Paikallisesta kansainväliseen vai päinvastoin?
Helsingin Sanomat reagoi Agropoliksen toimitusjohtajan eroon. Se on paljon kun kyseessä on parin miljoonan euron yhtiöstä. Miksi valtakunnan päälehti reagoi ja miksi toimitusjohtaja irtisanotaan niin tiuhaan? Mikä allekirjoittaneen ideasta syntynyttä yhtiötä vaivaa? Oliko agropolis -strategia kirjana jotenkin kehno? Kuinka moni sen luki ja yhdisti klusterirakenteisiin Suomessa 1990-luvun alussa? Osaamiskeskuksethan käynnistyivät vasta vuonna 1995. Tuliko ohjelma Suomeen liian varhain vai oliko tutkimuslaitos ehkä jotenkin väärä? Sopiko klusteriohjelma maataloudelle ja agribisnekselle huonommin kuin high-tech yrittäjyydelle?
Jääskeläisen (2000) väitöskirjan mukaan Porterin klusterikirjoja oli Suomessa myyty vain muutama sata kappaletta vuosituhannen alussa. Lyötiinkö ohjelma Suomessa tarkoituksella laimin runsas 15 vuotta sitten avainministeriöissämme, jonne klusteriohjelma oli tuolloin jo toimitettu agropolis -strategiana? Eikö ohjelmaa vielä tuolloin ymmärretty? Miksi ohjelma käynnistyi välittömästi esim Brasiliassa mutta ei Suomessa? Miksi Brasilia ei tarvinnut ruotsalaisten tukea ja Porteria? Miksi Suomi tarvitsi ruotsalaisten käynnistämän ohjelman ennen kuin oma päätöksenteko valmistui?
Siirrettiinkö vastuu Jokioisten kunnalle ja MTT:n biologiselle tutkimukselle? Oliko Jokiosista ja MTT:n sisältä lähtenyt ohjelma ”maalainen” teknopolis ihmisille ja Oulun mallille? Miksi Oulun teknopolis mallia esiteltiin klusteri -mallina? Miksi liikkeelle lähdettiin vasta EU -kautemme alussa ja menetettiin puoli vuosikymmentä? Miksi ohjelma painottui vain muutamaan keskukseen, ei kansalliseksi ohjelmaksi ja kattaen myös maaseudun? Miksi klusteriohjelma kutistui pieneksi yritykseksi ja yhtiöksi sekä eintarviketalouden vaatimattomaksi osaamiskeskukseksi Suomessa? Miksi MTT ja Agropolis jätettiin siitäkin sivuun vuonna 2006? Miksi Agropolis -strategia liitettiin Forssan talousalueella kuntayhteistyöhön syvimmän talouskriisin aikaan?
Alkuperäisessä ideassa agropolis esiteltiin verkostona, jossa puhuttiin myös klusterista. Malli oli suomalainen sovellus 1990-luvun alun verkostotaloudesta ja integroin sen kansainvälisestä aluesuunnittelun ja kehittämistyön vaihdosta (Luostarinen 1991). Porter ei vielä tuolloin ollut aloittanut omaa työtään Ruotsissa tai ainakin se oli minulle tuntematon 1980-luvun lopun kapeahkona aihiona. Se oli vaihtoehto ”teknopoliksille” maaseudulle ja maatalouteen siirrettynä. Agraarit elinkeinot eivät ole lokaalisia vaan areaalisia. Regionaalinen ympäristö ei ole spatiaalista. Policy ei tarkoita samaa kuin politics. Innovaatiopolitiikalla tarkoitettiin EU:n ymmärtämänä muuta kuin yhdysvaltalaisessa käytössä.
Prosessissa ajateltiin globaalisti ja pyrittiin toimimaan paikallisesti. Yhdysvalloissa klustereiden yhteydessä puhuttiin ”magneetista” Euroopassa enemmänkin verkostoista (network). Internet ei ollut vielä oikein kunnolla käynnistynyt 1980-luvun lopulla. Sen merkitys oli kuitenkin jo mahdollista visioida. Agronet käynnistyi meillä hyvissä ajoin jo 1990-luvun alussa.
Forssassa tuskin löytyy montaakaan autokauppiasta tai kirjapainoa, jossa tuotetta myydään paikalliseen kulutukseen. Parturi näin voi toimia, mutta ei enää yliopistotasoinen tuotekehittely. Asiakkaat tulevat muualta ja oleellista on vain edullinen sijainti. Autokeidas ja Helsingin Sanomain painotalo ovat esimerkkejä optimaalisesta sijainnista. Sama koskee hallinnossa pankkeja ja vakuutuslaitoksia. Niitä ei hallinnoida paikallisesti vaan kansallisesti ja kansainvälisen rahan turvin. Pyrkimys ajatella paikallisesti ja toimia sitten globaalisti on kuin kulkemista kohti itää lähtemällä länteen. Sama tulkinta näyttäisi olevan myös tänään Harvard Business Schoolin globaalissa tutkimuksessa (Ketel 2006).
Alunperin agropolikseen haettiin koko elintarvikeketjuamme ja yrittäjiä myös muista maaseutu- ja luonnonvaraelinkeinoista. Samoin kyselyymme oli myönteisesti vastaamassa liki sata kuntaa ja suuri joukko yliopistojamme. Verkoston ja klusterin voima ja rakenne oli toki ymmärretty Suomessa jo 1990-luvun alussa. Mukaan yhtiöön oli tulossa jopa monikansallisia suuria elintarvikejättejä, vaikka kysely ei niille edes kohdistunut. Agropolis suomalaisena klusterirakenteena ja sen sovelluksena levisi hetkessä netin välityksellä kaikille mantereille.
Agronet ei ollut paikallinen ilmiö. Konsultoin Etelä-Amerikassa jo ennen kansallista osaamiskeskusohjelmaamme. Siellä klusteri tunnettiin suomalaisena mallina ja se oli levinnyt spontaanisti ympäri laajaa valtiota. Pääkaupungissa tämä herätti hämmenöstä. Mistä oli kyse ja miksi malli oli siellä niin suosittu? Oliko taustalla joidenkin alueiden oma sosiaalinen pääoma?
Näin myöhemmin osoittautui. Tai oikeammin kyse oli symboli-innovaatiosta sekä organisaatioinnovaatiosta ja niiden osumisesta brasilialaiseen elintarvikeklusterin synnyn historiaan sekä valtavaan laajuuteen globaalissa markkinatilanteessa. Elintarvike ei ollut siinä yksin, mutta veturin osassa. Samalla käynnistyivät pienet ”osuustoiminnalliset” yritykset ja tuotanotorakenteet sekä internet. Organisaatio ei ollut siellä pääasia vaan sen sisältö, substanssi, suomalainen pragmatismi rinnallaan ranskalaisen agropoliksen vanha teknopolis strategia ja pelkkä elitismi.
Amerikkalainen käytäntö yhdistettiin suomalaiseen ”networkiin” ja osuustoiminnalliseen traditioon sekä klusterirakenteisiin globaalina kauppana. Regionaalisesta ja areaalisesta tehtiin lokaalinen elinkeino agronetin avulla. Keinokastelualueet yhdistettiin toisiinsa ja ylläpidettiin hieman kuten suomalaiset aikanaan perustivat meijerinsä.
Kansallinen ja kansanvälinen omistus sekä tiede yhdessä olisivat taanneet myös Suomessa sellaisen ajattelun, jossa globaali siirtyy paikalliseen jo 1990-luvun alussa. Siinä paikallinen päätöksenteko ja sen kriisit eivät heijastu omistuspohjan tai muun syyn seurauksena yhteisen klusterin toimintaan. Tässä paikallinen, alueellinen, kansallinen ja kansainvälinen esiteltiin kehämäisinä rakennelmina. MTT ja tiede organisaationa eivät ole paikallisia ja jopa Suomi rajoineen alkaa käydä ahtaaksi. Brasiliassa tämä ymmärrettiin selkeämmin kiitos kauan jatkuneen mittavan kansainvälisen elintarvikeviennin.
Jokaisella toiminnalla, rakennetulla laboratoriolla tai painotalolla, on dimensio alueelle, jossa toiminta tapahtuu. Fyysiset toiminnot eivät ole kuvitteellisessa, nettiavaruudessa tapahtuvia. Näin idea oli esiteltävä Suomessa kunnille, kun vastuu prosessin mm. maankäytöllisistä tehtävistä kuuluu Suomessa juuri paikallishallinnolle. Sen sijaan tiede, tutkimus, kehitystyö ja uudet löydökset eivät ole verkottuneet jokioislaiseksi tai edes suomalaiseksi. Tämä osa toiminnasta on aina kansainvälistä ja sen toiminta on syytä myös rahoittaa useiden verkoston ja klusterin omistajien yhteisinä ponnistuksina. Kaikki verkoston osapuolet hyötyvät siitä ja kalliit laboratorio- ja tuotekehityshankkeet toteutuvat järkevästi hallinnoiden. Osaamisen synergiaedut kasvavat verkostojen toiminnan jatkuessa ja syntyy asymptoottisia etuja (Luostarinen 2005: 19).
Paikallista siirrettäessä globaalin törmätään ongelmiin, jossa etenkin kuntien yhteistyössä kaikkein arvokkain yhteinen hanke on pikemminkin syntipukki kuin yhteisesti varjeltu kärkihanke. Kilpailijoina ovat aina paikalliset tarpeet ja rahaa on vähän. Paikallinen ajattelu ei siirry globaaliin käyttöön eikä se ole edes suotavaa. Jokioisten kunnalla ja Forssalla ei ole sellaisia tarpeita, joihin tiedettä tarvittaisiin päivittäin ja reaaliajassa. Agropolis taas pelkkänä paikallisena imago-ohjelmana on liian arvokas ja jokaisen kriisin yhteydessä agropoliksen toimitusjohtajaa ei voi erottaa.
Klusteripolitiikka ja alueellinen yhteistyö eivät ole sama asia. Ohjelmassa on syytä täsmentää, mitä alkuperäisessä mallissa tavoiteltiin (clunet; innonet, ”open system”, forenet). Inovaation vastaanottoon ja myyntiin liittyvät tasot ja tehtävät eivät ole sama asia. Kuluttaja innovaattorina (omaksujana, vastaanottajana) ei niin ikään ole sama kuin yrittäjänä. On tarkoin mietittävä, mitä tarkoitetaan kun puhutaan kuluttajasta innovaatiopolitiikkaa ohjaavana. Samoin mikä merkitys maataloudella on innovation vastaanottajana ja kulutuksessa. Maatalous nähdään pääsääntöisesti vain tuottajana, harvemmin kuluttajana. Kyse ei ole kuitenkaan ketjusta vaan kehästä, jossa maatalouden osuus kulutuksessa on usein monen aluetalouden tärkein lenkki. Maatalouden tuet menevät käytännössä suoraan muun elinkeinoelämän tukeen lyhentämättömänä.
Tiedon globaali pooli on oleellisesti tärkeämpi kuin paikallinen, pääsääntöisesti vastaanottava verkosto. Paikallinen ja regionaalinen (maantiede) ei saa olla este virtuaaliklusterin toiminnalle ja sen multikulttuuriselle synnylle (multi-polar -klusteri). Klusteritieto ei saa rakentua ennalta arvattavaksi ja kesiarvoistavaksi. Institutionaalinen tieto on lopulta vain kuvitteellista tietoa ja sidottu ”roolipeleihin”. Näissä ”luotto” on pääsääntöisesti kriittinen deteminantti.
Klusteri on pääsääntöisesti kansallista tai kansainvälistä prosessointia, ei niinkään paikallista tai alueellista. Kyseessä on innovaatiotoiminnan harppaus ja sen on todettu olevan paljon tehokkampaa kuin perinteisten ”polisten” (tiedepuistot) toiminta. Globaalissa toiminnassa yhden innovaation merkitys kyetään moninkeraistamaan. Klusteriin high-tech suhtautuu paljon myönteisemmin Harvard Business Schoolin tekemän tutkimuksen mukaan kuin perinteinen teollisuus ja maatalous (agribisness) (Christian Ketels 2006). Tämä on agropolis -strategian ehkä suurin yhteinen ongelma.
24.10.2006
Matti Luostarinen
ks myös Cluster 2006
9th Annual Global Conference of the Competitiveness Institute.
9th-13th October Lyon
www.clusters.2006