Poliitikot miinanpolkijoinamme
13.11.2022
Valitsin isänpäivän teemani huolella
Suomen hallitus on ajautunut kriisiin. Toki kriisejä on ollut ennenkin mutta nyt, muutama kuukausi ennen kevään vaalejamme ja tilanteessa, jossa sekä koko Eurooppa ja Suomi sen osana on elänyt Euroopan hullun vuoden ajat, ja ne jatkuvat edelleen, kriisiin täytyy olla jokin erityisen painava syykin. Suomen hallitus astui miinaan alkaessaan leikkiä tulella. Alkuperäiskansojen kohdalla on syytä olla varovainen. Ylimielisyys siellä on yhtä vaarallista kuin Venäjän tapa lähteä soitellen sotaan Ukrainaan.
Kriisin syyksi kerrotaan saamelaiskäräjien uudistaminen. Pääministeri Sanna Marin haluaa esityksen saamelaiskäräjälain uudistamisesta eduskuntaan, mutta keskusta vastustaa esityksen antamista.
Mikä tässä uudistuksessa sitten hiertää hallitustamme? Saamelaiskäräjälain uudistamista on valmisteltu kauan, vuosikymmenet. Taustalla on monia syitä eikä vähäisin ole YK ja sen moitteet suomalaisia rotusyrjinnästämme. Taustalla ovat perustuslakiasiantuntijat. Tästä hallituksesta sellaiset puuttuvat tyystin.
Mutta Suomestahan puuttuu kokonaan perustuslakituomioistuinkin. Edustajamme ovat sivuuttaneet sen kooten istuvista kansanedustajistamme perustuslakivaliokuntamme. Ainoana maailmassa tällainen tapa lähestyä lakeja, joita itse ovat laatimassa. Mukana ei tarvita perustuslakiasantuntijoita. Ei edes juristeja alan koulutuksen hankkineina. Epäileekö joku, ettei tätä tukea löydy saamelaisille? Susi lampaitten vartijana on kehnoin mahdollinen vaihtoehto.
Vuonna 1995 säädettiin laki, kansanedustajamme sen laativat, saamelaiskäräjälaki, johon on perustuslakiasiantuntijoiden, saamelaiskäräjien ja YK:n mukaan jäänyt virhe, joka mahdollistaa sen, että saamelaiskäräjille pääsee henkilöitä, jotka eivät ole saamelaisia. Hirveä moka, jonka selittely on yhä vaikeampaa poliitikkojen moraalin rapautuessa. Tai oikeammin heitä käytetään nyt miinojen polkijoina. Miten he Suomessa sellaiseen alistuvat?
Vahvasti ilmiötä ja sen syntyä oikoillen kyse on saamelaisuuden määrittelystä, kuka on saamelainen. Kaikki Lapissa asuvat ja joikaavat, poron omistavat, eivät välttämättä ole saamelaisia. Määritelmä ei ole sama kuin pohtia kuka on eurooppalainen tai suomalainen. Näin ymmärtäen myös käsitteet kaksoiskansalaisuuksista jne. eivät päde, kun kyse on etnisestä taustasta ja sen säilyttämisestä. Me ymmärrämme kyllä mitä merkitsee olla liito-orava erona tavalliselle oravallemme suojelualueita rajattaessa. Pelin politiikka ei pelasta kun on erotettava luonnossa suojelua kaipaava liito-orava ihka tavallisesta oravastamme.
Kuka tahansa, jolla on poroja kaksin puolin puuta kulkien ei voi olla saamelainen, vaikka osaisi kieltäkin. Osa saamelaiskäräjistä vastustaakin niin sanottua lappalaispykälää, jonka mukaan etnisesti suomalainen voi asettua ehdolle ja äänestää saamelaiskäräjävaaleissa, jos hän ”on sellaisen henkilön jälkeläinen, joka on merkitty tunturi-, metsä- tai kalastajalappalaiseksi maa-, veronkanto- tai henkikirjassa”.
Osa on vastustanut tätä ns. lappalaispykälää vuodesta 1996 alkaen. Tai varmaankin osa on vastustanut tämän suuntaista kehitystä aina ja tulee vastustamaan myös jatkossa. Eikä se koske pelkästään lappalaispykälää. Oleellista on poliitikon hankkimat äänet ja vaikutusvalta, jolloin sinisilmäisin poliitikko on pantu polkemaan miinoja muiden puolesta. Opportunismi ja lajin säilyminen eivät toimi samassa yhtälössä, jos tavoitteena ovat vain suuret äänimäärät kuihtuvan saamelaisen etnisen ryhmän suojelussa. Tätä suojelua varten on perustuslaki ja YK ohjelmineen. Australian aboriginaaleja ei hävitetä kuten Suomessa alkuperäiskansaamme.
Tämä pykälä antaa opportunistin tulkinnalle etniset oikeudet saamelaisuuteen perustuen elinkeinoon. Kunhan on poroja, kaikki on kunnossa ja olet saamelainen. Pykälän vastustajat pitävät ainoana oikeana ja saamelaisuuden tärkeimpänä perustana kieltä – kuten Ruotsissa ja Norjassa. Tällöin on syytä muistaa, kuinka saamelaisuus ja rajat eivät ole samoja kuin kansalliset rajamme.
Lakiuudistus tukisi saamelaisuuden perustana yhteispohjoismaista käytäntöä eli kieltä. Tätä vastustavat taas näkevät uuden lain sulkevan saamelaiskäräjiltä ihmisiä, joilla asuinpaikkansa puolesta olisi oikeus päästä mukaan päätöksentekoon. Orava kuin orava kunhan syö käpyjä ja asustelee kuusessa.
Lakiuudistuksen kannattajien mukaan nykyinen laki mahdollistaa sen, että saamelaiskäräjille valitaan ihmisiä, jotka eivät ole saamelaisia.
Kun meiltä puuttuu perustuslakituomioistuin, me emme ole voineet jättää asian ratkaisua sinne tai hyväksyä yhteispohjoismaista ratkaisua, kuten vaikkapa liittyessämme nyt Natoon, olettaen että myös Turkki sen hyväksyy yhdessä Unkarin kanssa. Yksikin änkyrä kun voi kaataa koko hankkeen, vaikka kymmenet muut, mukana myös Yhdysvallat, hyväksyisivät sen kiitellen. Jenkki ei edes löydä Suomea kartalta, sotkee Balkanin Balttiaan, kunhan kyse on näpäytyksestä Venäjän suuntaan. Näin ei suuria päätöksiä tehdä.
Ketä ovat nämä saamelaiset, joiden kohdalla hallituksemme nyt kipuilee siinä missä odotellen turkkilaisten vastausta Nato jäsenyydestämme.
Saamelaiset (pohjoissaameksi samit ja inarinsaameksi Sämmiliih) ovat suomalais-ugrilainen alkuperäiskansa. He ovat joutuneet vetäytymään kohti napapiirin pohjoisosia ja asuttavat nyt Norjan, Ruotsin ja Suomen pohjoisosia sekä alueita Venäjään kuuluvasta Kuolan niemimaasta. Kirjoittaessani laajaa tutkimus- ja julkaisusarjaa ”Lapin tutkimuksia”1970–1980-luvuilla, Suomen saamelaisalue oli liki sama kuin edelleen tänään kattaen Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnat sekä Lapin paliskunnan alueet Sodankylässä.
Suomen noin 10 000:sta saamelaisesta noin 3000 puhuu äidinkielenään saamelaiskieliä. Riitaa käydään siten runsaan 5000 saamelaisen äänioikeudesta saamelaiskäräjillä. Tilastokeskuksen ja Wikipedian mukaan saamenkielisiä Suomessa oli vuonna 2020 vain 2008. Saamelaiskäräjien mukaan saamelaisia asuu kaikkiaan 230 kunnassa Suomen kaikkiaan 336 kunnasta. Alle 10-vuotiaista saamelaisista kielellisesti asuu saamelaisalueiden ulkopuolella noin 75 %.
Suomen ja saamen kielieron on arveltu alkaneen muodostua noin 2800 eaa. joidenkin ryhmien lähdettyä liikkeelle uralilaisten kielten alkukodistaan, Volgan keski- ja yläjuoksun alueelta, luoteeseen kohti Fennoskandiaa. Suomen saamelaiset saapuivat maahamme noin 1600 tai 1500 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Eivät he tienneet Suomeen saapuneensa.
Nykyisille asuisijoilleen Lappiin he asettuivat tai joutuivat vetäytymään ajanlaskumme alun jälkeen ja puhuvat nyt joko pohjois- ja inarinsaamea tai koltansaamea. Kaikki nämä kielet ovat nykyisin uhanalaisia. Kun näin kirjataan, kyse on aiheesta, joka on otettava vakavasti.
Nämä ovat ilmiöitä, jotka kuuluvat käsitteen ”saamelaiskäräjät” tehtäviin, oman kansakuntamme hallinnon järjestelyyn napapiirin pohjoispuolella asuvien muutamien saamelaisten kulttuurin ja kielen säilymiseen. YK:n näkemänä kyse on samasta ilmiöstä kuin vaikkapa Australian aboriginaalien kohdalla tai Etelä- ja Väli-Amerikan intiaanien kulttuurien säilyttämisestä.
Ei niinkään suomalaisista puolueistamme ja niiden äänimääristä tai vallasta sekä sen käytöstä osana luonnonvarojamme. Jos hallituksemme tähän hajoaa, se kaatuu hyvin merkittävän ilmiön globaalina riitana ja se myös selittää osaltaan Suomen ja Ruotsin eroja haettaessa EU:n tai Naton jäsenyyttäkin. Geopoliittinen asemamme on kovin erilainen.
Kun puhumme lappalaisista ja tarkoitamme saamelaisia (sapmi) jälkimmäinen olisi ollut paremmin alueen kulttuuriin sopiva, ja mahdollisesti olisimme kyenneet varomaan alueen luontoa ja kulttuuria toisin kuin mitä myöhemmin tapahtui. Tämä koskee myös medioitamme, jotka kirjoittivat vielä 1970-luvulla ”villistä luonnosta” ja sen ”kesyttämisestä” koskien vaikkapa jokia ja niiden rakentamista sekä tekoaltaitamme. Sama koskee ihmisten kohtelua ja lainsäädäntöä noilla alueilla. Arvot on pantu Suomessakin uuteen järjestykseen sitten 1950-luvun. Jos kyseessä olisivat liito-oravat, ymmärtäisimme kyllä, miksi sinne ei rakenneta tekoaltaita.
Ikävä kyllä keskiaika ja kirjallisuuskin sekä arjen kieli sekoittivat saamelaisuuden lappalaisuuteen tai lappilaisuuteen. Käsitteellä tarkoitettiin usein syrjäseutujen asukasta (lappea, syrjä, syrjäisyys) eikä se ollut alkujaan synonyymi saamelaisuudelle. Nykyisin lappalainen merkityksessä saamelainen koetaan halventavana ja myös pilkallisena nimityksenä. Toisaalta halutaan korostaa, kuinka saamea puhuva väestö on asunut aikanaan liki koko Suomen alueella, myös Uudellamaalla tai Ruotsin Taalainmaalla aina Jämtlandiin saakka.
Varsinaisena saamen kielen alkukotina pidetään Laatokan ja Äänisen eteläpuolisia alueita. Sieltä löytyy myös suomalaisen kantakielen puhujia. Kielen levitessä Suomessa ja Skandinaviassa se samalla hajosi useaksi eri murteeksi. Nykyisille sijoilleen saamelaiset asettuivat Lappiin ajanlaskumme alkuvuosina. Siis saamelaiset, eivät lappalaiset. Siis liito-oravat, eivät erityissuojelua kaipaamattomat tavalliset ”kurret”. Onkohan tätä mahdotonta ymmärtää keskustan poliitikkojen?
Osa vaihtoi kielensä itämerensuomeksi ja etenkin Virosta käsin muuttaneet saamelaisten esivanhemmat. Samalla kantasaamen kieli syrjäytti nykyisen Suomen alueella puhutut paleoeurooppalaiset kielet. Tosin Lapissa saatettiin puhua näitä vanhoja paleoeurooppalaisia kieliä vielä keskiajalla.
Lapissa eläneet kansat sulautuivat saamen puhujiin ja etelämpänä suomen kielen puhujiin. Kun kantasuomi levisi, eri kieliksi kehittyvä saame vetäytyi sen tieltä. Toki vielä keskiajalla saamelaisia kuitenkin liikkui sekä Keski-Suomen että Itä-Karjalan alueilla, Pohjois-Savossa 1500-luvulla ainakin ja Kuusamossa 1700-luvulla. Lapissa saamen kieli kohtasi puolestaan, jääkauden väistyessä, sinne tulleen kokonaan tuntemattoman kielen. Syntyi sanoja, joiden kantamuotoja ei tunneta.
Poronhoito sai nykytutkimuksen mukaan alkunsa 1400–1600-luvuilla Skandinavian saamelaisten keskuudessa ja siihen vaikutti mm. Kuolan niemimaalle vaeltaneet poroja hoitavat kansat (komeja ja netsejä). Tämä vaihe näkyi kolttien ja Kuolan saamelaisten poronhoidossa.
Poronhoito ei ole missään vaiheessa ollut yleissaamelainen elinkeino. Kalastus, keräily ja kauppa sekä muut luonnon antimet (peura) olivat osa toimeentuloa ja poronhoitoa harjoittivat Suomessa toki muutkin kuin saamelaiset. Norjassa ja Ruotsissa poronhoito on lailla säädetty saamelaisten yksinoikeudeksi.
Toisen maailmansodan jälkeen asenteissa saamelaisuuteen syntyi rasistisia piirteitä osana tuon ajan rotuajattelua. Saamelaisia pidettiin katoavana kansana ja sen oletettiin kehittyvän vain hankittuaan paikallaan asettuneen elämänmuodon. Saamen kieli jopa kiellettiin sisäoppilaitoksissa kaikissa Pohjoismaissa. Ruotsi ja Norja ovat pyytäneet saamelaisilta virallisesti anteeksi toimenpiteitään. Suomelta sellaista ei voinut odottaa edes 1990-luvun komiikassa. Mentiin Luostolle lystinpitoon. Nyt lystinpitäjä istuu kansanedustajana ja äyrejä kertyy yli 200 000.
Saamelaisten kulttuuri, uskonnonhistoria ja šamanismi sekä kosmologia, seitahenget ja jumalhahmot ovat vähin erin sulautuneet pääuskontoihin. Jäljellä on vielä muistoja luonnonjumalista uhrilahjoina seidoille. Seidat ovat joko poikkeavia luonnonmuodostumia tai rakennettuja, tundralta hyvin erottuvia kivi- tai puuseitoja. Kuvataiteittemme kansallispyhätöstä Helsingistä saamelaisia esitellään toteemeilla, jotka on tehty tilaustyönä matkien Pohjois-Amerikan intiaanireservaattien mainoksia. Uskomatonta mutta totta. Ja esitellen sillä saamelaiskulttuuriamme.
Saamelaiset kääntyivät kristinuskoon Euroopan mittakaavassa varsin myöhään 1600- ja 1700-luvuilla. Lars Levi Laestadius on ehkä merkittävin nimi pohjois- ja inarinsaamenkielisten lutherilaistumiseen. Laestadius oli äitinsä puolesta saamelainen ja tallensi saamelaisten uskomuksia ja mytologiaa sekä vaikutti etenkin Tornionjokilaakson laesdatiolaiseen protestiin evankelisluterilaisen valtakirkon papistoa vastaan.
Saamelaiseen uskonnolliseen mystiikkaan ja myytteihin sekä matkailijoille myytäviin muistoesineisiin on syytä asennoitua yhtä suurella varauksella kuin liikkuen vaikkapa aboriginaalien kotimaassa Australiassa tai missä tahansa osassa Afrikkaa ja Amazonin varsilla turistina huijaten. Samaa tapaa toki jopa Yhdysvalloissa ja Kanadassa, Meksikossa eritoten. Lapinkaste on kaupallinen rituaali mutta niin on toki jouluna myytävä muukin turistien iloksi ja lapsille tarkoitetut lelut.
Euroopan unionin alueella saamelaiset ovat Ihmisoikeusliiton mukaan ainoa alkuperäiskansa. Tähän on syytä asennoitua myös Suomessa ja sen hallituksessa keskittyen pyytämään anteeksi tehtyjä tahallisia tai tahattomia loukkauksia. Saamelaisten asema alkuperäiskansana sekä heidän kulttuuri-itsehallintonsa on tunnustettu perustuslaissa.
Olkoonkin että Suomelta puuttuu, ainoana maana maailmassa, perustuslakituomioistuin. Perustuslakia tulkitsevat Suomessa lakia säästävät poliitikkomme itse omassa valiokunnassaan parhaaksi näkemällään tavalla. Se ei vaadi alan yliopistollista koulutusta ja kasvatusta sekä pitkää sekä ansiokasta työuraa. Kuka tahansa voi olla millä tahansa taustalla ja koulutuksella perustuslakivaliokunnassa ja myös sitä johtaen.
Perustuslain 17 §:n 3 momentin mukaan saamaleisilla on alkuperäiskansana ”oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan”. Tämän lisäksi perustuslaissa turvataan saamelaisten kotiseutualueella kieltään ja kulttuuriaan koskeva hallinto, jota toteuttaa Saamelaiskäräjät.
Saamelaisalue kattaa Inarin, Utsjoen ja Enontekiön kunnat sekä Sodankylän Vuotson paliskunnan alueen. Kemihaaran Vuotson allasta rakennettiin vuosikymmenet siinä missä Siuruan Kollajan allasta. Sodankylän altaat ja Kemijoen kosket on rakennettu kysymättä lupaa Saamelaiskäräjiltä. Saamen kieli sai virallisen aseman Suomessa vasta vuonna 1992, jolloin säädettiin saamelaisten kielilaki. Uusi kielilaki tuli voimaan vuonna 2004. Suomesta tuli tuolloin sivistysvaltio. Se ei takaa sitä, että kaikista suomalaisista puolueista olisi tullut samalla sivistyspuolueitamme.
Suomi ei ole ratifioinut Kansainvälisen työjärjestön (ILO) alkuperäis- ja heimokansoja koskevaa yleissopimusta nro. 169, koska kysymys saamelaisten maaoikeuksista Suomessa on edelleen selvittämättä, toisin kuin Norjassa ja Tanskassa, jotka ovat ratifioineet sopimuksen. Oikeushistoriallisessa tutkimuksessa (Kaisa Korpijaakko-Labba 2000: Saamelaisten oikeusasemasta Suomessa) ei ole löytynyt laillista perustetta valtion väitetylle maanomistusoikeudelle (Wikipedia 2022).
Saamelaiskäräjät ovat Suomen saamelaisten korkein elin. Joka neljäs vuosi järjestettävissä vaaleissa saamelaisten keskuudesta valitaan 21 jäsentä sekä neljä varajäsentä. Käräjät asettavat lisäksi seitsemän lautakuntaa (koulutus-, elinkeino-, oikeus-, kulttuuri-, sosiaali- ja terveys, vaali- sekä kieli- ja nuorisoneuvosto).
Saamelaiset valitsevat myös edustajansa evankelisluterilaisen kirkon ylimpään päättävään elimeen, kirkolliskokoukseen. Kielikysymys on korjautunut sekin koskien myös omaa kieltä sekä sen käyttöä koulutuksessa, ylioppilaskokeissa jne.
Saamelaiset tunnetaan etenkin kulttuurista, saamenpuvusta, matkailusta, kuvataiteista, kirjallisuudesta ja muusikoistaan, saamelaiskirjailijoita löytyy myös Pohjoismaiden kirjallisuuspalkinnon voittaneissa (Nils-Aslak Valkeapää).
Nykymuusikkoja löytyy pilvin pimein siinä missä kansainvälisesti menestyneitä kuvataiteilijoita. Nimet ovat jostakin syystä naisvoittoisia kuten Marja Helander, Merja Alatte Ranttila, Seija Ranttila, Outi Pieski jne. Sama pätee lueteltaessa nykymuusikkojammekin. Poikkeuksena vaikkapa Niko ja Nils-Aslak Valkeapää.
Toki sukunimet Valkepää, Paltto, Aikio, Holmberg, Länsman, Morottaja, Valle, Ranttila, Helander, Feodoroff, Hetta, Laestadius, Renberg, Magga, Poutasuo, Laiti Salming, Pärson, Sarapää, Stenmark (Ingemar) kertovat kuvataiteesta, musiikista, politiikasta, urheilusta, kirjallisuudesta, elokuvasta, teatterista jne.