Kuopiolainen kirjailija Simo Puupponen, Aapeliksi kutsuttu, kirjoitti kirjassaan kuinka nainen muistuttaa Pandoran lipasta. Avasi niistä lippaista minkä tahansa, aina on synti silmien edessä. Tein tästä naisesta jo vuosikymmeniä sitten veistoksen. Myöhemmin kirjan, jossa rohkenen hivenen raottaa hallitusta, jossa suomalaiset ovat valinneet ministereikseen pelkkiä nuoria naisia.
Kansilehdessä osoitan tämän kaiken käynnistyneen Anaxagoraan ajasta ja myös luostarilaitoksen syntyneen samoilta sijoilta siinä missä rahakin syntyi mutta myös tiede ja taide, läntinen kulttuurimme. Oma sukuni on ylläpitänyt tuota laitosta maksaen sinne veronsa saman nimistä tilaa ja purjekuntaa ylläpitäen, Luostarilaa Kallaveden tuntumassa, yli 3000 hehtaaria savolaista metsää, suota, vaaroja ja jokia, somerikkoa rajalla harjujaksona, lähteinämme.
Vuonna 1850, juhannuspäivänä, tuon purjekunnan vanhin vene ja sen 28 soutajaa hukkuivat myrskyssä Kallaveteen paluumatkalta kirkolta Kuopiosta. Osa veneen lastista oli purkautunut aiemmin ja jatkoivat matkaansa jalkaisin kohti Hiidenniemen suuntaan Kallaveden kaupungista palaillen. Mukana oli myös isoisäni isä Olli Luostarinen. Silloin juuri ja juuri kymmenvuotiaana poikasena. Alkujaan veneessä oli 60 matkaajaa.
Kirkkovene ei ollut mikä tahansa vene vaan viikinkivene purjeineen ja kansirakennelmineen. Siihen sai aironpaikan omalla työllään tai maksamalla siitä. Soutajat olivat luostarilaitoksen lampuoiteja, maksoivat sinne veronsa, kokeneita merenkävijöitä.
Samaan aikaan Lounais-Hämeessä, Tammelan pitäjässä, syntyi alku tulevalle kaupungille, Forssalle, ruotsinjuutalaisen talusneron toimesta punaisine tiilirakennuksineen. Syntyi myös kapearaiteinen rautatie ja Suomen ensimmäinen sähköveturikin. Nyt tästä ajasta on tehty kirjakin. Axel Wilhelm Wahren ei ollut kuka tahansa teollisuusneuvos.
Kirjoitin hänestä blogissani WWW – Willebrand, Wahren ja Webb pian muutettuani nykyisen Luken tiloihin ja ympäristöntutkimuksen labroihin sekä vastaten Lounais-Hämeen kuntien yrityskyelyyn, kilpailuun idoista, käsitteellä ja kirjalla ”Agropolis strategy”.
Se voitti tuon kilpailun ja kirja levisi toimestani ympäri maailmaa 1990-luvun alussa. Tunsin hyvin tuon ajan innovaatiotoiminnan ja sen tiedepuistot, teknopolikset sekä niiden muutaman sata johtajaa, yhteiset verkostomme organisaatioineen. Olin Oulun ja Turun yliopistojen yhteinen kasvatti mutta myös tutkija ja kouluttaja kahdessa hyvin erilaisessa tiedekunnassa, mutta myös hyvin erilaisissa yliopistoissakin.
Toisen vahvuus oli ikä ja pehmeämmät yhteiskunta- tai valtiotieteet, ihmistieteet, toisen taas teknologia ja kovat luonnontieteet sovelluksineen, lääkäreineen ja insinööreineen. Mutta myös perustieteet ja niiden innovaatiot sekä biotieteet, luonnosuojelun välineet. Luke labroineen oli sopiva yhdistämään nämä molemmat.
Kokoonnuimme vuosittain joko AURP:n tai IASP:n globaaliin maailmankonferenssiinkin. Oulun teknopoliksen järjestäessä sellaista vieraanamme kävi myös silloin Suomessa vieraillut silloisen Neuvostoliiton johtaja Gorbatsov Mauno Koiviston kutsumana, Turkulaisena tohtorina mutta myös Suomen presdenttinämme. Ei toki kaikki pelkkää sattumaa ollut.
Gorba sai myös Oulussa käteensä Nokian kännykän. Se oli suuri ihme tuohon aikaan. Oulun tiedepuisto oli ensimmäinen Suomessa ja syntyi hakien mallia Yhdysvalloista ja Japanista. Aluesuunnittelua tuolloin maantieteilijöille opettaen tiedepuistojen ja teknologiakeskusten globaalit osaajat olivat välttämättömiä pahoja myös minulle opiskelojoitani kouluttaen ja samalla vierailla niissä tuon tuosta. Onneksi oli tämä Nokian kännykkä ja netti syntymässä Kaliforniassa olkoonkin etteme mekään aivan tumpeloita olleet Suomessa, päinvastoin. Oma nettini oli aluksi opiskelijoitten käytössä, myöhemmi kenen tahansa, kuten tänääkin. Kun en ole rahalle ahne, se helpottaa hankkeen kehittelyä tänäänkin.
Hankin itelleni tuolloin vanhan veistoksen, jossa Rebekka on kaivolla ja odottaa ylkäänsä. Abraham on antanut pojalleen ohjeen lähteä hakemaan puolisoa kotikylänsä ulkopuolelta. Rebekka löytyi ja hän antoi juotavaa niin miehelle kuin kamelillekin. Loppu on meille Raamatusta tuttua, jos nyt tämän edes tutuimman kertomuksen tunnemme. Rebekka hiven huijasi myöhemmin ikääntynyttä ja sokeutunutta miestään, mutta se on sitten jo eri asia kumpi pojista sai lopulta isänsä siunauksen. Myöhemmin Rebekka veistos, omat veistokseni, työhuoneeni ja ateljee joutuivat tuon tuosta vandalismin kohteeksi ties mistä syystä. Se on toki jatkoa tuolle samalle tarinalle ja kirjalleni ”Arctic Babylon”.
Nyt sitten avattiin suomalainen Pandoran lipas. Se oli toki pidetty jo ennen Kekkosen aikoja suljettuna. Meillä vallan kolmijakoa on tuon tuosta pyritty rikkomaan ja syntyi Kekkoslovakiaksi kutsuttu valtio. Nyt sitä ravistelee sekä tuo suljettu sosiaalinen pääomamme että mediakratian tapa käyttää syntynyttä tilannetta kasvattaen näin omaa valtaansa, mediakratiaa.
Kun jotkut meistä tekivät aikoinaan virheen medioissamme, hallinnossa, Kekkonen kutsui heitä ”helvetin tunareiksi”. Kun elämä on yksisuuntainen katu, tätä tehtyä ei saa tekemättömäksi ja tämän Kekkonen ymmärsi muita paremmin Ylä-Savossa syntyneenä.
Kun tämän ohella on ihmisiä, jotka ovat valtavasti yliarvostettuja, tälle ilmiölle ei voi mitään ja vahinko jää osaksi yhteistä kuormaamme. Kolmantena Pandoran tarjoamana kirouksena mukaan tulee valta, eikä ole valtaa ilman vihaa. Politiikassa taas ei riitä että menestyy – toisten on epäonnistuttava. Tämänkin tiesivät niin Wahren, Willebrand ja Kekkonen. Sensijaan web ja robotiikka, uusi digiajan maailma, eivät näistä virheistämme viisastuneet. Parittain tehdyt veistokseni, on ja off kuvaukset, elivät nekin jo omaa elämäänsä eikä sitä voinut rikkoa minkään maailman vandalismi. Se oli tuon saman kielen ja käsitteistön vankina sekä helposti jäljitettävissä.
Omassa ajassamme vain onneton on menestyjä tai maa, joka tarvitee vielä omana aikanammekin sankareita. Kun tämä kaikki vielä ajoittuu hetkeen, jolloin kansakuntia koettelee yhteinen pelko, maailmalla raivoava rutto, ainoa asia, joka nyt yhdistää meitä, on juuri tuo käsite, pelko.
Mikään kun ei ole niin kauheaa kuin pelko suurten massojen liikkeissä. Syntyy koko ajan luuloja, valheita, pelejä, joista salaliitot ovat näiden ennakkoluulojen summa, tietämättömyyden lapsia. Nyt näitä lapsia myydään meille tavoilla, joista kirjoitin kaksikin kirjaa vuonna 2011. Se oli tämä kirottu vuosi, josta olin kirjoittanut aiemmin, ennustanut sen synnyn kirjassa ”Arctic Babylon 2011”. Rebecca olisi voinut kertoa siitä enemmänkin.
Tällaisessa maailmassa tieto on valtaa vain jos tietosi koskevat oikeaa henkilöä, oikein ennustettua. Tällaisina aikoina ihmiset ja mediat alkavat hokea lakia, vaikka tarkoittavat valtaa. Tätä varten meitä viisaammilla on perustuslaki ja sillä vielä oma tuomioistuinkin. Ilman tätä vallan kolmijakoa kun lait ovat vain makkaroita, ja on parempi ettet näe miten niitä valmistetaan.