Determinismistä pragmatismiin
Takanani työhuoneessa tuijottaa maalaus nimeltä Ratzelin maisema. Se löytyy kotisivultani (www.clusterart.org) ja on yksi sen katsotuimpia ja imuroiduimpia maalauksiani. Oikeastaan vain neljä veistosta ohittaa sen suosiossa liki 250 kuvan joukossa. Netin kautta sen on imuroinut itselleen liki sata ihmistä päivittäin etenkin viikonloppuisin.
Työn yhteydessä on kerrottu kuinka se syntyi ja mitä Ratzelin maisema tarkoittaa. Kun aloitin maalauksen tarkoitus oli vangita maisema luolan suulta kuvattuna. Myöhemmin kuitenkin pyrkimys ottaa luonto ja maisema “haltuun” epäonnistui ja maisema alkoi katsoa kuvaajaansa ja lopputulos oli näin uskottavampi. Valinta ei ollut omani enkä halua korostaa vapaan tahdon merkitystä taidetta tehdessäni. Kun kirjoitan tätä artikkelia en tiedä mihin se päättyy.
Luonnon kesyttäjä
Ihmisen tapa peukaloida luontoa ja ympäristöään on joskus ollut ankaran luonnon kesyttämistä ja osa teollista vallankumousta. Siihen liittyi vahva näkemys ihmisen vapaasta oikeudesta ja tahdosta voittaa ja valloittaa, olla luonnon herra. Uusi teknologia ja kulttuurimaisema kielivät ihmisen voimasta. Pohjoisen jokia valjastettaessa puhuttiin sivilisaation läpimurrosta, “Hullusta Jussista” kaivinkoneena ja ihmisen vaurastumisesta ja viisaudesta. Hullu tuo Jussi usein olikin. Nyt sen jälkiä on korjailtu lohen kutupaikoilla. Usein se on jo mahdotonta.
Possibilismi on näkökulma joka antaa ihmiselle jumalallisia oikeuksia ja valtuuksia ohi luonnon oman aineen ja energian kiertokuluissa ja luonnon armottomien lakien alla virheitä tehden. Ihmisellä on mahdollisuus valita ja olla valinnassaan viisas myös luonnon ihmissovinistisena alistajana. Tänään tällainen oppi ei ole enää oikea.
Ihmismielen libertarianismi ei liity poliittiseen libertarianismiin. Mielenfilosofisen suunnan mukaan meillä on vapaa tahto valita millaiseksi maailma ympärillämme kehittyy. Ongelmana ei olekaan ympäristömme vaan ihminen ja hänen kehityksensä.
Kausaalisuhteiden maailma
On toinenkin näkökulma. Sen mukaan koko luomakunta perustuu syy-seuraussuhteisiin eli kausaliteettiin. Muistamme tämän etenkin kouluaikojen matematiikasta ja fysiikasta, luonnontieteistä. Kausaliteetissa ilmiö aiheuttaa toisen ilmiön ja sitä meille opetettiin osana arkiajatteluamme. Newtonia ja klassista mekaniikkaa pidetään usein yhtenä vapaan tahdon ja samalla myös sattuman tärkeimpänä kumoajana.
Monen filosofin mukaan determinismiä, kausaalisuhteiden ketjua, ei voi sovittaa yhteen sattuman saati vapaan tahdon kanssa. Subjekti ei toimi vapaasti jos se kausaalisuhteitten seurauksena ei voi tehdä kuin yhden valinnan. Kovassa determinismissä jokaisen subjektin teko on väistämätön eikä subjekti voi todellisuudessa valita mitä hän tekee eri tilanteissa.
Einstein joutui ongelmaan kvanttimekaniikan ja kaiken mallittavan maailmanmallinsa kanssa. Kvanttimekaniikka ei mahtunut kaikessa determinismin koviin lakeihin ja niinpä sekä suhteellisuusteorian että kvanttimekaniikan isäksi ristitty ihminen joutui ristiriitaan, jota hän pyrki purkamaan koko elämänsä ajan. Hän pyrki mitätöimään kvanttiteoriansa saadakseen jatkoa suhteellisteoriansa rakentelulle. Syntyi demoni, joka kykeni tietämään kaiken historiasta, nyt vallitsevista asiantiloista ja niitä ohjaavista laeista. Näillä tämä hallitsi maailmaa kykenemällä ennustamaan täysin varmasti tulevan. Jumalat eivät heitä noppaa.
Kovan determinismin synty
Oikeammin demoni tai nopan heittäjä oli tämän päivän fyysikko, joka ymmärsi kuinka aika on suhteellinen, kulkee molempiin suuntiin, hidastuu ja pysähtyy. Tai oikeammin hän oli fyysikko joka tiesi materian olevan samaan aikaan useamassa paikassa. Hänen käsitteet eivät vain sopineet perinteisen filosofian maailmankuvaan. Filosofia oli jäänyt jälkeen tieteiden nopeasta kehityksestä ja irtautumisesta alkujuuriltaan.
Väite determinismistä tai sitä vastustavasta indeterminismistä ei ole tänään ajankohtainen. Tai sen ajankohtaisuuden puuttuminen liittyy filosofisen ongelman muuttumisesta lähinnä vain eettiseksi ongelmaksi. Jos sattuma ja vapaa tahto poistuvat jäljelle jää vähän sellaista, johon ihminen voisi omilla ratkaisuillaan vaikuttaa. Kovan determinismin mukaan vapaa tahto on vain ihmisen luoma illuusio.
William James ja pehmeä determinismi
William James pehmensi determinismiä. James oli moraalifilosofi ja hän näki kuinka kova determinismi johtaa synkkään pessimismiin tai nykyisin niin muodissa olevaan ihmisen turmelevaan subjektivismiin. James halusi antaa sattumalle edes hieman tilaa mutta hän ei kutsunut sitä enää “vapaaksi tahdoksi” vaan lähinnä toivoksi.
James halusi puhua asioista, ei niinkään käsitteistä tai symboleista. Näin syntyi toivo, joka oli enemmän kuin vapaa tahto ja antoi determinismin kieltäville libertariansimin. Syntyi tilanne jossa oli yhtäällä deterministisiä lakeja ja toisaalla mentaalisia kuvauksia, joissa näitä lakeja ei ollut olemassakaan. Syntyi ajattelua jossa vapaa tahto ei sopinut yhteen sen enempää determinismin kuin indeterminisminkään kanssa.
Kompatibilismi
Puhuttiin kompatibilismistä tai sen vastakohtana inkompatibilismista. Pisimmillään väitettiin kuinka tapahtumat eivät määräydy vapaan tahdon perusteella, mutta eivät minkään muunkaan (determinismi) perusteella. Käytännössä sekä vapaa tahto tai sattuma olivat vain käsitteellisiä sekaannuksia. Sitä ei ollut olemassakaan oli maailma sitten deterministinen tai indeterministinen. Matka kohti pragmatismin syntyä oli valmisteltu sekavan filosofian omina harharetkinä. Tieteiden erikoistuessa filosofeille jäi lopulta vain ihmisen käyttäytymiseen ja eettisiin tai moraalisiin kysymyksiin liittyvää pohdintaa.
Pragmatismin synty
Pragmatismin synty on lähellä tätä edellä kuvattua eettistä pohdiskelua. Se syntyi Yhdysvalloissa Charles Sanders Peircen, William Jamesin ja John Deweyn pohdinnan tuotteena. Näistä alkuperäisimpiä ja vanhimpia ovat Peircen kirjoitelmat, joita ei hänen omana aikanaan usein edes julkaistu. Tänään häntä voisi pitää meille niin tärkeän filosofisen ajattelun isänä.
Pragmatismi on ainut aidosti amerikkalainen filosofinen ajatusrakennelma ja sen nykyinen suosio johtuu naturalistisen tietoteorian suosion suuresta kasvusta. Lyhyesti pragmatismin mielestä tiedolle ja teorialle syntyy merkitys vasta, kun niitä soveltavat ympäristössään toimivat elävät olennot. Näin filosofiset käsitteet nähdään pragmatismissa kiinteästi käytäntöön kietoutuvina. Pragmatismissa ihmiset toimivat monenlaisten käytäntöjen ja tavoitteiden ohjaamina, ja nämä juuri säätelevät sitä, millainen todellisuus ihmiselle hahmottuu. Pragmatismi kyseenalaistaa teorian ja käytännön välisen rajan. Presidentti Barack Obamaa pyrittiin usein kuvaamaan pragmaatikkona ja moittimaan idealismin puutteista presidentin vaalien myrskyissä.
Varhaisempi historia
Pragmatismin synnyn taustalla eivät ole niinkään amerikkalaiset ajattelijat kuin antiikin humanismi ja sofistit sekä epäformaali logiikka, naturalistina tietoa ja toimintaa korostanut David Hume sekä realisti Thomas Reid (“tieto on valtaa”).
Juuri tätä kautta alkoi pohdinta teoreettisen ajattelun, tutkimuksen ja tieteen sekä yleensäkin ihmisen elämän käytännöllisten seurausten painotuksista.
Käytännössä juuri pragmatismi yhdisti kausaalisuhteet ja teoriat toiminnan kautta järkeen. Pragmatismi haastoi aiemmin idealistisen ajattelun, jossa tietämys ja toiminta olivat ikään kuin kaksi erillistä aluetta. Taustalla oli darwinismi ja evoluutioteoriat, kehitysoppi ja liberalismi, Arthur Schopenhauerin omaksuma biologinen idealismi. Tutkimuksen avulla ihminen tai mikä tahansa eliö saisi ikään kuin otteen ympäristöstään, jossa “todellinen” ja “totuus” ovat lopulta vain nimityksiä. Ne ovat toki käyttökelpoisia tieteessä siinä missä vaikkapa uskonto tai vapaa tahto, sattuma, luonnon lait, mutta niitä ei tule ymmärtää tutkimustilanteen ulkopuolisina. Näin uskomusten ei tarvitse kuvata todellisuutta ollakseen tosia. Uskomukset ovat taipumuksiamme, jotka tulevat tosiksi tai epätosiksi sen perusteella, kuinka hyödylliseksi ne osoittautuvat tutkimuksessa, toiminnassa, elämässämme ylipäätään.
Evoluutio ja Darwin taustalla
Pragmatismi on vastaus monelle sellaiselle tietoteorian ongelmalle joka on psykologinen ja se syntyikin vaiheessa jolloin psykologia ei ollut vielä erkaantunut muusta tietoteoriasta. Darwinismin tapaa pragmatismi korosti kuinka älylliset eliöt taistelevat selviytyäkseen elinympäristössään ja teoriat tulivat tosiksi juuri tämän menestyneen taistelun kautta. Nykyisin “meemit” edustavat näitä geenien sosiaalisia ja psykologisia, myös filosofisia oppirakennelmia. Tällainen filosofia selitti paljon läntistä ajattelua ja etenkin toimintaa, myös eettisiä ja sosiaalisia, psykologisia ratkaisuja ja käytäntöjä.
Determinsmin ja pragmatismin yhteinen ajattelu nojaa elävän olennon toimintaan ja sen ympäristöön. Näin teoriat ja niiden käyttö ovat vain tapamme löytää tiemme maailmassa. Ei ole olemassa hyvää käytäntöä ilman hyvää teoriaa ja teoria joutuu palaamaan kokemukseen ja selittämään ilmiöt, jotka saivat alun perin teoretisoinnin aikaan. Tämän prosessin kautta ilmiöstä tulee psykologisesti mielekkäämpi.
Filosofia lähemmäs tiedettä
John Dewey kuvasi kuinka hänen tavoitteena ei ole älyn käytännöllistäminen vaan pikemminkin käytännön älyllistäminen. Tällä hän tarkoitti sellaista pohdintaa, jossa usein pelkillä nimellisillä käsitteillä päädytään pohdintaan, jonka tuloksena on pelkkä metafyysinen sekaannus. Tällaisina pidettiin vaikkapa hegeliläisen filosofian monia moraalisia objektiivisia uskomuksia.
Pragmatismi ei ole varsinainen filosofia vaan pikemminkin tapa tuoda filosofia lähemmäs deterministisen luonteen saanutta luonnontiedettä. Inhimillinen tietämys ei voinut olla ikään kuin tieteen yläpuolella ja sen saavuttamattomissa. Schilleriä mukaillen myös sanoilla oli merkitystä lopulta vain todellisessa käyttötilanteessa. Juuri Schiller sai aikaan lopulta klassisen pragmatismin todellista käyttötilannetta palvelevaksi ja samalla osaksi hypoteettis-deduktiivista logiikkaa. Tässä induktiivinen ajattelu hyvän käytännön tukena kehnon teorian kautta kiellettiin Einsteinin tapaan muuten kuin palaamalla ensin hypoteettiseen alkutilanteeseen ja sen myöhempään tulkintaan käytännössä.
Etiikka erehtyväinen hanke
Etiikan suunnalla pragmatismi kuvasi tosiasioilla ja arvoilla olevan kognitiivisen sisällön. Arvot kuvattiin lähinnä hypoteettisina ja oletuksina teoista jotka ovat oikeita tai hyviä. Sen sijan tieto oli sitä mihin meidän tuli uskoa. Pragmatismin etiikka on oikeammin vain humanismin etiikkaa ja kertoo kuinka kaikki sellainen on moraalioppina arvokasta, joka on tärkeää meille ihmisinä. Tämä koskee myös uskontoja ja niiden merkitystä. Etiikkaan sisältyy tietty määrä uskoa ja luottamusta, moraalisiin päätöksiin emme saa koskaan aina riittävästi todistusaineistoa. Oikean, hyveen ja hyvän välillä on aina myös mahdollisia ristiriitoja. Etiikka on erehtyväinen hanke pragmaatikolle eikä koulutuksen tarkoitus ole vain työelämä tai keino päästä päämäärään.
Esteettinen luovuus
Estetiikassa taide on pragmaatikolle luovaa elämää, ei taiteilijoiden työtä. Se on jokapäiväisen elämän eheyttä ja koskemattomuutta ja määrittää siten taiteen samoin kuin clusterart omassa estetiikan tietoteoriassa. Oleellista on ettei yleisö ole siinä passiivinen vastaanottaja vaan aktiivinen osallistuja ja itse pragmatismi filosofiana panteistinen. Filosofisista suuntauksista eniten yhtäläisyyksiä pragmatismiin löytyy tänään empirismistä, behaviorismista, funktionalismista ja etenkin arkikielen omasta filosofiastamme, käytännön filosofiasta. Ankarimmat suunnan varustajat löytyvät perinteisen analyyttisen filosofian edustajista ja nimekkäimpinä Bertrand Russell ja Edmund Husserl. Etenkin Schillerin usein retorinen kieli toi mukanaan ylimääräistä painolastia johon oli helppo tarttua.