Amerikkalainen vähittäiskaupan jättiläinen Walmartin on suomalaisillekin tuttu. Sen myynti vuosittain on sama kuin Suomen valtion kansantalouden tuotannon arvo, noin 436 miljardia euroa. Olettaen että Suomi olisi yritys, maailman onnellisin Suomi Oy työnantajana, meillä on kuitenkin melkoisen paljon petrattavaa. Verrattaanpa hieman, missä etenkin olisi Suomen nykyisen hallituksen aika ottaa ja pysähtyä, pohtia miten vanhat perinnepuolueemme ovat hoitaneet leiviskänsä ja menettäneet valtaosan kansan luottamuksesta.
Walmartinilla on duunareita 2,2 miljoonaa ja Suomen valtiolla 2,6 miljoonaa. Suomi yrityksenä olisi lähellä länsimaiden suurimpia yrityksiä, selviää tilastokeskuksen Tieto & Trendi lehdestä (HS14.9).
Sen sijaan, jos olisi vertailtava, miten tämä Suomi Oy menestyy tutkimus- ja tuotekehityspanostuksessa maailman johtaville alan yrityksille, emme pääse yliopistoinemme ja tutkimuslaitoksinemme, yrityksille suorittaminemme t&k -investoinemme lähellekään maailman tämän alan johtavia yrityksiä, kuten Amazon, Google, Intel, Microsoft, Apple tai Facebook.
Näistä vaikkapa Google ja Amazon käyttävä tutkimukseen ja tuotekehittelyyn yli viisi kertaa enemmän kuin Suomi Oy. Tämä on se yksinkertainen syy, miksi käytän, olen käyttänyt jo vuosikymmeniä, aikaani maailman johtavien tutkimus- ja tuotekehittelijöiden duunarina ja yhteistyökumppanina, kuin tuhlaten aikaa vielä eläkeiässäkin olemattoman Suomi Oy:n tai paikallisin Forssa Oy:n tutkimus- ja tuotekehittelyyn turvautuen näiden tutkimuspanostuksiin. Nehän ovat marginaalisia ja usein pelkän loton ja veikkauksen varassa elävää viihdettä. Kuka sellaista arvostaa meillä, saati maailmalla liikkuen? Tässä Suomi Oy on kehitysmaa.
Puhumattakaan pankeistamme tai muista rahoituslaitoksistamme, korkeakouluistamme ja niiden toimintalogiikasta. Nehän ovat tutkimuksen ja tieteen näkökulmasta vain pakollisia pahoja. Tukea ei tule senttiäkään, ei ole tullut koskaan. Tutkimus, tiede ja tuotekehitys on ikään kuin ylimääräisten rahojen lahjoittamista lottoon ja hyväntekeväisyyteen urheilun ja kulttuurin rinnalla.
Tämä sama henki näkyykin urheilussa ja kulttuurissamme sekä sen menestyksessä tai oikeammin sen puutteessa. Yksi Teemu Pukki jalkapallossa saa kuukauden pelaajana Britanniassa kirkuvat otsikot medioissamme. MM-kisoihin Dohaan on tuloksen perusteella kutsuttu joukon jatkoksi neljä naista. Ei yhtään miestä. Yksi finaalipaikka olisi kova saavutus joukkueeltamme, 21 urheilijaa. Tieteen ja tutkimuksen, tuotekehittely kohdalla olemme sielläkin kehitysmaa.
Itse operoin suurten tutkimusta ja tiedettä tukevien sekä tuotekehityksen ymmärtävien globaali rahoittajien kumppanina. Samalla saan käyttööni näiden jättiläisten tuottamat edut ja etenkin Suomi Oy:lle ylivertaiset tuotekehittelyn tuotteet, etenkin teknoälyn kehittelyssä ohi narsistisen ja emotionaalisen, monissa inhimillisissä harhoissa ryvettyneen poliittisen koneistomme ja median sekä demokratian syvän ja pysyväksi jääneen kriisimme alan olemattomana kehittäjänä.
Niinpä ei ole edes odotettavissa, että nämä paikalliset tai kansalliset yrityksemme tai yksityiset pienet yrittäjät ovat jatkossakaan likimainkaan sillä tutkimuksen ja tuotekehittelyn tasolla korkeakouluineen, kuin maailman suurimmat alan jätit.
Tee sinä samoin, jos olet tekemisissä tieteen ja tutkimuksen sekä tuotekehittelyn kanssa. Se kun on hirvittävän kallista ja vaatii myös sinulta omaa panosta, aikaasi ja osaamistasi, ollaksesi osa tuota tuotekehittelyn globaalia kärkeä digiajan maailmassa, mutta myös Suomessa asuen.
Toinen vaihtoehto on luovuttaa, tyytyä vähempään tai valehdella itselleen, heittäytyä kognitiivisten harhojen ja viihteen vietäväksi vielä vuonna 2019. Minut koulutti aikanaan tapani seurata oman aikani suuren ikäluokan tohelointia ja ottaa opiksi heidän suurista virheistään, ohittaa heidät.
Tulevan taantuman torjunta vaatii etenkin sinulta asennemuutosta. Kauppasotiin ja brittien eroon sekä Euroopan keskuspankin (EKP) ratkaisuihin et voi vaikuttaa mitenkään. Et myöskään omilla tempuillasi globaaliin ilmastomuutokseen saati fossiilisten polttoaineiden käyttöön tai hinnanmuodostukseen.
Sinua voidaan kyllä harhauttaa ja saada lapset ahdistumaan pelon maantieteellä ja maailmojen sodilla, mutta vihreään infrastruktuuriin voi vaikuttaa vain Euroopan investointipankki (EIP), et sinä kulutuksesi kanssa, saati alkaen pohtia, mitä ruokaa suuhusi laitat ja pian kymmenen miljardin ihmisen joukossa liikut olemattoman elinympäristösi sisällä vanhentuen.
Ahdistuminen tässä lyhyen elämänkaaren mittaisessa yksilön elintasoa ja elämänkaarta mittaavassa ilmiössä on pahinta, mitä voit tehdä itsellesi ja lapsillesi.
Heidän toimijaan ohjaavat geenit ja ne sinä ehdit jo heille lahjoittaa. Suomi Oy hoitakoon jatkossa yhdessä paikallisen hallintosi kanssa lapsesi koulutuksen, tutkimuksen ja tieteellisesti ohjatun elämänkaaren ja siihen panostetut yhteiset varamme.
Sama pätee sinun ikääntymiseen, terveyteen ja sosiaaliseen sekä kulttuuriseen hyvään ja laadukkaaseen vanhenemiseen.
Sen sijaan yksilön kuorman lisääminen harhailevien viihdemedioittemme toimesta on aikamme leviävä syöpä ja aiheuttaa turhia kuluja terveydenhuollolta masennuksen ja ahdistuksen hoidossa kemiallisin välinein lääkkeillä, päihteillä ja huumeilla meitä ruokkien.
Jos joka kolmas nuori suomalainen on harkinnut itsemurhaa, sen pitäisi olla herättäjänä maailman onnellisimman kansan korville riittävän korkea luku.