Runsas 60 % suomalaisista kokee kiusaamista työpaikallaan tutkimuksen mukaan henkilökohtaisesti. Nekin jotka eivät ole sitä kokeneet, ovat sen aistineet ja tunnistavat tapahtuman, seuraavat sivusta. Eurooppalaisessa kulttuurissa kiusaaminen on yleisempää kuin muualla ja suomalainen kiusaaminen on hyvää eurooppalaista keskitasoa. Eniten kiusataan Hollannissa, jossa yli 90 % kokee tulleensa kiusatuksi.
Suomalainen kiusaaminen eri maata
Eurooppa on ollut aina hyvin väkivaltainen ja aggressiivinen Aasian niemimaa. Sodat ovat toistuneet ja maailmansodat Euroopasta käynnistyneet. Maailmaa on vallattu ja imperialismi on eurooppalaisten aikaansaama ilmiö, valkoisen miehen tauti. Keksitysleirit ja tappokoneet ovat eurooppalaista osaamista nekin.
Suomalaiseen arvomaailmaan kiusaaminen ei mielestäni sovi niin hyvin kuin vaikkapa juuri Hollantiin ja maailman meriä vallanneisiin imperialismin ydinmaihin. Niinpä suomalainen kiusaaminen onkin oma mallinsa ja se kohdistuu vaikeimpana naisvaltaistuneisiin työympäristöihin, kertovat tutkijat.
Suomalaisen kiusaamisen taustalla ovat sisällissotamme, talvi- ja jatkosota sekä tuolloin raaistuneet toimintatavat ja kulttuuri, jossa aggressio oli rintamalta siirtynyt ja jatkui Lapissa Lapin sodan jälkeen koskisotina. Olin mukana ratkomassa puolen Suomen alueella tätä viimeisintä ja pitkittynyttä vihanpidon vaihetta sekä tutkimassa sen luonnetta kulkien talosta taloon ja istuen välillä eri osapuolten tapaamisissa muistuttaen joko Elias Lönnrotia tai Samuli Paulaharjua lomakkeineni. Tällaisia osapuolia olivat kylät, kunnat, voimayhtiöt, Helsingissä sijaitseva hallinto.
Lapin kiusatut
Kun Suomi alkoi rikastua puusta, lappilaiset olivat siitä ulkona ja saivat varallisuutensa pääosin lohesta ja porotaloudesta, luontaiselinkeinoista. Joku möi Sompion niityiltä heinää norjalaisille ja rahatalous oli vaatimatonta. Sitä kuitenkin tarvittiin vaihdannan välineenä yhä enemmän. Vanhustenkodeissa tapasin Karjalan pakkomuuttajia, joiden tausta oli Vienankarjalassa. Kun nämä kertoivat muutoistaan Suomeen ja Rovaniemellä, Sodankylän vanhainkotiin, takana oli jo viides muutto.
Kaksi ensimmäistä tapahtui itäraja ylittäen ja asein uhaten, kolmas oli vaikein Sompion kylien tultua poltettua Lapin sodan aikana ja viimeisin helpoin, jolloin suomalaiset hukuttivat Sompion kylien 600 taloutta. Kuudetta matkaa varten oli varattu jo tontti viereisen kirkonmaan multiin.
Kertomukset kiusaamisesta olivat koskettavia, jossa kiusaamisen suhteellisuus sai tutkijan maailmankuvassa omasta ajastamme poikkeavat mittasuhteet. Ihmisen kuolemansynnit ja pahuus konkretisoitui kiusattuja kuunnellen. Siitä syntyi raivo, joka vei kohti suojelulakeja sekä uutta talousmallia, turismia keinona jatkaa elämää Lapin selkosilla. Kaiken muun toiminnan tuli verkottua yhteen ja palvella tätä yhtä päämäärää, palveluyhteiskuntaa, monikulttuurista osaamista, globaalin maailman kielitaitoa sen kaikilla tasoilla. Sellainen yhteiskunta ei anna enää tilaa kiusaamiselle.
Kiusaajan ehdoilla rappeutettu kulttuuri
Kun kiusaamiseen tarjoutuu tilaisuus, siihen osallistuu koko yhteiskunta ja sen vähäisimmät vätyksetkin. Ei vain Helsingin herrat siirtäessään puut ilmaiseksi nollarajan takaa Sompion metsistä etelään energian mukana ja jättäen ihmiset lopulta myös ilman toimeentuloa lohitaloudessa.
Iijoen ja Kemijoen patoaminen vei viimeisenkin tavan hankkia sellaista varallisuutta, johon muu Suomi kykeni jalostamalla puuta ja muita luonnonvarojaan sekä käyttämällä siihen Lapista saamansa energian.
Tätä kutsutaan imperialismiksi ja sen menestyminen edellyttää kiusaamista myös kohdeyhteisöjen sisälle kiusaamisen kulttuuri sinne istuttaen ja kylväen. Näin niiden yhteistyö estettään ja tämän suomalaiset vallankäyttäjät oppivat Ruotsista ja Venäjältä.
Lapissa kiusaaminen jatkui kylissä ja kunnissa, perheyhteisöissä, lietsomalla riitoja maalaisliittolaisten luvatessa vaurautta rakennetuista joista Pohjolan Voiman rakentamana, jonka omisti yksityinen pääoma, ja vasemmiston luvatessa sen valtiovetoisen Kemijokiyhtiön tuomana rikkautena.
Molemmat puhuivat poliitikkojen, vikamiesten ja pankinjohtajien suulla ja saivat aikaan riitoja, joiden tuloksena oli tolkutonta sodassa opittua sadismia. Myytiin Gogolin kuolleita sieluja ja esiteltiin visioita suurista teollisuusalueista, Lapin markasta. Kaikki olivat jokilaaksoissa asuen kytköksissä koskisotiin, ahneuttaan.
Kiusaaminen on vahvemman käyttämä keino hajottaa heikomman mahdollisuus liittoutua ja pyrkiä menestymään valkoisen miehen kylvämää riitaa vastaan. Keinona käytetään ihmisen kahdeksaa kuolemansyntiä, heikkouksia.
Ahneus on kateuttakin tuhoisampi sielun vihollinen
Katteettomat lupaukset ja ihmisen kuolemansynneistä tuhoisin, ahneus, muuttuu siinä vihaksi ja lopulta kateuden kautta pysyväksi olotilaksi. Ylemmän sosiaaliluokan kohdalla sitä tukee vielä turhamaisuus ja mässäily, laiskuus.
Kun nämä leviävät koko yhteisöön alkaa rappio, allaspeikko, joka etenee ja murtaa normit, moraalisen selkärangan ja kuka tahansa voi ostaa hylätyt tontit ja rappeutuneet rakennukset.
Kiusaaminen on aina oire jostakin. Eurooppalainen kiusaaminen välimereisessä ympäristössä ja Hollannissa ei ole sama ilmiö kuin suomalainen kiusaaminen, joka leviää nyt naisvalta-aloilla ja on pahinta kunnissa, kouluissa, tutkimuslaitoksissa ja yliopistoissamme. Kun brittitoimittaja kertoi medioissaan, kuinka suomalaiset koulusurmat ovat eri asia kuin Yhdysvalloissa koetut, hän oli oikeassa vaikka se loukkasikin meitä suomalaisia.
Alusmaan elämää
Suomessa kiusaamisen tausta ei ole emämaan elämää vaan alusmaan tapa hakea keinoja selviytyä omissa vallankäytön ongelmissa, jossa tausta on poikkeuksellisen väkivaltainen ja karkea pitkien sotiemme ja sortovuosiemme jäljiltä. Kun suomalainen pankinjohtaja puhuu eliitin kieltään suomalaisissa medioissa, sama puhe Ruotsissa saa aikaan pankin osakkeiden hinnan romahduksen.
Kun suomalainen poliitikko Savosta kertoo, kuinka suomenruotsalaiset kaivavat verta nenästään jättämättä liputtamatta itsenäisyyspäivänä Ahvenanmaalla tai vaatimalla suomenkielisten kylttien poistoa, kyseessä on tahallinen provokaatio, johon Suomessa reagoidaan odotetusti vanhan herravihan raivolla vuosisataiseen tapaa.
Kun suomalainen nainen alkaa työpaikallaan kiusata suomalaista miestä silloin, kun naisia on jo yli 90 % työyhteisöstä, syntyy raivoa, joka on voimatonta. Voimaton raivo kääntyy myöhemmin turhauman kautta äijäliikkeeksi ja kanavoituu demokratian kautta johtamatta pahempiin levottomuuksiin. Jonain päivänä kuitenkin suomalaiset varakkaat asuvat vartioiduilla alueilla ja aidattuina muun maailman tapaan alusmaansa pilanneina pelon allaspohjaksi. Sellainen vankilaelämä ei ole minkään arvoista.
Kun suomalainen nainen tulee kiusatuksi äijävaltaisessa kulttuurissa AKT:n omalaatuisessa aggressiivisessa yhteisössä, syntyy prosessi, joka joko vaietaan takavuosien tapaan kuoliaaksi tai se viedään käräjille.
Kun se viedään suomalaisten uusien normien ja moraalin sekä lain tulkittavaksi, syntyy uutta kulttuuria, jossa rajat kiusaamiselle osoitetaan vanhalle ay-politiikan äijäkulttuurille. Tämä kulttuuri ei ole kuitenkaan sama kuin se pahoinvointi, josta naisvalta-alan naiset kärsivät omilla työpaikoillaan, ja josta tuo valtaisa yli 60 %:n luku on syntynyt. Se ei oikaise myöskään sitä sadismia, josta miehet joutuvat osallisiksi näillä työpaikoilla.
On tehtävä ero koululaisten ja lasten harrastaman kiusaamisen ja aikuisten tekemien työpaikkarikosten välillä. Jälkimmäisiin kun mahtuu mittavia jatkettuja talousrikoksia ja henkistä sadismia, joka on piilotettu umpioitujen työyhteisöjen sisään ja joiden tunnistamiseen ensimmäistä kertaa työhön tuleva ei ole voinut varautua koulunpenkiltä elämää opiskelleena.
”Valtio valtiossa” työyhteisöt ovat Suomessa tyypillisiä ja niitä tapaa etenkin syrjäisten kuntien sisällä. Työpaikkamenetysten pelossa edes media ei uskalla niihin puuttua. Työyhteisön ay-poliitikko on hänkin sidoksissa ko. työnantajaan siinä missä mahdollinen yksityinen terveydenhuolto. Kukaan ei uskalla purra ruokkivaksi kokemaansa kättä.
Syntyy painajaismaisia työyhteisöjä, jossa kärkiosaajat tuovat mukanaan työnantajan edustajille optioita toisin kuin yksityisen sektorin optioissa. Työntekijä maksaa työpaikastaan, paikasta saada olla kiusattu, kymmenkertaisia korvauksia suhteessa palkkaansa. Perinteinen palkitsemisjärjestelmä kääntyy kiusattujen kohdalla päälaelleen ja näiden saavutukset siirretään muiden nimiin, jotka kohoavat samalla urallaan esimiestehtäviin, kiusaajiksi.
Oppia virtuaaliympäristöstä ylimenovaiheeseen
Virtuaaliympäristössä ja internetin sisällä kiusaaminen ja konfliktit kulkevat eri ratoja ja ovat toisentyyppisiä kuin kouluissa tai hoitopaikoilla, tutkimuslaitosten kammioissa. Kasvava nuoriso oppii virtuaalikonfliktien käytön kaveripiireissään ja etenkin itse virtuaaliympäristössä toisin kuin vanhempansa. Tuossa ympäristössä harjautuminen tuo konfliktin myös uutena mahdollisuutena ja kykynä löytää uutta, kasvaa osana muuttuvaa innovaatioympäristöä.
Sodat ovat ihmiskunnan historiassa toistuneet aina ja vain niiden luonne konfliktina on muuttunut. Nykyisin niissä saa surmansa suuret joukot siviilejä ja sodan rinnalla kulkee aina silmitön terrori ja pelko.
Pelon yhteiskunta on traumatisoiva tapahtuma ja kiusaaminen aina merkki työyhteisön oireilusta johonkin sellaiseen, jonka taustat ovat pääsääntöisesti yhteiskunnan omissa rakenteissa viimeistään silloin, kun kiusattuja on yli 60 % kansakunnasta. Tällainen määrä kiusattuja saa varmasti oikaistua virhekäyttäytymisen, ellei pidä kiusaamista oikeutettuna ja hyväksyttävänä käyttäytymisenä esimiehiltään tai työyhteisön muilta jäseniltä, pieneltä vähemmistöltään.
Äijäkulttuurista edelläkävijä
AKT teki oman ratkaisunsa. Sen äijäkulttuuri ei pitänyt kiusaamista hyväksyttävänä mallina, hyllytti Rädyn ja otti Hilkka Ahteen takaisin töihin. Ennen sitä käytiin epäilemättä tiukkaa kädenvääntöä ja valtarakenteiden uutta arvioimista. Päätös syntyi nopeasti ja sitä vauhditti yleinen mielipide, mediayhtyekunnan tiedotus ja ay-liikkeen tuleva maine, jo koetut kolhut.
Miten vastaava prosessi olisi hoidettu opettajien tai hoitajien, akateemisten naisten liitoissa, jos kiusattu olisikin ollut mies? Tutkimusten mukaan kiusaaminen on yleisintä naisvalta-aloilla.
Verkostoympäristössä, internetin sisällä, kiusaaminen on konfliktina mahdollista kokea myös uutena mahdollisuutena, innovaatioympäristölle tyypillisenä erilaisten kulttuurien yhteentörmäyksenä ja kitkapintana, jonka tuloksena syntyy myös uutta symbolirakennetta, uusia organisaatioita, uusia tuotteita ja palveluja, sosiaalisen median taloutta ja strategiaa.
Olisiko tämä se keino, jolla suomalaista konfliktia ja sen käsittelyä voisi kehittää myös jatkossa perinteisillä työpaikoillamme? Entäpä jos positiivinen ajattelu alkaisikin vallata alaa ja saisimme psykologisoimattoman sosiaalisen median kautta malleja, jotka ovat yhteiskunnallisesti hyödyllisiä ja siirtävät kuolemansyntejämme hyväksyttävämpään muotoon? Ovatko organisaatiomme ja instituutiomme tähän muutokseen kypsiä?
Siis sellaiseen, joka kasvattaa taloutta eikä vie sitä kohti tyypillisiä valkoisen miehen aiheuttamia tauteja, supistumisilmiöitä ja allaspeikkoja, rappiota lohen nousun estyessä ja sähkön virratessa omasta maasta kokonaan muitten kulutukseen ja tuotantoon, hyvinvointiin? Terve kansallinen itsekkyys ja järjen käyttö ei kuulu kuolemansynteihimme.