Aleksis Kiven päivänä
10.10.2011 – 10.10.2019 – 10.10. 2023
Utile dulci – Hyödyllinen huvittavaan (yhdistettynä)
Päivä alkoi seuraten Ylen tarjontaa ja kiintoisin juuri tähän päivään liittyvä ei ollut maan talous ja sen taantuma, eikä edes sodat ja niiden tuulet. Sen sijaan tähän päivään ja omaan kokemusmaailmaani liittyvä aihe oli Katja Gauriloffin elokuva kolttasaamelaisista. Kiersin itse nuorempana Lappia ja oma julkaisusarjani oli tuolloin Lapin tutkimuksia Turun ja Oulun yliopiston yhteisenä. Kolttien elämä Katjan ja Sevettijärven, Inarin altaan alueella tuli toki tutuksi. On hyvä, enemmän kuin hyvä, että tuo Katjan elokuva on esitetty ensimmäisenä Yhdysvalloissa ja etenkin Kanadassa. Suomessa se nähdään lähipäivinä. Oma suhteemme kolttiin on ollut yhtä epämiellyttävä kuin ruotsalaisten ja venäläisten asenne aikanaan suomalaisuutta kohtaan. Tänään Aleksi Kiven päivänä se on syytä muistaa ja mennä katsomaan Katjan elokuva. Ettei valtiolle koituisi mitään vahinkoa. – ”Ne quid detrimenti capiat res publica. (Livius). Ylimielisyys on rasismin rinnalla epämiellyttävä ilmiö. Siitä ei Nobeleja jaeta.
Oikein hyvää Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivää. Kivi muistetaan etenkin seitsemästä veljeksestä ja heidän matkastaan kohti sivistysvaltion ensimmäisiä portaita. Siinä matkalla sattui ja tapahtui mutta sivistys otti ja lopulta vei niskalenkin jopa vanhimmasta jääräpäästä. Olen kirjoittanut Kivestä kymmenittäin artikkeleja, joten jätän sen työn nyt muitten tehtäväksi. Samoin pohdinnan tuon ajan kielemme ja politiikkamme vaiheista, siinä missä sekä kulttuuriset että tuon ajan geopoliittiset kuvauksemme. Suomalaisuuden synnyn juuret ja niistä muistuttamisen. Kun olet kuollut et ole minkään arvoinen. – ”Tu mortuus es, tu nugas es.” Tosin on niitäkin, joiden kohdalla vasta kuolema on tehnyt henkilöstä todella merkittävän. Kivi kärsi häpeällisestä köyhyydestä. – ”Turpis egestas. Se on hyvin tavallista, kun kyse on kirjailijasta.
Se, että elämme nyt modernin yhteiskunnan Suomessa, ei tarkoita, etteivätkö lapsemme synny täsmälleen samaan maailmaan kuin vanhempansa. Se mikä heitä muuttaa tai erottaa Jukolasta on lähiympäristö ja sieltä saatavat vaikutteet. Maailma kun on sitä, millaiseksi me aikuiset sen rakennamme lapsillemme ja lapset sen lähiympäristössään kokevat. Muuta mahdollisuutta ei ole. Olkoonkin, että yhteen asiaan vihkiytyneenä tutkijana on taipumusta vääristää omaa maailmankuvaansa, ja tyrkyttää sitä myös muitten luettavaksi. Suomessa kulttuuri ja äärimmäinen kurjuus ovat kulkeneet käsi kädessä. ”Ultima miseria.”
Nyt olisikin syytä nähdä jo suurten ikäluokkien taakse ja rakennettava vuosikymmen 2050 visioiden. Koti ja koulu ovat siinä ne tärkeimmät, sekä se yhteisö, jonka lapset kohtaavat jo ennen kuin oppimisgeenit ovat ehtineet umpeutua. Kirjallisuus, sähköinen tai ilman, omalla kohdalla molempia käyttäen, on kuitenkin varmin viestittäjä myöhemminkin. Tervetuloa siis kotisivulleni. Olet tänään vuonna 2019 liki kymmenes miljoonas lukijani, www.clusterart.org. Hyvin harvat meistä elävät tänään – ovat valmistautuneet elämään huomenna, tai sitten elävät eilisessä. Yli sadan kirjan julkaisu tekee sinusta kirjailijan myös Suomessa eläen. Se että osa niistä on väitöskirjoja, ei ole este tulla kirjailijaksi myös Suomessa asuen ja syntyen. Viimeinen toivo. – ”Ultima spes.” Ellet itse tahri, eivät toisetkaan siihen pysty. – ”Ne ipse maculato, alii non poterunt (Snellmannien vaakunan tunnuslause). Naapurimme kotikylässäni Hernejärvellä olivat juuri Snellmanneja. Sekä Karjalasta saapuneita evakkoja. Emme me lapset sitä mitenkään toisistaan erottaneet Savossa, Iisalmen maalaiskunnassa syntyen. ”Kukkivat roudan maat” opettajamme kirjasarjana kirjailijana olivat varmaankin luetuin. Luin sen runojen rinnalla. Runot myös lausuenkin. Se kuului tuon seutukunnan elämään. Se oli minun kasvuympäristöni.
Kieli ei katoa, ja itse pidän omalta osaltani huolen, että ehdin hoitaa ajoissa myös lasten käyttöön sopivan lukukokemuksen omasta ajastani, ja hieman vanhemmastakin historiasta siihen solmukohtia lisäten. Esimerkit ovat sellaisia, joista on ehkä helpoin tapa oivaltaa myös oman aikamme kipeitä solmukohtia. Menneen ajan traumat ovat usein juuri niitä solmukohtia, josta muistimme muodostuu. Silloinkin kun ne ovat traumaattisia ja fataaleja ilmiöitämme, ikäviä muistettaviksi. Jos näet valoa tunnelin päässä, katsot ehkä väärään suuntaan. Jos valo tulee lähestyvästä junasta, se on merkki äärimmäisestä vaarasta. – ”Ultimum periculi.”
Aleksis Kiven päivänä – Luovan innovaation päivänä
Ruma on ruohoton niitty, lehdetön kasvi ja hiukseton pää. Rumin kuitenkin kirjaton koti. – ”Turpis sine gramine campus, et sine fronde frutex, et crine caput.” (Ovidus).
Aleksis Kivi muistuttaa tyypillistä innovaattoria, tylyä neroa. Samat taudit ja kuvaukset, kun sopivat vaikkapa viime keskiviikkona 56-vuotiaana kuolleen tietotekniikkajätti Applen perustajan Steve Jobsin luonnekuvaukseen Walter Isaacsonin kirjoittamana elämänkertana. Myös Jobs oli läheisten kuvaamana joko ihailtava sankari tai täydellinen paskapää, Helsingin Sanomien (HS 9.10. 2011) kuvaamana Isaacsonin kirjaa suoraan lainaten. Olen tuon kirjan lukenut ja saanut tänäänkin viestejä Jobsin piilaaksosta. Silicon Valley ei ole siellä missä pippuri kasvaa. – ”Ubi piper crescit.” Ihminen voi olla ankarissa aalloissa levollinen ja silti häntä ohjaa säälimätön suuttumus. –”Saevis tranquillus in undis.” – ”Saeva indignatio.”
Paskapää on kielemme yleisimpiä tapoja kuvata ihmistä ja tämän luonnetta. Googlen hakemana paskapäitä löytyy netissä enemmän kuin nimekkäimpiä kirjailijoitamme tai muita kulttuurihenkilöitä, keskisuuria sukuja. Vain kusipää ohittaa paskapään ja sen se tekeekin googlaten moninkertaisena, ja olisi kymmenen tunnetuimman suomalaisen joukossa sukunimenä. Suomalaiset rakastavat käsitettä paskapää ja kusipää, joka kuvaa samalla näiden persoonallisuuksien yleisyyttä ja etenkin julkisuuteen kohonneina mediapersoonina. Kun nämä käsitteet yhdistää nimekkäisiin sukunimiin, syntyy suuria lukuja hakukoneessamme. Kuninkaiden viimeinen keino on hankkia juuri tämä maine. Tänään pienet rikokset rangaistaan, suuria viedään triumfissa. – ”Sacrilegia minuta puniuntur, magna in triumphis feruntur.” (Seneca). ”Sacra scriptura.” Pyhä kirjoitus.
Lähiyhteisön ankara kapina. ”Ultima ratio regum” – ”Ultima miseria.” Kurjuus.
On mahdollista, että me havaitsemme luovissa ja innovatiivisissa, merkittävissä, uutta hakevissa persoonallisuuksissa, runsaasti poikkeavia piirteitä, joita on vaikea sietää. On mahdollista, että nämä havaitsevat yhtenään tämän tapamme eristää poikkeavaa, tai eristäytyvät tarkoituksella helpottaakseen lähiyhteisönsä muuttumatonta elämää. Se on myös kuninkaiden viimeinen keino. ”Ultima ratio regum.” – ”Ultima miseria.”
Epäilemättä uutta luova ja sitä markkinoiva joutuu toimimaan joskus myös tylysti, ja varmaa on, että uutta innovaatiota tai tuotetta vastustetaan ankarasti. Pelko uudesta johtaa myös sen opiskeluun, ja se on poissa muusta ajankäytöstä, tutusta ja turvallisesta, usein veltosta elämästä. Kuolemansyntien kohdalla juuri tätä pidettiin keskiajalla tuon ajan eliitin pahimpana tautina. Tänään sitä pyritään torjumaan toisella synnillä, optioilla ja ahneudella. Se on myös äärimmäinen vaara. – ”Ultimum periculi.” Se että lisään kirjoituksiini latinaa, oli alkujaan tapa kouluttaa tulevia kansanedustajiamme. Ensimmäisenä siihen reagoi emeritus edustajamme Etelä- Karjalasta. Hän on nainen. Ensimmäinen nainen valtioneuvoksen arvoa kantavana. Näillä vihjeillä on kohtuullisen helppoa hakea tämän parlamentaarikon nimikin.
Steve Jobs joutui välillä erotetuksi omasta keksinnöstään, omasta yrityksestään ja samaan aikaan Kivi taisteli kirjansa kanssa mielipuolisuuden rajamailla. Kivi oli ainut tavallisen rahvaan ylioppilas säätyläislasten joukossa ylioppilasvuotenaan vuonna 1857 ja hän joutui opiskelemaan yksityisesti sekä keskeyttämään säännöllisen opiskelun kolmannella luokalla. Kivi tiesi mitä halusi ja oli poikkeava yksilö sinnikkyydessään ja ahkera lukija, mielikuvitusrikas persoonallisuus ja asioita integroiva ihmistyyppi. Sellainen ihminen muuttaa yhteiskuntaa ja historiaa, ei lähiyhteisöään. Lähiyhteisöä muuttavat, tai pitävät paikallaan, innovaatioiden vastaanottajat ja vitkastelijat, siis tavalliset “paskapäät”, “tavikset”, silloin kun kuvattavana on innovaatioaste ja sen syvyys yksilön tai yhteisön näkökulmasta.
Ketään ei voi velvoittaa kuitenkaan enempään kuin hän pystyy. – ”Ultra posse nemo obligatur. Älkää herättäkö älkääkä yrittäkö valvottaa rakkautta ennen kuin se itse haluaa. – ”Ne suscitetis neque evigilare faciatis dilectam quoadusque ipsa velit.”
Innovaatioympäristöt
Poikkeavia innovaattoreita on suomalaisten yrittäjien joukossa hieman enemmän kuin heidän tuotteitaan hankkivien kuluttajien kohdalla. Olen heitä tutkinut ammatikseni, enkä tarkoita tällöin innovaattorilla henkilöä, joka on altis hankkimaan uuden tuotteen tai kopioimaan uuden menetelmän tai laitteen sitä ehkä hieman korjaillenkin. Kun haetaan innovaatioympäristöä, yksi pääskynen ei tee kevättä. – ”Una hirundo non facit ver.” Älkääkä heittäkö helmiänne sijoille. – ”Ne mittatis margaritas vestras ante porcos.
Innovaatioiden omaksujat, ensimmäisen vaiheen innovaattorit, tai myöhempien vaiheiden vitkastelijat, sekä toisaalla näiden väliin mahtuva suuri massa, eivät ole samaa persoonallisuustyyppiä kuin Kiven ja Jobsin kaltaiset ihmiset. Heitä on vain muutama tuhannen ihmisen populaatiossa, joskus vain yksi tai kaksi tapausta. Luonto on kuitenkin antanut jokaiselle luodulle jonkin vian. – ”Uni cuique dedit vitium Natura creato.” Eikä sovi tietää kaikkea. – ”Nec scire fas est omnia. (Horatius).
Lähiyhteisössä meillä on harvoin tällaisia ihmisiä. Vasta lukuisten valintaprosessien kautta saatamme törmätä näihin tapauksiin eksyen vaikkapa yliopiston kampusalueelle Harvardissa, miksei myös yhtä hyvin Turussa tai Helsingissä, Kuopiossa ja Oulussa. Jälkimmäisissä vain harvemmin ja yksinkin näkyy ja kuuluu. Kynsi haavassa. ”Unguis in ulcere.” Yhden hulluus tuottaa paljon hulluja. – ”Unius dementia dementes efficit multos.” Se on välttämätön paha. – ”Necessarium malum.” – ”Nemesis divina.” Kostotar.
Innovaatioympäristö on sellainen, jossa eri persoonallisuustyyppejä on tarkoituksella verkostoitu yhteen, ja mukana on ainakin yksi innovaattori, jota nämä myös kykenevät sietämään tiimissään. Jos tällainen puuttuu, tiimi on kuten mikä tahansa lähiyhteisö, mahdollisesti luova ja aikaansaava, mutta ei muuta. Kun tunnet yhden, tunnet kaikki.
Luovan nerouden tunnistamisen ongelma. Unum cum noveris, omnes noveris.
Kaikki paskapääksi kuvaamamme narsismin häiriöt, luovuuden tuska ja mielisairaudet, persoonallisuuden häiriöt, alkoholismi, eivät ole toki luovaa neroutta, päinvastoin, mutta kaikki luovat nerot ovat mielestämme tavalla tai toisella poikkeavia. Tapa, jolla kuvaamme tätä poikkeavuutta, vaihtelee kulttuureittain ja kaikki kulttuurit eivät tuota poikkeavuutta edes havaitse. Luovan nerouden luokitus ja löytäminen on kulttuuriin sidottu ilmiö, siinä missä näiden ihmisten poikkeava kohtelukin. Sanalla sanoen. ”Uno verbo.” Eikä taivaassakaan ole aina rauha. – ”Nec sidera pacem Semper habent.”(Claudianus).
Aleksis Kivi syntyi vuonna 1834 Nurmijärvellä Palojoen kylässä räätäli Erik Johan Stenvallin ja Anna-Kristina Hambergin perheeseen. Perheessä oli ennestään kolme poikaa ja Aleksin jälkeen syntynyt sisar, joka kuoli 13-vuotiaana. Aleksis kertoi jo varhain “rupeavansa ruuneperiksi” ja oli suomenkielinen, olkoonkin että vanhemmat taisivat myös ruotsin kielen. Poika itse hankki ruotsin kirjakielen taidon muutettuaan itse 12-vuotiaana Helsinkiin kouluun, mikä oli tuolloin edellytys ylioppilaaksi ja edelleen papiksi lukemiselle. Sanalla sanoen Aleksis Kivi oli yksi monista. ”Unus multorum.”Miestä ohjasi säälimätön suuttumus. – ”Saeva indignatio.”- ”Sal Atticus”.
Luopuminen pappishaaveista ja ryhtyminen suomenkieliseksi kirjailijaksi oli vielä suurempi teko vuoden 1857 Suomessa, kuin Machitosh -ohjelmistojen poikkeavuus ja niiden kehittäminen päinvastaisena strategina Windowsin- käyttöjärjestelmän kanssa. Ei miekkaa pojalle eikä lääkettä ennen myrkkyä. _ ”Ne puerto gladium” – Ne prius antidotum quam venenum. (Hieronymus). ”Ne ipse maculato, alii non poterunt.” Ellet itse tahri, eivät toisetkaan siihen pysty. (Snellmannien vaakunan tunnuslause).
Romantiikan ajan jälkilöylyt. Yksi, mutta leijona. – ”Unus sed leo.” (Aisopos)
Kiven aikaa leimasi romantiikka, mutta Kivi valitsi luonteelleen tyypillisesti esitystavakseen realismin. Siinä oli jälleen yhteistä Steven Jobsin valintojen kanssa, vaikka Applen markkinaosuus vajosikin Microsoftin rinnalla pohjamutiin. Oleellista oli, että Applen liikevaihto pysyi korkeana, ja että Jobs piti pakkomielteensä tietokoneitten kokonaisintegraation periaatteesta. Pöytätietokone oli saatava toimimaan helppokäyttöisenä useiden muitten kannettavien uusien laitteittemme kanssa. Yhden hulluus tuottaa paljon hulluja. – ”Unius dementia dementes efficit multos. Mutta ei kutenkaan rukouksella eikä rahalla. – Nec prece nec pretio.”
Kiven elämä tunnetaan kauhutarinoistaan. Aleksis Kivellä ei ollut säännöllisiä tuloja, rahapula, velat, kirjojen olematon menekki ja Ahlqvistin kaltaisten ihmisten kritiikki piinasivat miestä, siinä missä pakollinen asuminen häntä vieroksuvalla maaseudulla. Lisäksi luonto on antanut jokaiselle jonkun vian. – ”Uni cuique dedit vitium Natura creato.” Hän ei ollut vertainen monille. – ”Nec pluribus impar.” (Ludvig XIV:n tunnuslause).
Kivi kärsi etenkin masennuksesta, unettomuudesta, painajaisista ja pahenevasta alkoholismista. Hänen merkittävin tukijansa Fredrik Cygneus oli hänkin poissa. Vuonna 1871 hän joutui Lapinlahden mielisairaalaan, jossa tuon aikaiset hoitomenetelmät pahensivat pikemminkin kuin paransivat miehen painajasimaista elämää. Kivi kuoli veljensä luona 38-vuotiaana erakkonNeminea. Historiaan jäivät hänen viimeisiksi väitetyt sanat: “Minä elän”. Jobs sai sanottua, kuinka hänen tehtävänään on kertoa, kun haisee eikä peittää sitä sokerilla. Yksi ja sama asia. – ”Unu et idem. Kenenkään sanomatta vastaan. – ”Nemine contradicente.” ”Necessarium malum.”
Keskity oleelliseen, karsi roskat ja rönsyt. Yhdellä mielellä. – Uno animo. Uno tempore.
Jobs oli kyvykäs keskittymään Kiven tapaan oleelliseen ja karsimaan tarvittaessa rönsyjä suodattaen näin pois kaikki häiriötekijät innovaatioympäristöstään. Kiven luovuus keskittyi Siuntiossa sijaitsevaan Fanjunkarsin torppaan, jossa hän kirjoitti pääosan tuotannostaan. Seitsemän veljestä hän joutui kirjoittamaan useampaan kertaan ja se on käännetty yli 20 kielelle. Se oli tuon ajan kirjallisuudestamme täysin poikkeava teos, olkoonkin että siinä näkyy Kiven vähäeleinen harrastus kirjailijana lukea hänen kirjailijapersoonalleen tyypillistä sekä romantiikan että realismin proosaa, runoutta, ja olla samaan aikaan sekä romantikko että realisti. Yhdellä kertaa. – ”Uno tempore.” Myös kirjallisuudessa, luovassa työssä, välttämättömyys säätää lain, ei itse sitä tottele. – ”Necessitas dat legem, non ipsa accipit. (Publilius Syrus). Luovan työn ehdoton vaatimus.
Kivi loi kuitenkin kokonaan uuden aikakauden, jossa romantiikka oli enää vain säikeenä ja samalla syntyi myös omintakeinen suomalainen teatteri ja sen tilaan ja paikkaan sidottu kielemme mukainen ajattelutapa ja toteutus, josta Kalle Holmberg on kuvannut ja kertonut eniten ja koskettavimmin. ”Uno mystica.” Mystinen yhtyminen. Tärkeää on olla etsimättä, mutta myöskään halveksimatta kunniaa. – ”Nec quaerere nec spernere honorem. Siinä ei auta tauko, ei lepo, ei rukous ei raha. – ”Nec mora nec requires. – ”Nec prese nec pretio. Ei minkäänlainen vaiva. – ”Negotio nullo.”
Steve Jobs uskoi integroituun toimintatapaan ja piti tavoitteena tuotteita, joita kiireiset asiakkaat hankkivat ja tarvitsevat. Kehnot laitteet ja toimimaton softa vain ärsyttivät käyttäjiä lukuun ottamatta ehkä ensimmäisen vaiheen omaksujia, joille tällainen tuote oli riittävä. Jobs halusi tuotteita, joiden idea oli koukuttava käyttäjäkokemus, nautinto siinä missä yksinkertaisuuden ihannointi zen-koulutuksessa. Uno ictu, Uno saltu, Uno animo. Välttämättömyys menee suunnitelmien edelle. – ”Necessitas ante rationem est. (Curtius).
Hallittu syntyprosessi. Unum et idem. Unio mystica. Yksi ja sama – Mystinen yhtyminen.
Kiven tapaan Jobs kertoi tavoitteensa ja käytti kieltä, joka oli kuin Aleksis Kiven kirjoista, impivaaralaista ja nummisuutareiden tuotetta, kaukana zen-munkkien tyynestä rauhallisuudesta. Unus homo nobis currendo restituit rem. (Elias Lönnrot).
Tuo ilkeänä kuvattu piirre, kyvyttömyys kontrolloida itseään, on innovaation synnylle tyypillistä ja kuvaa innovaatioiden synnyn sitä vaihetta, jossa prosessi on sosiaalisesti hallitsematon ja yleensä hyvin laaja sosiaalinen ja kulttuurinen prosessi, ei pieni tekninen uudistus. Unus homo nobis cunctando restituit rem. (Ennius).
Uuden sosiaalisen ja kulttuurisen, symbolisen innovaation esittely ei ole mahdollista pitäytyen vanhassa konventiossa tai tehden sen kanssa konsensus, integroiden yhteen vanhaa ja uutta. Tässä prosessissa henkilökohtaisia tietokoneita ei olisi voinut korvata iPhonen kaltaisella tekniikalla tyytymällä steriiliin, kontrolliverkostoon sidottuun kotitalouskoneeseen. Sören Kirkagaard on kuvannut mielestäni tätä prosessia parhaiten tuntematta sen taustoja, vain sen tuloksia yksilön ja yhteisön välisessä kamppailussa. Eikä omassa isänmaassa ketään pidetä profeettana. – ”Nemo propheta acceptus est in patria sua. (Raamattu, Luuk. 4:24). Eikä kukaan ole alati viisas. – ”Nemo mortalium omnibus horis sapit. (Plinius vanhempi). Kukaan ei synny seppänä. – ”Nemo nascitur artifex.”
Muutosjohtajan painajaiset. Unius dementia dementes efficit multos.
Meissä kaikissa on hitunen luovaa innovaattoria, ja ymmärrämme kyllä, mistä tässä on kysymys. Sen sijaan prosessin vaatima intohimo, kyky toistaa samoja vaiheita pakkoneuroottisen tunnollisesti, on jo vieraampaa, ja sen tuskan ymmärtäminen ei toiminut 1800-luvun Nurmijärvellä ja Tuusulassa. Sen sijaan Jobsin kymmenet kollegat joutuivat kuuntelemaan luovan innovaattorin heitä loukkaavat ajatukset ja kertoivat myöhemmin, kuinka hän sai heidät tekemään ansioita, joita he eivät olisi ikinä uskoneet mahdollisiksi. ”Yhden hulluus tuottaa paljon hulluja.” Unius dementia…
Innovaattori visioivana ja karismaattisena muutosjohtajana, sekä samaan aikaan uutta luovana nerona, on Suomessa harvinaista. Kyse ei ole häijyydestä, vaan tavasta kertoa tuotteista, jotka kolmen vuosikymmenen aikana tulevat muuttamaan perin pohjin kokonaisen teollisuudenalan tai oikeammin useita aloja. Apple Jobsin johtamana yhtiönä oli tällainen globaali veturi, maailman arvokkain yritys, Steven Jobsin oman persoonan globaalina menestyvä luomus. ”Ut ante dictum.” Kuten aiemmin mainittiin. Kuten sekin kuinka kukaan meistä ei ole elävän perijä. – ”Nemo est heres viventis.”
Painajaismainen elämä ja ympäristö. Usque ad nauseam – Pahoinvointiin saakka.
Aleksis Kivi ei ollut poikkeuksellisen fiksu eikä poikkeuksellisen tuottelias. Sama koskee Steve Jobsia. Molemmat olivat lopulta kohtuullisen tavallisia ja ero syntyikin kyvyssä loikata oikeassa paikassa vaistomaisesti, odottamatta ja ajoittain liki maagisesti. Kiven näkemykset ja aikansa kirjallisuus, proosa ja runot, tulivat ikään kuin tyhjästä, maagisena luomuksena. Ne todellakin olivat kuten “mynttäämättömiä” kultahippuja Ahlqvistinkin huomaamana. Niitä ei voinut enää luokitella vanhan kirjallisuuden ja sen tuotteiden kanssa samaan tuttuun pinoon, ja jatkaa sen jälkeen konventionsa ylläpitämistä. Ne muuttivat kaiken ja elävät edelleen, pitävät meitä ja kulttuuriamme elossa. ”Ut ameris, amabilis esto!” Sinua rakastettaisiin, olet rakastettava. Mutta ennen kuolemaa kukaan ei ole täysin onnellinen. – ”Nemo ante mortem beatus. (Ovidus). Eikä kukaan yksin ole kyllin viisas. – ”Nemo solus satis sapit.(Plautus).
Näiden tuotteiden jälkeen maailma oli toinen, se muuttui sosiaalisen, kulttuurisen, symbolisen innovaattorin jäljiltä uudeksi, siinä missä Steve Jobs muutti koko globaalin maailmamme. Niissä yhdistyi runouden sekä prosessorien voima ja kuitenkin ne ovat sellaisen ihmisen luomuksia, joiden on myös elettävä raivokohtauksineen ja paskapäänä, lähiyhteisönsä siedettävänä, ja pahimmassa tapauksessa 1800-luvun Suomessa Nurmijärvellä suutarin poikana ja Kullervoa, Leaa, Nummisuutareita, Kihlausta ja Kanervalaa, Seitsemää veljestään kirjoittaen. Mikään ei ole kaikilta puoliltaan onnellista. – ”Nihil est ab omni parte beatum.” (Horatius).
Uuden kulttuurin airueet 25.06. 2012 – 10.10.2023
Olin juuri lukion aloittanut finninaamainen 15-vuotias poika, kun Ilkka Koivisto ilmestyi televisioon Korkeasaaren eläintarhan pohtivana intendenttinä. Koivisto kirjoitti luontoaiheisia pakinoita ja oli innostava kolumnisti sekä mukaansa tempaava televisiopersoona. Hänen kauttaan välittyi tietoa, jonka vastaanottaminen oli yhtäällä helppoa, popularisoitua, mutta samalla se jätti aina kysymyksiä avoimeksi. Ilkka Koivistossa oli samaa fundeeraajaa kuin presidentti Mauno Koivistossakin. Jokainen meistä koulumme oppilaista oli kuin tyhjä taulu. – ”Tabula rasa”. Annoimme äänettömän suostumuksen ja käynnistyi elämän mittainen ikävyys. – ”Tacita assessio” – ”Taedium vitae.” (Gellius).
Puusta pudonnut
Ei ole sattuma, että hän sai jo vuonna 1972 työstään vaimonsa Sesse Koiviston kanssa tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon aiheena evoluutio. Kirjan nimi oli “Puusta pudonnut”. Luin sen nuorena yliopisto-opiskelijana ja pidin sitä suomalaiseksi kirjaksi omituksen edistyksellisenä tuohon aikaan kirjoitettuna. Tuo aika oli yliopistossamme pikemminkin repivää kuin pohtivaa, uutta luovaa ja innovatiivista. Tieto Koiviston kuolemasta toi mieleeni juuri kouluajat ja uravalinnan aluksi biologiaa opiskellen ja juuri sen filosofisen rakennelman oivalluksena. Mä oon mikä oon – ”Talis qualis” ja edessä oli suurten riitojen sovittaminen. – ”Tantas componere lites.”
Hakeuduin syksyllä 1971 Oulun yliopiston biologiselle opintosuunnalle. Siellä palattiin pänttäävään opiskeluun ja valmistuin mahdollisimman nopeasti maisteriksi voidakseni jatkaa muualla 23 vuoden iässä. Keskeyttäminen ei käynyt mielessä. Vanhemman lehtorin pätevyys oli hankittava, maksoi mitä maksoi, silloin jo perheellisenä miehenä. Ei Koivisto valintaani toki ainut syy ollut. Hän vain oli osa tuon ajan henkeä, johon liittyi ympäristömuutosten ymmärtäminen osana ihmiseksi syntymän ihmettä. Me kaikki annoimme saman suostumuksen, vallitsi äänetön yksimielisyys – ”Tacitus consensus” tyyliin, vaikene kieli, niin saat leipää. – ”Tace lingua, dabo panem! (Petronius). Ja taustalla kohisi sotasukupolven äänekäs vallankumous. Siinä ihminen oli itsensä pahin vihollinen. – ”Nihil inimicius quam sibi ipse. (Cicero).
Tässä evoluutiossa ja sen pohdinnassa oli auttanut kansakoulun ajan opettajamme Eino Säisä, joka kirjailijana julkaisi samaan aikaan, 1960-luvun aikana, romaaninsa “Tummat”, “Yöstä tullut”, “Sinun nurinkäännetyt käskysi”, “Viimeinen kesä”, “Kovat piippuihin”, “Mitä me olemme” sekä “Lehtori Liljebergin”, skandaalikirjan iisalmelaisessa koulumaailmassa. Nyt, kun Nobelit on jaettu, luin ne uudelleen. Tarkoitus oli koskettaa haavaa. – ”Tangere ulcus.” (Terentius).
Sodan jälkeinen vuosikymmen ja repivä yhdyskuntarakenteiden murros oli saapunut keihäänheittäjien vyöhykkeen ytimeen. Kun lapsia syntyi sotavuosinamme kaksi kertaa enemmän kuin nyt, heille ei löytynyt jatkossa töitä Suomesta. Kaikki muuttui, teollistui, teknistyi, uudenlaista työvoimaa tarvittiin, liikkuvaa kulkuria etelän kasvavissa taajamissa ja Ruotsissa. Aika muistutti nyt elettävää elämää ympäri globaalia maailmaa. Kulkurin ja pelurin moraali alkaa olla vallitsevana jälleen kerran. Edessä on suurten riitojen sovittaminen, – ”Tantas componere lites”, niin pitkän ajan kuluttua – ”Tanto intervallo.”
Kukkivat roudan maat
Kukkivat roudan maat ja niiden ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 1971, jolloin luin sen jo yliopisto-opiskelijana. Se oli kuin suoraa jatkoa urjalalaisen Väinö Linnan romaanisarjalle “Täällä pohjantähden alla”. Roudanmaat televisioitiin siinä missä Linnan romaanisarjakin. Suomi kirjasi historiansa ja teki sen fiktiivisenä elokuvasarjana. Sellaisena se esitellään edelleenkin. Myös sen valheet ja virheet. On suomalaista hengen köyhyyttä seurata sivujuonteita, eikä nähdä asioiden lähtökohtaa. – ”Tardi ingenii est rivulos consectari, fontes rerum non videre.”
Säisä palkittiin Krtiikin kannuksella jo vuonna 1965, valtion kirjallisuuspalkinnolla kolmeen otteeseen, kirkon kirjallisuuspalkinnolla, Aleksis Kiven rahaston palkinnolla, Pro-Finlandia mitalilla ja Savonia -palkinnolla vuotta ennen hukkumistaan heikkoihin jäihin matkalla mökilleen vuonna 1988. Kuulin siitä Brysselissä ja palasin seuraavan vuonna Pohjois-Karjalaan, Laatokan talousalueen rajan pirstomiin maisemiin. Se kertoi ajasta ennen sotiamme ja niiden jäljistä Sortavalan talousalueella. Junamatka Pietarista vanhaan Värtsilään vei koko pitkän päivän. Kun kantaa vasikkaa, tulee kantamaan myöhemmin myös härkää. – ”Taurum tollet, qui vitulum sustulerit.” (Petronius).
Maisemat olivat kuin 1930-luvulta, luonnonniittyjä ja rehevää sellaista. Koivisto olisi ollut haltioissaan sen kaiken nähtyään. Varmasti kuka tahansa biologi tai maantieteilijä, sosiologi. Olin etuoikeutettu ja ensimmäinen Valamossa. Värtsilän tehtailla näkyivät pommituksen jäljetkin. Pietarista siirretyt venäläiset odottivat lupaa päästä takaisin Pietariin. Sitä lupaa oli odotettu kauan. Aika nyt vain on asioiden ahmatti. – ”Tempus adax rerus.” (Vergilius)
Ekspressionistiset kuvat
Ehkä merkittävin sysääjä kohti luovan ja innovatiivisen elämän suuntaa tuli kuitenkin kuvataideopettajaltamme Osmo Ari Armas Montolta, luonnollisesti oman äitini ja Leena Luostarisen ohella, joka (Monto) asuu edelleen Iisalmen Kotikylässä. Monton työt olivat jo 1960-luvulla ekspressionistisia, ja hän käytti veistoksissaan ja installaatioissaan materiaalina puuta, kipsiä, erilaisia esineitä ja romua. Työt olivat massiivisia ja vaikuttavia, huolella tehtyjä ja viimeisteltyjä myös öljyväritöinä. Elimme äärimmäisen hätätilan jälkeistä aikaa, leikkimisen aikaa, suunnitelmissa lujasti pysyvää. – ”Tempus ultimum” – ”Tempus ludendi” – ”Tenax propositi.” (Horatius).
Yhtä vaikuttavia töitä tapasin vasta Lapissa, Reidar Särestöniemen ateljeessa Ounasjokivarressa häntä haastatellen. Hän olisi hukkunut ateljeensa mukana, jos joki olisi rakennettu. Ei rakennettu, suojeltiin. Suojelutyössä Reidar oli mukana, luonnollisesti. Opiskelin lukiossa kuvataiteita vapaaehtoisena ja kävimme pienellä ryhmällä läpi suuriakin haasteita kolmen vuoden aikana ja samalla tutustuen kuvataiteen historiaan sekä luovan innovaatioprosessin syntyä tiimissä. Olimme kolmin- ja nelinverroin onnellisia. – ”Ter quaterque beatus.” (Vergilius).
Luokanvalvojanamme oli kunnianhimoinen hiihtourheilun ystävä ja myöhemmin myös jo lukioaikanamme edustusurheilijoittemme valmentaja Immo Kuutsa. Häneltä sain autooni suksitelineet ja epätoivoisen yrityksen vaihtaa palloilulajit ja keihäänheittäjien vyöhykkeen yleisurheilulajit talviseen taitolajiin laduilla. Se ei kohdallani onnistunut. En pitänyt hiotusta ja sileästä ladusta. Rakastin umpihankea. – ”Teres atque rotundus.” (Horatius).
Murrosikäistä ei voi manipuloida
Murrosikäistä poikaa ei voi painostaa, ei maanitella, ei manipuloida. Valinta oli tehty ja siihen vaikutti eniten Koiviston ja Monton ohella lukiomme rehtori, biologi ja maantiedon salat parhaiten oivaltanut karismaattinen suuren poikalyseon rehtori Aimo Samola. Hänen toimestaan mukaan tuli nyt biotieteen mikromaailma ja sen ihmeet sekä luonnonsuojelun tulevat tarpeet. Biologina tunsi olevansa hyödyllinen ihminen. Edessä kun oli äärimmäinen hätätila, katastrofi. – ”Tempus ultimum” – tiukka aikaraja – ”Terminus”, kypsyyskoe, jota kukaan ei ollut aiemmin kokenut. – ”Testimonium maturitalis.”
Osmo Monto sai osakseen paljon arvostusta. Hänen teoksiaan on Suomen valtiolla, Amos Andersonin taidemuseolla, Wäinö Aaltosen museossa. Valtion kuvataidepalkinnon hän sai vuosina 1972 ja 1983, hän on kunniajäsenenä niin Iisalmen kuin Kuopin ja Kotkan taiteiluseuroissa. Osmon töistä mieleen ovat jäänet valtavat tilateokset, tangoille ripustetut revityt ja räjähdyksen rikkirepimät vaatteet, joilla on myös kasvot Jugoslavian julman sodan ajoilta. Kosmos installaationa on tyypillinen hänen oivalluksensa, jossa keinutuolilla on musta päällystakki sekä selkämyksestä kohoavat kasvot. Koulutuksen hän sai Suomen Taideakatemian kuvataideakatemiassa Sam Vannin oppilaana. Varmaan he olivat Toogaan pukeutuneita kuten joskus serkkuni Leena Luostarinen, taidemaalari hänkin. – ”Togati.” Tunnetuin kaikista, tiikerinpiirtäjä. Olla ihmettelemättä mitään, edempänä ei mitään. – ”Nil admirari (Horatius) – Nihil ultra (Horatius).
Hänen työnsä erosivat täysin serkkuni Leena Luostarisen eläinhahmoista tai äitini maalauksista. Opiskelin itse tekniikan, jossa tiede ja taide olivat koko ajan läsnä ja samaa asiaa palvellen. Tänään opettajat, nuoret urallaan valmistuvat, odottavat samaa, mitä itse olin vaatimassa murrosikäisenä poikana jo neljä vuosikymmentä sitten. Täyttä vapautta sellaiseen luovuuteen, jossa viimeinkin irtaudutaan turhasta pänttäämisestä ja keksityttään asiaan. Tuomas Akvinolaisen tapaan pelkäsin yhden kirjan lukijoita. – ”Timeo lectorem unius libri.” Oli väiteltävä tohtoriksi useampaan kertaan ja toisistaan kaukana majailevista tiedekunnistamme. Ei pelkkää monitieteisyyttä, tieteiden välisyyttä, vaan saman tutkijan poikkitieteistä työtä ja osaamista. Tämä pelko antoi siivet. – ”Timor addidit alas.”(Vergilius).
Holistinen yhteisöllisyys
Näitä haasteita uudessa monikulttuurisessa, mutta myös yhteisöllisyyttä ymmärtävässä mediamaailmassamme on valtavasti, ja niiden havaitseminen ei onnistu sokein silmin. Niiden käsittely on kokonaan toinen prosessi kuin mihin takavuosien kouluopetus oli nuoria ohjaamassa. Tähän on saatava korjaus ja pienennettävä samalla luokkakokoja. Hyvä opettaja on painonsa arvosta kultaa kaiken aikaa. Se, kuka holistisen maailmakuvan opiskelijoille antaa, on persoonallisuuteen liittyvä kysymys, ei tieteenalakohtainen oivallus. ”Usus vitae” – Elämän käytäntö. Luova prosessi ja innovaatio näkee kuinka edempänä ei mitään. – ”Nihil ultra”. Sitä ei pidä pelätä.
Ilkka Koiviston kaltaiset filosofit biologeina olivat oiva tapa raottaa sitä ovea, jossa biologia ja luonto muodostaa vahvan perustan, jolle rakentaa kaikki muu, myös teknologia, talous, yhteiskuntatieteet, humanismi ja eettinen sekä moraalinen ymmärryksemme. Ihmisen on oivallettava mahdollisimman varhain oma asemansa osana luontoa. Se karsii turhan narsismin ja väärän egoismin, itsekkyyden ja yhteisöjen puutteen. Luonnossa ei ole koskaan yksin. ”Usque ad aras.” Alttareille saakka.
Ilkka Koivisto oli antanut kaikille maailman linnuille myös suomenkieliset nimet. On hyvä tuntea kasvien ja eläinten, ötököiden nimet ja äänet, kasvuympäristöt ja omintakeiset tavat, ekologinen lokero. Se vaatii kyllä vähän pänttäämistäkin ja latinan opintoja. Se pänttääminen kannattaa aina. On hyvä tuntea ystävänsä ainakin nimeltä. Eri oppiaineet eivät saa jäädä irrallisiksi osikseen ilman, että ne yhdistetään yhteen ja samaan maailmakuvaan ja sen kokoamaan filosofiseen oppirakennelmaan. Tässäkin latina auttaa ja robotiikka, algoritmien antamat evättä. ”Usus magister est optimus.” Käytäntö on paras opettaja. Olle ihmettelemättä mitään, saati epätoivoinen mistään. – ”Nil admirari” – ”Nil desperandum.”
Nuori, ehkä vasta murrosikäinen opiskelija, ei saa jäädä yksin ajelehtimaan valtavan mediamyllerryksen kanssa ilman sellaista ohjausta, jossa taustalla on vanhempien ja koulun (yliopiston) antama yhteinen tuki, oli nuoren uravalinta myöhemmin mikä tahansa. Elämä on voitava ankkuroida myös silloin, kun fragmentoitunut, pirstaleinen tieto riepottaa yhdessä hormonimyrskyn kanssa niin opettajien kuin oppilaittenkin muuttuvaa murroskulttuuria ja sen alati vaihtuvia vaatimuksia. Jos opettajat ja vanhemmat eivät ole aikuisia, eivät lapsetkaan voi sitä olla. Aikuinen ei esitä vaatimuksia toiselle aikuiselle. Vain keskenkasvuinen lapsi. ”Usus est tyrannus.” Tottumus on tyranni. (Horatius). Eikä mikään ole totuudenrakkautta korkeampaa. – ”Nil est amore veritatis celsius.” (Prudentius).
Valtiojohto ei saa olla epäjohdonmukainen sekään. ”Usus vitae” – Elämän käytäntö.
Tavoitteet eivät saa olla epäjohdonmukaisia, eikä niitä saa ruokkia valtiojohdon suunnalta manipuloivalla tiedolla. Ne alkavat muistuttaa narsististen harhojen kanssa elävän ihmisen elämäntavasta ja sen me jo tunnemme. Se on yhteisölle vaarallinen. Niinpä, miksi meidän tulisi tukea Kreikan konkurssia, perustellen tätä tavallisen kansalaisen arjella joutua muuten maksumieheksi. Eikö näin ole ollut koko ajan ja Kreikka jo konkurssissa? Miksi näitä uhkakuvia ja pelotteita jatketaan edelleen? Vain vuosikymmen lisää ja ponnistelemme pandemian kourissa sekä Ukrainan sotaan sopeutuenkin. Lähi-Idässä sodat eivät lopu koskaan. Tällainen tottumus on tyranni – ”Usus est tyrannus.” (Horatius). Ei mitään uutta auringon alla. – ”Nihil sub sole novum”. (Raamattu).
Miten sellainen maa voi joutua kaaokseen, joka on jo kaaoksessa? Miten sellainen muuri rakennetaan Espanjan tueksi, joka estäisi kriisin leviämisen sinne, kun se on siellä jo tänään ja meiltä odotetaan 50–100 miljardin panostusta tähän pankkien pelastusoperaatioon. Miksi Urpilainen ja Katainen ovat niin huolissaan Kreikan eroamisesta eurosta, kysyy tänään nuori toimittaja Tuoman Koukkunen Forssan Lehdessä (25.6.2012)? ”Ut pignus amicitiae” – Ystävyyden osoituksena. Ei pidä olla epätoivoinen mistään. – ”Nil desperandum.”
Kehäpäätelmiä ja pelottelua. ”Ut sementem feceris, ita metes.” (Cicero). Mitä kylvät, sitä niität.
Toimittaja vastaa itse kysymykseensä, kuten me aikanaan omassa koulussamme perustaessamme sinne Fiasko -teatterin. Se oli nuorten tapa selvitä kaaoksesta, jonka hallinta katosi vanhemmiltamme, poliittiselta johdoltamme, valtiokoneistoltamme. Se kertoi suuresta epäonnistumisesta, täydellisestä romahduksesta. Jos Kreikka eroaisi ja sen seurauksena ei syntysikään kaaosta, nykyistä kamalampaa, jos Kreikka alkaisi menestyä omalla valuutallaan, kuinka perustella itse nykyistä fiaskoa? Miten manipuloida Suomen kansaa uhilla, jotka ovat jo totisinta totta? Mistä tämä: ”Kunpa olisi hyödyksi” asenne on syntynyt? ”Ut prosim.” ”Ut quocumque paratus.” Valmis kaikkeen. Ei tule aikaa, jolloin globaalissa maailmassa ei käytäisi sotiamme. Mikään ei ole totuudenrakkautta korkeampaa. – ”Nil est amore veritatis celsius.”(Prudentius).
Vai eikö Nokian osake ole jo riittävän alhaalla, työpaikkojen menetykset tulosta fiaskosta? Mitä menneen vuoden aikana on tehty oikein? Vallitseva ideologia, maailmakuva, vaatii Kreikan jäsenyyttä yhteisvaluutassa, pohtii Tuomas Koukkunen. Jos toisin olisi, jos Kreikka alkaisi menestyä toisen ideologian pohjalta, pitäisikö vanha ideologia edelleen paikkansa? Kun Neuvostovalta hajosi, kommunismi luhistui, kaatuiko se sen erinomaisuuteen? Kuollaksesi rikkaana elät puutteessa? – ”Ut locuples moriaris, egentis vivere fato. (Juvenalis). Mikään ei ole varmaa paitsi menneisyys. – ”Nihil nisi quod praeteriit certum est. (Seneca).
Perustellaanko hullutta lähtien liikkeelle kehäpäätelmistä, ja olettaen sen olevan paras madollinen lääke myös tautiin, joka alkoholistille on alkoholismissa itse myrkky ja sen jatkettu käyttö? Viedäänkö ongelmien selittely jälleen sivuraiteille, viekö koululaitoksemme ja sen pänttäävät aineopinnot lapset logiikkaan, jossa itse pääasiat ja suuret linjat unohtuvat, ja syntyy vinksahtanut narsistinen persoonallisuus, jolloin journalistina gonzon tuomat sivuraiteet tulevatkin pääasiaksi? ”Ut tute es, item omnes censes esse?” (Plautus). Luuletko, että muut ovat samanlaisia kuin sinä? Ei ole mitään ihanampaa kuin totuuden valo. – ”Nihil est veritatis luce dulcius. (Cicero).
Voiko nuoria tänään huijata kuten 1960-luvulla tehtiin sosialismin monen karvaisilla muodoilla? Valtavirta puoltaa aina vallitsevaa, ja jo valtavia omaisuuksia uhranneen tien käyttöä jo pelkästään oman maineensa pelastamiseksi. Saksan ja Ranskan kohdalla kyse on samasta asiasta kuin aikanaan Concorden yliäänikoneen kohdalla. Fiaskon viemisestä surulliseen loppuun saakka, maksoi mitä maksoi. Koska valtavirrat ovat olleet oikeassa, koulussa, yliopistoissa, kulttuurin ja tieteen hakiessa ulospääsyä uuden yhteiskuntamallin etsiessä paikkaansa, niin lähiyhteisöissämme kuin alueellisena, kansallisena ja kansainvälisenä läpimurtonaan? ”Ut flatus venti sic transit gloria mundi.” – ”Kuten tuulenhenkäys, siten katoaa mainen kunnia.” Mikään ei ihmiselle ole varmaa – Mikään ei kuolevaiselle ole vaikeaa – Mitään ei voi luoda tyhjästä. ”Nil homini certum est (Ovidus).” – ”Nil mortalibus ardui est (Hortius)” – ”Nil posse creari de nilo (Lucretius).”
Liiallinen turvallisuus synnyttää halveksuntaa. – ”Nimia familiaritas parit contemptum (Augustinus).”