Pahinta mihin voit joutua muutama päivä ennen vaaleja on altavastaajana puolustautua. Mitään ei saisi kuitenkaan tunnustaa eikä myöntää. Kaikki jää äänestäjän arvioitavaksi. Epävarman äänestäjän kohdalla se merkitsee tuttua pohdintaa kuinka savua ei synny ilman tulta. Kuinka mustaa savua ja millainen tuli, se jää nyt oman moraalin ja elämänkokemuksen kautta suodatettavaksi. Samalla Hillary Clintonin oma kampanja ja sen kärki katkeaa. Republikaanien ja Trumpin tärkein vaaliase otettiin käyttöön oikea-aikaisesti. Demokraattinen media, NBC News, joutuu selittelemään ja se ei vaikuta hyvältä. Näin jokainen tekee. Myös Richard Nixon aikanaan. Se on merkki joutumisesta löysään hirteen uusia paljastuksia peläten.
Yhdysvalloissa rikkaat näyttivät tukevan vasemmistolaista vaihtoehtoa ja köyhät Trumpia. Yli 250 000 dollaria tienaavista yli puolet kertoi äänestävänsä Clintonia ja vain vajaa neljännes Trumpia. Monet pitävät muutosta jopa pysyvänä. Demokraateista on tulossa koulutettujen ja menestyjien puolue. Clinton nimitteli Trumpin tukijoita ”deplorables” käsitteellä eli ”sääliöt”. Politiikan Halloween alkoi tästä karusellista, jossa lattia muuttui katoksi ja katto lattiamatoksi. Vasen ja oikea olivat hävinneet kuten savolaisen Sven Dufvan tajunnasta ennen Koljonvirran taistelua Iisalmessa.
Yhdysvaltain medioissa koko presidenttikisan kulminaatio ja käänne syntyi perjantaina Halloween viikolla. Suomalaisten asiantuntijoiden (yle) tulkinta viikko takaperin oli, ettei sellaista voisi tulla, tai se edellyttäisi Kanadan hyökkäystä Yhdysvaltoihin. Lisää näitä Brexit -asiantuntijoita kehään päämediaamme ja alamme olla lähellä Urho Kekkosen aikoja. Jokainen uutinen on varmistettava maailmalta. Media-ajan politiikan karusellia panee jopa Saska Saarikosken pään sekaisin (HS 27.10).
Vasemmistolaiset ovat pitäneet itseään yhteiskuntakriittisinä tabujen rikkojina ja nyt sellaisia vaikuttavat olevan populistit, jotka rienaavat Hannu Salaman tapaan 1960-luvun vallanpitäjiä. Perussuomalaiset haukkuvat Suomessa ja Yhdysvalloissa eliittiä ja establismenttiä kuten vasemmistolaiset aikanaan, kirjoittaa Saarikoski ja on oikeassa. Osansa saa myös rahanvalta ja sitä tukeva porvarillinen ja elitistinen punavihreä media Saarikoskea tai perussuomalaisia lainaten. Saskan kirjoittamana tämä kaikki panee isänsä, Pentti Saarikosken, pojan pään sekaisin. Perussuomalaiset ja populistit haastoivat valtaa pitävät medioineen kuten vasemmisto 1960-luvulla. Vanhasta vasemmistosta oli tullut vain vallan kasvun ja varallisuuden myötä uusi vallan vahtikoira ja establisment.
Suomen ja Yhdysvaltain vertailu on joskus vaikeaa. Meitä on pidetty usein Yhdysvaltain itäisimpänä osavaltiona. Yhdysvallat on kymmenien osavaltioiden liittovaltio. Jokainen valtio tahtoo olla Suomea suurempia ja useimmat monikulttuurisia. Ilmastokin vaihtelee Kalifornian tai Floridan subtropiikista Alaskan talveen ja kaamokseen. Puolueita monikulttuurisessa maassa on kaksi. Presidenttiehdokkaat haukkuvat toisiaan ulkonäköä myöten ja vaativat vankilaan, oikeutetusti vielä. Nyt siihen näyttää olevan syytäkin.
Suomea pidetään yhtenäiskulttuurisena maana ja Yhdysvaltain itäisimpänä osavaltiona, jolla naapurina on Venäjä. Koko Suomi on käytännössä samaa ilmasto- ja kasvillisuusvyöhykettä, havumetsäistä taigaa. Eroja toki löytyy kun ottaa lupin ja alkaa etsiä. Ne eivät ole kuitenkaan Alaskan ja Floridan kaltaisia ensikään maata hallita ja rakentaa.
Naapurimme Venäjä muistuttaa monessa Yhdysvaltoja. Heille riitti välillä yksinkin puolue. Sekin kun on monikulttuurinen ja silloin yksi riittää. Suomessa on puolueita joka lähtöön ja saman puolueen sisälläkin omia kuppikuntiaan. Se kuvaa yhtenäiskulttuurista kansakuntaa parhaiten. On monenväristä vihreää, punaista, demaria ja sinivalkoista, mustaa ja inhokkia sekä establismentin haastavaa populistia. Kun kirjailijan kirjoja lukee vain akateemisten naisten joukko, heistä tulee uusi establisment kirjailija Tervollekin. Se on ainut tapa saada kirjansa myydyksi ja näytellä samaan aikaan viihdetaiteilijaa medioissamme. Näin vastustaja on inhokki populisti. Takavuosien vasemmisto.
Näin oma yhtenäiskulttuurimme tunnetaan moninaisuudestaan ja monikulttuurisuus yhdestä tai kahdesta puolueestaan. Kiinan 1200 miljoonaa ihmistä mahtuvat hekin yhteen puolueeseen. Kun vaalit taas lähestyvät olisi aika perustaa uusia puolueita, inhokkeja joita haukkua. Omia joita kiitellä yhtenäiskulttuurissamme. Lapsen mieli on aina lapsen mieli ja sellaiset ihmiset sopivat moneen puolueeseen pulisemaan.
Siinä politiikan karuselli ei ole enää arvojen ja normien, vasemman tai oikean etsintää ensinkään. Puoluetta vaihdetaan eivätkä ne toki voikaan enää edustaa menneen maailman arvojaan saati ammatteja, kulttuurisia ja taloudellisia tarpeitamme sukupolvesta toiseen. Sama pätee mediaamme ja sen tapaa hankkia toimeentulonsa, paikkansa yhteiskuntamme palvelijana. Sanan vapaus ei voi olla koko ajan valehtelemista tai salaamista, väärän tiedon jakoa. Sellainen ei voi olla mitenkään erityissuojelua vaativa pyhä asia vielä loukkaavana ja pilkkaavana vihapuheena. Vai voiko sittenkin olla?
Suomen Kuvalehti (SK 43) kirjoittaa kovin kriittisesti suomalaisesta mediasta ja sen tuomioistuimesta, toimittaja Pekka Hyvärisen erosta käsiteltäessä suomalaista pääministeri Matti Vanhasen kaatamiseen tarkoitettua ”tuppilautavallankumousta”. Kirjoitin siitä tuolloin reaaliaikaisesti viestittäen myös Vanhaselle. Se vallankumous meni metsään mutta niin erosi myös Hyvärinen toimittajiemme toverituomioistuimen johdosta ovet paukkuen.
Toimittaja Pekka Hyvärinen, entinen Suomen Kuvalehden päätoimittaja, oli rehellisen oloinen mies jo kouluaikanamme lukiossa Iisalmessa. Mitä nyt luokanvalvojamme Immo Kuutsan haastoi sopimattomasti. Presidentti Mauno Koivisto antoi haastattelunsa vain hänelle. Ihan järkevä havainto häneltäkin. Pekan ensimmäinen kirja, ”Minä ja Lootin vaimo”, oli palkittu hengentuote sekin. Otsikko kuvaa kirjan sisällön noin 18 -vuotiaan kirjoittamana. Trump voi olla pelottava, mutta ajatus, että presidenttiehdokkaan mielipiteitä alettaisiin sensuroida, on vielä pelottavampi, kirjoittaa Saska Saarikoski ja on oikeassa. Sitä ei vain pidä suojella silloin kun media käyttää valtaa ja valehtelee näin tehdessään.
Kun tasan neljä vuotta takaperin heräsimme kuntavaalien jälkeiseen jytkyyn, mediamme vaikenivat tai puhuivat kovin rumia ehdokkaista, jotka muistuttivat Yhdysvaltain Clintonin pilkkaamia sääliöitä (deplorables). Populismin aallon oivaltamiseen, sen sisällän ymmärtämiseen, meni kuitenkin vielä aikaa. Vasta Yhdysvaltain ja Kanadan populismi herätti tutkijatkin oivaltamaan, mistä myös Suomessa oli kysymys. Saska Saarikoski oivalsi sen matkustamalla vaimonsa kanssa Yhdysvaltoihin seuraamaan vaaleja ja kirjoittaen kirjan miehestä, joka on kuin Amerikka itse.