19.09.2022
Presidentti käyttäytyi odotetulla tavalla. Menestys urheilussa kuului huomata ja valtiojohdon toimesta. Pääministeri on kuitenkin Suomessa tärkein vallankäyttäjä ja instituutio myös urheilussa ja kulttuurissa, tiedettä ja taidetta hoidettaessa. Tällä kertaa nuori nainen siinä missä voitokas seiväshyppääjäkin Wilma Murto. Miten näitä kahta ei saatu toimimaan yhdessä vaan pääministeri hankki oman globaalin mediauutisensa kaukaa huippu-urheilun menestyksestä?
Draamakesän lomailu on ohi ja kesälomatoimittajat siirtyvät sivuun ammattilaisten ottaessa paikkansa mediayhteiskunnan ruorissa. Miten kesälomajutut sitten siirrettiin leijonan jäljistä hiekassa ja Itämereen eksyneiden mursujen jahdista oikeaan asiaan? Miten käynnistyi vakavien asioiden pohdinta medioissamme vuonna 2022 elokuun helteissä?
Takavuosina kadehdittiin kansan keskuudessa ja myös maakuntien medioissamme ministeriviinoja. Alkoholismin päästessä tuon suomettuneen maan kohdalla mahdottomiin, muodiksi tuli piilotella hoitoon vietävää pääministeriä ja samaan aikaan myös presidentin potemaa sairauttakin, rinnakkain molempia. Presidentti lähetteli paimenkirjeitään pienten maakuntalehtien toimittajien eksyessä aiheestaan ja sivuten sellaista, joka oli kiellettyä.
Päihteisiin ja juhlintaan liittyvät ongelmat ja komiikka, onnettomuudet sekä opettavaiset narraatiot olivat oman lapsuuteni perinteisesti suomalaisia, sosiaaliseen pääomaan ja muistiin liittyviä tapahtumia ja maakuntakirjallisuuden aiheita. Toki niistä tehtiin myös elokuvia ja ei vähiten Spede Pasanen ja Uuno Turhapuro. Se oli helpoin ja hauskin aihe. Samassa tasossa kameraa kuljettaen, kerta otolla Loirin kommelluksia kuvaten. Halpaa mutta samalla haluttua, elokuvateatterit täyttävää suomalaista elämää parodioiden. Uuno presidenttinä oli hyvinkin uskottava, kansan rakastama, ja vailla sellaista maalailua, jota Kekkosta kuvaavat kirjat edustavat.
Toki niiden uskottavuus vaati myös edes hivenen sellaista suomalaista elämää, Speden tuottamaa huumoria, joka oli myös tuin ajan kirjojen ja halpojen leffojen taustalla. Suomalaista elämää ja sen kuvaamista ilman turhia sellaisia lisäyksiä, jotka muuttivat ne tekotaiteellisiksi kyhäelmiksemme. Niillekin naurettiin juuri niiden kömpelyyden vuoksi. Molemmille. Vain naurajat vaihtuivat.
Suomalainen sodan jälkeinen arki, paluu rintamalta maaseutumaiseen yksinkertaiseen elämään ja rillumarei huumoriin, television tuomaan yhteen kanavaan ja sen seurantaan. Koko kansan yhdistävään ja aina samaan aikaan samat uutiset, säätiedotus piippumiehineen ja Teija Sopasen kertoessa, mitä seuraavaksi näkisimme. Koko kansa saman asian ja amerikkalaisen viihteen yhdistämänä poikkeuksena urheilu ja somerolaisen Pentti Nikulan ihmeellinen maailma taivuttaen seivästä ja ylittäen viisi metriä ensimmäisenä maailmassa. Sellainen tarttui kymenvuotiaan pojan kohdalla ja suuren ikäluokan kokemuksena muistiimme ja meistä syntyi sekä keihäs- että seiväskansa samaan aikaan. Juoksemisen ja hiihtämisen lomassa opimme uusia taitoja.
Viihde peitti alleen köyhyyden ja sodan jälkeisen surkeuden. Jopa poliitikot uskaltautuivat mukaan siihen ensimmäisenä Mauno Koivisto rouvineen. Muuten vakavailmeisen Manun ilmestyminen viihdeohjelmaan antoi sille kokonaan uutta pontta ja uskottavuutta. Kekkosen ajan ankeus ja vain Kari Suomalaiselle sallittu hovinarrin tapa naurattaa meitä tuolle ajalle, oli pyyhitty kuin hetkessä uuden mediamaailman mukana. Digiaika raotti oveaan ja siitä kirjoittaminen oli mahdollista julkaista vasta vuosikymmenten jälkeen. Eikä silloinkaan Suomessa.
Taustalla vaikuttaneet vanhan presidenttimme sairaudet ja pätkivä muisti oli piilotettu perässähiihtäjien jatkaessa ikään kuin mitään ei olisikaan tapahtunut. Suomettumiseksi kutsuttu aika oli muutakin kuin Kekkonen ja Urkki sekä perässähiihtäjät. Mukana draaman kaaressa majaili presidenttimme ohella hänen seuraajakseen pohdittuja henkilöitä, näkyvimmin tankeroksi nimiteltyä mikkeliläistä Ahti Karjalaista. Etelä-Savosta ja Mikkelistä tuli poliittisten veijareitten kasvukeskus ja joku on sieltä vieläkin hakemassa presidentin vakanssia. Ensin kuului kuitenkin kasvaa joku vuosi korkoa Suomen Pankissa.
Suomettumiseksi kutsuttua aikaa kesti kauan ja se pilasi monen nuoruuden sekä urahaaveet, suomalaisen politiikan sisällön. Se oli liian arvattavaa ja lopputulokset ennalta sovittuja. Siis samalla tavalla kuin tänään vaaleja odotellessamme.
Nyt tuota Suomen sosiaalista pääomaa peilaavat ilmiöt ovat vain omalle ajallemme paremmin puettuja silloinkin, kun ne leviävät maailmalle kertoen samasta oudosta maasta ja sen ongelmista päihteitten ja valtaan liittyvän käyttäytymisen vaatimuksista. Olkoonkin että tällä kertaa tankeroksi nimitelty onkin vaihtunut naiseksi ja bileet ovat luonteeltaan päihteineen muuttuneet ministeriviinojen ajoilta. Kansa kadehti ministerin virassa juuri ilmaisia viinoja.
Oman aikamme kansa haluaa tirkistellä näiden pitojen luonnetta ja rohkeutta kuitenkin hyvin samaan tapaan kuin Kekkosen järjestäessä lastenkutsuiksi kutsuttuja juominkejaan heille tarjoillen. Oli muodikasta olla mukana ja edustaa luonnollisesti vasemmistoa. Olkoonkin että oli myöhemmin pankinjohtaja ja vanhemmat porvareita hekin. Kekkosen ja tämän puolueen tarjoama koulutus oli kuitenkin kauan ainut uskottava ja Tehtaankadun ovet avaava.
Mediat ja ajat ovat kuitenkin muuttuneet, vaikka päihteet ja niiden käyttäjät ovat samoja suomalaisia. Toimittajat elävät reaaliaikaista maailmaa ja kansalaiset katsovat medioitaan valikoiden haluamansa sisällön ja sitä myös itse ahkerasti tuottaen. Paikallinen media on vaihtunut kansainväliseen sekin.
Tapahtumat ovat ohi kiitäviä ja reaaliaikaisia sekä leviävät myös sosiaalisen median sivuilla globaaleina ilmiöinämme. Näin myös nyt, Suomen ollessa muutenkin näkyvästi päättäjineen kansainvälisen median seurattavina, niin kauan kuin Nato keskustelu jatkuu ja sota Ukrainassa muuttuu osaksi arjen elämää, virukset eivät enää ole koko yhteiskunnan lamaannuttavia tapahtumia.
Tänään draaman kaari rakentuu poikkeuksellisten tapahtumien ja median tarjoamien dokumenttien virrassa toisin kuin Kekkosen ajan Suomessa. Presidentti ja pääministeri ovat kuitenkin edelleen instituutioita. Tai ainakin kuuluisi olla. Putin käsitteenä edustaa Venäjää medioitamme seuraten. Olen koettanut muuttaa joitakin psykologisia käsitteitä lähemmäs valtio-oppia mutta huomannut sen turhaksi. Psykologia ja sosiologia eivät ole sama asia eivätkä luonnontieteet ihmistieteitämme. Viimeisimmän kirjani otsikko ”Teesi, antiteesi ja synteesi – mytomania, eskspismi ja putinismi” kertoo mitä kirjan artikkelit, niiden klusterit, pyrkivät avaamaan.
Ei toki bilettäjää ja vapaa-ajallaan hulluttelevaa henkilöä Ukrainassa elämöiden. Hän ei muistuta alkoholisoitunutta edeltäjäänsä ensinkään. Hänen teoillaan ja niistä saadulla mediatiedolla on kuitenkin merkitystä myös ”bilettäjänä”. Sama päti hänen edeltäjäänsä, alkoholistiin, olkoonkin että silloin tieto ei levinnyt kuten nyt tapahtuu. Tiedon murusia ei yhdistelty tietokoneitten avulla kuten nyt robottiäly tekee ja me seuraamme sen meille osoittamalla tiellä.
Vielä Kekkosen Suomessa urheileva kansakunta olisi palkinnut seiväshyppääjänsä, kuten 1970-luvulla maailmanennätyksen syntyessä. Tosin tänään presidentillä ei ole sitä valtaa kuin Urholla oli, mutta pääministerillä on sitäkin enemmän. Hänen odotettiin käyttäytyvän kuten presidentillinen tai pääministerin antama institutionaalinen asema ja valta edellyttävät.
Miksi pääministeri ei hullaannu naisena naisen tekemästä hurjasta kansallisen itsetunnon nostattajasta Saksassa, sosiaalisen pääomamme pyhätössä, jossa myös Viren ja Vasala voittivat puolen tunnin välein olympiakultansa? Ilmiöhän yhdisti sekä Pentti Nikulan ja tuon taianomaisen stadionin henget ja hengettäret samaan aikaan muuten niin potkitun itsetuntomme kohottajana.
Samaan aikaan kun viestit suomalaisesta menetyksestä levisivät kaikkien medioittemme kautta kansalliseen tietoisuuteen ja pääomaan, pääministerimme kompasteli kuin estejuoksija kaatuen päistikkaa vesihautaan. Miten hän ei seurannut paikan päällä tätä tapahtumaa ja ottanut ohjat käsiinsä halatessaan voittajaa? Urheilumme rakkaimman lajin seiväshypyn voittajattaren kohdalla toimien ainoalla järkeväksi pidetyllä tavalla.
Mutta ei. Hän alkoi kisailla tämän urheilumme suuruutisen kanssa omalla tavallaan viettää aikaansa bilettäen ja esitellen siinä itseään rinnan sellaisten henkilöiden kanssa, jotka eivät millään muotoa voi liittyä tuohon kansan seuraamaan urheilutapahtumaan.
Oikeammin tuo hänen esittelemä tapahtuma on kuin irvikuva ja muistuttaa Kari Suomalaisen piirtämiä kuvatuksia pääministeristämme, joka esiintyy juovuksissa ja häntä kuljetetaan yhtenään hoitoon, sen sijaan että mies olisi liittynyt suomettuneen Suomen sen letkan kärkeen, jota Urho Kekkonen veti viimeisiä vuosiaan lähettäen samalla sähkeen Pentti Nikulalle tämän kyvystä taivuttaa seivästä ja ylittää rima korkeudella, jota ei ole kukaan ennen häntä ylittänyt.
Minäkin yritin mutta liian nuorena, vain kymmenvuotiaana kyvyttömänä liittyä tuohon suuren ikäluokan suomalaiseen tarunhohtoiseen poliitikkojen joukkoon, josta tänään on jäljellä vielä muistokirjoituksia ja pohdintaa, olisiko Uuno Turhapurolle järjestettävä valtiolliset hautajaiset.
Ps
Kuka muistaa pääminister Ahti Karjalaisen? Hänestä tehtiin presidenttiä. Oliko hänellä ongelma? Oliko ongelma hyvin tyypillinen Suomessa eläen? Vietiinkö häntä hoitoon myös maan rajojen taakse? Kuka hoiti ja miksi? Entä Urho Kekkonen itse. Oliko hän kaiken aikaa iskussa ja peiteltiinkö jotakin ja jos niin miksi? Onko tämä kaikki jatkoa suomalaiselle tavalle hoitaa sellaisia tehtäviä, jotka ovat paitsi mahdollisimman julkisia niin myös eettisesti ja moraaalisesti ainutlaatuisia ja siis INSTITUTIONAALISIA. Niitä on vain YKSI kerrallaan hoitamassa. Jossain toisessa tehtävässä Kekkonen, Karjalainen ja Marin voivat hoitaa virkansa poikkeuksellisen vapaasti vedoten yksityisyyteensä.
Pääministeri nyt on vain tärkein virkamiehemme ja ohittanut presidentinkin. Häneltä voidaan odottaa kykyä ymmärtää, mitä nämä muutamat vuodet tai oikeammin PÄIVINÄ laskettavat tehtävät häneltä edellyttävät. Kyse on kansasta ja sen instituutioista ei henkilöstä nimeltä Sanna Marin. Ei Sauli Niinistöstä, Forssan entisestä nimismiehestä vaan presidentti Niinistöstä. Ja hänen asiansa ja asemansa ymmärtävästä myös PUOLISOSTA.
Siis muutamasta henkilöstä miljoonien suomalaisten joukossa, johon virkaan nämä on kelpuutettu vaalien jälkeen ja odotettu myös sen hoitavansa valan edellyttämällä tavalla ja kansakunnan sosiaaliseen pääomaan ja sen muistiin, lakiin, normistoon ja arvoihin tutustuneena henkilöinä. Mukana on oltava terve oma harkintakin. Sukupuolella ja iällä, poliittisella puolueella, ei ole tämän kanssa mitään tekemistä. Ei myöskään toimittajien ja ”asintuntijoiden” tunnekuohuilla ja pohdinnoilla. Ilmiö kun on globaali ja nyt myös sellaisena maailmalle levinnytkin.
Median tehtävä on kertoa ja paljastaa jos epäkohtia esiintyy. Nyt myös maailman laajuisen median. Kun tällainen ilmkiö kohuna leviää maan rajojen taaakse, kyse on surullisesta tapauksesta ja jatkona draamakesän tapahtumille. Ne vievät huomiotamme pois niistä asioista, joita ko. instituutioiden tulisi kyetä hoitamaan vaikeina aikoinamme. Tämä koskee etenkin mediaamme. Ei vain pääministeriä instituutiona ja hallitustamme, pääministeriämme sen johdossa. Kyse on siten koko hallituksen luottamuksesta samalla. Sitä valvomaan on äänestetty oppositiomme. Sitä kutsutaan demokratiaksi ja parlamentarismiksi samalla. Epäilemättä tästä kohusta jatkuu kekustelu ja se jää osaksi kansakunnan omia traumoja ja draamakesän elämää Suomessa. Sitä ei voi enää sivuuttaa ja pyyhkiä maton allle.