Jytkyvaalien jälkilöylyt
11.04.2023
Kuka muistaa mitä tapahtui vuoden 2011 eduskuntavaaleissamme? Syntyi Timo Soinin ympärille rakentunut ”jytky”. Mistä meillä keskusteltiin ennen näitä vaalejamme? Otan yhden esimerkin viikkoa ennen vaaleja käydystä väittelystä Forssassa ja sen talousalueella kohuvuodelta 2011.
Vastasin silloin paikallisen kirjoittajan minulle osoitettuun kritiikkiin ennustaen Timo Soini ympärille syntyvän ”jytkyn” sekä samalla sen juuret. Muistamme vuoden tapahtumista Japanissa, Norjassa, mutta etenkin arabi-islamilaisessa maailmassa Saharan pohjoispuolella. Mayakansan ennusteesta vuosituhansia takaperin.
Miksi käydä läpi näin vanhoja muistelmia, kun uudet tuulet ja tekijät ovat pandemia ja Ukrainan sodan aiheuttamia. Onko todellakin näin? Kuinka tyhmäksi meillä mediat olettavat kansan ja samat äänestäjät asialla?
Ei ihmisen muisti niin lyhyt ole kuin kanan lento. Sillä on jopa vuosisataiset historialliset taustansa takana. Putin vetoaa kaiken aikaa Venäjän tsaristiseen historiaan ja toki me suomalaisetkin otamme esille muutakin kuin talvisodan ihmeen.
Palataan siis jytky vaalien tulosta edeltäneisiin aikoihin, joista vuosi 2011 oli ollut esillä jo 1970-luvulla kirjoittamassani kirjassa. Tuolloin SMP ja Veikko Vennamo oli asialla ja elimme Kekkosen Suomessa.
Timo Soini oli taas Vennamon kouluttama populisti. Vai oliko joku unohtanut tämänkin kansallisen pääomamme ihmeen ja sen tekijät? Mitä kerran on ollut, sitä vastakin on. Voiton hankkiminen ”vaatii toki vaivaa”, mutta sen eväät ovat olleet aina olemassa, ja ne on tunnettava ja ”odota samaa itsellesi mitä teet toiselle”. ”Amat victoria curam” – ”Ab alio expectes, alteri quod feceris”.
keskiviikko 6. huhtikuuta 2011 – (Ennen ”jykyvaalejamme”)
”Amat victoria curam” – ”Vaivaa vaatii voitto”
Mediayhteiskunnan protestivaalitko?
Jyrki Jokinen kertoo (FL 6.4. 2011) aiempaan kirjoitukseeni viitaten, kuinka olemme keskellä protestivaaleja, joiden ennakkoäänestys alkoi tänään. Olen samaa mieltä Jyrkin kanssa. Vaaleista on tulossa poikkeuksellisen vilkkaat ja ihmiset puhuvat politiikkaa pitkästä aikaa. Ei niinkään puoluejohtajien television vaaliväittelyissä kuin turuilla ja toreilla heitä tavaten. Siellä taas puhutaan eri asioista kuin poliittinen johtomme.
Muutkin kuin rakastuneet voivat olla järjettömiä. Politiikan kuljettama hulluus on luonteeltaan pelottavaa, etenkin kun sitä seurasi lapsena lausuen näille ”hulluille” runoja. Poliittinen ”kiima” oli lapsen kokemana myrkytetyn rotan kaltainen ilmiö. ”Nunc est bibendum” – ”Nyt on juotava” -ilmiö, mutta vain aikuisten kokemana.
Missä Soini, siellä kuohuu
Kun Timo Soini vieraili forssalaisessa marketissa, hänellä oli satoja kuulijoita ja miehen ääni kaikui ilman vahvistimia huutaen kuin vastatuuleen takavuosien tapaan ja Veikko Vennamolta sen oppineena. Tuolloin, vuosikymmeniä takaperin, poliittisten johtajien puheen aksentti syntyi tuosta huutamisesta.
Soinin julistuksessa oli kaikua 1970-luvun poliittisen julistamisen hengestä ja toimittaja Ami Laaksonen kirjoittaa kuinka, “missä Soini siellä kuohuu” (FL 6.6.2911). Soini taas ei enää kertonut kevyitä heittoja tyyliin, “missä EU siellä ongelma”, vaan turvautui päivän politiikkaan ja humaltui kansan käyttäytymisestä hänkin. Se vei hänet mukanaan siitä myös humaltuen.
Soini on suomalainen pragmaatikko ja kanta “Libyan liikkeeseen” on sama kuin hallituksella ja presidentti Ahtisaarella. Samoin EU -tuet nähdään kuten “Nalle” Wahlroos sen näytti kokevan, ja käytti samoja lääkkeitäkin.
Luotin itse presidentti ja nobelisti Martti Ahtisaareen sekä Sammon ja Nordean pankkeja hoitavaan pankinjohtajaani, enemmän kuin EU:n byrokratiaan tai saksalaisiin pankkeihin ja niiden pelastajiin osana heidän sijoituksiaan. Kyse on pelkästä käytännön maalaisjärjestä, pragmatismista. Luotan auringon paistavan lopulta kaikille. ”Sol omnibus lucet.”
Missä Ahtisaari, siellä rauha
Me voimme lähettää Libyaan joukkoja turvaamaan siviilejä ja myöhemmin presidentti Martti Ahtisaaren hoitamaan rauhan sisällissodaksi äityvässä kansannousussa. Se on juuri maamme kansallisen brändin mukaista toimintaa ja siinä taas luotan enemmän Nokiaa ja Shelliä luotsaavaan Jorma Ollilaan kuin mainostoimistoihimme.
Viime vaaleissa ne veivät yhden työväenpuoleen kohti pysyvää luisua historian kirjoihin. Se mainos vei Vilppulassa syntyneen näyttelijä, dramaturgi Oiva Lohtanderin historiaan, toisin kuin hänen Venla palkinnot ja sadat upeat roolisuorituksensa. Politiikka on arvaamaton laji niin sitä tukeville yritysjohtajille kuin näyttelijöille, kuvataiteilijoille, virkamiehille, tutkimuksen ja tieteen eliitille, kenelle tahansa siihen hurahtavalle urheilijalle ja missille.
David vastaan Goljat
Soini puolestaan kertoo tekevänsä kovaa duunia ja lehti kuvaa sen liki epäinhimilliseksi ponnisteluksi. Syntyy mielikuva Davidista Goljatteja vastaan tai sen kymmenistä, sadoista, Hollywood -kertomuksista, jossa Sylvester Stallonen tapaan rispaantunut kehäraakki tai ratsastava cowboy saa vastaansa Rocky Balboana markkinatalouden viimeisimmän tuotteen kukkoilevana mestarina, elitisminä.
Tämän päivän Helsingin Sanomissa Jörn Donner esittäytyy sen vastavoimana, elitismin edustajana. Se ei vakuuta nyt suomalaista sivistyneistöä. Ilmiö on kaikkineen epämiellyttävä ja Donner käyttää jotain sellaista, johon häntä ei ole kukaan oikein kutsunut. Mustavalkoinen kuva korostaa tätä haamujen yön sankaria. Siinä on jotain samaa kuin Paavo Väyrysen ilmoittautumisessa presidenttikilpaan. Sekin koetaan vain piikkinä lihassa ja mauttomana tapana vanhentua valtiomiehenä.
Tällaisessa Hollywood -kertomuksessa mestarilla on tapana vaihtua ja syntyy historiaa, itse kirjaamiamme legendoja, taruhahmoja. Takana on Soinin kuvaama vuosikymmeniä jatkunut “kova duuni”, Hard Rock Hallelujah -meininki ainoan euroviisuvoittajamme tapaan Rovaniemeltä.
Nimikirjoituksiakin Soini jakeli Forssassa kuten rocktähti ikään. Kukapa poliitikko sellaista ei kadehtisi? Takana on kuitenkin puolue ja sen johtaminen jo yli kolmen vuosikymmenen ajalta.
Ei tällainen ilmiö tyhjästä protestista synny, kuten Jokinen väittää ja yrittää todistaa minun olevan väärässä, koska media on oikeassa, joku kirjoitus edellisen päivän Hesarissa tukenaan. Mikä on vanhempi kuin eilisen päivän lehti?
Aiemmin hän toivoi minun suhtautuvan mediaan kriittisemmin. Joillekin ihmisille mikään ei vaan tahdo kelpaavan. Vasta vaalit herättävät ja niiden jälkeen tehtävä vakavasti otettava tutkimus. Nyt tehdään politiikkaa tutkimuksen nimissä, joista kevyintä ovat luonnollisesti kaupalliset gallupit.
Viimeisenä uusiutuu puoluelaitos
Soinin duuni on pannut liikkeelle myös “vanhat puolueet” ja myöhemmin tutkijat selvittämään, mistä tämä historian lehdille jäävä liike syntyi. Sillä liikehän se on, ellei jää pysyväksi kannatukseksi ja puoluerakenne alkaa uudistua, kuten omassa kirjoituksessani ennakoin. Jos tämä liike on voimissaan vuoden 2023 vaaleissa, minä olen ollut oikeassa.
Ihmisten on tiedettävä, kenelle äänensä antavat, ja puolueet eivät voi toteuttaa täysin vastakkaisia arvomaailmoja sisällään joutumatta kriisiin. Katsotaan nyt, miten keskustalle käy liberaalina EU:n uudistajana maakunnissamme. Jonkun on otettava tämä avoimeksi jäävä paikka itselleen. Tai seurataan mitä tapahtuu vaaleissa vuonna 2023. Onko tämä uusi liike vienyt maakunnat tältä vanhalta liikkeeltämme?
Kun kaikki muu on jo uudistunut, mediayhteiskunnan tuotetta, puoluelaitoksemme jäi paikalleen ja elää nyt suurta murrostaan. Jalkautuminen nyt kentälle on perussuomalaisten ansiota sekin ja kertoo, miten syvälle tämä liike vaikuttaa politiikan teon arjessa.
Se olikin ehtinyt etääntyä ihmisistä omituiseksi omaksi lajikseen. Vaalitkin olivat pelkkä mainostoimistojen suorittama rituaali omituisten yritysjohtajien ja säätiöiden, vasemmiston taustayhteisöjen rahoittamana. Millaisia hallituksia tästä mahtaisi maallemme seurata lähimmän vuosikymmenen aikana? Onneksi aurinko paistaa kaikille. ”Sol omnibus lucet.”
Globaalin pragmatismin liike
Yhdysvalloissa Obama edustaa niin ikään vallalla olevaa paradigmaa, mediayhteiskunnan synnyttämää pragmatismin aaltoa. Siinä kaikki hyödyllinen ja toimiva ovat hyväksyttäviä ja suosittavia, mutta eivät toki välttämättä totta.
Filosofiset ongelmat nähdään pragmatismissa käytäntöön kietoutuvina, ja etenkin sosiaalisissa medioissamme ihmiset toimivat käytännöllisten näkökohtien ohjaamina. Siinä kertaus on opintojen äiti. ”Repetitio mater studiorum est.”
Todellisuus hahmottuu mutkikkaasta maailmasta myös globaalina käytännön näkökohtien ja tavoitteiden kautta. Tämä käytäntö säätelee, miten uusi todellisuus lopulta hahmottuu. Samalla se kyseenalaistaa vanhan teorian tai dogmin sekä käytännön välisen rajan. Aika lentää, sanotaan. ”Tempus fugit.”
Ei ole enää “eliittiä” joka voisi kertoa, mikä on ehdoton totuus siirrettynä käytäntöön. Tämä kiusaa vanhaa eliittiä ja vallan käyttäjää silloin, kun se on sidottu poliittiseen valtaan, marinadiin ja maan tapaan, konsensukseen ja opportunismiin. Se oli pysäyttänyt koko innovaatiorakenteen uudessa mediayhteiskunnan aallossa ja syntyi pelottelu “Impivaarasta”. ”Missä hyvä olla, siellä isänmaa.” ”Ubi bene, ibi patria.”
Olen kirjoittanut vuosien verralla runsaasti juuri pragmatismista. Yhdysvaltain presidentin vaalien yhteydessä otin sen esille jo ennen Barack Obaman valintaa presidenttiehdokkaaksi, ja korostin hänen taustaansa juuri Chicagon koulukunnan pragmaatikkojen jälkeläisenä.
Suomalaiset koulut ovat aina edustaneet William Jamesin, John Deweyn ja Charles Peircen kirjojen pragmaattista tapaa rakentaa oppimistapahtumia. Väitöskirjassani pragmatismi on kuvattu etenkin osana klustereita ja verkostoja sekä innovaatiopolitiikkaa.
Uudessa mediayhteiskunnassa, sosiaalisen median taloudessa, pragmatismi on johtava filosofinen oppirakennelma, mutta nyt mutkikkaampana kuin perinteisessä klusterissa tai verkostossa. Mihin tämä pääsi unohtumaan? Aika lentää, vaihtelu virkistää ja edessä on tyhjä taulu. ”Tempus fugit” – ”Variatio delectat” – ”Tabula rasa.”
Toki muutakin on, etenkin uusklassista ja uuspragmaattista logiikkaa, etiikkaa ja estetiikkaa, uskonnonfilosofiaa, mutta sävy on opettajainvalmistuslaitoksissamme ollut aina pragmaattinen, käytännönläheinen. Tämä sivuaa myös innovaatioiden syntyä, levittämistä ja politiikan rakenteitamme. Yhdysvalloissa vastakkain näyttäisi vuonna 2012 olevan demokraattinen pragmatismi ja republikaanien kovin hajanainen idealismi. Ei sellainen Suomeen sovi. ”Kaikki ääntä eikä mitään muuta.” ”Vox et pretera nihil.”
Ei ole epäilystä, kumpi näistä suuntauksista tulee voittamaan epävarmoina aikoina. Joku kokoaa pian nämä republikaaneja varten avautuvat voimat ja äänestäjät. Olen näyttänyt tuon henkilön kuvan ja kehottanut panemaan kuvan ja nimen mieleen. Yhdysvallat kaipaa sirkushuvejaan. Puhe lentää, teksti pysyy. ”Verba volant, scripta manet.”
Kasainvälinen, globaali liike
Jos Suomen vaaleissa kyseessä olisi puhdas protesti, kuten Jyrki Jokinen haluaa tulkita, miksi sitä ei syntynyt 1990-luvun todella syvän laman aikana ja sen jälkeen? Miksi protesti osui juuri pieneen perussuomalaisten ryhmään, ei johtavaan oppositiopuolueeseen?
Kyllä oppositiossa populistisia puheita viljellään ja suurilla puolueilla on käytettävissä resursseja niiden levittämiseen, joskus jopa lyöden yli, kuten viime vaaleissa kävi. Yksi kehno mainos voi pilata kaiken uudessa mediayhteiskunnassamme.
Silloin kun muutos on dramaattinen, sen selitykset eivät voi löytyä vanhoista selityksistä. Itse pidän keskeisimpänä selittäjänä tätä käsillä olevaa välinettä, mediaa. Vielä 1990-luvulla meillä ei ollut käytettävissä internetin ja sähköisen median niitä välineitä, joita nyt käyttää päivittäin 2000 miljoonaa ihmistä ja vielä aktiivisesti sosiaalisten kansalaismedioitten ja yhteisömedioitten lukijoina ja toimijoina. Vain pelkuri kutsuu itseään varovaiseksi, ahne säästäväiseksi. ”Timidus cautum se vocat, sordidus parcum.”
Joku omistaa myös printtimedian, mutta ei enää internetiä. Siellä mustamaalaajan on myös pystyttävä puolustamaan argumenttejaan. Gallupit ovat nekin kaupallisten toimijoiden tekemiä ja niitä ei auta nyt enää seurata, kun äänestys on jo alkanut ja demokratia ei ole medioitten gallupdemokratiaa.
On hienoa tuntea voivansa vaikuttaa omalla äänellään. Sitä kutsutaan demokratiaksi ja sen pelkoa viisauden aluksi. Tulin, näin, voitin. ”Veni, vidi, vici.”
Vielä hetki takaperin ääni ei vaikuttanut olevan väline mihinkään. Välineellinen demokratia oli menettämässä uskottavuutensa pragmaatikon maailmankuvassa. Timo Soini tarttui juuri tähän ilmiöön, ja alkoi antaa uskoa demokratian toimivuuteen vanhan yhteisöllisen kansanliikkeen tapaan ja alkiolaisena oppirakenteena. Se osui vanhan puoluerakenteemme arimpaan ytimeen. ”Vox populi, vox dei.”
Vaalipiirijaon epäkohdat
Kun me äänestämme tänään omia ehdokkaitamme Lounais-Hämeessä, valituksi tullee äänillämme hyvin mahdollisesti hämeenlinnalainen tai lahtelainen edustaja. Jos tämä edustaja olisi edes Loimaalta, Somerolta, Karkkilasta, olisin itse tyytyväinen lopputulokseen. Hän asuisi silloin samalla talousalueella, vaikka onkin nyt väärässä vaalipiirissä. Äänen antaminen väärälle talousalueelle on virhe, oli puolue mikä tahansa.
Se onko ehdokas edistyksellinen ja liberaali, vaiko konservatiivi, ei vaikuta Suomessa niinkään dramaattisesti virkamiesvaltaisessa byrokratiassamme ja mediayhteiskunnassa, korporatiivisessa valtiossamme, jossa alueellinen edustavuus ja siltarumpupolitiikka ovat palkitsevia. Tärkeintä on olla isänmaan toivo. ”Spes patriae.”
Pragmaattisessa yhteiskunnassa virkamiehet hoitavat infrastruktuurin ja palvelurakenteet, yritykset yhteiskunnan toimintaedellytykset joka tapauksessa korostaen rationaalista, jolloin tähän empiiriseen ajatteluun liberaali tai uudistusmielinen idealismi ei voi vaikuttaa juuri sen enempää kuin konservatiivinenkaan, ellei ala “pelata” ja vaikeuttaa näin vaikkapa Satakuntaan rakennettavan tien peruskorjausta juuri paikallisena poliitikkona Lahdessa tai Hämeenlinnassa.
Näin kakkostie olisi kunnossa, ellei poliitikot olisi sitä pelillään viivyttäneet jne. Sama koskee eläkkeitä, maamme jakautumista terveydenhuollon ja sosiaalisten palveluiden kahteenkymmeneen “kuntaan”. Pragmatismin tapa hakea rationaalisia toimintamalleja on sen “hyveitä”, mutta ilman poliittisia esteitä ja peliä rajojen kanssa. Poliitikon on elettävä tässä ajassa, ajattomassa ja paikattomassa. Rukoile ja tee työtä. ”Ora et labora.”
Libyan liike ja oma eläke
Tätä minä tarkoitin, kun kerroin kuinka puolueet ovat irtautuneet johtajineen omille teilleen halaten koko maailmaa “Libyan liikkeissään” eivätkä välitä edes huolehtia talousmaakuntansa rajoista poliittisena äänestysalueena kakkostien ja Loimijoen suuntaan.
Jos puheet ovat vielä käsittämätöntä helsinkiläisen median rakentamaa “agendaa”, kuka sellaisista puolueista voi tietää, ovatko nämä milloin hallituksessa ja milloin oppositiossa. Pragmatismi on juuri käytännön arkea ja sen seuraamista omassa arjen toteutumisessa myös uudessa mediayhteiskunnassamme. ”Oi pyhä yksinkertaisuus” ”O sancta simplicitas.”
Vain joka kolmas suomalainen tiesi, mitkä puolueet meillä nyt ovat vallan kahvassa. Tämän puolustajana Jyrki Jokinen on ottanut tehtäväkseen todella “kovan duunin” ja edustaa mielestäni tyypillistä konservatismia, vanhenevaa yhteiskuntaa arvoineen.
Sillä ei pärjätä globaalissa kilpailussa, oman aikamme robotiikan kanssa vaalejamme käyden, jolloin myös kokoomuksessa arvoliberaalit ovat paitsiossa silloin, kun kyseessä ovat omat maamme sisäiset asiat ja niihin puuttuminen, ei puuhastelu maamme rajojen takana “Libyan liikkeessä” ja korjaten globaaleja vääryyksiä väärällä puolen päiväntasaajaa.
”Millainen kuningas, sellainen lauma” – ”Qualis rex, talis grex.