Cluster article faktoreineen presidentin puheen tulkintana.

”Cluster article” faktoreineen presidentin puheen tulkintana.

Presidentti Sauli Niinistön puhe on kuultu ja analysoitu medioissamme jo moneen kertaan. Poikkean niistä ja kuvittelen puheen syntyneen haastatellen tuhansittain suomalaisia sekä tehden näistä vastauksista aluksi faktorianalyysin. Sen tulos voisi olla kolmen faktorin tulkintana vaikkapa tällainen:

Presidentin uudenvuoden noin 13-14 minuuttia vienyt puhe muistutti klusteria, jossa mukana oli kolme faktoria ja neljäs, jonka jokainen löysi sen alusta ja lopusta. Presidentti käynnisti puheensa siteeraten F.E. Sillanpäätä ja päätti toivottaen Jumalan siunausta. Välillä oli myös lainaus Henry Kissingerin puheesta.

Ensimmäinen faktori oli odotettu eli pandemia. Sen kulun kuvaus ja kolmannen vuoden käynnistyminen olivat luonnollisesti välttämätönkin sijoittaa alkuun. Tämän faktorin nimeäisin sitkeyden ja suvaitsevaisuuden faktoriksi. Faktori oli ensin yhteinen kansallinen haaste ja mukana oli hyvää tahtoakin. Nyt, viruksen villiintyessä, mukana on myös eripuraa, riidan haastamista. Faktorilatauksissa näitä asenteita ja arvoja mittaavat muuttujat näyttäytyvät jopa eri merkkisinä, toiset plussana ja toiset miinuksena. Mihin oma johtaa, kysyi presidentti ja vastasi kuinka yhdessä voitetaan. Hyvä tahto ja suojaus, sitkeys ja suvaitsevaisuus, tiede ja terveys ovat toistuneet käsitteinä ja tulevat olemaan myös jatkossa tämän ensimmäisen faktorin johtavia teemojamme. Niissä saisi olla enemmän plus merkkisiä ja samalla myös numeerisesti korkeampia latauksia.

Nyt ei näytä oikein hyvältä. Kansalaisia haastatellen vuoden 2020 analyysi oli paljon positiivisempi kuin nyt 2021 suoritettu haastattelun faktorointi. Ryhmitellen ja klusteroiden vastaukset, ryhmiä löytyisi liki sama määrä kuin maassa on puolueitakin. Ne eivät synnyt kuitenkaan poliittisen nelikentän mukaan vaan kuvaavat kokonaan muuta kuin oikeistoa ja vasemmistoa tai konservatiiveja ja liberaaleja arvojamme.

Toinen faktori on usein kääntöpuoli ensimmäiselle ja presidentin puheessa se oli suurvaltapolitiikan uudet etupiirijaot takavuosien tapaan niitä elätellen. Ne eivät kuuluisi olla enää 2020-luvun teemoja ensinkään. Ne kun tuovat mieleen menneen maailman ja kylmän sodan aikamme. Tässä keskustelussa Eurooppa on ollut ikään kuin kuulolla. Etenkin medioitamme seuraten ilmiö muistuttaa ensimmäisen faktorin kaltaista asenneilmastoa. Niinpä presidentti korosti malttia ja dialogia, jota Suomi edustaa. Se ei ole sama kuin suomalainen media tai sosiaalinen mediamme. Tämän faktorin sisältö on sekin myös suvaitsevaisuudessa mutta myös itsemääräämisoikeudessa. Suomi liittyy Natoon, jos Suomi niin päättää. Turvallisuutemme on vakaa. Lainaukset Henry Kissingerin suunnalta ja Bidein sekä Putinin keskusteluista sekä Etykin hengestä tukivat tätä toisen faktorin rakennetta suomalaisittain sen ymmärtäen. Faktorin voisi nimetä vaikkapa kuulolla olon ja itsemääräimisoikeuden faktoriksi.

Kolmas faktori koski nuoria ja sotasukupolven ikäisen näkökulmasta sitä seuraten. Suuri ikäluokka on ikääntynyt ja sai aikanaan myös paljon. Opimme kuitenkin samalla elämään tulevaisuuden kustannuksella.  Presidenttimme puhujana edusti tätä ikäluokkaa ja tiesi mistä puhui. Ensimmäisen faktorin tapaan oikea-aikaisuus ja tarkkakorvaisuus korjaisi siinä missä näköalattomuuden poistaminen, ymmärrys ja empatia vähentäisivät nuorten näköalatonta maailmankuvaa. Lainaukset Sillanpäältä olivat siten kohdallaan. Suurten valtioiden tai ikäluokkien tapa ravistelee eniten juuri pieniä valtioita ja ikäluokkia sekä yhdisti ensimmäisen ja kolmannen faktorin samaan ulottuvuuteen mutta eri aiheeseen. Näin kolmas faktori syntyy usein juuri ensimmäisestä mutta selittää hiven muita yhteiskunnallisia ilmiöitämme. Klusteroiden faktoripisteet havainnoittain nämä kyllä sitten löytyvät suurestakin aineistosta tietokoneen avustamana. Nimeä tälle kolmannelle faktorille ei ole syytä antaa. Se ei ole kovin pysyvä ja liian lähellä ensimmäistä faktoria.

Lopuksi presidentti toivotti tapansa mukaan kansalaisille Jumalan siunausta, joka kertoo hänen arvoistaan, ja on siten poikkeava vaikkapa Urho Kekkosen tavasta lopettaa uudenvuoden puheensa. Jos oikein muistan, presidentti Martti Ahtisaari käytti samaa ilmaisua. Tarja Halonen tai Mauno Koivisto eivät tätä käyttäneet.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts