Vanhasuomalaiset vastaan uussuomalaiset
Pääministeri Matti Vanhanen ei aio suostua poliittiseksi ruumiiksi, vaikka media sellaista kaipaisikin. Ei toki kaikki ja koko media, vaan kriisissään piehtaroiva gonzo-journalismi ja sen edustajat. Uusi media, kansalaismedia, ei ole hakemassa marttyyrejä puoluelaitokselle, ja sen väärässä ajassa toimivalle moraalille. Se täyty korjata ja koskien kaikkia, sanktiot eli rangaistus käytäntöön, jos joku rikkoo lakia. Tästähän koko prosessin kerrottiin aikanaan käynnistyneen keväällä 2008, kun yksi huolimaton kansanedustaja jätti ilmoittamatta tukijansa ja perusteli sitä löperöllä lailla.
Oikeammin parlamentarismimme kriisi käynnistyi aikaisemmin ja se liittyi internetin sisäänajoon eri instituutioihimme. Vanhasuomalainen puolue siinä törmäsi nuorsuomalaisiin sekä uusmedia vanhaan ja taloudellisesti pahoinvoivaan.
Ei tarvita uutta marttyyriä
Meillä on ollut marttyyrejäkin, nimekkäin sodan jälkeisen aikamme ”rötökset” itselleen ottanut presidentti Risto Ryti. Kansa äänesti aikanaan hänet liki Mennerheimin rinnalle suurimpana suomalaisena. Näin suurta pääministeri Vanhaselta ei pidä median edellyttää, riittää kun hänestä tulee pitkäaikaisin pääministerimme.
Saksan vaalit kertovat mitä Suomessa tulee tapahtumaan. Voittajana oli siellä keskustaoikeisto ja hyvin pärjäsivät myös vihreät. Suurin ja katkerin häviäjä oli vasemmisto ja demarit. Tämä nyt on eurooppalainen suuntaus ja kertoo myös tavastamme toimia laman aikana, vanhenevassa yhteiskunnassa ja turvallisuutta hakiessamme. Se mitä Saksassa tapahtui, toistuu myös meillä vaaleissa maaliskuussa 2011. Nykyinen hallituspohja vahvistuu kiitos vihreitten voiton, Kokoomuksen vahvistumisen ja Keskustan toipumisen aallonpohjasta. Sitä taas auttoi gonzo-journalismi ja poliittisen ruumin haku gonzo-journalismina.
Gonzo-journalismin juhlaa
Gonzo-journalismi hakee samaa aikaan faktaa ja fiktiota, tehden niistä oman keitoksensa. Siinä pääasia pyritään sumuttamaan toimittajan omilla ”hanainnoilla” ja pikkuseikoilla, tehdään tarkoituksella vääriä kysymyksiä. Se on lisääntynyt valtavasi sen jälkeen kun eräät omaa kotisivuaan pitävät blogistit toivat journalismiin mukaan myös oman elämänsä, lapsuutensa, perheenjäsenensä ja mentaaliset mielenliikkeet. Sellainen on kaukana järkevästä kokonaisuuden hallinnasta ja sen esittelystä osana historiallista kehitystä ja tätä päivää, tulevaisuuden visioista nyt puhumattakaan.
Gonzosta tuli narrina ja pikkuilkeänä tyhjänpuhujana koko journalismimme tärkein tiedottaja. Muuta ei kohta enää ollutkaan perinteisessä mediassa. Sen uskottavuus alkoi mennä lööppien ja iltalehtien suuntaan eikä kukaan ottanut sitä vakavasti.
Otan esimerkin suoraan tämän päivän lehdestä toimittajanero Antero Mukan tekstistä (HS 28.9).
Ensin hän lainaa Suomen Kuvalehteä, joka on nykyisin todellakin vain kuvilla koristeltu ilmoituslehti, Kuivalehdeksi myös mainittu. Perjantain pääkirjoituksessa on seuraavaa (SK 25.9). ”Poliittinen rappio on syvemmällä kuin kukaan aavisti noin vuosi sitten”. Toimittaja Mukan mukaan arvioon on helppo yhtyä ja hänen takaraivossaan kipinöi huoli siitä, joudutaanko nuo viisaat sanat lausumaan myös vuoden kuluttua. Politiikasta on siis tullut yhteisten asioitten hoidosta gonzo-journalismin likasanko.
Entäpä jos oikea kysymys olisikin näin:
Median rappio on syvempi kuin kukaan aavisti noin vuosi sitten. Jatkuuko sen kriisi tällaisena myös vuoden kuluttua vai onko Suomen Kuvalehti siihen mennessä kuivunut ja Hesari hakee raivoisasti uutta tulemistaan internetin sisällä säästäen metsävarojamme. Gonzo-journalismi vähenee paperilehdessä ja toimittajat tuovat sen rappion internetin sähköisiin välineisiin, jonne se kyllä hukkuu muun roskan joukkoon. Sieltä kun löytyy myös maailman suurin roskalaatikko ja kaatopaikka.
Antero Mukan mukaan (HS 28.9) politiikka maistuu nyt korruption synonyymiltä, toimittajan lapsen usko on mennyt. Moni on hukannut käsityksen oikean ja väärän rajoista. Valhe on ”epätäydellinen muistikuva” ja vaalirahoitus on ”järjestelmään liittyvä kysymys”.
Siinä vaiheessa kun media korruptoitui ja alkoi toimia ikään kuin perinteisen neljännen vallankäyttäjän sijasta koko internetin omistajana, se alkoi käyttää valtaansa myös kaikilla muilla yhteiskunnan sektoreilla. Demokraattisen yhteiskunnan vallanjako katosi ja perinteinen paperimedian kriisi ja korruptio levisi internetin sisälle ja toi sen myös politiikan tekoon, jota se itse edusti.
Toki jo ennenkin samat henkilöt olivat Suomessa saunoneet politiikan toimittajina ja poliitikkoina, toimitusjohtajina, konsernijohtajina ja omistajina samoissa löylyissä ja heillä oli yhteiskunnasta yhteinen agenda. Se oli pääasia, josta tuolloin Vanhassa-Suomessa vaiettiin ja on siis osa sosiaalista pääomaamme ”järjestelmään liittyvä kysymys”, josta etenkin Paavo Lipponen piti tiukasti kiinni ja varjeli sen ”salaisuutta” kuin Graanin maljaa ikään.
Loka-Laitisten muistikuvat
Tästä joillakin Mukkaa vanhemmilla toimittajilla, kuten Loka-Laitinen, on joitakin ”epätäsmällisiä muistikuvia” ja ne vahvistaa vaikkapa kansanedustajana toimiva toimittaja ja savolainen presidentintekijä Lasse Lehtinen. Se oli ja on edelleen ”järjestelmään liittyvä kysymys” siinä missä urheilutoimittajan tapa piilottaa Lahden MM-kisoissa totuutta niin kauan kun kansainvälinen doping-oikeus sen tuomitsi.
Ladun varressa itkivät niin toimittaja -legenda kuin sauvansa päreiksi katkonut hiihtäjäsuuruus. Sitä oli surullista suomalaisena seurata. Olemmeko me noin surkea kansa, jonka on voitettava hinnalla millä hyvänsä, kunhan emme jää kiinni? Siinä meni urheilua seuraavalta lapsen usko niin toimittajaan kuin urheilijaankin, koko järjestelmään.
Jatkossa gonzo-toimittaja haki uutta aihetta myydä lehteään pienistä yksityiskohdista ja omista havainnoista unohtaen päätapahtuman, joka nyt on vähin erin oikeudessa. Aikaa meni vuosikymmenet sellaisessa, jossa Renault heittää Flavio Briatoren ulos viikon sisällä käryn käytyä. Se on järjestelmään liittyvä kysymys, kertoisi urheilutoimittaja, urheilija ja järjestelmän kaveri, samassa saunassa Juha Miedon kanssa saunova, jääkiekkoliiton kummoloita edustajiksemme tukeva media -vahtikoira, sylikoiraksi kesytettynä puudelina.
Siniset silmät, punaiset posket..
Antero Mukka kertoo kuinka hajotusvaaleja ei ole luvassa, hallitus ei kaadu eikä pääministeri aio erota. Miten kummassa kansalaisten luottamus aiotaan palauttaa?
Opimmeko enää koskaan luottamaan siihen, että joku ihan vilpittömästi tekisi töitä yhteiseksi hyväksi, hurskastelee toimittaja Mukka. Hänen mukaansa tarvitaan järeämpiä keinoja kuin laki.
Kyllä kansa tietää ja uskoo gonzo-journalismin vilpittömyyteen ja tapaan työskennellä yhteiseksi hyväksi, ”käy ees taa” -puolueen vallankumoukselliseen ohjelmaan ja vasemmistotoimittajan sinisiin silmiin. Ele Alenius esitteli niitä takavuosina kansalle ja Veikko Vennamo pudotti hänen paatoksellisen puheensa maan tasalle tokaisemalla ”Ei siniset silmät kansaa petä”. Ei silloinkaan kun mukana ovat naisen punaiset posket kiihkosta ja aatteen palosta hehkuen.
Maaseudun poikien ja tyttöjen huumoria
Korjauksena Mukka esittää kouluikäisten reissuvihot, joihin muuten vaikeasti muistettavat ”pikkuasiat” politiikan tekijä merkitsisi. Se lääkitsisi kansanedustajien huonoa muistia.
Olen kirjoitellut liki 40 vuotta medioihin, tuhansia kolumneja, artikkeleita ja seurannut toimittajien työskentelyä maalla ja merellä rinnan oman leipätyöni kanssa. SE on ollut välttämätöntä, jotta innovaation diffuusio toteutuisi edes jollain tasolla maaseudullakin.
Parhaiten menestyvät sellaiset pienten maaseutupaikkakuntien toimittajat, jotka ovat samaan aikaan sekä päättäjinä kunnan hallituksessa, vaimo työskentelee sukulaisineen valtion laitoksessa ja yhteisesti nämä kokoontuvat iltaisin tekemään omaa sitoutumatonta gonzo-lehteään ”pelottavana vallankäyttäjänä”.
Sellainen sopii maaseutukylän elämään, eikä siihen kiinnitä huomiota muuten kuin tutkijana pohtien korruption ohella nepotismin (=sukulaisten suosiminen) luonnetta ja yhteisten varojen käyttöä muutaman ”hullunkurisen perheen” sisällä. Joskus puolisot ovat jopa samassa talossa, kunnan tai valtion, jakamassa tosilleen rahoitusta.
Sitä voisi kutsua ”järjestelmän sisään liittyväksi kysymyksesi”, jossa ei edes tarvitse olla epätäydellisiä muistikuvia. Siellä kun eletään koko ajan lain ulko- ja yläpuolella.
Kyllä me Suomessa sellaisen ymmärrämme ja annamme anteeksi myös toimittajillemme. Muistamme toki kuinka ”elämästä selviä et hengissä, olit missä tahansa jengissä..”. Mukaan tulee maalla myös sääli ja myötähäpeä.. kuten hiihtäjäsuuruuksiamme kohtaan.
Sen pimeää luonnetta kuvaa hyvin takavuosien pesäpalloskandaali, johon voi sekaantua satoja ihmisiä kenenkään siitä kantelematta. Me olemme rehellinen kansa, tai ainakin lojaali myös rikosten kohdalla niitä varjellen. Takavuosina annoimme auliisti valomerkkejä varottaen poliisin tutkasta vastaantulijoita.
Narrin ja syntipukin roolit tärkeitä
Internet ja uusmediat tarjosivat journalismille mahdollisuuden elää kuten takavuosina käyttäen valtaa sekä puoluelehdissä että sen ulkopuolisissa instituutiossa. Kun se takavuosina vietiin, uusi mahdollisuus avautui internetin kautta.
Jälleen kerran kaikki vallankäytön muodot on pyritty liittämään Antero Mukan tapaan gonzo-journalistien avustaessa lapselliseen pilkantekoon Jari Tervon tapaisten saman konsernin kirjailijoiden avustaessa. Sitä kutsutaan prostituutioksi ja se on jo paljon rumempaa kuin korruptio tai nepotismi ikään.
Oleellista on kysyä oikeat kysymykset
Pystyykö pääministeri pitämään vallan itsellään ja samalla kansakunnalla, torjumaan internetin kautta leviäviä viruksia, miten Eduskunta ja oppositio selviävät, on heidän asiansa ja kansakunnan huolen ensimmäinen aihe. Presidentti on jo riisuttu aseista, ja se on tapahtunut hallituksen toimesta Eduskunnan myötäillessä tämän vallansiirron. Nyt Eduskuntaa ja hallitusta presidentti ei voi erottaa, hajottaa, muuttua Nootteja kantavaksi Kekkosen ajan vallankäyttäjäksi. Kekkosen aikana mediat olivat hiljaa, myllykirje vaiensi jopa pienen rivitoimittajan älähdyksen.
Koska toimittajat ymmärtävät kysyä, miksi pääministeri Vanhasta tuettiin omien säätiöitten kautta presidentin vaaleissa niin vähän? Paljon vähemmän kuin omat rahoittajat kokoomuksen ja demareiden ehdokasta. Pyrkikö hän tarkoituksella vain tähän nykyiseen virkaansa ja toimiiko hän koko ajan hyvin rationaalisesti, jolloin seuraavia vaaleja ei edes tarvita.
Onko kysytty vääriä kysymyksiä ja kuinka gonzo-toimittaja on niissä kansaa sumuttanut? Puhutaan uusista vaaleista, kun pitäisi kysyä ovatko edes normaaliin aikaan tulevat nyt kovin tarpeelliset järjestettäviksi. Ja onko kaikesta sovittu jo etukäteen ja jos on, milloin ja koskeeko sen myös presidentin vaaleja? Mikä osuus medioilla on tässä ”sumutuksessa” ja liittyykö se ”maan tapaan”, ”järjestelmä sisäiseen kysymykseen”. Tehtiinkö se pian Anneli Jäättenmäen eron jälkeen ja onko ”käy ees taa” -puolueen korpivaellus lähtöisin ex- pääministeri Paavo Lipposen käyttäytymisestä suuren ”salaisuuden” vaalijana ja naisten vihat saaneena johtajana?