Eletään suven sitä vaihetta, jossa poliitikot puhuvat selkään puukottamisesta ja petoksista, soten valmistelun viimeisimmistä käänteistä Hämeessä ja Forssassa. Toverit siinä keskustelevat keskenään ja varmaa on, ettei kyse ole keskustan tai kokoomuksen viikonvaihteen jälkeisestä välienselvittelystä saati perussuomalaisten Lahden kokouksen jälkipyykistä.
Vasemmiston ja demareitten tapa käyttää tätä kieltä on tuttua läpi vuosikymmenten ja kirjailijoista etenkin Väinö Linna tunnisti siinä oman kasvuympäristönsä Urjalan Pentinkulmassa. Tätä pyrittiin kyllä siivoamaan ja muistuttamaan, kuinka toveria ei jätetä. Jonkin aikaa se toimikin, solidaarisuus, mutta kääntyi pian taas asuun ”toverille ei jätetä”.
Toimittajissa on valtaosa punavihreän perimän hankkineita ja oman aikamme viihteellistynyt media antaa heille mahdollisuuden kuvata yhteiskuntaamme poikkeuksellisen värikkäällä tavalla. Niinpä tänään Yhdysvaltain tulevaa presidenttiä luonnehdittiin joko ottaen lainauksia Hitleristä tai Stalinista. Aivan riippumatta siitä, kuka Yhdysvalloissa lopulta presidentin valtaa käyttää.
Venäjällä Putin saa saman kohtelun ja huolestuttavinta siinä on tapa leimata koko kansakunta samalla historiasta tutulla synkällä leimasimella. Se tuo mieleen juuri alkaneet ja kuukauden meitä valvottavat jalkapallon EM-kisat ja kisastudion. Samaa leimasinta tapaa kohta olympialaisten Rion värikkäillä kamppailu-urheilun temmellyskentillä. Siellä ei ole mukana niinkään yksilöitä kuin kansakuntien sterotyyppejä.
Näin radalla yksi juoksee Kenian edustaja, hauskalla tavalla nimensä saanut tapaus, radalla kaksi Etiopian värejä puolustava tummahipiäinen tapaus, Yhdysvalloissa asuva, ylopistossa opiskeleva maansa ja kansakuntansa toivo, kolmannella on Jamaikan poika tai tyttö, neljännellä ainut Euroopan värejä puolustava tummahipiäinen taskalainen jne. Samaan aikaan Yhdysvaltain kuulamörssäri työntää yli 22 metriä. Strumfilla on vielä saksalainen nimikin.
Myöhemmin nimi vaihtuu Trumpiksi. Etunimen Aku Ankkoja lukeva isä on lainannut pojalleen hauskasti Disneylandista, jossa pojan kerrotaan saaneen alkunsakin. Myöhemmin pojasta tulee suurudenhullu sosiopaatti tai kansakuntansa pelastava yhtisöllinen narsisti. Kuinka vaan mediaväen ja selostajan tyylille sopii narratiiviseen kerrontaan.
Ihon väri ei leimannut aiemmin ihmistä muuten kuin seurattaessa kansakuntia ja niiden kamppailua suomalaisessa urheiluselotuksessa ja etenkin Helsingin olympialaisissa vuonna 1952. Euroopan mestaruus on mestaruus sekin, mutta moni jättää nämä kisat nyt väliin valmentautuessaan olympialaisiin muualla kuin Euroopassa.
Eurooppa on alamaissa ja ensi viikolla britit saattavat aiheuttaa sille sen ikävimmän lommon sitten yhdentymispuheiden alkupäivien. Brittien siirtyminen unionin ulkopuolelle aiheuttaa jo nyt valuuttakursseissa poikkeuksellisen pitkän sekä syvän notkahduksen ja valmistaudumme pahimpaan. Jotkut valmistautuvat, toiset eivät lainkaan.
Miten Suomi valmistautuu brittien mahdolliseen poistumiseen unionin pöydistä? Tapahtuuko se samalla tavalla kuin Lounais-Häme on valmistautunut maakuntineen soten todellisuuteen muutamaa kuukautta ennen silmien avautumista julmaan todellisuuuteen?
Kun ennen vaaleja kerroin, kuinka ensimmäinen teemani on eduskunnassa puolustaa lounaishämäläisten oikeutta omaan lähipalveluun ja sairaalaan, seuraavana kouluihimme ja vasta kolmantena sellaiseen valtakunnallisen infrastruktuurin ylläpitoon, joka ei ole Humppilasta tai Forssan poliitikoista kiinni ensinkään. Tierahat Helsingin ja Satakunnan välille tulevat kun on niiden vuoro. Sen sijaan sairaalan katoaminen tiedettiin jo ennen vaalejamme. Miksei siitä silloin käyty tulista keskustelua ja pantu Lahti ja Hämeenlinna edustajineen tiukoille? Miksi lounaishämäläisten äänet menivät tukemaan oman sairaalamme alasajoa? Kysyin tuolloin ja kysyn nyt. Ei Forssan Lehti sellaista silloin julkaissut. Päätoimittajan tytär kun haki ministerin salkkua Stubbin tukemana ja tarvitsi myös päijäthämäläisten äänet.
Samoja ääniä saalisti myös jokioislainen sosiaalijohtaja Forssan kunnanvaltuuston nuijaa nyt heiluttavana häirikkönämme. Edessä ovat taas neljät vaalit ja ankara panostus parempaan tulokseen juuri Lahdessa. Viime vaaleissa sieltä ei tullut ääniä juuri lainkaan. Nyt niitä haetaan ja uudella strategialla. Silmät auki toverileirissä puukkojen löytyessä muualtakin kuin leikkaussalien ja sulejettavan sairaalan sisältä.
Poliitikon tehtävänä on kuitenkin lopulta näytetellä aivan kuten yhteisöllisen narsistin elämään kuuluukin. Siinä Juhani Peltosen mainio romaani kuvaa kuika Kainalniemen Hien oma poika Elmo valmistautuu olympialaisiin. Voittaa kaikki lajinsa ja pikamatkan jopa välillä Virenin tapaan kaatuen. Kanada kaatuu sekin jääkiekossa Elmon ollessa yksin kentällä ja muiden suomalaisten istuessa jäähyllä, poissa Elmon jaloista pyörimästä. Tällaisia Elmoja tämän päivän mediamme esittelee Forssasta Riihimäelle siirtyen tai itse valtuustossa nuijaa heiluttaen. Yksi Elmo kertoo puukon löytyneen selästään.
Helsinki ja Kainalniemi, Porilaisten marssi. Lyyrisiä tekstejä lukevan ja piippua polttelevan miehen malja. Perjantaina on Urhon päivä.