Kenraaliluutnantti Ilkka Ilmola löytää yllättäen juurensa Venäjältä (HS 5.12) Siinä ei ole mitään kummallista. Kummallista on siinä, että suomalainen löytää Ivan Ivkovin, isovanhempiensa vanhemmat, akateemisena oppineena näin myöhään. Eikö häntä ole koskaan kiinnostanut tietää kuka hän on ja keitä ovat hänen isovanhempansa tai heidän vanhempansa edes 1800-luvulle siirtyen? Näinkö juurettomia kenraalisukuja Suomesta löytyy maan täyttäessä sata vuotta. Mitä me puolustamme ellei historiaamme, juuriamme, isänmaata ja kansallisuutta, jolla on yhteinen ja pitkä historiamme ja joka on osa geneettistä perimäämmekin suomalaisina. Osa on tullut idästä, osa lännestä ja etelästä. Ei edes saamelaiset tyhjästä syntyen ja pohjoisempaa matkaten.
Filosofian tutkija Jani Sinokki kirjoittaa tänään Hesarissa kuinka isänmaallisuuttaa ja yhteisöjä tarvitaan täyttämään yksilön ja yhteisön arvotyhjiötä. Niitä ei tule leimata konservatismiksi aikana, jolloin työura, parisuhde, terveys, osattomuus ja näiden luoma pelko, yksinäisyys, turvattomuus ja viha ovat osa kasvavaa inhimillistä tragediaa. Niitä ei korvaa liberalismin sekä individualismin tarjoamat elämän kiintopisteet, korvikkeet, joita ei ole omassakaan arvoina, normeina ja turvajärjestelminä yhteisöelämän kadotessa. Ihminen kun on geneettinen eläin ja sosiaalisen pääomansa tuote, ei juureton olento ja vailla yhteisöllisen identiteettinsä elämää oman aikamme nomadina päämäärättömästi kuljeskellen. Takavuosina tällainen kuljeskelu oli irtolaisuutta ja siis rikos. Olemme kansakuntana onnistuneet luomaan kadehdittavan sosiaalisen, taloudellisen ja arvoiltaan sekä normeiltaan terveen kulttuuriin globaalissa vertailussa.
Ylpeys omasta suomalaisesta elämästä ei voi olla poissulkevaa ja tuomittavaa, pilkattavaa ja halveksittavaa historiallisena elämäntavan jatkumonamme. Mitä meille tarjotaan näiden korvikkeina arvoiksemme, kysyy Sinokki haastaen näin arvoliberaalien yksilökeskeiset opit?
Isänmaallisuuden tulisi olla kaikkien maamme asuttajien yhdistävä ylpeyden aihe omasta osallisuudestamme samaan yhteisöön ja kansakuntaan, sen traditioihin ja historialliseen totuuteen. Koti, isänmaa ja uskonto tuottivat osallisuutta viiteryhmään, jona toimivat lähiyhteisö, sivistys ja kulttuuri sekä kansakunta ja lopulta ikuisuus, historiallinen ja ajallinen jatkumo myös ajattomassa ja paikattomassa, globaalissa maailmassamme.
Emme me geeneillemme ja sosiaaliselle pääomallemme voi mitään. Muuttaa niitä ja ohjelmoida uudelleen, vaihtaa karttaa jossa elämme. Ei maantieteelle mutta ei myöskään historialle ja perimälleen voi mitään. Pelkät tyhjät hokemat eivät auta yksilöä mihinkään.
Vastaavia arvoja uusi yksilökeskeinen arvoliberalismi ei voi tarjota korvikkeina silloin, kun yksilö joutuu työuran, perheen, terveyden, omaisuuden kohdalla leskeyden, työttömyyden, sairauden kautta kriisejään kohtaamaan. Jos ihminen yksin on kaiken mitta ja keskipiste, koko elämän sisältö ja merkityksellisyys, tämä on lohduton näkökulma. Sosialismin ja kommunismin, Karl Marxin opit testattiin nekin joka mantereellamme. Fasismi ei ole arvo ensinkään vaan pelkkä julma toimintatapa sekin tapasi sitä oikealla tai vasemmalla.
Lohduton individualismi arvona selittää tragedioita, joita on vaikea muuten omana aikanamme ymmärtää. Ihmisellä ei ole kantavia arvoja, jotka kannattelevat yli vaikeuksiemme. Kiintopisteitä, joihin tukeutua, kun yksilön oma elämä kokee kolhuja, epävarmuutta ja niiden ruokkimaa pelkoa, tyhjyyttä. Vain ani harva meistä on täysin tunnevammainen psykopaatti kohtaaman medioittemme esittelemät julmuudet, sosiaalisen median trollit ja kiusanteon.
Juuri tämä ruokkii vihaa ja vastakkainasettelua sekä on kasvualusta populistiselle liikehdinnälle, jossa arvotyhjiötä on pyrittävä myös normiston kautta täyttämään ja hakemaan uutta kasvualustaa ihmisenä. Tässä kansallisuus, isänmaallisuus, yhteenkuuluvuus, historiallinen jatkuvuus voivat olla oikein käytettyinä korvaamaton turva ja tuki historiallisena totuutena ja kiintopisteinä myös epävarmana koettuun tulevaan. Ylpeys omasta suomalaisesta tai maakunnallisesta elämäntavasta ei voi olla halveksittavaa kiusantekoa sietävä asia medioissamme. olivat ne sitten sosiaalisia tai epäsosiaalisia medioitamme. Verovaroin ylläpidettävä mediamme on vielä erityisen merkittävä osa tätä arvojen ja normien traditiota, jota muu mediamme ei välttämättä kaupallisena pidä ensimmäisenä tehtävänään.