Jossain Espanjassa, ehkä Barcelonassa, kisaillaan parhaillaan maanosamme mestaruuksista yleisurheilussa. Muistan seuranneeni ensimmäisiä tällaisia kisoja 1960-luvun puolella ja silloin kisailtiin mahdollisesti Budapestissa. Suomalaisten odotukset olivat korkealla ja tuloksena oli pari pistesijaa. Vasta seuraava vuosikymmen toi mukanaan Helsingin kisat ja Juha Väätäisen, “Julman Juhan”, sekä sen jälkeen kultaisen vuosikymmenen monet menestyksekkäät arvokisat ja myöhemmin doping -skandaalit niitä selittämässä.
Onko mestari ensinkään?
Kuuden päivän aikana mestaruuden saa Euroopassa monessa lajissa tuloksella, joka ei ole juurikaan kummoisempi kuin 1970-luvun tulostaso maailmalla. Tuolloin pituutta hypättiin Meksikossa liki 9 metriä, korkeutta kuubalainen 240, moukari lensi sekin lähelle 90 metrin viivaa venäläisten kourasta. Naiset olivat miehiäkin vahvempia noina aikoina. Kun sukupolet eivät juurikaan eronneet toisistaan, niiden vihkimisessä ei tarvinnut kinastella.
Eurooppalainen pikajuoksija Barcelonassa ei näyttäisi pääsevän nykytuloksillaan olympialaisissa juurikaan välieriä pidemmälle ja moukarinheittäjä jää kymmenen metriä takavuosien venäläisten hirmuheitoista. Mailerit ja varttimailerit, kestävyysmatkojen juoksijamme Euroopassa jäävät useamman kierroksen afrikkalaisista kilpailijoistaan.
Euroopan mestarin arvo on kokenut, maailmalla sitä mitaten ja muiden silmissä puntaroiden Pekingissä, Sao Paulossa tai Karibian saarilla, Afrikan savanneilla, romahduksen. Lehterit Barcelonan stadionilla ovat tyhjänä ja enemmän seurataan jopa paikallista härkien juoksutusta jalkapallosta puhumattakaan, katukuvassa ei näy kisoista kertovia turistilaumoja, ei edes juopuneita suomalaisia härkien joukossa.
Brittien imperiumi
Kun britit uhkaavat jäädä Helsingissä pidettävistä vuoden 2012 kisoista pois myöhemmin kilpailtavien olympialaistensa vuoksi, sillä ei ole juurikaan perusteltua syytä ajatellen olympialaisten juoksumatkojen mitaleja ja niiden metsästystä. Jos joku britti on mukana mitaleja kahmimassa olympialaisten juoksumatkoilla, se olisi jo liki sensaatio siinä missä suomalainen jalkapallo maailman huipulla kiusaamassa jättiseurojen menestystä.
Moni lordi brittien ylähuneessa näkee vielä oman maansa imperiumina, jossa aurinko ei laske ja menetysnälkä syntyy väärässä ajassa eläen. Varmaankin näin on myös monen kohdalla Venäjällä. Suomalaiset alkavat jo asettua promillerajoihinsa. Käsite on tullut tutuksi ja sitä on alettu kunnioittaa ikään kuin luonnon antamana ohjeena, lakina jota uhmaaminen tuo vain vaikeuksia kohtuuden ihmiselle.
Suomalainen menestyy tänään maanosamme kisoissa liki samalla tavalla kuin 1960-luvulla saimme oppia. On oltava tyytyväinen, jos alkukilpailussa tekee kesän parhaansa ja karsiutuu kunnialla. Se, etteivät eurooppalaiset menesty näillä tuloksilla maailmalla, on jo paljon huolestuttavampi ilmiönä. Meitä on sentään liki 700 miljoonaa ja 50 valtiota Uralilta saakka laskien. Kun yönmusta afrikkalainen nainen juoksi peninkulmalla Turkin edustajana kierroksella ohi kanssasisarensa, se oli eurooppalaiseksi suoritukseksi ehkä komein näissä kisoissa. Hänessä on ainesta myös olympiaedustajaksemme ja ymmärrämme sellaista maahanmuuttajaa mekin.
Euroopan fyysinen, henkinen ja taloudellinen lama
Onko Eurooppa todellakin niin fyysisessä, henkisessä kuin taloudellisessa ja sosiaalisessa, kulttuurisessa lamassa? Onko tämä aika jotenkin meille epäedullinen ja muistetaanko uuden vuosituhannen alku juuri Euroopan syvän laman aikana? Menevätkö suuret massat Aasiassa, sen monissa valtaisissa talouksissa, Väli-Amerikassa ja Etelä-Amerikassa, meidän ohi ja kauanko näin on jo jatkunut? Onko koko taloutemme ja sen rakenteet jotenkin virheellisiä, imperiumin aikana rakennettuja muiden tiedoilla, toimesta, luonnonvaroilla ja nyt uimme syvällä suossa?
Eurooppa ei todellakaan ole enää se vanha maanosa, tieteen, taiteen ja kulttuurin lähde, josta opimme sen tunnistamaan 1900-luvun sotien jälkeen ja niiden globaalina syynä, sotainen manner ja 1800-luvun uuden kulttuurin rakentaja. Jouduimmeko pettymään siihen jo edellisen vuosisadan puolella? Onko Euroopan mestari ikään kuin takavuosien sotasankari Vietnamista jenkkien kokemana, halveksittu sankari?
Eurooppa ei näyttäisi olevan se Eurooppa, jollaisena opimme sen tuntemaan keksiaikana ja pian sen jälkeen monien uusien valtioiden itsenäistyessä ja vallankumousten vuosina, uusien suurten ideoiden ja ideologioiden syntyessä ja maailman jakautuessa eurooppalaisten kulttuurien kesken. Euroopan mestari ei olekaan enää uskottava mestari muiden mestareiden rinnalla.
Eurooppa ei näyttäisi olevan se Eurooppa, joka rakensi länsimaista kulttuuria, oli muuttamassa koko maailmaa näköisekseen, ja sen kielet ja kulttuurit tulivat vastaan kaikilla mantereillamme, muuttivat jo vuosituhansia takaperin arjalaisten mukana niin Pakistanin kuin Intian tulevaa elämää, Kiinan tapaa sulkea rajansa vihamielisiltä paimentolaisilta. Millainen on mestari, jolta suljetaan jopa aikansa sivistyneen maailman rajat?
Mihin katosi Eurooppa ja sen vahvuudet?
Mihin Eurooppa kadotti unioninsa myötä globaalin herruutensa, onko nyt syntynyt lama seurausta tästä pitkästä kehityksestä ja sen tuloksista? Onko menestys Euroopassa ja sen kisat ikään kuin esikisat olympialaisille ja Euroopassa menestymistä ei lasketa muuksi kuin ehkä dismeriitiksi?
Onko eurooppalainen urheilija hieman samassa asemassa kuin kreikkalainen ja välimereinen talous tai suomalainen kisoihin osallistuja, jolle riittää kauden parhaan tuloksen saavuttaminen, se että pankki on näennäisesti kunnossa eurooppalaisten itse sitä omin mittarein näin tulkitessa ja vakuutellessa muille euronsa vahvuutta?
Onko saksalainen perusteellisuus ja huolellisuus pelkkä myytti siinä missä suomalainen sisu tai ranskalainen luova innovatiivisuus, italialainen Po-joen laakson viini väljähtynyttä tai ylikäynyttä, ranskalaisten rypäleiden tisleet turhaa ylellisyyttä humalhakuisessa juomakulttuurissa? Mihin me tarvitsemme sveitsiläistä kelloa ja juustoja, joiden jäljittelijöitä on enemmän kuin Nokian kyky rakentaa helppokäyttöinen älypuhelin amerikkalaisten eläkeläisten huviksi tai lasten leikkeihin?
Missä helleenisen ajan jatkajat?
Onko eurooppalainen tiede ja kulttuuri, suuria maailman filosofioita synnyttänyt sosiaalinen innovointi pysähtynyt, sosialismin tappio vienyt hautaan myös liberalismin ja kapitalismi joutunut pysyvään kriisiin? Jos emme ole vastaus näihin nyt Euroopassa ja sen ulkopuolella esitettäviin kysymyksiin, olemme osa tätä yhteistä ongelmaamme.
Näkyykö kaikki tämä juuri ensimmäisenä eurooppalaisessa urheilussa, yksilöiden keskinäisessä kisailussa, ei jalkapallossa. Jalkapallo on lopultakin muualta meille tuotu laji, eikä se edusta eurooppalaista kilvoittelua, ei kerro totuutta kulttuurimme kuvastajana missä menemme ja kuinka syvä lamamme oikeasti on.
Se on voitava mitata sentein ja sekunnein, ihmisen sietokyvyn rajoilla ja yksilön suorituskyvyn mittana. Sellaisen mittaamiseen ei sovi nahkakuula, jonka potkiminen maaliin on sattuman summaa ja menestys tuomarin kädessä olevan pillin vihellyksen arvoinen asia.
Mittarin on oltava objektiivisen, kenen tahansa oivallettava ja kiistaton mustan miehen tai naisen kiitäessä ohi omien nuorten sankareittemme ja lajeissa, jotka itse kehitimme ja hyväksyimme Kreikassa eurosentrisen maailmamme mittapuuksi.
Sopeudu tai kuole
Sen kilpailun ja kilvoittelun, eurooppalaisen aatteellisen ajattelun tulosta, on tämä kesä, kaikkien aikojen lämpimin yhtäjaksoinen suvi, liki 40 astetta lähestyvä helle ulottuen kaukaa Aasiasta läpi Euroopan ja jatkuen lämmittäen merivettä jälleen kerran ohittaen vuoden takaisen globaalin ennätyksemme. Näin ennätystehtailumme jatkuu ja näyttäisi vain ilmastomuutoksena kiihtyvän.
Meitä on 7000 miljoonaa, kun vielä menestyksemme vuosina meitä oli vain alle 200 miljoonaa, joista eurooppalaisia suurten valloitustemme aikana noin kolmannes.
Laskukauden alkaessa, 1960-luvulla, lukumäärämme oli alkanut eksponentiaalisesti kasvaa jo toista vuosisataa, vaikka eurooppalaisten lukumäärän kasvu olikin jo pysähtymässä. Henkiin jäävien lasten osuus oli yhä useammin ensimmäisen ja toisen lapsen kohtalo tai onni, kaitselmus, ei karsiutuminen yli kymmenen lapsijoukon suuresta laumasta, kuten aiemmin oli ollut tapana ja darwinismin evoluution armotonta tuotetta lajin kehityksessä. Samalla kun eurooppalaisten suhteellinen osuus alkoi vähetä ja lopulta romahti, sen laatu heikkeni.
Vähäinen Aasian niemimaa
Tänään meitä on eurooppalaisina noin kymmenen prosenttia koko maapallon väestömäärästä, jos oletamme mantereemme alkavan Uralvuorilta ja siihen kuuluvan 50 valtiota. Länsi-Eurooppa, Euroopan ydin, on vain muutaman prosentin ihmisjoukko, ja koko manner toiseksi pienin Euraasianakin. Vain Oseania on omaa mannertamme vähäisempi.
Tämän vähäisen Aasian niemen kohtalo on ollut, ei niinkään taantua, kuin löytää paikkansa osana muuta globaalia maailmaa ja tehdä parhaansa, kauden paras tulos karsiutuen kunnialla kisoissa, jossa 10 % on ihan hyvä tulos jaetusta maailman hyvinvoinnista, taloudesta ja sen kulttuurista, tieteen ja taiteen osaamisesta, leivästä ja hyvinvointiyhteiskunnan monista tuotteistamme, tavaran ja energian tolkuttomasta kulutuksestamme urhilevan nuorison kilpailuyhteiskunnassa.
Jos se jää alle viiden prosentin, olemme lähellä oman valuuttamme odotettua tasoa, ja promillen alla liikuttaessa puhumme oman kansakuntamme suorituskyvystä ja näkyvyydestä maailman markkinoilla ja sen medioitten, vanhojen ja uusien, internetin yhteisöllisten medioitten maailmassa. Siihen on hyvä tyytyä eikä pyrki sen tuplaamiseen, jollaisena se olisi edelleen yhtä näkymätön, mutta vaatisi meiltä 16 tunnin työpäiviä ja eläkeiän nostamista 120 vuoteen. Sellainen ei ole viisasta urheilua ja kisoihin valmentautumista joutumatta doupatuksi tai ylikuntoon.