Forssa sai juuri uuden tohtorin. Väitöskirja ”Yhtiöön, yhtiöön! Lapsiperheiden arki Forssan tehdasyhteisössä 1950-1970-luvuilla” tarkastettiin Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan suostumuksella. Vastaväittäjänä toimi ja hyväksymistä puolsi kokenut emeritus professori Pirjo Korkiakangas ja kustoksena ja samalla siis työn ohjaajana professori Helena Ruotsala.
Yliopiston Janus Sali oli täynnä väitöstä seuraavia. Perinteiseen tapaa väitös painottui tutkimuksen tehtävään, etenkin sen käyttämiin menetelmiin ja niiden tuottamiin tuloksiin. Takavuosina, tai vuosisatoina, väitös oli kustoksen tekemä ja väittelijän tehtävä oli osoittaa kykynsä puolustaa hänen ja myös koulukuntansa työtä. Tänään väittelijät tekevät itse työnsä ja yhä useammin ns. nippuväitöskirjoina. Nyt kyse oli kuitenkin tiedekunnalle paremmin sopiva monografinen kirja ja kuvitusta myöten varsin tyylikäs sellainen.
Väitöskirjan teko on huikea seikkailu, väittelijä aloittaa työnsä ja lainaa Aristotelen sanoja: ”Asiat, jotka on opittava tekemään, opitaan vain tekemällä niitä.”
Näin myös väittely ja kirja osoittivat. Tutkija oli hakenut menetelmiään kauan ja löytänyt useampia tapoja lähestyä tutkimuksen kohdetta, taustaa ja tavoitteita Forssan jo menneen maailman tehdasyhteisöönsä.
Taustoitus ja aiempi tutkimus on kohtuullisen laajaa ja etenkin rajojemme takana. Etenkin lopussa paneudutaan Manchesterin teolliseen historiaan ja tapaan toipua kutomoteollisuuden sammuessa Pohjois-Englannin tieteen ja kulttuurin keskukseksi. Olen itsekin luennoinut siellä ja väittelijän löytämät paikat ovat tuttuja, Manchester Metropolitan University ja sen yhteydessä toimiva ja muistitietoon erikoistunut keskus. Kun siellä kävin ihmeteltiin, mitä forssalainen ja luonnonvaratutkija tekee Manchesterissa. Kerroin pelaavani jalkapalloa. Se hyväksyttiin muristen. Timo Soinin seurattava on paljon vaatimattomampi ja tulokset sen mukaisia.
Aktiivinen oman historian tuntemus ja muistitiedon tallennus on avain kohti nykyisyyden kollektiivista jäsentämistä ja kuuluu yhdyskuntasuunnittelijan apuvälineisiin. Nytkin käytiin läpi sosiaalista muistia osana kollektiivista muistiamme tutkimus- ja aluekehitysvälineinämme. Toki tätä puolta ei nyt niin tavattomasti korostettu, kun kyseessä oli kansatieteelliseen käyttöön tehty tutkimus ja vieläpä väitöskirjana.
Kokenut vastaväittäjä avasi menetelmiä kuulijoille kiitettävällä tavalla painottaen juuri sellaisia kohtia väitöksessä, jotka ovat Forssan kaltaisen talousalueen merkittävimpiä palauttajia takaisin nousu-uralle. Näin minä sen ainakin omalla kohdallani koin yhdyskuntasuunnittelijana. Kokemus on aina subjektiivinen ja myös väitöskirjan tekijä myönsi muistin olevan ihmisillä valikoivan. Ihan kaikkea ei muisteta ja jotain unohdetaan ihan vain psykologisten tai sosiologisten syiden seurauksena. Siitä puhe mistä puute.
Entiseen ei ole paluuta, mutta monilla paikkakunnilla on mahdollisuus hyödyntää historiaansa avaamalla se innovaatiopolitiikan keinoin. Oma väitöskirjani juuri Turussa kulki jopa innovaatiopolitiikan nimellä ja haastatellen tuhatmäärin ekologisen ja luonnonvara-alan yrittäjiämme sekä kuluttajia samaan aikaan verkosto- ja klusteritalouden toimivina osina ja luokitellen ne kahdeksaan eri luokkaan. Forssan Lehti teki siitä mittavan juttusarjan kuvitettuna laitoksena.
Maria Vanha-Similän työ on lähellä ihmisen arkea, Forssan lähihistoriaa, yhteisön muisti on vielä uskottavaa, mukana on toki nostalgiaa mutta muistitietotutkimus mahdollista. Moderni lähiluvulla tapahtuva moniäänisyys on mahdollista myös uusin välinein. Aina ne eivät oikein toimi muuttamatta niitä teknisen tiedekunnan ja luonnontieteen välinein. Näin syntyy moni- tai poikkitieteistä tulosta. Kun se tulee suoraan kännykkään, älypuhelimen ohjelmistoon, sen ymmärtäminen ei ole tarpeenkaan.
Forssalaisen työntekijöiden arki, ystävät, lomat, lasten hoito ja harrastukset, ihanana luonnehdittu oma maailmansa, moniääninen Forssan tehdasyhteisö, avautuu kirjasta ja sopii kenen tahansa luettavaksi ilman turhaa akateemista painolastia.
Väitöskirja voi olla myös paikoin hauska, mukaansa tempaava ja etenkin forssalaista yleisöä myös kuvituksellaan kiinnostava. Jokaisen talouden kirjahyllyn aarre, joka kannattaa nyt tilata ja kunnan jakaa luottamushenkilöilleen.