Tämän vuoden kirjallisuuden Finlandia palkinto meni Laura Lindstedtille. ”Oneiron” kirjan nimenä syntyi kirjailijalle tavalla, joka on itsellekin tuttu kokemus. Se vain tulee jostakin ja sillä on oma merkityksensä, josta ei ole mitään tiennyt. Kokemuksena se on jopa vähän pelottava, mutta niin on myös nyt palkitun työn niin rakenteelliset ratkaisut kuin vuosien mittainen loppuun hiottu timanttikin tekstinä.
Hector Heikki Harma palkintokirjan löytäjänä ei pettänyt. Odotin häneltä juuri tätä. Jos muuta olisi tullut Hector olisi jotain muuta kuin tuntemani runoilija laulujensa takana. Nerous näkyy ja sen taustalla levoton työ. Kirjailija on tehnyt kypsyttelyä jo yhden kirjan verran ja valmistellut samalla väitöskirjaansa. Se auttaa rakenteen ja tekstin uudistajaa pysymään pedantissa hionnassa. Sellaista jälkeä kirjassa ja monitaiteellisessa, tieteellisessä, arvostaa yli kaiken. Raaka-aineen tuottajia kun on ollut jo riittävästi, kiitos heille siitä. Nyt oli jo hionnan aika.
Girardin jäljillä
Kirjallisuustiede on aiheena kiinnostava ja siihen kannattaa uhrata aikaansa. Kun pohjatyö on ensin luonnontieteissä ja ihmistieteissä tehty hyvin. Marraskuun alussa Stanfordissa, Yhdysvalloissa, kuoli muuan ranskalainen Rene Girard. Girard oli Ranskan akatemian nimekkäitä edustajia. Hieman samaan tapaan kuin muutama vuosi takaperin kuollut satavuotias antropologi ja strukturalismin isä Levi-Strauss.
Olin molemmat joskus tavannut nuorempana ja hetkellä, jolloin nimekäs akateemikko on noin 70-80 -vuotias ja itse olin 30-40 -vuotias ja leijonan iässä etenevä, vielä tuolloin nuori tohtori tai professori. Tuossa iässä ei vielä ymmärrä, kuinka elämää voi olla vielä lähellä sataa vuotta ja lähestyttäessä sitä hetkeä, josta Laura Lindstedt kirjoittaa ja käyttäen apunaan kulttuurien kirjoa. Haaste on ollut pelottava ja siihen on tartuttu, käyty käsiksi raaka-aineeseen ja hiottu siitä uskomattoman kaunis jalokivi.
Kulttuuriantropologia Levi-Straussin strukturalismin kautta tulkiten, tai käyttäen vaikkapa Yhdysvalloissa tutumpaa myyttistä alan tutkimusta erona brittien tekemälle työlle mm. normien kartoittajina ja osana kolonialismin perintöä, kirja taluttaa lukijansa omaan aikaamme ja nyt käytävään uskonsotaan, terroriin ja pakolaisuuteen. Aikaa uhmataan ja ylittäen raja, jossa kulttuuritutkimus myös osana antropologiaa on uskottavaa, uutta luova kokemus.
Ranskalainen tuska
Kirjallisuus avaa usein eniten oman aikamme etenkin ranskalaista koulukuntaa ja sen tulkintoja, jossa myös tämän päivän terrori avaa oviaan. Niin myös juuri kuolleen 91-vuotiaan Rene Girardin kohdalla. Hän kun löysi kirjallisuuden tutkijana ja opettajana juuri ranskalaisen kirjallisuuden kautta ydinteemansa.
Me ihmiset kun jäljittelemme ja opimme sitä kautta. Tämä ”mimesis”, imitointi, jäljittelytaipumus, voisi hyvinkin olla minkä tahansa kirjan avainteema ja ainut vakavasti otettava aihe. Kuten väitöskirjan tapa syntyä ja päätyä samaan tulokseen kuten edeltäjänsäkin, ollakseen uskottava ja koulukuntansa pönkittäjä.
Jäljittelyssä ei matkita niinkään esikuvaa kuin tämän halun jäljittelyä. Hanna Mäkelä on väitellyt Suomessa ja kirjoittanut juuri Giradin teoriasta. Mäkelää lainaten, halua jäljitellä ei herätä objekti itse niinkään, kuin toisen ihmisen sitä kohtaan tuntema halu. Näin myös kiistat, arvovaltakiistat, syntyvät tästä ilmiöstä. Siinä kilpailu kohdistuu samaan kohteeseen, jolloin kilpailijat saattavat jopa tuhota toisensa. Kun aloitat kirjasi tästä, et tähän päätyen, olet oikealla tiellä. Aloitat siis siitä, mihin muut ovat lopettaneet ja muistaen, kuinka saat juuri sen mitä pakenet.
Kollektiivisesti tämä selittää vaikkapa oma aikamme ja aiemmin kokemamme uskosodat sekä niiden aiheuttaman terrorin. Israelin ja Palestiina suhde on tällainen ilmiö ja nykyisin myös projektio, josta kirjoitin Arktisen Babylonin yhteydessä, jossa käsitellään kolmen romaanirakenteen kautta viha-rakkaussuhteen aiheuttamaa konfliktia, joka vie lopulta väkivaltaan ja lopulta uskontoon.
Tällöin uskonnolla tarkoitetaan mimeetistä konfliktia, jossa uskonto kanavoi väkivallan sijaisuhraamisen kautta itse yhteisönsä ulkopuoliseksi tapahtumaksi. Tätä samaa voi tavat myös oman aikamme peleissä ja urheilussa ja sieltä nämä alunperin kumpusivatkin. Sota kollektiivisena ilmiönä on lopulta vain virhekäyttäytymistä mutta sellaisenaan helposti ymmärrettävä.
Käänteinen uskonto
Oma kristinoppimme ja juutalaisuus käänsivät tämän käsitteen päälaelleen. Väkivalta ja uhri kohdistettiin ihmiseen itseensä, messiaaniseen Jumalan poikaan, syyttömään ja viattomaan, ja uhraamisen todellinen motiivi avattiin. Pahimmillaan tämä vain käännetään takaisin kohti pakanauskontoja hakien, jälleen kerran, syntipukkeja, kiusattavia, yhteisörauhan pönkittäjiä. Työpaikoillamme tätä kutsutaan usein psykososiaaliseksi ongelmaksi, kiusaamiseksi, joka voi saada myös fataaleja piirteitä.
Rene Girardia kutsuttiin ihmistieteiden darwinistiksi ja sitä hän tavallaan olikin osoittaessaan sen portaikon, jonka kautta arkaainen ja pakanallinen uhraaminen muuttui myöhemmin Jeesuksen ja marttyyrien kautta uhrien näkökulman oivaltavaksi. Syntipukki ja kiusattu alkoivat avautua hahmoina, joita arkaainen yhteisö tarvitsi oman väkivaltansa ja aggressionsa hoitoon. Nelikerroksisen ihmisen kohdalla kyse on hieman samasta ja muistuttaa neljän faktorin yhdyskuntarakenteen avaamista ja ikään kuin sipulia auki kuorien, samalla kyynelehtien, tuntematta kuitenkaan sen suurempia emotionaalisia tunnekuohuja.
Kuinka tämä mekanismi toimii ratkaisee sen, hukkuuko kollektiivi kansakunta lopulta omaan vereensä vai kykeneekö se jäljittelemään jotain vähemmän väkivaltaista mallia.
Oneiron unenomainen matka yhdistää oman aikamme ajattoman ja paikattoman maailman ja pohdinnan siitä, onko kokemuksemme geneettisenä unena uskottavampi kuin paljon nuorempi ja kirjallisuuden, kielen kautta opittu ja sieltä tulkittu oppimme.
Girard pyrki hänkin laajentamaan näkemystään poikkitieteisemmäksi, avaamaan sipulistaan myös neljännen kuoren, mutta palasi lopulta aina suuriin romaaneihin alkaen Shakespearen, Flaubertin ja Proustin teksteistä sekä päätyen Dostojevskiin ja Milan Kunderaan ja lopulta ranskalaiseen kirjallisuuteen, lapsuutensa ja nuoruutensa, isänsä työpaikan, Paavin palatsin liepeille.