29.11.2008 – 27.11.2022
Kielen kanssa adventtiin – rakkauden monet kasvot
Kielitaistelun makua
Kotimaisten kielten tutkimuskeskusta (Kotus) ollaan ajamassa alas siinä missä muitakin valtion tutkimuslaitoksia. Se on omituista, kun samaan aikaan meiltä on kadonneet niin pankit, perusteollisuus ja kauppa, oma raha ja nyt siis oma identiteettimme, oma kielemme. Se on oma ”omituisuutemme” josta taistelimme alkaen Michael Agricolasta ja edeten suomalaisuusliikkeeseen ja Elias Lönnrotiin, suomalaiseen kirjallisuuteen ja sivistykseen. Nyt on noustava kansakunnan kapinaan.
Tämä on kirjoitettu adventtina vuonna 2008. Muistan hyvin tuon hetken ja ”Adventus Dominin” sekä aiemmin vierailuni luostarilaitoksen yhteyteen liittyvässä, sukuni nimeä kantavassa tapahtumassa. Siinä muisteltiin luostarilaitoksen veronmaksajia, lampuoiteja. Samalla myös onnettomuutta Kallavedellä juhannuspäivänä 1850. Se muutti monen suunnitelmia.
Elämä on sitä mitä meille sattuu ja tapahtuu silloin kun teemme muita suunnitelmia. Eilistä et kiinni saa, huomista et pääse pakoon. Se opetti minulle punnitsematta jokaista askelta tielläni; visionääri on ihminen, joka löytää perille katsoen riittävän kauas eteensä.
Olen vapaa-aikanani kääntänyt Shakespearen alkuperäistekstejä ja selaillut kirjojen sanastoja sivumäärältään tuhatmäärin vanhaa kieltä. Nytkin ne ovat avoinna pöydällä ja osa levitettynä työhuoneen lattialle.
Mieleeni tulee Lenita Airiston moitteet suomalaisille miehille apinaenglannin käytöstä. Lukeekohan tämä Lenita kirjansa alkukielellä ja hakien alkuperäistekstit? Ampuuko hän vain vanhalta muistilta ja pysyäkseen kansakunnan muistissa?
Puhekieli katoamassa
Jos suomalainen mies tai nainen ei ole erityisen ilmaisuvalmis omalla äidinkielellään, omassa isänmaassaan, kuinka hän voisi olla sitä jollakin vieraalle kielellä ja kielialueella, käyttämättä apinaenglantia?
Kyse ei ole vain kielestä ja sen katoamisesta vaan puhetekniikan osaamisen katoamisesta. Mitä hyötyä on mielenkiintoisesta sisällöstä ja suuresta vaivannäöstä esitelmän, jopa teatterinäytännön tuottamisesta, jos koko esitystekniikka on täyttä mössöä, jossa yksittäiset vokaalit ja konsonantit sulavat toisiinsa. Edes salin puoliväliin ei saa mitään selvää lausekokonaisuuksista oli kieli mikä tahansa. Keskusteluyhteyskin näyttäisi syntyvän vain eturivin kuulijoihin.
Syntyy täysin ulkopuolinen vaikutelma. Vaikka elämä ja aktiviteetit ovat sama asia, joku tolkku on sillä, miten nuo hetket käytät mahdollisimman tehokkaasti. Ja jos vielä itsekin nautit noista hetkistä, et varmasti ole epäonnistunut.
Esitys ei synny itsestään oli kieli mikä tahansa. Sen eteen on nähtävä vaivaa. Demostenes ymmärsi selkeän puhumisen merkityksen ja harjoitteli kiviä suussa puhuen meren rannalla, kilpaa myrskyn kanssa luentoaan toistellen. Lapsena kilpailimme runonlausunnassa ja kilvoittelu voitosta vaati jo maakuntasarjan voittaakseen ohjattua harjoittelua. Mihin nämä harjoitukset ovat kadonneet?
Tapahtuminen, kommunikointi salissa, on hoidettava sielullisella tasolla, ilmaisun on oltava oikea myös pienen pienien eleiden ja äänenpainojen osalta. Kieli yksin ei riitä, tarvitaan myös oikea puhetekniikka ja sen opettaminen jo varhain kouluissamme. On voitettava luontainen ujoutemme ja uskallettava esiintyä kunnioittaen kuulijoita ja hakien siihen oikea koulutus, tehden sen eteen töitä siinä missä oopperalaulajamme tai kapellimestarimme sen jo osaavat. Elämä kun antaa meille takaisin sen minkä me annamme toisille, monikertaisena.
Strukturalismi kunniaan
Strukturalismin isä filosofi ja antropologi Levi-Strauss täytti juuri sata vuotta. Claude Levi-Strauss on epäilemättä yksi Ranskan Akatemian kuolemattomia hahmoja. Ennen filosofian ja sosiologian opintojaan hänen rakkautensa aiheita olivat geologia, antropologia mutta myös psykoanalyysi ja marxilaisuus.
Ne opettivat hänelle, kuinka todellisuus koostuu kerrostumista, joista päällimmäiseen ei kannattanut koskaan luottaa. Se ei ollut todellisin. Elämä on banaani, johon apinat eivät ylety.
Olen kulkenut Brasiliassa samoja seutuja, joissa Levi-Strauss tutustui yksittäisten alkuasukkaiden ja heimojen maailmaan. Hänelle alkoivat hahmottua tuolloin tärkeiksi malinowskilaiset ihmishengen ajattelun oleellisimmat välineet, käsin tehdyt struktuurit.
Myöhemmin pakolaisena ja emigranttina hän joutui tutustumaan lingvisti Roman Jakobsonin työhön ja de Saussuren strukturaalikielitieteeseen. Vuonna 1962 syntyi hänen silloinen päätyönsä ”Villi ajattelu” (La pensee sauvage) ja se oli suunnattu Jean-Paul Sartren eksistentialistisen filosofian kritiikiksi.
Oliko Lenita strukturalisti 1960-luvulla?
Mitä Suomessa tapahtui tuolloin vuonna 1962? Eikö se ollut aikaa, jolloin samainen Lenita Airisto koulutti suomalasia miehiä käyttämään oikeita sukkia ja Hannu Taanila esiintyi hänen parinaan televisiossa. Mukana oli myös Vesa-Matti Loiri, silloin vielä kaatuillen portaikoissa.
Onko tästä ajasta edetty nyt apinaenglantiin? Onko tämän pohtimiseen syytä käyttää aikaa? Kuvaako tämä aika juuri länsimaista tiedettä ja sen kulttuurin tilaa, jossa kesy ajattelu on kesytetty tuottamaan voittoa?
Onko pragmatismi ja amerikkalainen utilitarismi liikemiesmentaliteettina ainut ohjaava sofistikoitu tapa esiintyä ja odottaa globaalia ekokatastrofia? Kuuluuko siihen myös nietzscheläinen orjamoraali ja Heideggerin hankala eksistentialismi? Ovatko ne muuttuneet ”hälläväliä” nihilismiksi.
Hetki sitten kirjoitin nihilismistä ja sen yhteydestä omaan aikaamme. Jos astun nyt samaan jokeen, uudet vedet siinä jo virtaavat. Joku ymmärtää heti, toinen ei koskaan. Sama teksti tai luento avautuu eri tavalla eri aikaan sitä lukien tai kuunnellen. Lue se uudelleen ja huomaat mitä tarkoitan.
Joka puolella on kireyttä ja eksistentiaalista ahdistusta, jatkuva periytynyt epäily ja halua nukkua enemmän ja nauraa hekottaa vanhoille tylsille tv-sarjoille, tuijottaa tylsistyneenä kaljatuoppiin, jolloin puhuminenkin alkaa ahdistaa ahdistuksen vapaata virtaa. Sopeudu tai häviä, nyt ja aina, siinä luonnon kategorinen imperatiivi H.G. Wellsin tokaisemana.
Onko peruskulttuuri infantiilia?
Meillä on omituinen tapa yhdistää alkukulttuurit omaamme ja kuvitella niiden liittyvän omaan infantiiliin lapsuuteemme ja yhdistellä näitä toisiinsa. Strukturalismi oli antihumanistinen oppi siirtäessään narsismiltaan häiriintyneen ihmisen pois keskiöstä ulkopuolelle periferiaan. Syntyi laajempi ympäristö – mutta samalla myös ihmisnäkemys, jossa kaikki maailman kulttuuriset variaatiot olivat yhtä arvokkaita.
Itse käytin kirjassani ”Arctic-Babylon” Väli-Amerikan ja Brasilian intiaanien jaguaarimyyttiä ja aiemmin maalauksissa ja veistoksissa Australian aboriginaalien taidetta. Se syntyi jo ennen kuin oma kielemme oli vanginnut meitä ja tätä Claude Levi-Strauss ei ollut ajatellut.
Hän ei ollut vieraillut Australiassa ja tutustunut sen syvempään geneettiseen kieleen ja genetiikan yhtymäkohtia ”infantiilina” pitämäänsä pieneen lapseen. Nyt tämä sama lapsi on herännyt klusteritaiteen käyttäjäksi (cluster art). Hänen vanhempansa, isä ja äiti, ei voi tätä edes hahmottaa. Geneettinen peruskielemme kun peittyy ”infantiilin” symbolikielemme alle.
Kun kielestä puuttuvat välineet, alamme sekoilla monikulttuurisessa maailmassamme. Se näkyy kiintoisalla tavalla etenkin reaaliaikaisessa blogosfäärissä ja blogikeskustelussa. Näin joulun alla ja adventtina hyväksi esimerkiksi käy käsite rakkaudesta.
Se on aihe, jota olen julistanut nuorempana väsyksiin saakka. Se on voima, jossa ihminen on kesyttänyt itsestään, petoeläimestä, jotain paljon merkittävämpää. Tai niin hän ainakin olettaa, kunnes kohtaa sodan Ukrainassa.
Rakkauden symbolipuuroa mantelilla
Pelkästään Suomea tulkiten syntyy jo sellainen käsitteiden semanttinen puuro, jossa mahdollisuus ymmärtää ”rakkauden” symbolirakenteet muuttuvat vähänkin murrealueita vaihtaen. Itä-Suomessa ja etenkin Savossa suorasanaisuutta vältellään ja tulkinta ei vain siirry kuulijalle, vaan sitä tarkoituksella vältellään ja puhutaan väärän koivun kautta.
Idän ja lännen välissä taiteillut heimo on joutunut vihamielisessä elinympäristössään tarkkailijaksi. Syntyy oivallus savolaisesta jatkuvasta ”läsnäolosta” ja tarkkailusta, jossa faktat on hyvä pitää ikään kuin ”vetosolmussa”.
Näin uuden tilanteen syntyessä tällä diplomatian kielellä on kyetty nopeasti purkamaan ja muotoilemaan jo kerran kerrottu uudella tavalla. Vanhempi murteen aksentti sekoittaa tämän vielä vaikeammin tulkittavaksi. Vuoropuhelussa käytetään erilaisista ilmiöistä pelkkää aksenttia, ei vain sanojen valintaa ja järjestystä.
On helpompaa tuntea ihminen yleensä kuin yksi ihminen erikseen puhumattakaan kansakunnista ja stereotypioistamme. Tätä savolainen käyttää taitavasti puhuessaan yleisestä, tarkoittaen yksityistä, tai päinvastoin.
Hämeessä ja Pohjanmaalla tällaista jatkuvaa silmät vilkkuvaa majakan valoa ei näe eikä tapahtumiin reagoida niin nopeasti kuin idässä. Toki taustalla voisi olla myös geneettisesti kovin erilaisiksi havaitut heimot sekä fyysisen ympäristön saaristoluonne Järvi-Suomessa. Suomi kun on maailman saarisin valtio.
Verkostojen rakentaminen on ollut välttämätöntä, ei niinkään jokaisen tuhannen saaren linnoittaminen ja puolustaminen, kuten Varsinais-Suomessa ja Hämeessä on nähtävissä harvan vesistön jokivarsilla. Näin kieli on ikään kuin elinympäristön tuote ja tukee sitä. Se on ollut myös ainut tapa säilyä hengissä, mutta myös menestyä ja vaurastua.
Jumalan rakkaudesta eroottiseen rakkauteen
Kun Suomesta siirrytään kauemmas ongelmat vain kasvavat. Suomalainen käyttää koko ajan samaa ”rakkautta” käsitteenä niin ylimaallisena Jumalan rakkautena, äidin rakkautena ja eroottisena rakkautena, kuin kuvatessaan ystävyyttä, kaverisuhteita ja jopa vihaansa ”mustana rakkautena” tai sellaisia tunteita, jotka eivät ole rakkautta lainkaan, vaan pikemminkin uhrimieltä tai yleviä toimia tieteen ja taiteen, ties minkä sosiaalisen tai kulttuurisen prosessin tukemiseksi. Mark Twainia lainaten, jos ihminen olisi itse luonut tällaisen ihmisen, hän häpeäisi tekelettään.
Niinpä kun suomalainen puhuu rakkaudesta, hän ei voi olla varma mitä elämyksellistä tai kokemuksellista puhuja tarkoittaa, onko hän tullut juuri kirkosta vai ehkä hän on menossa tapaamaan rakastettuaan.
Äidin suhdetta lapsiin ja muita vielä abstraktimpia tunteita tai ystävyyttä suomalainen kuvaa niin ikään samalla niukalla kielellään, ja näin sama käsite saa kantaakseen kohtuuttoman painolastin, kokee inflaation tai jätetään pois käytöstä liian ”suurena” asiana toteutuakseen.
Miten sama ylimaallinen rakkaus, jonka uskovainen kokee kirkollisen maailman jumalallisena lähteenä ja puhtautena, uhrina ja pelastuksena, voi toisaalta toimia maallisena liki syntinä ja eroottisina väristyksinä, intohimona. Miten voi ilmaista kahta vastakkaista asiaa samalla käsitejärjestelmällä hämmentymättä. Ristiriita on kohtuuton ja kasvaa kun se tulisi liittää myös ystävyyteen tai kaveruuteen.
Symboleja käyttävä ihminen on ongelmainen juuri puutteellisen sanastonsa seurauksena, ellei omista tietokonetta ja osaa käyttää algoritmejakin. Ei Einstein rakennellut omia teorioitaan kymmenjärjestelmän tai helmitaulun avulla, kieltämme käyttäen tai kuvataiteilla huijaten. Käy läpi hänen teoriansa ja löydät sieltä vain yhden numeron. Se on aivan lopussa. Se osoittaa miten valon nopeus on kerrottava itsellään ja sen osoittaa numerolla 2.
Symboleiden väärinkäsityksiä ja niiden köyhyyttä
Tämä sama ongelma, tosin vähäisempänä, löytyy monessa muussakin kielemme puutteessa. Puhumme yhdestä ´”politiikasta” kun EU-kumppanimme puhuvat monesta (politics, policy) vaihtaen joustavasti käsitteitä, joita meillä ei ole.
Samoin alueista puhuessamme meillä on vain yksi kartalle piirrettävä ”alue”, kun kieleltään rikkaammat puhuvat regionalismista, spatiaalisista ja mentaaleista alueista jne. Mistä me tiedämme edes omassa maassamme mistä kuntalaiset puhuvat, kun vastustavat tai kannattavat vaikkapa kuntaliitoksia?
Ehkä vastustavat koska tarkoittavat synnynpitäjää, juuriaan ja mentaalista sidostaan kirkonmäkeen ja kotiseutuun. Jos olisi oikea sana (mentaalinen alue, spatiaalinen) ja sillä lapsuudessa hankittu emotionaalinen tunnesisältö, tämä virhe jäisi syntymättä. Siihen kun kuntaliitokselle ei kosketa.
Siellä kun muutetaan vain regionaalista aluetta ja sen hallintorajoja kuntalaisten hyväksi, ei kiusaksi. Hautausmaakin ja seurakunta säilyy koskematta, tunnesanat ja kokemukset eivät järky ja äyrin hintaankaan ei kosketa. Tuulet ja myrskyt, sateet ja lumen tulo, muuttolinnut eivät havaitse kuntien rajojen muuttuneen.
Mahdoton käsite jopa wikipedialle
Wikipediassa rakkautta oli pyritty käsittelemään, mutta jätetty kesken suomalaisittain mahdottomana. Yhden tutkijan luokitus sieltä löytyy, mutta jo seuraavassa vaiheessa kirjoittajien sormi oli mennyt suuhun ja sekoilu alkaa kohdassa, jossa olisi tullut kuvata jostakin syystä homojen ja lesbojen rakkautta.
Syvemmälle suohon ei olisi voinut mennä, ellei olisi suomalainen. Muilla kielialueilla wikipedia ei sekoile tällä kohden kuten Suomessa. Suomi on rajoineen ikivanhaa alusmaata ja samalla puskurivaltiokin idän ja lännen rajalla, Jäämerelle mentäessä.
Ihmiset ovat täällä sitä miksi ympäristö ja kulttuuri, geenit tai me itse olemme itsemme tehneet. Sitä kutsutaan eksistentialismiksi. Ainakin Jean-Paul Sartren kuvaamana. Ihmiset ovat sitä miksi he itsensä tekevät.
Väestöliitto pysyy paremmin asiassa ja kuvaa parisuhteen kohdalla rakkautta neljällä tavalla. Ensin siihen liitetään intiimiys, kykymme tuottaa läheisyyttä ja jakaa yhteisiä kokemuksia ja elämyksiä. Toisena mainitaan intohimo, jossa väestöliitto kokee olevan fyysistä erotiikkaa ja seksuaalisuutta. Kolmantena rakkauteen näyttäisi Suomessa liittyvän sitoutuminen, omien tunteiden oivaltaminen ja sidos toiseen ihmiseen myötä- ja vastamäessä.
Neljäntenä oivalluksena on mukana inhimillinen kasvu ja sen ruokkiminen parisuhteen ja sen rakkauden kautta. Väestöliiton ihmiskuvaus parisuhteessa on pragmaattinen ja suomalaiseen tapaan myös riittävän kliininen tapahtuma.
Kaupallinen ilmiö – ihmissuhde- ja erotiikkamarkkinoita
Osan näistä kuvasi myös Platon aikanaan ja samat jaot löytyvät myös rakkautta psykologisoineiden tutkijoiden luokituksissa. Pääosa internetin tuottamasta aineistosta on kuitenkin runoihin, mietelauseisiin ja aforismeihin puettua. Runoilijoitten rakkaus on sitten joko tunteitten tuhkarokko tai sota, joka on helppo aloittaa mutta vaikea lopettaa, se siis voi eskaloitua sotiemme tapaan asia kuvaten.
Suurin osa on kuitenkin puhtaasti ihmissuhde- ja erotiikan markkinoihin sekä seksibisnekseen liittyvää roinaa. Näin eroottinen ja seksuaalinen osa näyttäisi ohittavan kaikki muut rakkauden ilmenemismuodot ja siitä tulee puhtaasti kaupallinen ilmiö eikä sen syvempi pohdinta Suomessa ole edes mahdollista.
Vaadittaisin kokonaan toinen filosofinen viitekehys ja kielellinen, myös emotionaalisen kielen sisältävä rikkaampi symbolirakennelma, jotta voisimme kilpailla tässä muiden kielialueiden ja kulttuurien kanssa tasapäisesti.
Parhaat itse kokemani aforismit ovat lopuksi seuraavat:
Onni ja rakkaus ei tule etsien vaan eläen
Työskentele kuin eläisit ikuisesti, rakasta kuin kuolisit huomenna
Tapa on rakkauden vaarallisin vihollinen
Älä valitse sitä, jonka kanssa pystyt elämään, valitse se, jota ilman et voi elää
Rakkaus ei ole tuijottamista toista silmiin vaan katsomista samaan suuntaan
Rakkaus on ainoa joka kasvaa kun sitä tuhlaa
Arctic Babylon Matti Luostarinen
Product information
The water flooding from the Arctic Ocean had to be removed for the three floors of people to live in. Noah is threatening a strike and the flood damage in the sky is getting worse. Da Vinci and other techies in the sky support Noah’s demands. As interpreted by the gods, a genetically enhanced person was not included in the agreement by which people were climbing towards the paradise occupied by the holy nations, the fourth step of the Hindus. The devil had occupied the minds of the peoples and it was controlled by an earthly mafia built by transgenic people, a Prussian red fascist union. Scientists searching for their Nazi roots, descendants of conquerors, men who repair human heritage meet the black pope of the Jesuits and the altruistic deity of man who whispers the song of whales, European science and creativity with its lies, the hard core of a global empire and true artists… The world founded on lies and deception will experience a new kind of Maya nation destroyed on Christmas Eve as a gift in 2011. The Arctic Ocean is open for the recruitment of a new God…
The story of Europe’s bloody history and its key figures begins in the researcher’s chamber and continues with the Little Princess on the journey of our continent’s institutions and plaster casts, the Silk Road and lost cultures, mysteriously lost civilizations, taking turns accompanying Darwin and Freud’s argument, visiting the star of the mathematician and the saint, the asteroid of the bureaucrat and the philosopher, the pope while on duty. However, everything is mysteriously connected to Rene Descartes’ ideal of deductive science, the code of codes. Life is not what the researcher imagined it to be, and history does not always repeat itself. Time travels in many directions, slows down and stops, the place is four-dimensional to live even for a thousand-year-old Methuselah. For a lying person who lives as a prisoner of his words, eco-catastrophes and transgenic nightmares come from an unexpected direction.
Professor, Doctor of Philosophy and Political Science Matti Luostarinen has written more than 500 scientific articles and publications. Almost 50 extensive monographs. He has worked as a researcher and teacher at nearly a hundred universities and research institutes. The publications are about geography, sociology, bio and geosciences and other environmental sciences.
The global and the local are present at the same time in the popularization of science, in the human-sized world, in the creative innovation of the scientist-artist, in cluster art.