Arctic Babylon 2011
Arktinen Baabeli ja Babylon sekä Nooan arkki ovat samaa kertomusta. Jotkut oivaltavat sen heti, toiset eivät koskaan.
Arktinen Babylon näyttäisi toteutuvan aikaisemmin kuin osasimme ennustaa. Ikivanhat sofistikoidut korkeakulttuurit Etelä-Amerikan Andeilla ja Meksikossa olivat oikeassa ja vuodesta 2011 näyttäisi tulevan jouluaattona Maya-kansan ennusteiden mukainen. Omituista miten nämä korkeakulttuurit tarvitsivat ajanlaskuunsa liki 500 vuoden mittaisia ajanjaksoja. Metsästäjät ja maanviljelijät eivät sellaisia kaipaa. Astrologia ja astronomia olivat huikean pitkällä ennen kuin eurooppalaiset konkisdatorit ja oma tieteemme sai heiltä varkauksien kautta koko nykyisen perintönsä Aasiasta hankitun ohella ja hävittivät satoja sivilisaatioita. Valitettavasti vain pirstaleisena tietona ja barbaarien kokoamina kehnoina jäljitelminä.
Grönlannin jäätiköt ovat sulaneet viimeisen kuluneen vuoden aikana liki saman määrän kun Alppien vuoristojen ja Tiibetin ylänköjen jäätiköt yhteensä. Kaikki tuo vedeksi muutettuna on jo nyt globaali katastrofi. Lämpötila Grönlannissa on yli neljä astetta korkeampi kuin vuonna 1990. Tätä meteorologit eivät ennustaneet. Lumipalloefekti toi jo toisen talven, jolloin veneilen Tammelassa joulukaloja. Seurassani on sinisorsia. Marraskuinen jää suli jälleen joulukuussa ja järvet tulvivat, Loimijoki on pelloilla. Puhuttiinko Jäämeren sulamisesta vcuonna 1990?
Vuonna 1990 vierailin Pietarissa ja Moskovassa useita kertoja Pohjois-Karjalasta. Keskustelimme Pietarin puhdistamoista ja vapaakauppa-alueista, teknologiakeskuksista tiedepuistoina. Yliopiston juristit olivat nykyisen Venäjän presidentin opettajia ja esimiehiä. Hän toimi juridiikan professorina Pietarissa vielä niinkin myöhään kuin vuonna 1999. Yliopistomies pantiin nyt nuorena miehenä paljon vartijaksi. Suomessa professoreita ei arvosteta politiikassa. Yhdysvalloissa on toisin. Nyt myös Venäjällä. Nyt olisi aika panna Suomessa tiedemiehet töihin kentälle! Poliitikot ja poliittiset virkamiehet hetkeksi ulos ykkösketjusta. Muuten meidät piru perii.
Olen käynyt Grönlannissa. Nykyinen ilmastomuutos on siellä hieman samalla tavalla koettava kuin Inarin altaalla tai Sodankylän vanhassa Sompiossa Lokan ja Porttipahdan allasalueilla. Olen kiertänyt alueet jalkaisin ja kalastellut jankäkoiria. Käynyt joka talossa Kemijoen ja Iijoen valuma-alueilla suurimmat kaupungit poislukien. Miltei puolen Suomen alue on jättänyt paljon muistoja ja tuttavuuksia, elinikäisiä ystäviä. Saamelaisissa on karjalaista välittömyyttä.
Kun kelkan kuljettavia jäitä odotellaan Inarissa joulukuun puolivälissä, Suomen luonto on alkanut muuttua paljon nopeammin kuin kukaan uskalsi ennakoida. Nelinkertaisen evakon kuvaus Petsamon ja Ob -joen suun suomensukuisten hantien ja mansien piirikunnasta oli edellistalveakin hurjempaa kuultavaa. Meri on sula ja turistit kalastelevat ja metsästävät öljystä rikastuneiden sukulaistemme opastamina. Entisten poropaimentolaisten ja kalastajien ammatit ovat vaihtuneet. Yhdessä asustelimme samoilla seuduilla ehkä noin 4000 vuotta sitten. Maya-kansan almanakassa aika olisi vain kymmenen hieman pidemmän vuoden mittainen. Sukulaisuutta pidettäisiin läheisenä. Läheinen se geneettisesti toki onkin.
Marja ja Henry Taivassalo pitivät Pohjois-Savossa Kiuruvedellä näyttelyä itäsiperialaisten sukulaistemme elämästä, elinolosuhteista ja taiteesta. Lapset ovat toki jo unohtamassa oman kulttuurinsa ja kielen. Itä-Karjalassa ja eskimoiden parissa tämä kehitys on ollut julmalla tavalla alkuperäiskulttuurin hävittävää.
Nelinkertainen Sompion evakon isä oli lähtöisin Laatokan-Karjalasta ja äiti alkuperäisiä Ruijan lappalaisia. Pohjoinen Lappi sai asutuksensa jo 10 000 vuotta sitten. Paljon ennen kuin asutus alkoi levitä jääkauden jälkeen Lounais-Suomeen.
Ensimmäinen evakko koettiin talvisodan kestäessä ja toinen jatkosodan aikana. Kolmas oli uhkaavin pako metsään Sompiossa saksalaisten polttaessa perääntyessään Korvasen, Rieston, Madetkosken ja Lokan kylät. Neljäs evakko alkoi suomalaisten hukuttaessa Sompion.
Allasaluelain Suomen eduskunta sai valmiiksi vuosia kylien hukuttamisen jälkeen. Sellainen asutuslaki ei ole sivistyskansan tekoja. Tapasin allasevakon isän vanhainkodissa Sodankylässä. Kiitteli oloaan ja viimeistä evakkoa, jossa perhettä ei uhattu aseilla. Suurimmat hukutetut 600 tilasta olivat yli 1000 hehtaarin. Koko korvausten yhteismäärä allasalueilla oli vähemmän kuin puista saatu kantohinta. Kemijoella tehtiin paljon virheitä, myönsi myös maaherra Miettunen Lapin Kansassa Ounasjoen rakentamista ajaessaan. Näitä virheitä ei saa anteeksi, ja nyt on sitten aika korjata jälkiä. Niitä ei saisi jättää jälkipolville. Sellainen on vastuutuonta taloudenpitoa.
Rahatalouteen tottumaton väestö möi tilansa peläten pakkolunastuksia ja ”Sompion tutkaksi” kutsutun ostoasiamiehen liikkuessa alueella rahat mukanaan. Samalla menetelmällä ostettiin koskiosuudet miesten ollessa rintamalla. Ostot muistuttivat Gogolin kulleitten sielujen kauppaa. Kuusamossa samat kosket myytiin moneen kertaan kahden voimayhtiön kilpailuna. Se oli ”Lapin markan” kulta-aikaa. Allasalueelle sai jäädä asumaan niin kauan kuin vesi alkoi nousta. Tuohon mennessä rahat oli inflaatio syönyt. Moni jäi jalasmökkiin. Väinö Ukkola oli kannettava. Vaimo menehtyi ennen tätä draamaa. Vain yksi tapaus haki korvaukset vastiketilana Rovaniemen maalaiskunnasta ja alkoi seikkailu ensin kanalan omistajana. He olivat paras ja onnistunein muuttonsa hoitanut maatila. Juurtuminen jokivarresta uuten jokivarteen ja vanhaa ammattia jatkaen helpotti tuskaa. Naapurit toisin mitä pilkkasivat Lapin turjakkeita. Matka Sompiosta Rovaniemelle oli pitkä. Siellä asui etelän herroja.
Allasevakon kertomukset liittyvät Petsamoon, suomalaisten rakentamaan Jäämeren tiehen ja sen satamaan. Suomi panosti tuohon Jäämeren henkireikään aikanaan paljon. Romaanissani Ylätuvan tarina on fiktiivinen vain nimen osalta. Muuten tämä patologi ja mainio monikulttuurinen Jäämeren ystävä, laivanvarustaja, on kaikkea muuta kuin taruhahmo. Suomen Lappi ja Jäämeren rannat ovat täynnä kertomuksia, joita on vaikea todeksi uskoa. Ellei itse ole niitä ollut kokemassa ja elämässä. Pari vuosikymmentä Lapin koskisodissa kasvatti enemmän kuin mitä Siperian kuuluisi. Ihmisen ahneus ja raadollisuus on vailla mitään rajoja.
Sain juuri postia Saksasta ja Johannesburgista. Esitelmäni sinne oli hyväksytty. Tieteellinen komissio oli suopea maailmankonferenssin järjestäjänä. On kunnia-asia olla mukana pääesitelmöijien joukossa ja paneelissa. Näitä suomalaiset eivät seuraa. Suomea kiinnostavat urheilu ja viihde. Tieteen foorumit jäävät vieraiksi. Vaikka mukana olisi maailman suurimpien yhtiöiden pääjohtajat ja omistajat. Suomessa media seuraa poliitikkojen liikkeitä. Presidenttien liikkeitä kauan seurannut Tihinen piti puolestaan presidentin virkaa turhanaikaisena. Hän jos kuka sen tietää Kekkosen ja Koiviston ajoilta.
Blogit ja niiden webympäristön tutkimus sekä klustereiden liikkeet kiinnostavat tiedepuistoja ja suuriyhtiöitä monestakin näkökulmasta. Samaan aikaan Ylätupa odottelee saksalaista vierastaan Vuotoksen allaskylässä. Ruotsalainen Södergran on saapumassa pienestä itävaltalaisesta kaupungista, jossa aikanaan syntyi muuan Adolf Hitler…
Kaunokirjallisen tuotteen ja tieteellisen tekstin tuottaminen eivät poikkea toisistaan. Molemmissa vaaditaan valtaisien tietomäärien yhdistämistä, tiedon jatkuvaa hakemista ja tarkistamista, uudelleen kirjoittamista, tolkutonta uteliaisuutta kaikkea uuta kohtaan ja siihen eläytymistä. Romaani syö kuin sika, mutta tieteellinen teksti hieman hienostuneemmalla tavalla ja noudattaen deduktion sääntöjä. Rutiini ja arkinen työ auttaa kaikessa.
Einstein ei uskonut empirian kautta hankittavaan teoriaan. Teoria oli luotava deduktion tuotteena ja sieltä syntyi myös hyvä käytäntö. Ei päinvastoin. Rene Descartes kehitti tämän tieteen näkökulman ja ihanteen, mutta jo paljon ennen häntä monet sivilisaatiot muualla Euroopan ulkopuolella. Eurooppalaisen tieteen sadut ovat kuin suomalaisen historian mytologiset tarinat. Oikean polun löytäminen vaatii vainua, jossa deduktio auttaa. Ehkä hieman vuosien kokemuskin. Tuhannet kirjotetut sivut ja valvotut yöt. Ikinä ei pidä antaa periksi!
Toistamisessa on hieman samaa kuin öljyvärimaalauksessa haettaessa oikeat sävyt ja varjot, tehtäessä päällekkäin meneviä työrutiineja ja lopulta viimeisteltäessä kaikilla niillä koukuilla, joita lukija ei osaa arvata hänelle tehdyiksi piilotajunnan valveuniksi. Kirja ja taideteos, mikä tahansa, on aina lukijansa ja näkijänsä mittainen ja häntä kunnioittava pyrkimys saatella matkalle, jonka hän itse lopulta kulkee ja kokee omien symboliensa tulkinnan ja elämänkokemustensa, persoonallisuutensa kautta.