Miten me asennoidumme Eurooppaan tänään 2019 vaalien aattopäivänämme? Yllättävänä voisi pitää vaikkapa kyselyn tulosta, jossa EU:n yhteistyötä halutaan vähentää suurempien puolueittemme kohdalla enintään noin joka kymmenennen vastaajan toimesta. Valtaosa pitää nykyistä riittävänä ja siinäkin erot ovat marginaalisia.
Lisäystä haluavat ovat odotetusti laita oikealla ja vasemmalla. Tässäkin kysymyksessä perussuomalaiset ovat lähellä keskustaa ja demareita sekä eroavat eniten Rkp:n ja Vasemmiston sekä Kokoomuksen arvoista. Tämäkin puoltaisi puolueen asemaa eduskunnassa istuen keskustassa.
Rkp taas istui aivan oikealla paikalla aiemmin äärioikealla. Paikan vaihto ei muuta sen äänestäjien äärioikeistolaisia arvoja miksikään. Talousoikeiston ääripää kulkee siellä ja Kokoomuksen sisällä. Talousvasemmisto taas Vihreitten ja Vasemmiston sisällä ja ytimessä. Konservatiivisuus on kokonaan eri asia.
Liberaalisin puolue Suomessa on eniten nuoria äänestäjiä houkutteleva ja sellaisia ovat myös Perussuomalaiset. Eivät vain Vihreät tai Vasemmisto. Yrittäjäpuolueena tunnetaan taas juuri Perussuomalaiset. Sellainen puolue ei voi olla erityisen EU kriittinen.
Demareitten uusiutuminen on tunnetusti ollut hitainta ja hankalinta. Eläkeläisten puolue ei voi olla erityisen idealistinen ja liberaali arvoiltaan. Ikääntyvän ihmisen idealismi vaikuttaa koomiselta, siinä missä nuoren ihmisen kyynisyys surulliselta. Tässä Vihreiden ja Vasemmiston rooli on pitää yllä omien äänestäjiensä idealismia.
Pienille puolueille tällainen sopii paremmin kuin perinteisille valtapuolueillemme, jossa seinät ovat olleet kaukana ja katto korkealla. Sellainen antoi mahdollisuuden pienpuolueiden synnylle. Tästä syntyi puoluekentän pirstaloituminen. Konsensus oli tekopeliä ja mahtikäskyllä syntynyt ilmiö.
Kaikkien yhteinen tehtävä on lapsiystävällisyys, koulutusystävällisyys, vanhusten huolto ja hoiva, alueellinen tasa-arvo, turvallisuus, maailman onnellisimman maan sosiaalipolitiikka. Ympäristö- ja ilmastomuutos ovat puolestaan suuria globaaleja kysymyksiä, jossa voimme olla kokoamme suurempia vaikuttajia. Innovaatiopolitiikka on samaa ilmiötä ja kulkee sen kanssa käsi kädessä.
Ongelmamme Euroopan laidalla ja Venäjän luoteiskulmassa muuttui jo vuosikymmeniä sitten mahdollisuudeksi, jota on osattava myös hyödyntää nykyistä paremmin. Tähän nuorilla on paljon paremmat valmiudet kuin menneen maailman muistoissa elävillä sukupolvillamme.
Tämä nuorten tulisi myös ymmärtää ja hyväksyä se joustavammin kuin 1960-luvun vallankumoukselliset suurten ikäluokkien nuoret kykenivät ymmärtämään. Heillä ei ollut siihen riittävää koulutusta, aina ei edes vanhempia.
Sotasukupolvelle on voitava antaa se myös anteeksi. He ovat myös rakentaneet tämän vauraan yhteiskuntamme ja sen perustan jättämällä kotiseutunsa ja juurensa. Se vaati heiltä suuria uhrauksia, mutta samalla myös identiteetin menetyksen ja siihen liittyvän kaipuun. He ovat sosiaaliturvansa ansainneet sekä onnellisen ja turvatun vanhuuden. He jäivät sodassa ja rintamalla palvelleen sukupolven varjoon.
Näiden traumojen ylläpito ei ole enää oman aikamme nuorten tehtäviä. Se on heille aivan liian raskas kannettava ja johtaa lapsettomuuteen. Historiaamme voisi tutkia nyt huomattavasti kauempaa kuin lähihistoriastamme lähtien. Se on palkitsevampaa ja myös turvallisempaa, sosiaalista pääomaamme ja muistia rikastuttavaa.