Sain toisen tohtorihattuni lahjaksi lääkärisuvulta. Suvulta, josta syntyi myös ensimmäinen arkkiatrimme. Olen siitä lahjasta erityisen ylpeä. Hattu oli kiertänyt suvulla kauan. Meillä on aina vain yksi arkkiatri kerrallaan ja nykyinen on sen arvon ansainnut. Tämä kirjoitus on hänen puhettaan. Arkkiatrin sanat kannattaa lukea. ”Puhetta riittää ja tekstiä syntyy, mutta missä ovat sanat terveys ja hyvinvointi, kärsimys ja kuolema, hoito ja hoiva? Kilpailu ja kestävyysvaje, valintapakko ja omavastuu, virtualismi, digitalismi ja robotismi ovat nyt sanoista suurimmat.”
Allekirjoitan arkkiatrin sanat myös muiden ammattikuntien kuin lääkäreitten kohdalla, hoitajia hätyytellen. Jatkan hänen kirjoitustaan seitsemänä käskynä tai ehkä teesinä, joista yksikään ei ole mielestäni turha ja ohi omien oppieni kahdessa tiedekunnassa, luonnon- ja ihmistieteissä hattuni hankkineena.
1) ”Arvot ovat omantunnon kaltaisia moraalisia tienviittoja. Vanhan kansan elämänkokemuksesta kumpuava viisaus on samankaltaista hiljaista tietoa, joka siirtyy sukupolvesta toiseen. Moraaliset arvot ovat siten ihmisyyden ydintä ja osa genomiamme. Jos kilvoittelu yhteisen hyvän puolesta muuttuu kilpailuksi vallasta ja omasta hyvästä, huonosti käy. Jos solidaarinen yhteisvastuu siirretään itse kunkin omalle kontolle, syntyy eriytymisen ilmiö – siis juuri se ilmiö, joka oli suursiivouksen lähtökohta.”
Meillä on nyt käynnissä suursiivous ja sen aika on vaalipäivänä. Nyt ei auta kivittää ketään vaan tehdä vain johtopäätöksiä niistä tuloksista, joita olemme saaneet tämän vuoistuhannen puolella.
2) ”Arvot ovat omantunnon kaltaisia moraalisia tienviittoja. Vanhan kansan elämänkokemuksesta kumpuava viisaus on samankaltaista hiljaista tietoa, joka siirtyy sukupolvesta toiseen. Moraaliset arvot ovat siten ihmisyyden ydintä ja osa genomiamme.”
Tämän olen itse kirjoittanut joskus kirjaksikin. Jos arvot ovat kateissa, elämänviisautta ei ole lainkaan, saati sukupolvelta seuraavalle siirtyvää sosiaalista pääomaa, olemme hukassa. Poliittinen kisailu ja peli ei ole pelastus oman aikamme taudeille, eikä sellainen tieto, joka on hylätty sekä perustuslaissamme että tieteen foorumeilla.
3) ”Sielun saloja voidaan käsitellä vain kasvokkain kahden ihmisen kesken reaalimaailmassa. Robotitkin ovat mainioita teknisiä apuvälineitä, mutta ilman myötäelämisen lahjaa niistä ei ole parantajiksi.”
Luova ja innovatiivinen yhteiskuntamme on paljon muitakin löydöksiä kuin teknisiä oivalluksia. Niiden unohtaminen, sosiaalisten ja kulttuuristen taitojemme ja uusien löydösten häpäisy on kuin sokeana syntyneen tapa taluttaa rampautunutta ystäväänsä. Me emme selviä ilman poikkitieteistä ja -taiteista kulttuuria, jossa mukana on muutakin kuin kyky puhua ja kirjoittaa oikeaoppisesti. On tehtävä myös oikeat valinnat ja oikea-aikaisesti.
4) ”Onko kato käynyt arvotarhassa, kun taloudellisen hyödyn eetos on asettunut taloksi? Ei arvoista ole puutetta, päinvastoin. Ongelmana on keskenään ristiriitaisten arvojen runsaus ja niiden välineellistyminen.”
Luonnontieteitämme kutsutaan usein myös välineellisiksi tieteiksi. Työ tehdään pääosin laboratorioissa. Siellä tehty työ ei korvaa ihmistieteitten tapaa siirtyä kirjastoon ja ihmisten keskelle. Kun tutkimme vain kalliota, maaperää ja ilmakehää, voisimme yhtä hyvin muuttaa joko kuuhun tai planeetalle, jossa ei ole elämää. Omalla planeetallamme on myös biosfäärinen kehämme sekä ihmisen antroposfäärinen talous, sosiaaliset rakenteet ja kykymme oivaltaa riippuvuutemme näistä edellisistä. Syntyy kuusikulmainen ja vielä ylöspäin kiertävä spiraali. Kun sen piirtää ja kertoo oppilailleen, sen oivaltajien nimiä, mukana ovat kaikki nobelistimme. Kaikilla heillä on ollut yhteisenä arvot ja moraali, yksi yhdistävä tekijä samalla, olkoonkin että tieteenala ja sen huippuosaaminen on jokaisella kapea.
5) ”Kun ihmisen omakuva, selfie, syntyy kehon eri puolille asetettujen antureiden antamista viesteistä, minuus, minä tai itse on yhtä aikaa subjekti ja objekti. Terveys on eheyden kokemista, monitorointi eheyden pilkkomista.”
Olemme kehomme vankeja, mutta samaan aikaan osa sitä ykseyttä, jossa myös globaali maailma ja planeettamme Tellus majailee. Oma aikamme joutuu medioissaankin fragmentoimaan ja pilkkomaan tämän kokonaisuuden osikseen ja syntyy egoistinen ihmiskuva. Kun syvennämme tietojamme, näemme yhä enemmän yhä vähemmästä. Samoin kertoessamme sen medioissamme, alamme nähdä yhä vähemmän yhä enemmästä ja käytämme stereotyyppisiä yleistyksiämme. Kumpikaan tapa ei palvele eheyden kokemustamme ihmisenä.
6) ”Toivo on nyt omissa käsissämme; tieteen edistymisessä ja elinikäisessä oppimisessa, hyvän tavoittelussa, vahingon välttämisessä ja keskinäisessä toveruudessa. Kaikessa siinä, mitä kutsutaan ammatilliseksi sivistykseksi.”
Tiede, taide, kulttuuri ja hyvinvointimme ei ole koskaan ennen saavuttanut sellaista tasoa, jossa nyt elämme. Se että me juuri nyt pilaisimme planeettamme ja oman sisäisen eheytemme, olisi katastrofeista se kaikki aiemmat ylittävä. Me tiedämme sen ja me voimme sen myös välttää. Omaa poismenoa odotellen se ei kuitenkaan tule onnistumaan. Jokaisen meistä on kannettava oma vastuumme.
7) ”Kun maailma muuttuu kaikilla elämän alueilla nopeammin kuin koskaan aikaisemmin, ottakaamme ajasta vaarin. Siksi kysyn, eikö lääkärien pitäisi rakentaa tutkimukseen ja tietoon, luovaan ajatteluun ja vapaaseen dialogiin pohjautuva oman alamme ajatuspaja. Se keräisi tutkittua tietoa, laatisi analyysejä ja synteesejä, etsisi heikkouksia ja loisi vahvuuksia. Pajassa taottaisiin tulevaisuutta vaalikausien yli ja pidettäisiin poliittinen päätöksentekijä hereillä. Se olisi lääkärikunnan syntymäpäivälahja ja palvelulupaus satavuotiaalle Suomelle.”
Tätä samaa kysyn minäkin itseltäni ja joka aamu erikseen. Ajatuspaja on meissä itsessämme ja verkostot sekä klusterit valmiina. Kukaan toinen ei pidä tätä ajatuspajaa käynnissä, jos en itse siihen koko ajan osallistu.