Pitäisikö Suomen liittyä Natoon?
Jos kysymys olisi esitetty ennen tapahtumia Ukrainassa, meidän olisi helppo vastata kuten tähänkin asti ja sulkea silmämme reaalimaailman julmuuksilta. Nyt se ei ole enää mahdollista, jolloin ratkaisun tekeminen edellyttää inhorealismia.
Kuka edustaa Suomessa poliitikoistamme nasevaa älyä ja sen ohella inhorealistista tapaa arvioida kylmiä tosiasioitamme?
Epäilemättä valtaosa miehistä tietää vastauksen ja naisista osa yrittää arvailla ja vihaa koko käsitettä. Inhorealismia elävä nainen on todellakin harvinaisempi kuin miehet ja shakin peluu tai historiasta oppiminen on miesten kohdalla ehkä hiven yleisempää kuin mihin olemme oppineet feminismin kohdalla kokemaan. Isämme kun olivat ihan oikeissa sodissakin.
Perussuomalainen puolue on äijäpuolueena tunnettu ja sen kyllä huomaa, kun vertaa puoluetta äänestävien sukupuolta. Kun se on selvästi maskuliiniseen suuntaan kallellaan, muita selittelyjä ei kaivata. Ellei sitten aleta vääntää sellaista mallia, jossa äijällä ei tarkoiteta maskuliinista miestä.
Perussuomalaisen puolueen puheenjohtajista Timo Soini korosti maskuliinisuuttaan ja niin tekee moni muukin puolueen kellokas.
Sen sijaan kaikki kellokkaat eivät ole aina samalla tavalla inhorealisteja ja tässä merkityksessä kyvykkäitä voittamaan myös shakkipelin säännöt ymmärtäenkin.
Venäläiset rakastavat shakkia ja olettavat muidenkin rakastavan. Eivät kaikki rakasta heidän kirjailijoitaan ja harva on niitä lukenut, saati ymmärtää mitä on lukea ennen toisen maailmansodan edeltävää salaista sopimusta Hitlerin ja Stalinin välillä. Tosin mehän tunnemme sen ikään kuin ministereitten sopimana etupiirijakona.
Suomi oli mukana sodassa ja muut olivat pohtineet asemamme ennen sen alkua. Ajatus, jossa olemme ajopuu, on kaukana sellaisesta mallista, jossa itsenäinen kansakunta ja sen päättäjät ymmärtävät toimia myös siinä tehtävässä, johon heidät on valittukin.
Näin myös tehtiin ja syntyi Suomen sota eli talvisodaksi kutsuttu ja myöhemmin toinen maailmansota, meillä peitellen jatkosodan nimellä. Meille kävi kuten tiedämme ja lopussa oli vielä Lapin sotakin. Olimme pärjänneet paremmin kuin hyvin ja tehneet myös järkeviä ratkaisuja, inhorealistisia. Helsinkiä ei miehitetty ja olemme nyt yksi maailman vauraimmista kansakunnista, maailman onnellisimmaksi kuvattu. Ei sellainen synny sattumalta.
Jussi Halla-aho on siis inhorealisti, joka asettaa meille kysymykset, joihin tulisi vastata nyt kun tunnemme oman historiamme ja millainen uhka meitä mittailee idässä. Rajaa on Venäjän suuntaan enemmän kuin muulla Euroopalla yhteensä ja mukana on myös merirajaakin.
Myös Iltalehden toimittajan mukaan Jussi Halla-ahon pohdinta ja perustelu Natosta on hyvä, siihen kannattaa tutustua.
Se lähtee siitä, että Venäjä on potentiaalinen sotilaallinen uhka Suomelle. Halla-aho pitää todennäköisenä, että Venäjällä on myös ”omat geostrategiset aikeensa ja suunnitelmansa, jotka eivät riipu siitä, mitä me teemme tai olemme tekemättä”.
Epäilemättä Venäjällä on katsottu karttaan ja Suomen raja tunnetaan. On kartoitettu tarkkaan ja välineillä, jotka meiltä puuttuvat. Kartografina ja maantieteilijänä tiedän mistä kirjoitan. Venäjän, maailman suurimman maan pinta-alaltaan, suunnitelmat rajoillaan eivät riipu meidän suunnitelmista ensinkään. Nato on kokonaan eri asia. Sen kanssa on tultava toimeen. Venäjän on tultava muun maailman ja siis Naton kanssa toimeen etenkin juuri tuon suuren pinta-alansa vuoksi.
Halla-ahon mukaan Venäjä myös hermostuu varmasti, jos Suomi hakee Nato-jäsenyyttä. ”Oleellinen kysymys on, kokeeko Venäjä Naton uhkaksi omalle turvallisuudelleen vai esteeksi omien suunnitelmiensa toteuttamiselle. Uskon, että jälkimmäinen on oikea vastaus”, Halla-aho pohtii. Näin se tietysti onkin. Nato on uhka Venäjälle mutta vielä hankalampaa on sen jäsenten kohdalla toimiminen kuten Ukrainassa, joka ei ole Naton jäsen.
Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan mukaan Nato-jäsenyys muodostaa mitä ilmeisimmin niin vahvan pelotteen, että sitä Venäjä ei lähde kokeilemaan. ”Baltia himottaa ja ärsyttää Venäjää vähintään yhtä paljon kuin Ukraina, mutta siellä ei ole ollut toimintaa”, hän toteaa. Vielä hankalampaa on, jos Itämeren perukka ja Pietarin rannikko on Naton kanssa sovittavia yhteisiä merialueitamme. Suomen kanssa ei ole syytä sopia yhtään mistään.
Halla-aho kysyy, voiko Venäjän uhalta suojautua muutoin kuin liittymällä Natoon. Ja vastaa: ”Kyllä voi – armenialaisella tai valkovenäläisellä järjestelyllä. Tunnustamalla Venäjän hegemonian ja mukautumalla siihen. Antamalla Venäjälle ilman sotaa sen, mitä Venäjä nyt hakee sodalla Ukrainassa”.
– Kysymys kuuluu, haluammeko elää sellaista elämää, Halla-aho kirjoittaa. Kun vastaus on ettemme halua sellaista elämää, emme halunneet myöskään 1940-luvulla, silloin asia on harvinaisen selvä seuraten Ukrainan sotaa.