Ajopuuteoreetikot jälleen vahvoilla
Liikkumisvapaus kuuluu perustuslakimme tärkeimpiin ihmisoikeuksiimme, on sen yhdeksäs pykälä. Kun sitä rajoitetaan, samalla se johtaa vaikkapa suoraan sellaisiin esteisiin, joissa loukataan myös vaikkapa uskonnonvapautta. Toki paljon muutakin.
Protestanttinen ja luterilainen maa ei oikein aina huomaa, mitkä asiat ovat suuria ja merkittäviä etenkin, kun perustuslakikin jäi kansanedustajiemme hoidettavaksi perustuslakivaliokuntaan. Samat muutamat, juuri nyt vallassa olevat henkilöt, hoitavat niin lakien säätämisen, nyt myös niiden toteuttamisen ja hattua vaihtaen siirtyen ainoana maana maailmassa myös hoitamaan tuomarin tehtävät omassa valiokunnassaan.
Mihin tämä sitten on Suomessa johtanut?
Me emme pidä vaalejakaan kovin suurena asiana ja kuntavaaleissa käy vain hiven yli puolet suomalaisista. Emme tunne perustuslakiamme, kuntien hoitamista noin tuhannesta laista ja asetuksesta nyt puhumattakaan. Olemme syrjäinen maa ja siten kaukana sellaisesta historiastakin, jossa lapsille annettaisiin jo varhain sellaista kasvatusta, joka edellyttää perustuslain tuntemusta.
Arvot ja normit ovat nekin monelle vieraita ja ne opitaan elämän kovassa koulussa silloin kun luterilainen oppikin on sekin maallistunut. Jokainen on oman onnensa seppä ja välttävä lukutaito riittää, siinä missä hiven luonnontieteitä ja käden taitoja, takavuosina rippikoulu menneen maailman muistoina sekin. Kuntavaaleja voi muutella tai jättää pitämättäkin. Valtaosa meistä ei kykene luettelemaan poliittisia puolueitammekaan, hallituksessa majailevia. Oppositio on tutkimusten mukaan yhtä vieras.
Iltalehden toimittaja Lauri Nurmi vertaa nykyistä tilaa sotiimme:
” – Viime keväänä syntyi yhtenäinen henki. Hätä ja kriisi yhdistivät suomalaiset. Tämä on jatkunut nyt vuoden ja erot alkavat tulla esiin. Osa ajattelee, että kaikkien pitäisi kyhjöttää vaan kotona, maksaa mitä maksaa. Osa kieltää koko koronan, ja sitten on kaikkea siltä väliltä. Pääministeri yrittää samoilla tempuilla pyörittää hommaa, mutta hallituksessa ei riittävästi nähdä, että se ei enää toimi, kuvailee eräs hallitusvaikuttaja sitä, miltä liikkumisrajoitusten valmistelu on hänestä tuntunut.”
Nurmen mukaan ensimmäinen pandemiavuosi muistutti talvisotaa ja nyt elämme jo jatkosodan aikaa. Alku meni siis talvisodan hengessä ja nyt sitten aletaan jo väsyä tähän taisteluun jatkosotanamme.
Nurmea on hiven oikaistava. Pandemia on globaali ilmiö ja talvisota tunnetaan maailmalla, siellä missä tunnetaan, Suomen sotana. Jatkosota taas tunnetaan toisena maailmansotana. Suomi ei ollut siinä yksin ja valitsi puolensa. Sama pätee pandemiaankin, emme ole siinä yksin ja ilmiö on globaali.
Tukea ja apua tulee, jos on tullakseen ja taloutemme pyörii osana maailman muiden talouksien ohjaillessa sitä meidän taiteillessa jälleen kerran myös oman puolemme valiten. Sodissa puhuimme ikään kuin olisimme tahdoton ajopuu ja nyt vaikuttaa, jälleen kerran, samalta. Oma kohtalomme ei vaikuta olevan omissa käsissämme.
Kovin fatalistinen ja passiivinen ote omiin lakeihimme ja ihmisoikeuksiimme sekä medioittemme tulkintoihin on seurausta historiastamme, jossa ajopuu teoriana oli kovasti suosittu ja nyt odotamme, taas kerran, kohtalon ohjailevan meitä virrassa. Urho Kekkosen aikaan ilmiötä kutsuttiin suomettumiseksi mutta nyt sille ei ole vielä annettu sopivaa vastuutamme välttelevää käsitettä. On helppo olettaa sen olevan jotain samaa kuin mennyt lähihistoriamme, jossa ajopuuteoreetikot ovat vahvoilla maailman onnellisimman kansan kohtaloista kirjoittettaessa.