopulismi, vanhasta poikkeava, jossa luku-ja kirjoitustautinen, epäsosiaalinen kansa, otti vallan omiin käsiinsä. Ei vai Britanniassa ja Yhdysvalloissa vaan myös Suomessa ja kohta Saksassa, Ranskassa, Hollannissa jne. Vaali vaalilta edeten ja seuraten kuten vuonna 2011 arabi-islamilaista vallankumousta.
Päivärinta on poikkeuksellisen terävä-älyinen ihminen ja tietysti hänen lahjojaan ja älyään kadehditaan. Jo oli aikakin nostaa rimaa vähän korkeammalle. Draaman kaari palveli sitä nyt hyvin. Olisin itse menetellyt samoin. Takavuosina Repo-radio hämmensi maata ja sen radion rauhoittamiseksi haettiin Erkki Raatikainen. Ovet paukkuivat Sorsan hallitusten aikana Raatikaisen työhuoneessa mutta konsensus Suomen rauha säilyi. Raatikainen siirtyi eläkepäivinään Apu-lehden kolumnistiksi, eikä siinä tehtävässään haaskannut aikaansa poliittisen elämämme seurantaan. Se kun oli niin tylsää. Raatikaisen kolumnit olivat mieluisaa luettavaa perhelehden tilaajalle. Monella tapaa sivistynyt mies kirjoitti kuten kuuluikin ja moni osasi odottaa.
Totta kai päätoimittajan on lähdettävä hänenkin silloin, kun hän on selvästi epäonnistunut tehtävässään. Vian etsiminen kun parlamentarismissa sen toimivuudesta on väärä suunta. Yle kun on se, mikä se on, ja liiankin helppo hoidettava muihin medioihimme verrattuna ja verorahoilla pelaten. Se on poliittinen elin ja sen valtaa käyttävät poliitikot. Eivät toimittajat. Oli toimittajan väri mikä tahansa. Ja Repo-radiossa se varmasti aikanaan näkyi. Tänään yksikään puolueemme ei kehtaa edes mainita sosialismia opeissaan. On siis mainittava jotain muuta pysyäkseen mukana kilpailussa.
Valta on eri asia kuin mediasisältö ja sen laatu. Nythän se on ollut huonoa juuri siellä, missä se olisi voinut olla tänään erityisen laadukasta. Tapahtumien määrä ja niiden välittäminen ei ainakaan ole ollut esteenä korkeatasoiselle journalismille. Yleisradio alkoi kuitenkin seurailla kaupallisia medioitamme ja vielä verorahoillamme kilpaillen niiden sisällöntuotannosta ja samalla katsojaluvuista. Se oli virhe, josta joutuu myös tilille. Brittien käyttäytymistä ja Yhdysvaltain vaaleja olisi tullut seurata viileän analyyttisesti, ei tunteella. Sama olisi ollut tehtävissä myös Suomessa perussuomalaisten kohdalla.
Demareitten puheenjohtajan vaali oli kehnoa seurattavaa myös ylelle. Kun jännitteet puuttuvat ja ainut draaman kaari syntyy kolmen hakijan lapsuuden traumoista tai kuvauksista jonottaen leipäjonossa, silloin ylen eväät jutun tekoon ovat olemattomat. Aletaankin kiinnostua perussuomalaisista ja tohtoreitten taistosta tulevana kesänä maan liki suurimman puolueen puheenjohtajan vaalissa. Valtionhoitaja uuspopulistisena puolueena kiinnostaa myös kansainvälisesti.
Timo Soini on kiinnostava henkilö siinä missä Jussi Halla-ahokin. Kaikista perussuomalaisten puheenjohtaja ehdokkaista tullaan varmasti kirjoittamaan maailmalla. Elämme uuden median aikaa ja samalla myös niiden itse mediaansa ylläpitävien aikaa, joita kutsun kirjoitus- ja lukutautisiksi uuspopulismin ilmiöiksemme. He kun sen myös synnyttivätkin. Heitä kun ei voi enää perinteinen vanha mediamme lukijoineen mitenkään sivuuttaa Yhdysvalloissa, Britanniassa, Saksassa, Ranskassa, Hollannissa, Ruotsissa, Venäjällä, Kiinassa, Intiassa, ei missään.
Näin perussuomalaisten vaaleissa on jännitteitä ja draaman kaari valmiina. Puolue kun on keskellä globaalin uuspopulismin ydintä, on suomalainen ja sai aikaan jytkyn, jollaista ei ole maassa koettu sitten 1940-luvun vasemmiston valtaantulon aikojen.