Kymmenen latinankielistä sananlaskua vaaleihin valmistautuville
11.01.2023
Menneen maailman viisaudet on syytä ottaa käyttöön silloin, kun oman aikamme tuottaa koko ajan vähemmän kestävää. Vaalit lähestyvät ja gallupit kertovat tuloksesta ennen kolmen kuukauden huhtikuista vaali-iltaa. Yhdestä asiasta olemme kuitenkin yksimielisiä. Voitto näissä vaaleissa ei tule ilman vaivaa, Amat victoria curam.
Vaalien teemoista me jo tiedämme suurimmat ja perinteisemmät, jolloin niistä puhuminen on ammattinsa osaaville politiikan taitajille helppoa. Sen sijaan emme tiedä vielä millaisessa ympäristössä kevään vaalit lopulta voitetaan.
Poliitikot joutuvat tekemään nyt työpaikkansa uusiakseen poikkeuksellisen paljon työtä. Haastajilla on käytössä aseita, jotka ovat poikkeavia ja niillä vaikutetaan etenkin siihen suureen passiiviseen väestönosaan, jonka vaaleihin osallistuminen ratkeaa vasta loppuhetkellä ja ruokkii etenkin perussuomalaisia äänestysprosentin kohotessa.
Tämän kohdalla riittää yksi neuvo – Amat victoria curam. Se neuvo on ikivanha mutta toimii etenkin nyt. Se on myös ensimmäinen neuvoistani.
A lasso rixa quaeritur – Väsynyt hakee riitaa.
Vaalien ratkaisu ei tapahdu alkumetreillä. Tyypillistä vaaleillemme on melkoisen pienet muutokset ja koskevat kunkin vaalipiirin viimeisiä paikkoja. Usein ne ovat vielä etukäteen laskettavissa ja alan tutkijat osaavat ne ennakoida muutamaa paikkaa lukuun ottamatta. Nekin yleensä vie aiemmin vaaleissa pudonnut ja palaten näin politiikan parrasvaloihin takaisin.
Kurkien tanssi käynnistyy kokeneitten konkareitten kohdalla suhteellisen myöhään ja loppukirissä he ovat omaa poliittista eliittiään. Kokemattomat väsyvät ja syntyy riitoja, jotka selittyvät usein vaalien turhauttavalla luonteella kenttää kiertäen. Sosiaalinen median on edelleen kasvavassa määrin merkittävämpi vaikuttaja ja ehdokkaita pommitetaan suunnilta, jotka ovat aikaa vieviä ja turhauttavia. Vanhat konkarit eivät niistä välitä.
Perinteinen media saa otsikkonsa vaaleista sekin ja kaikesta tästä selviäminen edellyttää hyviä hermojakin. Kun riitoja syntyy, taustalla on ikivanha viisaus ja koskee etenkin kokemattomia ehdokkaita. Tämänkin kohdalla neuvon uusia ehdokkaita, kurkien tanssin alkaessa ja varpusten poistuessa näyttämöltä, vain yhdellä pysyvällä viisaudella – A losso rixa quaeritur – Väsynyt hakee riitaa.
Ehdokkaiden ei tule provosoitua eikä väsyä vaalien alkaessa lähestyä vasta vaihetta, jolloin etenkin uudelle ehdokkaalle tärkeät äänet vasta ovat syntymässä, epävarmojen pohtiessa lähtevätkö vaaleihin lainkaan. Eivät he yleensä nykyisin lähde, jolloin aluevaalit kertoivat mitä se merkitsee, kun yli puolet äänioikeutetuista jää kotiin.
Accusando fieri infectum non potest – Syyttelemällä ei tehtyä saa tekemättömäksi
Suomessa vaalit ovat syyttelyä. Tämä ei ole kuitenkaan vain suomalainen ilmiö vaan näkyy etenkin vaaleissa, joissa taloutta ja sosiaalisia rakenteita luonnehtii sekava monipuoluejärjestelmä sekä pyrkimys jakaa puolueet vanhahtavaan tapaan joko sosialistein tai ei-sosialisteihin, talousvasemmistoon tai oikeistoon sekä vielä nelikentässä liberaaleihin ja konservatiiveihin.
Ilmiö on vanhahtava eikä sovi 2000-luvun käyttäytymiseen vaaleissamme. Paremmin selittää käyttäytymistämme vaikkapa ikä, sukupuoli tai ylipäärään kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihimme ja niiden yhteiseen hoitoon. Tässä asuinpaikka ja koulutus ovat tärkeämpiä, siinä missä ikä ja elämänkokemukset, kuin menneen maailman ja meille usein vieraat poliittiset jakolinjat.
Kun näin on, perinteiset linjajaot puuttuvat, suomalaiset alkavat syytellä toisiaan ja vaaleissa yhteiset keskustelut ovat väittelyä ja vielä syyttelyä. Se on tylsää, ja johtaa ilmiöihin, joissa vaikeat yhteiskunnalliset asiat kuvataan virheellisesti ja pääsääntöisesti syyttelemällä kilpailijaa. Syyttelemällä ei jo aiemmin tehtyä saa kuitenkaan tekemättömäksi ja tämä sääntö: Accusando fieri infectum non potest, toimii etenkin Suomessa tavalla, johon poliitikot eivät tahdo uskoa. Syyttelemällä ei tehtyä saa tekemättömäksi.
Kansa kun seuraa heikosti poliitikkojen toimia ja niiden peittelyä vaalien kynnyksellä, elleivät seuraa medioitaan. He, jotka taas ovat seuranneet, joilla poliittinen muisti on pitkä, varovat joutumasta koko ajan juuri tämän ikivanhan sananlaskun leimaamiksi valehtelijoiksi. Heitä aletaan pitää juuri sen vuoksi ikään kuin vanhempina valtiomiehinä ja -naisina. Sellaisen paikan ansainnut menestyy vaaleissa teoillaan ja taustallaan, antaa itsestään uskottavan mielikuvan. Se säilyy myös läpi koko poliittisen uran pienistä skandaaleista piittaamatta.
Bellum omnium contra omnes – Kaikkien sota kaikkia vastaan
Kun seuraatte vaaleja sellaisissa demokratioissa, joissa vaaleja on käyty kauan ja hyvin vakiintuneen poliittisen rakenteen tuloksena, poliittinen keskustelu on poikkeuksellisen sivistynyttä ja jopa taitavaa retoriikkaa. Asetelmat ovat tuttuja vuosisatojen ajan jatkuen, ja kaikki eivät todellakaan sodi kaikkia vastaan.
Suomessa monipuoluejärjestelmä ja sen kömpelö arvomaailma, yhden asian liikkeet, vievät poliittisen keskustelun suuntaan, jossa kaikki sotivat kaikkia vastaan. Menneen ajan poliittisia liikkeitämme ei ole muuten kuin Kari Suomalaisen piirroksissa. Ei niitä enää kukaan muista, saati ymmärrä.
Kokenut poliitikko ei erehdy tähän ansaan ja valitsee sellaisen tavan hankkia luottamusta, jossa oma linja on tullut tutuksi jo aiemmin Veikko Vennamon kuvaamana ”asialinjana” lähtemättä sotimaan ja syyttelemään kaikkia kilpailevia puolueita, vaan pitäytyen oman linjansa esittelyssä ja hankkien kaikkien muiden ja etenkin median vihat omalle linjalleen. Joka kiistatta kuitenkin on perusteltu.
Mediayhteiskunta kun hakee pelkästään epäkohtia. Poliitikon tehtävä ei ole pelkästään medioiden matkiminen. Toimittaja on tavattoman kehno poliitikkona. Media sen sijaan kilpailee vallasta poliitikkojemme kanssa hajottamalla ja hallitsemalla. Ilmiössä ei ole mitään uutta, olkoonkin ettei takavuosien poliittisia toimittajia ole enää siinä merkityksessä kuin Urho Kekkosen Suomessa.
Poliittinen kypsyys syntyy vaikutelmasta ja hyvä puhuja on retoriikkansa opiskellut jo hyvissä ajoin ennen joutumista ammattinsa osaavien tentattavaksi. Hän varoo viemästä puhetta kaikkien sodaksi kaikkia vastaan ja erottuu varmasti Suomessa, jossa juuri tämä on poliittisen keskustelumme ja väittelyn leimaavin syntimme: Bellum omnium contra omnes – Kaikkien sota kaikkia vastaan. Tätä uuden ehdokkaan on syytä varoa ja pysyä varpusena loitommalla kurkien tanssin alkaessa.
Difficultatem facit doctrina – Tieto lisää tuskaa
Poliitikko ei ole tiedemies eikä opettaja. Kukaan ei äänestä sinua siksi että sinulla on käytössä viimeisintä tietoa ja olet vielä hankkinut uutta ja innovatiivista työsi tuloksena. Vielä vähemmän äänestäjä odottaa sinun heittäytyvän opettajakseen. Sinä olet koulutettavana ja kuuntelet kerrankin ja nöyrällä mielellä.
Poliitikko muistuttaa äänestäjää itseään ja hänen arvomaailmaansa. Olympiavoittajan tai minkä tahansa julkimon äänestäminen laatimaan lakejamme tai hoitamaan vaativia yhteiskunnallisia tehtäviä kertoo, kuinka tieto ja sen määrä sekä laatu lisää äänestäjien tuskaa. Niinpä menestynyt julkimo ja omanäköinen duunari on ihan uskottava ehdokas.
Kukaan ei äänestä yhteiskuntaa ja taloutta tuntevia sen vuoksi että nämä osaavat valtion budjetin ja tuntevat myös kansainvälisen talousjärjestelmän muita paremmin. Nämä kun puhuvat vaikeaselkoisesti ja kieltämättä tietävät asiansa muita paremmin. Ei sellainen äänestäjää kiinnosta.
Demokratiassa haetaan julkisuutta ja äänestäjät eivät ole yliopistojemme tohtorikoulutettavia ensinkään. Heidän kohdallaan tieto ei olekaan se mitä haetaan vaan päinvastoin, tieto jopa lisää äänestäjän tuskaa. Niinpä ammattinsa osaava poliitikko ei lisää tietoa. Poliitikon tehtävä on olla pikemmin terapeutti, hiven selventää vaikeita asioita ja lopulta lohduttaa sekä keventää muutenkin raskasta oloa poliittisen terapeutin taidoilla.
Poliitikko ei ole opettaja eikä oikein pappikaan, saati lääkäri. Ellei hänellä ole kyky popularisoida tiedettään, tehdä siitä jopa hauskaa ja lohduttaa keventäen jopa hauskoilla ”soinismeilla” muuten ankeaa poliittisen väittelyn ilmapiiriä. Tieto lisää tuskaa kaikkien sodassa kaikkia vastaan. Varo joutumasta tähän tehtävään vaaleissa.
Difficultatem facit doctrina – Oppi (tieto) tuo vaikeudet
Politiikassa, kuten elämässä yleensä, tieto lisää tuskaa. Kuolleista puhutaan heistäkin yleensä hyvää ja makuasioista ei voi kiistellä. Itse politiikkaa ja sen vaiheita tutkineena sekä myös käytännössä kokeneena poliitikon on hyvä varoa sellaista tietoa, jota vaikkapa tiedelehdet levittävät. Liika oppineisuus ei ole hyväksi silloin kun metsästetään niitä viimeisiä ääniä, eikä viimeisintä tietoa pidä mennä levittämään myöskään jo etukäteen äänensä antaville vanhuksille.
Perinteitä on syytä arvostaa ja kirjoitit mistä tahansa, on miltei mahdotonta olla kirjoittamatta samalla satiiria (Difficile est satiram non scribere). Samoin edellä kerrottua tietoa, joka lisää vain tuskaa.
Kulta on valtaa myös politiikassa (Aurum potestas est) jolloin valta tahtoo myös keskittyä. Onni suosii rohkeaa (Audentes fortuna iuva) mutta ei tyhmänrohkeita siirtoja. Kun loppusuoralla käydään kaikkien sotaa kaikkia vastaan (Bellum ominum contra omnes) meidän on Suomessa syytä muistaa Porin kaupungin motto: Jumala meidän suojelijamme (Deus protector noster). Näin etenkin Porintien varrella asuen.