Kulutuksessa innovaatiotyypit jaetaan innovaattoreihin, ensiomaksujiin, suureen enemmistöön ja viimeisenä tulevaan vitkastelijoiden ryhmään (ks. innovaatioaalto).
Visionäärit (visio) on luokiteltu suuren strategisen merkityksensä vuoksi erikseen. Usein näkee luokituksia, joissa innovaattorit (muuttava agentti, innovaatio) ja visionäärit esitellään yhtenä ja samana persoonallisuuden ulottuvuutena. Näin ei kuitenkaan useinkaan ole.
Suuren strategisen merkityksensä vuoksi käsitteestä (viso, visonääri) on tullut toimintaa ohjaava prosessoija, agentti, manageroija, leaderi, valmentaja, suunnannäyttäjä sekä innovaatioiden ohjauksessa ja käyttöönotossa tärkein seurattava ihmisryhmä. Käytännössä vanhan innovaatioaallon tulkinnan mukaisessa luokituksessa kyseessä on ns. toisen vaiheen ensiomaksuja (early adaptors), johon kuuluu noin 13.5 % kuluttajista. Riskejä välttelevät suuret konsernit tuovat pitkälle viedyt mallistonsa esille vasta tässä vaiheessa markkinoita. Kyseessä ei ole enää varsinainen ”innovaatio” vaan sen paranneltu ja markkinoilla jo varmennettu valmistuoteperhe. Innovaattoreille (2.5 %) kelpaisi huonomminkin toimiva demo ja juuri niitä nämä myös aina käyttävät tai itse valmistavat.
Aikaisilla omaksujilla on kulutuksessa tärkeä merkitys mutta ehkä vielä merkittävämpi rooli heillä on juuri mielipidemuokkaajina, ja organisaatioiden johtajina. Joskus visionääri on miltei päinvastainen tapaus kuin mitä innovaattori, joka tunnistetaan tiukassa oppositiossa toimivana radikaalina uudistajana, ei mielipidemuokkaajana tai hyväksyttynä johtajana. Kulutuksessa nämä viittaavat kuitenkin samaan persoonallisuuden faktoriin.
Yhteiskunnallisesti merkityksellisin on liki kolmanneksen väestöstä kattava aikainen enemmistö ja heti tämän jälkeen tuleva yhtä suuri myöhäinen enemmistö. Edellisen toimintaa ohjaa puhdas pragmatismi, harkitseva käytännöllisyyden taju ja hinnoittelu. Yleensä hankinnoissa päädytään markkinajohtajiin. Myöhäisen enemmistön kohdalla hankintaan vaikuttaa jo ulkoiset paineet, taloudellinen välttämättömyys ja tuki pelkojen voittamisessa. Yleensä kyseessä ovat alemmat sosiaaliset luokat, joihin myös viimeiset vitkastelijat lukeutuvat. Käytännössä uusi teknologia hankitaan vasta kun se on jo niin syvällä jo hankitussa teknologiassa että he eivät edes tiedä sen olemassaolosta.
Itse innovaatioprosessissa ja ympäristössä Simberg luokitteli ehkä vanhimmassa 1950-luvulla laaditussa luovuuden yhteisöpelissä ihmiset kannustavan ilmaston rakentajiin eli ”helpottajiin” (facilitator), positiivisiin tukijoihin (supporter), ideoiden kuuntelijoihin, kartoittajiin ja viestittäjiin (communicator) sekä tunnustuksen antajiin ja palkitsijoihin (rewarder). Samalla yleistyi käsite konvergoivasta ja divergoivasta prosessoinnista ja konservatiivisesta sekä radikaalista maailmankuvasta. Simbergin luokitukset ovat edelleenkin käytössä tosin mutkikkaimpina verkostosuhteina.
Yrittäjyydessä innovaatiotyypit ja rakenteet luokitellaan eri tavalla kuin kulutuksessa. Usein kyseessä ovat lisäksi yrittäjäverkostot tai yhteiskunnalliset klusterit.
Reaaliaikisessa internetissä ja sen verkostoissa, sosiaalissa medioissa jne., molemmat tyypit (tuottaja ja kuluttaja) työskentelevät saman vuorovaikutteisen prosessin sisällä, jolloin koko rakenne muuttuu ja sen tulkinta on toinen kuin perinteisessä vanhan paradigman mukaan toimineessa innovaatiojärjestelmässä ja sen luokituksissa tai käsitejärjestelmissämme (ks. julkaisut Matti Luostarinen: Uusi Mediayhteiskunta tai Uusmedia ja kansalaismedia verkosto- ja klusteritalouden tuotteina innovaatiopolitiikassa)
Ilmiö vastaa toimittajan ja hänen työtään suhteesa vanhan printimedian ja uuden slosiaalise median tiedon tuottajiin ja reaaliaikaiseen käyttäkiin sekä sen vuorovaikuteisiin prosessseihin.