Crambe repetita – lämmitettyä vanhaa kaalikeittoa.
Vanha lämmitetty kaalikeitto on ihan hyvää ruokana ja sitä käytetään myös toimivana reseptinä laihtumiseen. Mitä nyt ilmavaivat hiven lisääntyvät samalla. Kun seuraa Björn Wahlroosin haastattelua televisiosta se on kuin hänen muistelmansakin ”Barrikadeilta pankki maailmaan”. Tuttua ja turvallista, ei yllätä, on crambe repetita, miellyttävää lämmitettyä vanhaa kaalikeittoa. Karisma ei siirry kirjan sivuille, kirjoittaa Hesarin toimittaja, mutta onhan se kuitenkin eräänlainen palvelus historiankirjoittajalle.
Tässä sen resepti: Kaalikeittodieetissä nautitaan 1-2 viikon ajan itse tehtyä vähäkalorista kaalikeittoa ja muita painonpudotuksessa auttavia ruokia valmiin ohjeen mukaan. Ohjeita on noudatettava orjallisesti, mutta halutessaan keittoa voi maustaa erilaisilla vähäkalorisilla raaka-aineilla. Kaalikeittoa saa syödä runsaasti joka päivä. Vettä kannattaa nauttia säännöllisesti 1-3 litraa päivässä. Jos haluat jatkaa kaalikeittodieettiä pidempään kuin viikon, pidä kuurien välissä muutaman viikon palautumisaika. Wahlroos ehti todellakin elää vielä ajan, jolloin iso johtaja eli leppoisasti myös työajallaan. Nyt se ei olisi enää mahdollista. Wahlroos ei todellakaan nuorena kommunistina ollut niin anarkisti kuin myöhemmin pankinjohtajana.
Kuka muistaa Jaakobin poikain isän nimen? Björn Wahlroos puuttuu kirjassaan historiaan ja se on kirjan parasta antia. Oma tarina on aina epäilyttävä ja väritettynäkin pieni. Toki elokuvankin voi tehdä yhden vuorokauden tapahtumista lisäten vielä takaumia menneeseen. Elokuva onkin monen taiteen yhteinen klusteri, joiden kohdalla musiikki voi olla jopa ratkaisevan tärkeä osa narraatiota, kerronnan tyylin ja jännitteen luova elementti. Näin vaikkapa vanhoissa lännen leffoissamme tai jännitystä ylläpitävänä kauhuna.
Jos muistaa Jaakobin poikain isän nimen, muistaa varmaan äidinkin. Samalla mieleen tulee Raamatun historian suurin huijaus. Huijari oli nainen. Olen käyttänyt Rebekkaa jopa kirjani kannessa ja tuo veistos kiehtoo mieltäni edelleenkin. En aio luopua siitä jatkossakaan.
Elämme Suomessa aikaa, jolloin liki kaikki avainministerimme ja poliitikot ovat naisia. Olen itse ollut vaikuttamassa aikanaan korkeakouluneuvostossa ja yliopistoissamme tähän ilmiöön. Naisten pääsyä yliopistoihimme helpotettiin muuttamalla pääsykokeen luonnetta. Vielä omassa nuoruudessani ikääntyneet professorit olivat vain miehiä, ja nainen ei voinut edes heidän mielestään väitellä tohtoriksi. Se oli omituinen tapa ratkaista tieteen ja taiteen sekä talouden ja sosiaalisten rakenteiden innovatiivisia haasteitamme ja tulevia rakennemuutoksia.
Moni on näkevinään omassa ajassamme joko kirjojen kuoleman ja ihmisten tyhmenevän lukutaidon kadotessa tai sitten kokonaan päinvastoin. Oleellista on, että näiden Rebekkojen viekkaus ei ole katoamassa mihinkään. Se koskee myös nykyistä hallitustammekin.
Vielä tänäänkään naiset eivät oikein luota itseensä ja toisiinsa samoin kuin mitä he tekevät miesten kohdalla silloinkin, kun heidän koulutuksensa ja tausta on kovin köykäinen ja usein liki olematon ministeriksi. Wahlroosin nuoruuden marxilaisuus ei ollut sekään aukoton teoriana, saati käytännön oppinamme.
Kun teet kuvitetun kirjan, myös sen kuvat on tehtävä ajoissa ja osa myös suuritöisinä veistoksina. On lukijan tehtävä avata kertomus myös kuvien kautta. Teksti on vain osa kertomusta. Ei aina likimainkaan se tärkein. Ja muiden tekemät kuvat ja veistokset ovat aina lainauksia tai varkauksia. Eikä ne sellaisenaan sovi kirjan kerrontaan.
Cluster art and Art of Clusters tarkoittaa tieteen ja taiteen klusteria kuvineen. Moni kirjoja lukeva ei välttämättä ole kuvataiteilija. Sama pätee elokuviin ja niiden arviointiin. Siellä mukana on usein musiikki, joka on parasta koko kerronnassa. Näyttelijöitten ja ohjaajan työtä liioitellaan. Samoin kirjaa narraation taustalla. Esille ja barrikadeille nostetun tulevan pankinjohtajan taustalla kummittelee sielläkin Jakobin poikain äidin hahmo.
Kun kirjoitin Wahlroosin tapaan omia muistelmiani, tein sen tarkoituksella useampana vaiheena. Ensimmäiseen kuului vain teksti ja kirja nimellä ”Muistelmakirja – NYT. The way of my life.” Kirja käynnistyy sukuni dramaattisimmasta vaiheesta, tervaporvareitten ja kaskenpolttajien tilan purjekunnan suurimman viikinkimallisen veneen teosta Pohjois-Savossa, Kallaveden Hiidenniemen kohdalla.
Sitä tehtiin etenkin lampuoiteina, maksaen veronsa luostarilaitokselle. Tila oli toki Ruotsin kuninkaan kautta lunastettu, noin runsas 3000 hehtaaria. Siihen ei toki kuulunut hämäläisiä kartanorakennuksia ja tätä kautta syntynyttä elitismiä ja torpparilaitostamme. Kaikki miehet olivat itsenäisiä ja omistivat aironpaikan joko työllään tai rahalla yhteisestä purjekunnasta ja asemastaan maksaen. Sukunimikin (kloster) syntyi tästä ilmiöstä, luostarilaitoksesta.
Se ei ollut mikä tahansa laitos (kloster) eikä ole sitä maailmalla tänäänkään. Oma suomalainen historiamme on vain kovin nuori ja lisäksi protestanttinen ja luterilainen, usein ruotsalaisten kirjoittamakin. Tyyppiesimerkkinä juuri Wahlroos. Metsistä ja sellunkeittäjistä kirjoittaessaan hän tahtoo unohtaa suurimman ja kauneimman.
Hän ei juurikaan mainitse Enso Gutzeitin johtoa ja Pohjolan Voiman rakentajia, Kemijokea, Iijokea sekä norjalaista alkua olevaa paperin valmistajaa. Isoisäni veli Ilmari Luostarinen ei tästä hätkähtäisi ja haudassa pyöri. Samoin tervaporvarit Oulussa ovat hiljaa, muistellen omaa tapaansa rakentaa Kainuunjoen (Oulujoen) suistoon kapakka nykyisenä kaupungintalona ja Merikosken voimalaitos, kemianteollisuus.
Ilmari Luostarinen taas rakensi Pohjolan Voiman perustamisasiakirjan monen muun asiakirjan rinnalla. Hänen isänsä pelastui kymmenvuotiaana Kallaveden kirkkoveneonnettomuudesta lähtien veneestä 15 muun ”kapinallisen” kanssa taittamaan matkaa jalkaisin. Veneeseen jääneet hukkuivat, 30 avainpelaajaa luostaritilallaan. Oman isoisäni isoisä vaimoineen hänkin. Vaimo oli omaa sukuaan Reinikainen. Niin oli myös oma äitinikin. Tätä taustaa isäni ei Iisalmessa tiennyt jatkosodan aikana äitini tavaten. Saimme uuden tilaisuuden lapsina. Jumalat eivät heitä noppaa.
Sosialistit perustivat Pohjolan Voimalle kilpailijaksi Kemijokiyhtiön. Hyvin lyhyesti tuon ajan historia kuvaten ja samalla muistelmani 35 ensimmäistä monografista kirjaanikin. Ne kun liittyvät jokiimme ja niiden rakentamiseen sekä sellun keittäjiin samaan aikaan maailmalta uutta tietoa hakien. Wahlroos eli saman ajan suomalaisena vallankumouksellisena ikävöiden Ruotsiin.
Pohjoisen voimalaitoksista ja vapaista joista käytyyn kilpailuun ja koskisotiin osallistuivat myös ulkolaiset pankit ja bulvaanit, mukana myös Urho Kekkonen torpan poikana Pielavedeltä. Jonkun oli nuo sodat myös lopetettava ja käännettävä Lappi kohti Rovaniemelle ja Levi tunturille rakennettua tulevaisuutta. Oma yliopisto tarvittiin juristeineen ja matkailulle uskottavat vetonaulat maailmalla. Koskiensuojelulaki ja ympäristöministeriö syntyi sekin.
Kirjani numeroilla 1-37 ovat tätä aikaa rinnan kuntien kehittämisen kanssa ja Neuvostoliiton hajoaminen sekä EU-kauden alku kirjoiksi numeroiden 38-45. Kirjat vuodesta 1991 alkaen ovatkin sitten valmistautumista EU-kauteen sekä suuria yhteisiä EU-ohjelmia mukana myös Kiina (Europeans rivers network, Sustainable developmen China). Olin näiden ohjelmien vetäjä Suomesta rinnan pienempien ohjelmien kanssa, kuten vaikkapa kansallinen pellavaohjelmamme ja Loimijokilaakson ohjelmat. Yliopistot ja tutkimuslaitokset kun edustavat muutakin kuin hajamielisiä professoreja ja heidän oppilaitaan vallankumousta puuhaten.
Maailman suuret uskonnot ovat jääneet meille vieraiksi, jopa suurin niistä eli katolisuus. Paavin kirkon kohdalla ei ole tarvis selittää, mitä luostarilaitoksella tarkoitetaan tieteen, taiteen, koulutuksen, terveydenhuollon, normiston ja moraalin jne. jne. synnyssä ja ylläpidossa vielä tänäänkin.
Päätän tuon kirjan ja muistelmani kuvitetun laitoksen (Cluster art and art of clusters 70 years) luostarilaitoksen veneen hukkumiseen Kallaveteen juhannuspäivänä vuonna 1850. Klusteritaiteen ja taiteen klusterin manifestin kirjoitin kirjana vuonna 2005. Siis samana vuonna kuin toisen väitöskirjanikin. Ne liittyivät läheisesti toisiinsa. Tuotannoltaan rikkain kauteni käynnistyikin toisen väitöskirjan valmistumisen jälkeen. Sitä saattoi myös jo etukäteen odottaakin, kun kyseessä ovat poikki- ja monitieteiset julkaisut.
Toinen kirja muistelmistani, 2021 julkaistu, sisältää saman tekstin kuin ensimmäinen osa, mutta nyt kuvitettuna nimellä ”Cluster art and art of clusters 70 years”. Täytin tuolloin heinäkuun 10. päivänä 70 vuotta ja tuo päivä oli nimetty muutama vuosi aiemmin suomalaisen kuvataiteen päiväksi. Kulttuuriministerinämme toimi tuolloin forssalainen kirjapainon päätoimittajan tytär Forssan valtuustostamme ja hänen miehensä kotitila sijaitsi Tohmajärvellä lähellä Kiteen rajaa.
Pojan äiti oli kunnan maataloussihteeri ja työskentelimmekin hetken samoissa tiloissa Tohmajärven kunnassa hoitaessani Neuvostoliiton hajotessa Keski-Karjalan kuntien yhteistyön tiivistämistä rinnan rajan takana olevien kuntiemme kanssa. Tilanne oli vaikea ja vaarallinen. Käsite ”Laatokan-Karjalan instituutti” syntyi tuolloin ja sisälsi jo ajatuksen internetistä ja tulevasta uudesta mediasta, kirjastani ”Social media economy and strategy”.
Uuden vision kehittely jatkui seuraavana vuonna 1990 MTT:n tiloissa Jokioisten kunnassa Willebrandien ja Mannerheimien kartanossa, mutta myös kuntien ja kartanon maille siirretyn tiedeyhteisön yhteistyönä kirjani ja ideakilpailun voittoni kautta sitä Forssan talousalueelle ja Kanta-Hämeen maakuntaan esitellen nyt nimellä ”Agropolis strategy” vuodelta 1990.
Samalla kirja levisikin toimestani kaikkiin IASP:n ja AURP:n sisällä työskenteleviin tiedepuistoihin, teknologiakeskuksiin sekä kaikille mantereillemme, myös Afrikkaan. Suomessa se muutettiin käsitteeksi ”osaamiskeskus”, jolla nimellä sisäministeriömme kilpailutti maakuntiamme liityttyämme EU:n jäsenmaaksi. Nyt nämä maakunnat joutuvat rakentamaan yli vuosikymmenen tyhjäkäynnin jälkeen lopultakin maakunta- ja aluehallintonsa kuntoon. Vaalit ovat tammikuussa 2022.
Samalla Oulun kaupunki, koti- ja yliopistokaupunkini nuoruudessa, kerää talousalueeltaan voimia esiintyäkseen koko pohjoisen kalottialueen johtavana kulttuurikaupunkinamme, savolaisten tervaporvareitten pääkaupunkinamme. Siinä on haastetta jo eläkkeelle jääneille entisille ja myös nykyisille Oulun kaupungin johtajille ja yliopiston rehtoreille, professoreillemme ja maaherralle. Onnea matkaan ja hakekaa mittavia visioita toteutettavaksenne.
Itse keskityn kolmannen muistelmakirjan valmisteluun järjestyksessä 118 kirjani samalla. Väitöskirjaa siitä ei voi tehdä. Olen ne jo tehnyt niin luonnontieteisiin kuin ihmistieteisiinkin. Kuuden professuurin hankkiminen riittää tieteessä sekin. Niitä kun ei ole hankittu meriitin vuoksi. Mihin niitä tarvittaisiin yhden professuurin lisäksi?
Väitöskirjojen jälkeenkin on voitava tehdä jotain sellaista, jota muut voivat myöhemmin kokeilla uutena väitöskirjojamme seuraavana askeleena poikki- ja monitieteisessä kulttuurissamme ja laatien kirjansa nyt kuvaamallani tavalla, Rebecan viekkautta mukana kuljettaen.
Ei pelkästään Jakobin poikien tai heidän isänsä taidoilla edeten. Takana yli 6000 artikkelia ja esseetä sekä reilusti yli sata monografista kirjaa, näitä myös itse kuvittaenkin omalla taiteellaan.
Taiteen kun on myös tuettava syntyvää tiedettä ja sen käyttämää poikkitieteistä kieltämmekin. Sellainen edellyttää luonnollisesti kohtuullista työmäärää ja elettyä elämää muuallakin kuin yhden yliopiston, tutkimuslaitoksen tai kansakunnan sisällä se kokien. Elämä ei saa jäädä ikääntyessä vanhan kaalikeiton lämmittelyksi.