Suomen negatiivisin kaupunkikuvako?
Joka viides suomalainen kuvaa Forssaa Suomen negatiivisimmaksi kaupungiksi. Näin on tulkittava radiokanava Uuden Kissin ”kansalaisäänestystä”, jossa liki kaikki kaupunkimme toki saivat ääniä. Tosin Forssa yli 50 kertaa enemmän kuin mitä sen väestöpohja olisi edellyttänyt. ”Helvetin tulirotkoksi” sarjaukuvassa mainittu kaupunki alkaa menestyä julkisuuskuvansa kiilottamisessa. Koska seuraava yhdyskunta Suomessa huomaa kuinka negatiivinen kaupunkikuva on paljon helpompi myytävä kuin positiivinen? Siihen vaaditaan kantahämäläistä älyä. Forssa on toki saanut kielteistä mediajulkisuutta viime vuosina myös maan päälehdissä, viimeksi Ilta-Sanomissa, Helsingin Sanomissa ja Aamulehdessä. Ne muistetaan paremmin.
Mistä syntyy forsalaisten viha-rakkaussuhde pumpulienkelten kaupunkiin? Vastaavanlaisia pieniä taantuvia tehdasyhdyskuntiahan maa on täynnä. Missä Forssa poikkeaa muista? Miten ”pihtisynnytyksellä” synnytetty Tammelan kunnan takamaa poikkeaa muista samalla tavalla keinotekoisista pienistä taajamistamme?
Ei mitenkään. Koko ilmiö on mediaymäristön luomus mutta alkaa heilutella koko pienen maakunnan talouselämää ja sen rakenteita. Pieni kuuden maakunnan puristuksessa kamppeileva meidia on säälimätön pyrkiesssän pysymään hengissä. Lännestä sitä puristaa Turun Sanomat, Idästä Hämeen Sanomat, pohjoisesta Aamulehti ja etelästä pahimpana Helsingin Sanomat. Pietari ei vielä julkaise meillä omaa edes sähköistä lehteään.
Forssan lehden on mukauduttava ilmaisjakelulehtien viihteen avulla kilpailuun, jossa tilaa on annettava yhä enemän pelkille markkinavoimille ja erityisesti ilmoittajille, roskapostille. Kapeutuva kilpailutilanne ahdistaa kun forssalaisilla on yhä suurempi taipumus nuorena aloittaa päivänsä lukematta Forssan lehteä. Sähköinen media on sietämätön kilpailija alueella, jossa mediatalot ja painotyö on yhtä vilkasta kuin autokauppa, miljoonien läikulkuliikenteen marketit ja autokeitaat, nopeasti häipyvä yhteisöllisyys ja Helsingin metropolin levittäytyminen kohti Turkua ja Temperetta Pietarin antaessa vauhtia. Forssa ja forssalaisuus ei ole enää entisensä eikä nuoret 15-20 vuotiaat voi olla tutustumatta sen negatiivisiin lieveilmiöihin, huumeisiin, päihteisiin, suuriin autokaupan rikollisjengeihin, prostituutioon jne.
Forssalaiset ovat vastanneet tähän omassa lehdessään. On eri asia vastata omassa lehdessään kuin maan laajuisessa mediassa. On hyväksyttävä että Forssan julkisuuskuva on poikkeuksellisen huono olimme me siitä mitä mieltä tahansa. Sen sijaan että alamme pohtia sen syitä, meidän on syytä katsoa peiliin ja tehdä oma osuutemme tuon julkisuuskuvan korjaamiseksi. Se ei ole pelkästään mainostemppu, kuten lehden pääkirjoitussivulla esitettiin. Lehdellä on melkoinen joukko poleemisia kirjoittajia ampumassa alas jokaisen yrityksen tuoda hiemankin valoa kaupungin julkisuuskuvaan. Jos se on ainut keino myydä lehteä, valinta on kovassa mediakilpailussa oikea. Lisäämällä Forssan negaatioita, ratsastamalla niillä, alamme olla oikeastikin melkoisen sietämätön paikka asua.
Meidän on osattava varoa myös omia medioitamme tilanteesa, jossa ne eivät kanna vastuuta talousaluestaan vaan ensisijaisesti omasta taloudestaan. Mediatalo ei ole moraalinen tai sosiaalinen tuote. Se on bisnestä ja me sen ylläpitäjiä. Media kaipaa tuekseen tutkimusta, joka ei ole yksiselitteistä. Tutkiva journalismi ei ulotu median sisälle. Media on sokea omalle itsekritiikilleen ja muistuttaa suomalaista maataloutta. Toimittaja suomalaista talonpoikaa. Usein ovatkin iäkkäämmät talonpoikien lapsia.
Jos nuoret aikuiset pitävät kaupunkiaan päihteiden käyttäjien ja perusjunttien kaupunkina, jossa turvattomuus on lisääntynyt, he todennäköisesti sen näin myös kokevat. Sitä ei voi lakaista maton alle. Sen sijaan voimme tehdä jopa omin voimin kaupunkisosiologista tutkimusta ja varmistaa, keitä me oikeasti olemme, millaiseksi kaupunkimme koemme ja onko forssalaisuuden identiteetti niin synkkä kuin nyt näyttäisi. On vaikea toimia veturina laajalle maaseutualueelle, jos pienen kaupunkimme maine myös siellä on kovin kielteinen. Nythän me emme tiedä paljoakaan. Arvailemme vain. Kunnallispolitiikka on arvailua. Sille tutkimus ja kehitystyö on pelottava asia eikä se sitä juurikan ole oppinut käyttämään. Kunta ei ole Nokia.
Lounais-Häme ei saa ajautua saamattomuuttaan kriisiin samaan aikaan kun naapurimme saavat sisäänmuuttajista lisää sosiaalista ja kulttuurista ponnistusvoimaa ja veromarkkoja. Lisäksi nämä kilpailevat alueet ovat meitä pidemmällä kunnallisen palvelurakenteensa nopeassa hoidossa. ”Jengit ovat meillä sekaisin”, väittävät jotkut ja se taitaa pitää paikkansa ilman tutkimustakin.
Forssa ja sen maaseutu kaipaavat nyt vahvaa tutkimuksellista perustietoa ongelmiensa selvittämiseksi. Se ei voi olla nyt vain paikallisen poliittisen eliitin vuoropuhelua, josta lehdessä on jo varoiteltukin. Siihen tuskin luotetaan ja nuoret käyttävät jo puhtaasti sähköisiä medioita, josta tämänkin halutessaan lukevat. Paperilehtenä tämän lukevat jo jälkiomaksujat, jollaista pääosa vanheneva kunnallispoliitikkojen joukko ikärakennetta tulkiten on. Jälkiomaksujen toilauiluilla ei le paljonkaan merkitystä luovassa, innovaatioiden yhteiskunnassa. Kun kaupunki menettää koko ajan nuoren ja innovoivimman osan väestöstään, siitä tulee jälkiomaksuja. Jäljelle jäävät eivät siitä pidä. Opiskelevat nuoret kokevat ympäristönsä junttilaksi. Forssassa on opittu reagoiman vähän muita näkyvämmin. Forssan kokous ja Koijärvi ovat siitä osoituksena. Se mitä Forssassa nyt tapahtuu, tapahtuu myöhemmin muualla. Nuorten pahoinvoinnilla on rajansa. Ryyppyraatoja ei enää siedetä. Helsingi Sanomissa tyäterveyslääkäri, professorin poika, kertoo millaista on olla Suomessa piiloraitis vuoden verran. Hän on sitä juopottelunsa jälkeen kokeillut. Siinä eristetään ja tuntee olevansa hylkiö. Tämä ilmiön ovat toki kokeneet kaikki suomalaiset raittiina työpaikallaan ja ravintoloissa, harrastustensa parissa käyvät ihmispolot. Ryyppyraadot työpaikoilla ovat vielä ongelmallisempia kuin ravintoloissamme. Nuorten on tätä vaikea ymmärtää.
Ne nuoret kaupunkilaiset, jotka nyt ovat 15-20 -vuotiaita, ovat syntyneet 1990-luvun alussa tai 1980-luvun lopussa. Näille nuorille Forssan kultakausi koripallossa on yhtä tuntematonta historiaa kuin syvä lamamme. Turha vertailla meitä Neuvostoliitoon, kun se hajosi ennen heidän syntymää. Noilta ajoilta on turha etsiä selityksiä kun kyse on tietoyhteiskunnan verkostoissa operoivista nuorista. Nämä nuoret eivät kaipaa maaseudun ja kaupungin rajojen pohdintaa 1940-luvun suurten ikäluokkien nostalgisina haikailuina. Märkä sukupolivi on palailemassa juurilleen ja pättää ottaa ilon irti maaseudusta ja sen pientaajamista. Kolmas ikä on märän sukupolven hoitamista hautaan nuoria ohjattaessa tähän tehtävään. Kun näitä ikäpolvia syntyi vuodessa liki kaksi kertaa enemmän (120 000) kuin nyt syntyviä (60 000), ongelman ydin alkaa avautua. 1970-luvulla löytyy vuosia, jolloin maan väkiluku jopa kääntyi laskuun.
Kuntien kulttuuri kuitenkin poikkeaa vielä melkoisesti ja tarvitsemme sellaista vuoropuhelua, jossa meitä vanhoja ”junttejakin” vielä kuunnellaan. Kyseessä ovat työelämässä vielä kauan vaikuttavat ns. ”unohdetun sukupolven” nyt keski-ikäiset ja 1950-, 1960-luvulla syntyneet pienet ikäpolvet. Kunnat ovat tässä kylineen kovin erilaisia intressiryhmineen (nuoret, vanhukset, yrittäjät, lapsiperheet jne.). Yhteisen toimintakulttuurin opiskelu tapahtuisi ehkä parhaiten hylkäämällä koko nykyinen kuntaraja-ajattelumme ja hakemalla perustietoa, jossa mukana on kaikkien luottamusta nauttiva ulkopuolinen tutkimus ja sen keräämästä tiedosta tehtävät johtopäätökset. Kaikki osapuolet hyötyisivät nyt tästä yhteisestä toimintastrategiasta, objektiivisesta tiedosta.
Forssalaistenkin on hyvä tietää edes se millaisia kyliä Lounais-Hämeestä löytyy. Nyt emme tiedä edes niiden lukumäärää. Tuleva palvelualueemme on paljon enemmän kuin kunnantalo. Siinä on mukana palvelujen tarjoajia, yrittäjiä, hyvin erilaisten veronmaksajien intressit sekä kouluttajat, tutkijat, kehittäjät sekä eteenpäin vievät uudet luovat ideamme ja alueesta vastuullisesti huolta kantava media.
Median oma kriisi on nykyisin syvempi kuin takavuosina maatalouden kriisi sopeutuessamme EU:n rakenteelliseen muutokseen. Sekin on syytä huomata paperimediaa lukiessamme.
28.08.2006
Matti Luostarinen