Forssan kokouksen tavoitteet on saavutettu jo aikoja ja nyt demareiden kannatuskasvu selittyy vallan muilla asioilla. Korona ja pandemia toi televisioon yhtenään pääministerin. Kun nyt tämä vaihe on takana ja alamme pohtia talouttamme, normaaliksi koettua politiikka ja sen tapaa puntaroida talouttamme, sosiaalisia ja kulttuurisia olojamme, lapsia ja vanhuksia, työpaikkojamme, elinympäristöä ja sen kuntoa, vähemmän globaalia maailmaa ja sen menoa.
Vielä 1980-luvun puolella valtion velkamme oli alle 10 miljardia, alkupuolella 3 miljardia, se on nyt liki 110 miljardia. Elämme velaksi mutta niinhän tekevät muutkin. Valtion budjetti on kuitenkin vain 40-50 miljardia. Pienet seutukuntamme ja niiden 300 kuntaa ovat nekin köyhiä kuin kirkon rotat. Tuleva syksy on poliittisesti Forssan kaltaisessa taantuvan teollisen yhdyskunnan ja ikääntyvän maaseudun ympäröimänä 1990-luvun kaltainen.
Menetetty vuosikymmen on takana ja uusi vuosikymmen ei näytä tarjoavan Kanta-Hämeessä muuta kuin keskustan ikuista maakuntahallintoa sekä punavihreän hallituksen maaseutumaiselle ympäristölle, sen luonnonvaroillemme vieraita lääkkeitä. Mediayhteiskunta on vieraantunut jo aikoja pienten seutukuntien ja niiden noin 50 pienen kaupungin konkreettisista ongelmistamme.
Kun maakuntahallinto toteutuu, se kasaa näiden seutukuntien vallan ja varallisuuden palveluineen muutamaan maakuntakeskukseen ihmisineen. Edes keskustan johtavat poliitikot eivät tätä aja Forssan talousalueella. He eivät jaa puolueensa kärkihanketta, päinvastoin. Syykin on ymmärrettävä. Siellä kun on aina Helsingin pormestarin kaltainen vallanhimoinen ja pelin politiikan taitava johtaja, tämän päivän HeSarin pääkirjoitusta lainaten (HS 23.6).
Olemme Suomessa lähivuosinamme ikäihmisistäkin tyhjenevien seutukuntiemme ja luonnonvaroiltaan tyhjiin imetyn kansakunnan Suomessa. Metsärahatkin kulutetaan Helsingissä. Nämä vajaa miljoona ihmistä eivät nyt äänestä demareita ja keskustakin on heille vieras. Toinen vaihtoehto taas vaatisi sellaista rakenteellista muutosta, johon perinteinen kapitalismi ja siihen pesänsä rakentaneet demarit eivät tunne muuta tietä kuin sen, jonka nykyinen punavihreä ideologia on heidät taluttanut pääkaupunkiseudullamme ja sen ideologisessa tyhjyydessä.
EU:n kautta tuleva apu lopahti heti kun mukaan saatiin sellaisia kilpailijoita, jotka maaseutuineen olivat meitäkin köyhempiä ja me heidän ylläpitäjinä liian etäinen sekä vieras tuettava. Me jopa haukumme Puolaa ja Unkaria näytellen siten fiksua ja rikasta skandinaavia. SE näkyy torpan poikien ja tyttöjen tavassa peitellä pohjatonta tyhmyyttään heitä maailmalla seuraten.
Muistutamme Suomen viikinkiaikojen elämästä, jolloin myös täällä vierailtiin ja ryöstettiin eikä omat retkemme johtaneet juurikaan muuhun kuin alusmaan elämään idän ja lännen välissä taiteillen. Vieras ei voinut varastaa meiltä juuri muuta kuin naisia orjiksi. Ei ollut mitä varastaa ja ryövätä. Tuon ajan Euroopassa olimme tuntematon emmekä kelvanneet edes vaihtorahaksi.
Tämän päivän Putin unohtaa hänkin niin talvisodan kuin maailmansodan tapahtumat Suomesta puhuttaessa. Trump ei edes tiedä tällaisen valtion olemassaolostakaan. Syystäkin sellainen valtio on maailman onnellisin.
Presidenttimme antaa kolme ohjetta Trumpille Putinin kanssa neuvoteltaessa. Kasakka vie kaiken jota ei ole naulattu seinään. Luterilainen uskontomme naulattiin kirkon seinään sekin ja demareitten opit käännettiin suoraan itävaltalaisesta tekstistä Forssan kokouksen hyväksyttäväksi. Maamme laulu on sekin lainatavaraa ja kieli poliittinen kieli, onneksi kuitenkin onomatopoeettinen, luontoa matkiva.
Sillä ei kuitenkaan oman aikamme tiedettä tehdä. Siinä kun ei lasketa sormia ja varpaita helmitaulujen kanssa lukkarin koulua käyden. Ne ajat ovat takana ja nyt sitten digiajan aapiset monelle tyystin tuntemattomia. Cluster art ja Art of Clusters ovat kaksi eri asiaa, kuten digiajan on ja off tietokoneittemme kielessä. Pöydälläni on Ilkka Juhani Takalo-Eskolan kirja, joka sai apurahan ja varmaan sen ansaitsikin. Vai näytänkö sen kuvia, puolensataa viimeistä sivua. Tai sama määrä alusta?