Helsingin yliopiston Unicafe-ravintolat luopuvat naudanlihasta. Ylioppilaskunnan omistamien Unicafe-ravintoloiden ruokalistoilla ei nähdä naudanlihaa ensi vuoden helmikuusta lähtien.
Ravintola- ja kahvilatoimintaa pyörittävän Ylvan mukaan päätöksellä Unicafe pienentää hiilijalanjälkeään 11 prosenttia.
– Me olemme Ylvassa ja Unicafessa sitä mieltä, että yritysten täytyy ottaa tosissaan vastuunsa ilmastonmuutoksen hillitsemisessä ja me totesimme, että naudanlihasta luopuminen on yksi kaikkein tehokkaimmista keinoista laskea merkittävästi meidän koko lounaan hiilijalanjälkeä, toteaa Ylvan liiketoiminnanjohtaja Leena Pihlajamäki.
Näin kirjoitetaan tänään medioissamme. Sillä tarkoitetaan syntipukkia ilmastomuutoksen synnylle. Se on maaseudulla, todennäköisesti pienten maaseutukylien sisällä lehmät ja aiemmin Suomen hevoset. Ne jotka pitivät meidät hengissä vuosisata sodan ja rauhan aikana. Maito kun tulee helsinkiläisen lapsen pöytään meijeristä ja on tutkimusten mukaan ruskeaa jos lehmä on ruskea Yhdysvalloissa ilmiötä tutkien. Aiemmin puhuimme ”paskalaista” ja aloimme jahdata mummojen mökkejä maaseudulla. Helsingin sanomia lukien Suomi avautuu metropoli kautta ja maaseutu on periferiaa kuntineen, jotka voisi muuttaa maakunniksi tai lopettaa ympäristön pilaaminen navetoissamme ja kaloja kiusaten. Kun eläinlääkäreitä koulutetaan, he jäävät Helsinkiin hoitamaan kissoja ja koiriamme.
Ekologinen klusteri on kadonnut suomalaisen lapsen ymmärtämänä ja ruokaketju on sekin outo ja vieras myös hänen vanhemmilleenkin. Hän asuu ahtaasti lähiössä, jonka yhteisöllisyys on rapautunut jo aikoja sitten. Päättäjänä hän on kaukana siitä ekologisesta kierrosta, joka lähtee primaarielinkeinoistamme ja jalostuu kohti palveluja ja tietoyhteiskunnan usein viihteellisiä elinkeinojamme. Ilmastomuutoksen primaari syy alkaa selvitä juuri tätä kehitystä globaalisti seuraten. Se kun on ollut Afrikassa ja Aasiassa nopein tie nostaa elintasoa kohti kulutusyhteiskunnan varakkainta huippua, eliittiä . Siirtyä slummista pelaamaan jalkapalloa.
Suomen lehmä ja hevonen pitivät meidät hengissä. Sekä rauhan että sodan aikana. Olemme metsinemme ja kotieläiminemme suuren kiitollisuuden velassa sille vauraudelle, jonka tuloksena on kulutusyhteiskunnan turhuus. Karsittakoon sieltä. Aloitetaan Helsingistä, turhuuden keskuksestamme. Siirretään ekologisesti kestävä ekopolis, uusi pääkaupunkimme, maaseudulle. 90 % suomalaisista asuu Forssan, Loimaan ja Someron ympärillä. Tunnin aikaetäisyydellä Turusta, Tampereelta, Helsingistä.
Perustettakoon uusi ekologinen agro- ja ekopoliksemme, teknopoliksemme aloittaen alusta. Helsinki metropolina eläköön kuten Brasiliassa Rio ja Sao Paulo. Mutta pääkaupunki on rakennettu keskelle ei mitään. Helsingin alituiset ongelmat ja ruuhkautuminen ei ole koko pinta-alaltaan suuren maamme ongelma metropolipolitiikkansa kanssa eläen. Se hoitakoon itsensä ongelmansa rinnan muun ruuhkautuneen maailman tapaan..
Muu Suomi elää omalla tavallaan ja ekologinen pääkaupunkimme olkoon muualla, sellaiseksi nyt se rakentaen ja samalla lapsemme kasvattaen ymmärtämään, millainen elonkierto meitä pitää ihmisyhteisöinä yllä.
Kaupungistuminen, metropolisoituminen, ei ole Suomen ongelma, oletamme ja olemme väärässä. Se on TEHTY ONGELMA. Meillä ei ole liikaa kuntia. Meillä on vain yksi kunta liikaa pääkaupunkinamme tuoden mukanaan metropolien ongelmat koko pinta-alaltaan ja luonnonoloiltaan, taloudeltaan valtavan suureen maahan sen samalla pilaten. Sadat kuntamme ja tuhannet kylämme kestävän luonnon elinympäristöinämme. Jos emme niitä itse asuta, joku varmaan ne asuttaa. Kirjoitin tästä jo 1980-luvun alussa ekologisen kestävyyden nimissä. On rakennettava ekopoliksia, ei teknopoliksia metropoleinamme. Helsingin tie hallinnon pääkaupunkinamme on väärä tie hoitaa ilmastomuutoksemme ja valtava hiilijalanjälkemme. Maailman yksi suurimmista ellei suurin.
Sen synnyn syyt on ymmärrettävä ja korjattava rakennemuutoksella koskien asutustamme ja sen historiaa. Se on tunnettava siinä missä virheiden synnyn taustat ja tekijätkin. Agropolis strategia, jonka aikanaan kirjoitin ja jonka Helsinki ja hämäläiset haaskasivat maailman turuille siinä missä sosiaalisen mediat strategiankin, mediayhteiskunnan synnyn ja hybridiyhteiskunnan askeleet kohti nykyistä arktista babyloniamme.
Kaikki merkittävät päätöksemme tehdään joko Helsingissä tai Brysselissä. Vaikka ne koskevat suomalaista maaseutua, seutukaupunkejamme ja luonnonvarojamme, metsiämme, soita, maaperää, kallioperää, biologista kiertoa ja ekologista klusteria, yrittäjiämme siellä ja valtaosaa myös ihmisistä. Helsinki tyhjenee kesäksi.
Mutta talvella se alkaa jälleen hoitaa ja huoltaa valtavaa kuntien ja kylien yhteisöllistä Suomea ilman yhtään yhteisöä sisällään. Sen mediat ovat koko ajan kimpussamme myrkyttäen maamme jokaisen kolkan. Muutama henkilö muutamassa metropolissa elää käyttäen tolkutonta valtaa.
Hallinnollisen keskuksen ekologisesti kestävänä voi rakentaa myös muualle. Se työllistää ja on ratkaisu ongelmillemme. Hallintomme muuttaa ekologiseen ympäristöön ja alkaa oivaltaa ekologisen klusterin ja innovaation ideologian ekopoliksenamme.
Helsinki ei ole likimainkaan ekopolis ahtaalla ja suljetulla niemellään ja kaukana kaikesta Suomessa asuen. Se on hirveä virhe oman aikamme ilmastomuutoksen hoitajana. Se käynnistää olemattomat toimet lehmistä ja naudoista, maaseudun ekologisesti elävistä ihmisistä. Mummoista ja heidän mökeistään. Synty päätöksiä, jotka palvelevat siellä asuvaa eliittiä. Heidän elämä on suuntautunut jo lapsena Keski-Eurooppaan ja ulos Suomesta. Maailma avautuu aikuisena juuri sellaisena kun olet sen lapsena kokenutkin. Muutama matka turistina Lapissa antaa vieraan ja vääristyneen kuvan Suomesta, maaseudusta, kulttuurien synnystä ja luonnon kiertokulusta, ekologisesti kestävästä elämästä.
Se on kuitenkin tunnettava ja sisäistettävä. Muuta mahdollisuutta meillä ei ole pelastua ilmastomuutoksen kourissa. Maailma kun on sellainen jollaisena se meille lapsuudessa avautuu. Me emme valitse tietämme, emme vanhempiamme, emme synnynpaikkaa, kieltä ja kulttuuria. Kun oppimisgeenit sulkeutuvat, uuden oppiminen elämänkaaren muuttavana on mahdotonta. Helsinki elinympäristönä ei tarjoa samaa kuin Suomi maaseudulla ja seutukaupungeissamme eläen. Se mitä koemme, sen ratkaisee Suomessa hierarkkisesti hallinnollinen pääkaupunkimme. Se kun on myös sosiaalinen ja kulttuurinen keskuksemme ja innovaatioiden synnyttäjä ja sisältö hallinnossamme. Innovaatio diffuusio kun ei kulje vastavirtaan jälkiomaksujalta innovaattorille.
Historiaan palaten kyse on ikivanhasta hierarkkisesta organisaatiosta ja ikävällä tavalla imperialismiksi kutsutusta ilmiöstämme. Sen tavasta alistaa hajallaan olevat pienet kuntansa ja keskukset hierarkkisen organisaation yksisuuntaisen hallintonsa alle, estäen samalla näiden keskinäisen vuorovaikutuksen. Se on ikivanha ja kulttuuriin sidottu tapa alistaa alusmaat emämaan hallinnon ja vallankäytön alle. Se on globaali malli maailmalla ja olemme vanha alusmaa, alistumme siihen helposti. Se on meillä ikään kuin geeneihin kirjoitettu valmiiksi. Se on hirvittävän kallis hinta yrittäessämme hoitaa nyt taloutemme vastaamaan ilmastomuutoksen ankariin lakeihimme. Muuttolinnut sen osaavat pesiessään aina oikein.
Tämä taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen riisto on jatkunut maailmalla toki vuosituhannet. Ilmastomuutos syntyi ekologisesti kestämättömistä rakenteistamme globaalisti. Ei nykyinen ilmastomuutos ja ekologinen katastrofi siedä enää tätä ikivanhaa mallia. Me emme tarvitse enää hallintoa, joka on perinteisen keskitetty ja imperialistinen, metropolikeskeinen tietokoneen kulkiessa taskussamme.
Se on perimmäinen syy, miksi Neuvostoliitto hajosi ja sen sateliitit pelkäävät nytkin Brysseliä tai suomalaiset keskitettyä hallintoa ja populismi menestyy. Se kun on ekologisesti väärin rakennettu ja sosiaalisesti ihmisen käyttäytymisen muuttava poliittinen virhe. Tyhmät ihmiset ovat ikävä kyllä usein oikeassa, eivät herrat Helsingissä.
Lapset Helsingissä kasvavat ympäristössä, jossa ruuan tuotantokin on ymmärretty väärin tai ei ymmärretä lainkaan. Helsingissä ei ymmärretä lainkaan niitä etäisyyksiä, jotka Lapissa ovat todellisia ja kaamos lohduttoman pitkä sekin.
Sama pätee koko Itä-Suomeen ja valtaosaan Savoa ja Pohjanmaata, Kainuuta ja Koillismaata. Ne ovat Helsingistä nähtynä, sisäsyntyisestä alueellisesta identiteetistä kirjoitettaessa, ekologisen klusterin helsinkiläiselle rakentajalle vierasta taloudellista todellisuutta, sosiaalista ja kulttuurista elinympäristöämme, joka on parhaimmillaankin vain sepitteellinen satu Helsingissä eläen. Ne tunnetaan vain viihtyen siellä hetken palveltuna turisteina siellä juopuen.