Kirjoitus ja lukeminen on duunia, jota on koko ajan kehitettävä ja löydettävä uusia menetelmiä ja myös välineitä sen käyttöön. Sama pätee tieteisiimme ja tutkimusta, metodien hakua ja kehittelyä, niiden syventämistä uutta haettaessa, ei päinvastoin. Muodikasta on puhua ja kirjoittaa poikki- ja monitieteisesti, mutta usein hakematta siihen alan koulutusta, väittelemättä useammassa tiedekunnassa. Se kun on valtavan työlästä ja välillä on unohdettava yhden tiedekunnan opit tyysti, oppiaksesi toisen tiedekunnan tarjoamat välineet. Niitä ei saa koko ajan kyseenalaistaa ja torjua, kuten ihminen tahtoo tehdä uuden ilmiön edessä torjunnan alkaessa.
Kuten urheilua, yleisurheilussa kymmenottelua, sitäkin voi koko ajan kehittää ja pitää itsensä fyysisesti ja henkisesti kunnossa. Ammatikseen kirjoittava on myös urheilijan tapaan usein flow -tilassa. Ikääntyessä sitä on varottava enemmän kuin nuorena. Työrupeamat eivät saa venyä liian pitkiksi. Kirjoittaminen on raskasta puuhaa myös fyysisesti.
Ikänsä kirjoittanut ei sitä tahdo huomata ja nykyinen tapamme kommunikoida kuvin ja kirjoittaen on monelle jatkuvaa ja toistuvaa duunia. Kirjat siirtyvät nekin sähköiseen muotoon, mutta vanhakin on pidettävä kuosissa ja kehitettävä vaikkapa kirjojen keräilijöille, sanoja ja paperia, taidetta rakastaville. Heitä on maailmalla miljoonia ja kommunikoin usein juuri heidän kauttansa. Siellä keräiljöiden kirjojen arvot nousevat, eivät romahda hetkessä oman viihteemme tavalla ja massakulutusta hakien.
Moni on oppinut myös kommunikoimaan tekoälyn ja algoritmien kanssa. Aiemmin teksti oli osoitettava lukijoille ja heitäkin valikoiden. Urheilu- ja kulttuurisivut ovat erilaisia siinä missä miesten- ja naistenlehdetkin. Tieteellinen teksti ja sen lukijat ovat tiedekunnittain ja kulttuuriin sidottuja hekin. Lisäksi digiaika muutti kaiken, lukijoita tuli yllättäen muutamasta kymmenestä muutamiin tuhansiin ja lopulta miljooniin. Mukana on myös lapsia ja vanhuksia. Suomi ja suomalaiset on vain marginaalinen osa uudessa digiajan viestinnässä.
Facebook rajoittaa lukijoita ja on valikoiva. Mainokset manipuloivat nekin. Maailmankuva kaventuu. Kupla muuttuu ahtaaksi. Lauseet lyhenevät. Elämä tylsistyy. Kahden sanan lause ei ole sitä mitä kahden sivun virke aikaisemmin. Ajattelemme ja näemme unemmekin sanoilla, symboleilla. Kun twitter tili pelkistää ajattelun, siitä tulee typerää jankutusta. 10 000 sanaa on kokonaan muuta kuin 100 000 sanaa joita käyttää ajatustyössään.
Ajattelevasta ihmisestä tulee tyhjää hokeva ja luovuus muuttuu sekin innovoivasta vastaanottavaksi. Tiedettä on pelkistettävä. Pelkistetty elämä on tylsää elämää. Lapsissa tämä tylsistyminen on havaittavissa ensin. Korona lisäsi tätä maailmaa ja sen synnyn tutkijat ovat huolissaan myös terveydestämme. Ikäihmisten henkinen hyvinvointi alkoi rapautua Suomessakin hetkessä. Henkinen ja fyysinen hyvinvointi ovat sama asia, kulkevat käsi kädessä. Hyvää tahtovat säännöt ja rajaukset johtivat huonoimpaan mahdolliseen lopputulokseen.
Tylsistyvä ihminen ei pysty auttamaan edes itseään saati muita hoitajana. Kun rankaisemme ihmistä sulkemalla vankiloihin, teemme sen juuri tässä tarkoituksessa ja tulos on se, mihin korona on meitä vienyt. Tylsistynyt ihminen on helpompi hoidettava ja valvottava kuin vapaudessa kasvava, jolla on myös ihmisoikeudet.
Perustuslaki takaa meille ihmisoikeudet, mutta meiltä puuttuu kokonaan perustuslakituomioistuinkin. Sen korvaa poliitikoista koottu perustuslakivaliokunta. Ainoana maailmassa. Näin lakia laativat muutamat tyypit poliitikkoina voivat myös valvoa sitä ja sen noudattamista samaan aikaan tuomareinamme valiokunnassaan, ainoana maailmassa. Tai tehdä toisilleen kiusaa omassa pienessä muutaman ihmisen tuomioistumessaan ja samalla lakeja laatien tai niitä soten tapaan soutaen ja huovaten. Kyse on kansakunnan terveydestä, hyvinvoinnista, ei poliittisesta muutaman ihmisen pelistä ja tavasta manipuloida ja käyttää valtaa saman median kautta valtaansa koko ajan lisäten.
Suomi on kokenut isovihat ja painajaismaiset sodat, on ollut alistettuna idän ja lännen välillä. Hävitetty välillä liki maan tasalle raiskaten ja surmaten, ottaen orjiksi. Kaikki tämä nyt koettu sopii meille, pahempaakin on koettu. SE on osa kulttuuriamme, sosiaalista pääomaamme, geenejämme. Saat sentään sellissäsi ajatella vapaasti, mutta sanojasi on tässä tarkoituksessa rajattu.
Kielitieteilijä ymmärtää mistä on kyse ja Jussi Halla-aho oli tällainen tieteilijä koultukseltaan. Nyt häntä ollaan vaihtamassa helpompaan ”tieteilijään” jollainen muutaman sanan Timo Soini oli populistina. Hän menestyi juuri siksi.
Lukekaa Soinin blogeja ja vertailkaa tekstiini kirjoissani, blogeissa. Vertailkaa Halla-ahon kirjoituksiin. Onko niissä ehkä eroja ja jos on millaisia? Aivosi on työkalu, jota on koko ajan käytettävä lisäämällä sen materiaalia, sanoja, kieliä, matematiikkaa, fysiikkaa, poikki- ja monitieteistä opiskelua jatkaen läpi kokko elämän. Varoa joutumasta vankilaan, sanojen ja symboleiden, kuvien taakse rakennettuun pakkopaitaan. Takavuosinamme yhden kanavan television töllöttämiseen ja aivopesuun.