Talvipäivän seisaus on ollut monelle kulttuurille talvijuhlan aikaa. Germaaninen talvijuhla ja sen englanninkielinen “yule” asettuivat samaan hetkeen kuin roomalaisten Saturnia ja “Sol Invictus”, voittamattoman auringon päivä. Syyrialaisperäinen aurinkojumalan ja Jeesuksen syntymän juhla siirtyivät noin 350-luvulla kirkon hallinnollisena käskynä samalla päivälle. Tiedossa ei vielä tuolloin ollut se, millainen lasten ja rakkauden juhla Joulu tulisi olemaan, jossa pääosa on loputa ihmislapsen uteliaisuudella.
Matteus ja Luukas – Markus ja Johannes
Jeesuksen syntymästä kerrotaan Matteuksen ja Luukkaan evankeliumeissa. Kumpikaan ei mainitse syntymän ajankohtaa. Luukas kertoo kuitenkin paimenten olleen laiduntamassa öiseen aikaan, jolloin tuolla alueella joulukuussa oli kylmää ja eläimet talvisuojassa. Näin tuo hetki tuskin oli keskitalvi.
Kiintoisaa on, kuinka evankeliumeissa Matteus ja Luukas edustavat ikään kuin ensimmäistä ja kolmatta faktoria, ovat samaa paria, sekä Markus ja Johannes toista ja neljättä. Jälkimmäiset syventävät ja tuovat uutta näkökulmaa parillisin tai parittomiin, parilliset ja parittomat ovat taas keskenään ikään kuin toisiaan peilaavia kirjoituksia.
Yhteiskuntafilosofia ja sen tiede sekä uskonnolliset kirjoitukset ovat luonnollisesti samaa rakennetta ja niiden tulkinta tuottaa samoja tuloksia. Yhteiskunta ja sen kehitys sekä normit, moraali ja lait, uskonnollinen elämä, ovat luonnollisesti tukeneet toisiaan ja tuottaneet juuri tietyntyppisiä taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia rakenteita.
Kun gregoriaanisessa kalenterissa loikattiin kerralla lokakuun 15. päivästä 1582 lokakuun 25. päivään, moni ortodoksinen kulttuuri jäi juhlapyhissään vanhaan juliaaniseen kalenteriin. Niinpä esim. Venäjällä joulu jäi 7. tammikuulle, kun sen olisi kuulunut olla katolisessa maailmassa 25. joulukuuta.
Suomessa kulttuurit ovat integroituneet ja ortodoksien joulu on samaan aikaan kuin luterilaisten. Venäjällä Joulupukki vierailee siis 7. tammikuuta ja Pakkasukko vuoden vaihteessa.
Pyrkimys muuttaa pieni osa kommunismin unelmasta todeksi on uskon kautta onnistunut. Kansan kokemana kommunismiin liittyikin paljon dogmaattisia ja mytologisia, uskonnollisia piirteitä, ja ne palasivat heti Neuvostoliiton romahduksen myötä. Vuosituhantista ei muuteta vuosikymmenissä. Tämä koskee myös Eurooppaa, euroaluetta ja sen kokemia hybridisen uuden mediayhteiskunnan kouristuksia.
Pakanallisen ajan perinne
Suomessa joulu ja sen perinteet liittyivät kekriin, joulupukki nuutinpukkiin tai kekripukkiin. Nälkävuosina ja -talvina kekripukki muistutti keripukkia. Nuutinpukit olivat pukin taljaan kätkeytyneitä nuoria, keräten joulun tähteitä nälkäänsä, pukeutuneina pakanallisen ajan hedelmällisyysriiteistä tuttuihin tamineisiin olkipukkeina, sarvineen ja turkkeineen, muistuttaen samalla talvipäivänseisauksen valon vapautumisen juhlasta.
Pukki oli kauan karikatyyri eläimestä ja sen hidas muuntautuminen kohti nykyistä asuaan on monen kulttuurin tuotetta. Siinä riidat ovat uudistaneet vanhat luutuneet ihmismielen tunteet, normit ja moraalin.
Suomessa joulu ja joulujuhla, sen ulkoiset muodot ja myös pukin tausta, myöhempi sosiaalinen muistimme ja pääoma, ovat saaneet vaikutteita niin idästä kuin lännestä.
Aiemmin erot olivat paljon suurempia kuin nyt kokemamme. Globaalisti nämä erot ovat luonnollisesti vielä vaikuttavampia ja kertovat Euroopassa myös vaikkapa oman aikamme euroalueen suurista käsitteellisistä, symbolisista eroista, ei vain taloudesta tai sosiaalisista rakenteistamme.
Eurodämmerung
Niinpä, kun vaikkapa professori ja nobelisti Paul Krugman, eurodämmerungista kirjoittanut, vertaa Suomen ja Itävallan oikeistopopulismia toisiinsa, hän tekee sellaisia oikaisuja, jossa amerikkalainen Santa ja suomalainen Nuutinpukki seikkailevat samassa tarinankerronnan narratiivisessa maailmassa. Kerronnassaan nobelisti käyttää viisaasti vanhaa ”dämmerung” käsitettä. Freud lainasi ne aikanaan tuolloin ylemmän keskiluokan suosimasta Kreikan mytologiasta ja sen harrastuksesta.
Sellaisia käsityksiä, käsitteiden viihteellistä käyttöä, on toki oikaistava, ei ruokittava. On mentävä suomalaisena ja eurooppalaisena talousoppineen narratiivisen tarinan juurille. Muut tehkööt niistä päätelmänsä oman aikamme sosiaalisissa medioissa, paradigmaltaan muuttuvassa hybridiyhteiskunnan globaalissa maailmassa.
Sanctus Nicolaus
Näistä vanhin vie 300-luvulle ja Myran piispaan, pyhään Nikolaukseen (Sanctus Nicolaus) Anatoliassa Turkissa. Nikolaus Barisealainen oli hyväntekijä, merimiesten, kauppiaiden ja lasten suojeluspyhimys. Hänessä yhdistyi ensimmäisen kerran joulun kaupallisuus, lasten juhla, eroten eri kulttuurien keskitalven pakanallisista perinteistä ja juhlamenoista. Kansojen väliset myrskyt ja itsekkyys korvattiin tasaisuudella ja turvalla, rauhalla.
Lasten suojeluspyhimys, Nikolaus, tunnettiin etenkin Hollannissa, josta “Santa” -hahmo levisi hollantilaisten mukana Yhdysvaltoihin. On muistettava samalla, miten keskeinen Hollannin asema tuolloin oli globaalissa maailmantaloudessa. Ei Rotterdam ja Amsterdam ole vaatimattomia satama-altaita tänäänkään.
Väkiluku ei ratkaise vaan logistiikka, kyky liikkua maailman merillä. Sveitsin valtion lainapapereista sijoittajan on tänään maksettava, korko on miinus -merkkinen. Eikä Sveitsi nyt niin kauhean väkirikas valtio ole sekään.
Euroopan ydin ja kaksi kulttuuria
Tausta nimelle, Santa Clause, löytynee hollanninkielisestä Sinterklaas -nimestä. Martti Luther olisi halunnut muuttaa käsitteen lähemmäs itse Kristusta ja Christkind-juhlaa. Saksassa esiintyvä “Kriss Kringle” joulupukin nimityksenä on tätä perintöä.
Syntyi kaksi kulttuuria, jossa toisessa oli kyyneliä ilman surua ja toisessa surua ilman kyyneliä. Toinen niistä siirtyi arjalaisten mukana jo aikapäivä, 3000-4000 vuotta takaperin Intiaan ja Pakistaniin, hindulaisuuden veda -oppina. Matkalla se kohtasi lukuisia tämän päivän avainkulttuurejamme, myös juutalaisuuden. Matka oli väkivaltainen ja pitkä, vei aikaa ja muutti kulttuureja.
Siinä paikallaan pysyvä ja staattinen, usein maata viljelevä ja kauppaa käyvä, hallinnoltaan vakaa, kesytti paimentolaista ja kiertävää, dynaamista ja agressiivisempaa. Uskonnot ja tieteet, yhteiskunnalliset filosofiset rakenteet, muuttuivat nekin ja usein monen kompromissin kautta, kulttuurievoluutiona. Tämä muutos oli hidas, ei reaaliaikainen prosessi, kaukana hybridiyhteiskunnastamme.
Merry Old Santa Claus
Suomessa keskitalven naamiohahmot; nuutinpukit, kekripukit ja olkipukit, alkoivat vaihtua kerjäläisistä lahjoja jakaviksi hahmoiksi 1800-luvun alussa. Oljet ja harmaa turkki, hedelmällisyysriitit, pukin eläintä jäljittelevä hahmo, säilyivät kuitenkin kauan vielä senkin jälkeen kun Kris Kringle (Chrisringle) ja Pyhä Nikolaus hahmot olivat yhdentyneet Yhdysvalloissa.
Lyhin tie kahden sydämen välillä oli lopulta sielläkin suora viiva. Suomessa taas erot idän ja lännen välillä olivat suuria. Syntyi miekalla piirrettyjä rajoja luonnollisten rajojen ohella.
Mainostoimistot asialle
Pilapiirtäjä Thomas Nast kehitti oman näkemyksensä Joulupukista hieman sen jälkeen kun philadelphialainen kauppias oli vienyt pukin kauppansa katolle ja savupiippuun. “Merry Old Santa Claus” alkoi saada nykyisen asunsa juuri kun eri uskonlahkot olivat sen liki hävittäneet ahdasmielisyydessään.
Haddo Sundholmin Coca-Colalle tekemä joulumainos oli jo hyvin myöhäistä vaihetta vuonna 1931. Siinä pukki sai lopullisesti punanuttuisen, valkopartaisen, pyöreävatsaisen ja hyväntahtoisen vanhan miehen olemuksen.
Kotipaikaksi ”sovittiin” pohjoisnapa, pohjoinen Kanada, Grönlanti, Taalainmaa ja tietysti Korvatunturi ja Suomi. Niilo Tarvajärvi olisi voinut pohtia paremmankin paikan kuin tiettömän taipaleen takana olevan itärajamme ja sen Venäjän puoleiset tunturit.
Sähköisten medioitten aikaan
Televisio ja laatikkoleikkien isät alkoivat muuttaa kulttuureja, sen suuria ikivanhoja rajoja ja sosiaalista pääomaa. Tarvajärvelle käsite ”korva” oli arvokkampi kuin logistiikka, tapa käydä kauppaa Rovaniemeltä käsin.
Epäilemättä joulupukki, Suomen maabrändi numero yksi, jolle ei löydy globaalia kansainvälistä osaamista edes nettimaailman sosiaalisissa medioissamme, on tumpeloinnissamme osoitus kansakuntamme luonteesta.
Toinen syy löytynee suomalaisen pukin kaksijakoisesta kulttuurisesta historiasta ja kovin myöhäisestä muuttumisesta myhäileväksi lahjojen jakajaksi pikkuriettaasta kerjäläisestä, Nuutinpukista. Historian asettama vaatimus on hyvä muistaa sekin.
Kolmas liittyy itse ideaan. Itsekkäät arvot kannattavat rakkauden sanomaa kehnosti uudessa sosiaalisten medioitten monen paradigman ja hybridiyhteiskunnan maailmassa, uudessa kansalaisten itse valtaamassa mediayhteiskunnassamme. Hindujen vastaavat ”markkinat”, Holi-juhlat, olisi hyvä tuntea uutta suomalaista pukkia ”tuunattaessa”.
Sen ydin kun on Euroopassa ja aurikojumalan osaajat ovat pisimmällä Etelä- ja Väli-Amerikan Inka- ja Maykansojen kulttuureissa sekä hyvin pitkälle lehittyneissä tieteissä, ajanlaskussa, kalenterissa. Niidenkin kokoajana Hollanti oli avainalueita, mutta ei toki ainut. Arctic Babylon kertoo lisää tästä nodaalialueiden globaalista historiastamme ja Maykansan ennusteen ideasta. Vuosi 2011 oli ennustettu oiken.
Viattomien lasten päivä
Keskitalven juhla alkoi Suomessa pakanallisena aikanamme talvipäivän seisauksesta ja jatkui aina Nuutinpäivään 13. tammikuuta. Vielä ennen vuotta 1774 kirkollisia pyhiä oli useita ja niistä käytettiin nimitystä, jotka säilyivät aina omaan aikaamme pikkupyhinä tai arkipyhinä.
Apostoli Johanneksen pyhä ja viattomien lasten päivä lisäsivät juhlapyhät neljään. Kuningas Kustaa III oli kuitenkin havainnut, kuinka rahvas laiskistui pyhien aikana, ja hän vähensi ne kahteen. Kuningas unohti vanhan viisauden, kuinka halutessaan omistaa ei saa vaatia. Suomi ja rahvas käänsivät selkänsä kuninkaalle.
Suomalaisessa kansanperinteessä kuitenkin jouluaika alkoi kauan Tuomaan päivästä 21. joulukuuta ja jatkui Nuutin päivään 13. tammikuuta. Tästä syntyi monen muistama loru “Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi.”
Jos kuninkaalla olisi ollut käytössä internet ja puhelin, hän olisi voinut kertoa siinä, miten kaunis, ahkera ja lahjakas kansa suomalaiset ovat, puhelimessa. Se olisi pelastanut pahimmalta. Sakari Topelius osasi tämän ja Runeberg, monet kansallismieliset nationalistimme. Palasimme tähän aikaan odotetusti vuonna 2011.
Dies Natalis Domini
Katolinen kirkko käyttää joulusta latinalaista nimitystä “Dies Natalis Domini”, joka tarkoittaa Herran syntymäpäivää. Tästä syntyvät tuttu italian “Natale”, portugalin “Natal” ja espanjan “Navidad” mahdollisesti myös ranskalaisten “Noel”. Tosin ranskalaisten kohdalla mahdollista on myös käsite “novel”, hyvä sanoma. Novellikirjailija on siis hyvän sanoman tuottaja. Kuka voisi uskoa? Novellin idea on sekin katoamassa.
Joulu, ja etenkin joulupukki kaupallisena ilmiönä, on saanut myös kritiikkiä. Coca-Cola mainoksista syntynyt henki ja siitä muistuttaminen elää tästä kritiikistä. Kun toiset vetävät, toiset työntävät joulupukin pulkkaa omalla hampaattomalla kritiikillään.
Olkoonkin, että Yhdysvaltain Santa Clause, iloinen koristeellinen ja muhkea joulun lähettiläs, anglosaksisten maiden “Ho! Ho! Ho!” huudahtelija, lentävin poroin liikkuva savupiippujen nuohoaja, sukkien täyttäjä, ei ole ainut laatuaan. Jotkut kuitenkin rakastavat juuri Mikki Hiirtä enemmän kuin mitään muuta.
Itävallan Krampus
Itävallassa talous saatetaan kuriin euroalueella Nikolauksen mukana kulkevan Mustan Pekan serkun, Krampus-paholaisen avulla. Krampus kuljettaa mukanaan tyhjää hiilisäkkiä.
Jo ennen joulua 6. joulukuuta suoritetaan katselmus, jossa joko annetaan kilteille lapsille ennakkolupaus lahjoista (makeisia ja hedelmiä) tai sitten ei yhtään mitään. Pahimmat lurjukset suljetaan hetkeksi hiilisäkkiin. Nämä hiilisäkkiin suljetut ovat myöhemmin kansakuntansa kermaa politiikassa ja taloudessa.
Paluu juurillemme
Juuri tältä suunnalta maailmaa on Christkindl -perinne, jossa “Jeesus-lapsi” tuo lisää lahjoja taloon. Kukaan ei toki tiedä miltä hän näyttää. Tässä tarinassa on yhtymäkohtia hindujen niin jumalkäsitykseen kuin elämän neljään päämäärään: artha, kaama, dharma ja moksa.
Samalla myös tiedemiesten yhteiskunnan neljään faktoriin sekä Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumeihin, neljään kertomukseen.
Jeesuksen myötä monoteismista, mutta myös dualismista, siirryttiin seuraavaan vaiheeseen, jossa Isän ja Pojan ohelle mukana oli nyt myös Pyhä Henki, kaikki samaa jumaluutta. Tämä askel oli valtavan pitkä traditionaalisille kulttuureille, niiden uskonnoille ja tieteelle, filosofialle.
Yksiulotteinen ja kaksinapainen, dualistinen, sai haasteen, kolmannen asteen yhteyden, ja mukana oli vielä neljän faktorin kerronta, hindulainen ja siis arjalainen rigveda -oppi. Yhdysvalloissa tämän kerronnan taitaa parhaiten menestynein elokuvaohjaajista, 18. joulukuuta Ohiossa syntynyt Steven Allen Spielberg.
Kohti brahmania
Kaikki ihmiset etsivät arthaa, aineellista ja henkistä omaisuutta, hyvinvointiyhteiskuntaa, osa kuitenkin jo aistillisia ja sosiaalisia nautintoja ja kaamaa, vanhemmiten oikeudenmukaisuutta, velvollisuutta ja henkistä oppia, dharmaa. Perimmäinen päämäärä (moksa) on jälleensyntymisen kehästä, karmasta, vapautuminen ja siirtyminen brahmanin yhteyteen, jota sitäkään ei kuvata muuna kuin yhteisenä maailmansieluna.
Yhtymäkohdat hindujen vedaoppiin ja arjalaisten ikivanhoihin rigveda kirjoituksiin tulevat niinkin kaukaa kuin Induslaakson kulttuurista, jolloin uskonnon, oman filosofiansa, toivat sinne mukanaan maahan muuttaneet arjalaiset noin 3500 vuotta siten.
Tuolta ajalta on myös vaikkapa hindujen pyhä hakaristi. Euroopassa se sai ikävän maineen Hitlerin ja natsien tunnuksena, arjalaisen rodun ylistyksenä. Sosiaalisessa pääomassamme palatiin geneettisille juurillemme ja keskitysleirien aikaan.
Hegelin ja Scopenhauerin riita
Toki arjalainen, 3000 vuotta vanha vedaoppi, poikkesi oleellisesti tämän päivän nykyhindulaisuudesta. Hindulaisuudessahan kaikki uskonnot ovat “oikeita” ja mm. Jeesus merkittävä profeetta, joita aika ajoin maailma tarvitsee ravistelijoiksi ja herättäjiksi.
Hindulaisuus ei ole maailman kolmanneksi laajimpana ja vanhimpana uskontona yhtenäinen oppijärjestelmä, vaan rikas suuntaus useita filosofioita, kirjoituksia ja myös rituaaleja. Sen alkuperä on kuitenkin muinaisessa veda-kulttuurissa.
Sitä voi ihailla niin kauan kuin ei tunne sitä liian hyvin. Arthur Schopenhauer oli tästä runsasta ääntä aikanaan pitänyt esimerkki Hegelin kanssa kisaillessaan, eristäytyen pieneen kotikyläänsä, kiroten saksalaisia pilaamassa kulttuurit, minne ikinä menivätkin. Se mitä Schopenhauer sanoisi tänään euroalueesta, on helppo arvata. Samoin Hegelin antamat opit.
Pakkasukko
Itä-Euroopassa Jeesus-lapsi pyrittiin korvaaman lahjan antajana Neuvostoliitosta tuodulla Pakkasukolla. Dualistinen vaihe, jossa mukana oli kaksi erilaista näkökulmaa lahjojen jakajasta, lopetti Antonin Zapotokyn vuoden 1952 joulupuhe, jossa kapitalistinen Jeesus muistutti köyhiä siitä, että heidän paikkansa on tallissa.
Nykyisin amerikkalaista joulupukkia vastaan kampanjoidaan uusin välinein, jolloin suomalaiselle joulupukille tämä tarjoaisi valtaisan mahdollisuuden.
EU:n sisällä syntynyt suomalainen tapa hahmottaa globaalia maailmaa, nyt uudesta näkökulmasta, on vahva näyte uuden suomalaisen joulupukin ilmeestä. Ei pelkkä tyhjän hohottaja ja höttöä kansalle tarjoava poliittinen eläin, susi lampaan vaatteissa. Kansakuntien kanssa ei voi hassutella.
Father Christmas vai Pere Noel
Brittien pukki ei poikkea juurikaan Yhdysvalloissa tavattavasta. Takan reunukselle tulee toki asettaa sukkien ohella lasi sherryä, jotta “Isä Joulu”, Father Christmas, voi vähän rentoutua ennen seuraavaa lentoa samalla joulupiirasta nauttien. Tämä pukki ei ole Nuutinpukkia nähnytkään.
Ranskassa “Isä Joulu”, Pere Noel, laskee alas taivaasta ja sitä edelsi 1800-luvulla eri maakunnissa asuvat täti Arie, ukko Chalende, Barbassionne tai Olentzaro. Jälkimmäiset ovat jo suomalaiseenkin maailmankuvaan mahtuvia. Miten nämä arjalaisten, preussilaisten sekä ranskalaisten juuret mahtuvat yhteen ja samaan euroon, on toinen asia.
Pohjoinen ulottuvuus
Ruotsalaisten pukki on yli 400 vuotta vanha tonttu, Tomten. Joulupukkina tämä ei voi kilpailla suomalaisen oikean pukin kanssa Moran kaupungin Gesundan kylästä. Glögikulttuurimme on lähtöisin kylläkin juuri sieltä. Alusmaan kansalaisten on vaikea ymmärtää ruotsalaista tonttuilua ja mieleen palaa muuten niin korrektin Alexander Stubbin sanat. Jouluna niitä ei käy toistaminen. Georgian kriisin virhettään Stubb ei tule toistamaan.
Tontut ja aputontut ovat nekin sieltä meille tulleita ja muistuttavat yhteisestä historiasta. Suomenruotsalaiset ovat toki omaksuneet myös Julgubben, “Joulumiehen”. Siinä on mukana sellaista rakkautta, joka muistuttaa jo liki mielisairautta, Platonia lainaten.
Norjalaisten Julnissen on Oslonvuonon rannalla elelevä Dröbakan asukki. Porojen sijasta hän käyttää vuonohevosia ja on alkanut muuttua vähin erin hänkin pyöreävatsaiseksi ja punaposkiseksi Amerikan löytäjäksi ennen Kolumbusta. Mitä tekemistä tällä on joulun kanssa, kysyy suomalainen pukki?
Grönlannin pukki on Tanskassa kokoontuneen maailmankokouksen tulosta vuodelta 2003 ja korostaa vaimonsa sekä seitsemän lapsensa kanssa perhearvoja. Kun vaimo ottaa siellä komennon, vihasta voi tulla lopulta iloa. Logistisesti väärä valinta, sanoisivat hollantilaiset.
Nuttu nurinpäin käännettynä
Saksassa ja Venäjällä tavataan kahta pukkia, tai pukin ohella pakkasukkoa, riippuen perheiden taustasta joko katolisina tai luterilaisina sekä suhteesta ortodoksiseen kirkkoon. Sama toki koskee kaikkiakin kulttuureja, jossa vallalla on useita uskonnollisia tai maailmankatsomuksellisia, lähinnä dualistisia, epäkypsiä yhteiskunnallisia näkemyksiä.
Oleellista kuitenkin on, että suomalainen pukki saa noin 190 valtiosta joka vuosi yli puoli miljoonaa lasten kirjettä ja että lähin kilpailija Grönlannissa saa niitä vain 200 000. Määrä voisi olla tänään, internet ympäristössä, toki kymmenissä, sadoissa miljoonissa.
Eniten suomalaiset ovat tehneet markkinointityötään Isossa-Britanniassa, Puolassa ja Japanissa. Tai näissä maissa se on ollut menestyksekkäintä kirjeiden lukumäärällä se laskien oikean Joulupukin toimistossa Rovaniemellä. Joihinkin kortteihin on kirjoitettu Muhammed Hafisin viisaus “Tämä maailma ei sinua vahingoita, sanovat he, jotka kulkevat rakkauden polkuja.”
Hyvää Joulua