Harmageddonilla tarkoitetaan ilmestyskirjan taistelua, jossa Jumalan viholliset kerääntyvät Pedon viimeiseen suureen taisteluun Jumalaa vastaan. Käsite voi olla yhtä hyvin fyysinen paikka, monelle Israelissa sijaitseva muinainen linnoituskaupunki Megiddo vuoren (= heprealainen Har) juurella. Joissakin käännöksissä käytetään käsitettä Armageddon ja samalla se voi kuvata vaikkapa valtaa ja sen tavoittelua, valta-aluetta, dramaattista tilannetta tai tilaisuutta ja myös lopullista muutosta. Libyan diktaattori Muhmmar Gaddafille tämä päivä 20.10 merkitsi viimeistä Harmageddonia, kirjaimellisesti.
Vanhatestamentillinen Harmageddon
Vanhatestamentillisessa merkityksessä Harmageddonin taistelu on konkreettinen tapahtuma ja paikkakin löytyy Israelin Afulan pienestä kunnasta tai kaupungista, jonne pääsee vaikkapa paikallista valtatietä numero 66. Tiestä puuttuu nyt paholaisen merkin kolmas kuutonen, joka on mahdollista saada vaikkapa 11.9 päivämäärälle osuneesta terrori-iskusta Yhdysvalloissa. Kun luku käännetään toisinpäin (911), kuten päivämärät nykyisin usein esitetään kuukausi ennen päiviä, ja vähennetään siitä tuon päivän järjestysnumero vuoden alusta (=vuoden 245. päivä) päädyttään tuohon pahamaineiseen lukuun 666.
Nuoremmat meistä, vähemmän Vanhatestamenttia lukeneet, muistavat Armageddonin ehkä sittenkin parhaiten Bruce Willisin tähdittämästä elokuvasta, jossa Teksasin kokoinen asteroidi on törmäyskurssilla maan kanssa. Maata pelastamaan hälytetään öljynporaaja Harry Stamper (Bruce Willis) ja tämän tuleva, tutulla tavalla kovia kokeva vävyehdokas. Aikaa Harrylle ja hänen tiimilleen jää 12 koulutuspäivän jälkeen räjäyttää Tellusta uhkaava asteroidi Freedom ja Independence sukkuloineen kuusi päivää. Sekin on sopiva lisä valtatie numero 66 puuttuvaksi paholaisen numeroksi.
Mediayhteiskunnan Hollywood-kertomus
Matkalla kohdataan luonnollisesti venäläinen luhistuva avaruusasema ja sen värikäs kosmonautti Lev, saadaan kolhuja niin avaruusasemalla kuin kuuta kierrettäessä, syöksytään kauas suunnitelluista laskeutumispaikoista helvetin tulirotkoon asteroidin pinnalle, jolloin hengissä on enää kolme päähenkilöä. Hyvä ja paha alkavat erottua, pelko ja uhka, sen laajuus kourivat pienen ihmisen sisintä. Kaikki on hiuskarvan varassa ja ihmisen sankaruus koetuksella, romanssi syntymässä ruumiiden rinnalla.
Armageddoniin kuluu menetetty toivo, epäonniset yritykset, ohjausrakettien menetykset, avaruusmönkijän ja kaiken toivon kadotus sekä lopulta päätös laukaista maasta ydinkärki viimeisenä keinona pelastaa ihmiskunta varmalta tuholta. Tämän astronautit onnistuvat estämään vain kolme sekuntia ennen sen laukaisemista. Sankari ei saa epäonnistua ja joku kuuluisi myös uhrata, olla messiaaninen olematta välttämättä presidentti. Mieluummin nuhruinen ja kaikkensa antava, vereslihalle hakattu ja piinattu, kaikin keinoin kiusattu ihminen, olematta välttämättä Jumalan poika.
Hyvissä, pahoissa ja rumissa ei ole oikein enää dualistista maailmankuvaa ja postmoderni maailma suhteellistaa kaiken, ei ole enää vanhan yhteisön normien ja moraalin rakentamiselle sopivia jännitteitä ja ne median on tehtävä nyt itse. Näin mediayhteiskunnan kertomus syntyy kielellisenä ja symbolisena etukäteen sekä sen toteutus vasta myöhemmin pragmaattisena tekona.
Usein nämä symbolit ovat ensimmäisenä näkyvillä tai kuultavissa seuraten kuvataiteita tai musiikkia, Kreikassa helposti myös tanssia. Monen kulttuurin yhteinen nimittäjä löytyy juuri näiden kautta, harvemmin etsien yhteistä hallintoa ja taloudellista perustaa pilaten samalla pienkulttuurien aluskasvillisuus, diversiteetti ja moninaisuus. Harmageddonin taistelu on aina yhtä ankara tästä oikeudesta olla luova ja innovatiivinen ihminen.
Uhrin paikka auki
Jonkun on kuitenkin uhrauduttava, Paavojen lähdettävä presidentin vaaleihin, jäätävä asteroidille laukaisemaan pommi manuaalisesti, kun kauko-ohjaimet ja -laukaisijat eivät toimi. Dramaattisessa arvanvedossa nuori vävykokelas häviää. Jotta kaikki sujuisi draaman kreikkalaisilla rakenteilla, homeerisella tavalla oikein, Bruce Willis leikkaa vävynsä happiletkun poikki ja työntää tämän asteroidilta poistuvaan sukkulaan ja antaa siunauksensa nuoren parin onnelle.
Hapettomaksi jätetystä vävystä ei voi tulla sankaria. Se aika koettaa ehkä hänelle myöhemmin. Jonkun täytyy ensin siittää lapset ja kasvattaa seuraava sukupolvi, ei välttämättä aina niin herooista ja veristä kuin aiemmin. Kilpailua ja kasvua voisi jo vähän hillitä, ahneutta ja turhamaisuutta vähentääkin. Harmageddon kun oli palkinto kuolemansynneistämme, ei toki niiden vähättelystä, lainojen takauksista ja liittovaltiosopimuksesta.
Sukkula ei valitettavasti käynnisty ja apuun ryntää jakoavaimineen venäläinen kosmonautti, joka raivopäisesti hakkaa sen moottoria kertoen kuinka menetelmä on venäläinen ja toimii myös uuden teknologian Armageddonin uhatessa kapitalismin kriisissä. Slaavilaisen taiteilijan osuus on Hollywood -tuotannossa aina tämä sama. Sitä voisi pitää jo surrealistisena, tai nostaa syyte katsojan älykkyyden loukkaamisesta ja vielä jatkettuna pilantekona, väärälle vuosikymmenelle tuotuna draaman kaaren naivistisena kohtauksena.
Onnellinen Armageddon
Elokuva päättyy häihin ja juhlapuheisiin, Armageddonin musiikki alkoi soida saman nimisenä albumina ja sen soundtrack “I Don’t Wanna Miss A Thing” nousi heti hittilistojen kärkeen elokuvan ilmestyttyä ja meille selvittyä, mistä tässä kaikessa voisi olla kysymys ennen kreikkalaisen draaman käynnistämistä Euro -alueellamme.
Yhdysvalloilla on tapana antaa tästä vinkki aina etukäteen, kuten vaikkapa terrori-iskusta torneja vastaan tai tsunamista tekemässä tuhojaan kriisiytyvässä uuden teknologian haavoittuvassa ihmeessä ja turhamaisessa kulttuurissa, ylimielisessä.
Kulttuuri ja sen “ihmeet” kulkevat tekoineen aina ennen talouden ja terrorin tekoja. Luonnonkansojen etniset ryhmät tekevät symbolitekonsa hekin etukäteen ja tanssien sekä rummuttaen korkeakulttuurien tapaan. Itse sota alkaa vasta tämä jälkeen. Näiden tapojen taustalla olevat sosiaaliset järjestelmät ovat usein piilossa niin primitiivisissä yhteisöissä kuin läntisessä kulttuurissamme, mutta niillä on toki yhteinen kieli, jota ymmärrämme piilotajuisesti, geneettisen koodistomme kautta.
Harmageddonin ajankohdaksi Sir Isaac Newton laski vuoden 2060, joka poikkeaa vain 48 vuotta Mayakansan laskemasta vastaavasta hetkestä. Virheen ymmärtää, kun tuntee Harmageddoniksi nimetyn Afulan kaupungin, lempinimeltään “pääkaupunki laaksossa“, historian sekä Newtonin oman henkilöhistorian.
Afulan onneton kohtalo
Jisreelin laaksossa sijaitsevalla Afulan kaupungilla on vuosisatainen historia, mutta sen moderni syntymä tapahtui 1920-luvun alussa amerikkalaisen Siionin yhteisön pienenä kyläpahana ja tunnettiin myöhemmin legendaarisesta kapearaiteisesta “Valley Railway” -hankkeesta. Sen ympärillä liikkui valtavia visioita ja talouskriisejä, maine maailman hitaimpana rautatieyhteytenä, mutta myös ennätyksellisiä nopeuksia saavuttaen, toisten legendojen mukaan.
Moni tuntee tällaisen “helvetin tulirotkoksi” kutsutun kaupungin ja sen värikkään historian suurine visioineen ja nopeine teineen, kapearaiteisine yhteyksineen myös Hämeestä. Afulan kohtalo on heille tuttu sosiaalisesta pääomasta, mutta myös verisestä historiasta, sisällissodasta ja uusista suurista visoista, teistä ja lentokentistä.
Kymmenet, ellei sadat narratiiviset kertomukset ja vitsit alkoivat elää ja niitä lisäsi brittimandaatin sulut ja monet sodat, Haifan satamaan liitetyt tapahtumat Karmelin vuoren juurella sekä luonnollisesti Nasaretin kaupungin läheisyys ja nykyisin länsirannan levottomuus sekä arabiterrorismi.
Vuonna 1994 autopommi surmasi kaupungissa viis ihmistä, vuonna 2002 itsemurhaisku tapahtui linja-autossa ja vuotta myöhemmin linja-autoasemalla, jolloin lähes sata ihmistä loukkaantui ja kolme sai surmansa, vuonna 2006 Hizbollahin raketit tekivät tuhojaan useaan otteeseen samassa pienessä alle 40 000 asukkaan kaupungissa.
Talouden Harmageddon
Helsingin Sanomat (20.10) kirjoittaa pääkirjoituksessaan, kuinka kuluva viikko on euron kannalta keskeinen, ja että EU:n huippukokous viikonvaihteessa ei saa epäonnistua. Jos toisin käy, euroaluetta uhkaa tuho ja Eurooppaa viime vuosikymmenten pahin talousmyrsky, jolta Suomikaan ei ole suojassa. Lehti lainaa Suomessa vieraillutta New Yorkin yliopiston synkkien aikojen ennusteiden isäksi kutsuttua professori Nouriel Roubinia, jonka mukaan “uhkana on talouden Harmageddon”.
Kirjoitin runsas vuosi sitten keväällä Kreikasta ja välimereisen alueen taloudesta sekä kerroin samalla, miten alue eroaa jo kielensä rakenteen puolesta skandinaavisesta ja etenkin suomalaisesta sosiaalisesta ja taloudellisesta käsitejärjestelmästämme. Monet symboliteot muuttuvat siellä jo todellisuudeksi savolaiseen tapaan, eikä tulosta ole odotettavissa samalla tavalla kuin yhdysvaltalainen Armageddon antaisi ymmärtää Hollywood -ohjattuna elokuvana. Kreikka kouristelee samoin kuin ennen Rooman valtion syntyä. Työ on siellä nyt aloitusta vaille valmis. Onko meillä sitä edes ymmärretty on oma asiamme?
Runsaan vuoden aikana ei ole tapahtunut mitään sellaista, joka antaisi odottaa dramaattista muutosta hoitaa kestävämpää tapaa kreikkalaiseen arkielämään, eurooppalaisten pankkien pääomittamiseen tai rahoitusvälineittemme vahvistamiseen. Suomessa käytiin jytkyvaalit mutta voittaja on edelleen oppositiossa.
Oma Armageddon uhkana
Sen sijaan toivottavaa olisi, että suomalainen päättäjä kykenisi arvioimaan omalla kohdallaan, onko takausvastuumme ERVV -sopimukseen ja sen varainhankintaan 14 miljardia euroa vaiko ehkä lähes 30 miljardia euroa korkoineen.
Edellinen kun on jo yksistään enemmän kuin kuuden pienimmän miniteriömme budjetin loppusumma ja jälkimmäinen ylittää puolet koko velkaisesta ja pahasti alijäämäisestä budjetistamme. Välimereinen maailma pelaa eri säännöin ja erilaisin numeroin kuin Itämeren valtiot, saati kun omat vahvuudet ovat nyt oikeasti Jäämerellä.
Miten ilmansuunta voi olla näin väärä, kun kyseessä alkaa olla liki 30 miljardin investoinnit ERVV varainhankintaan pieneltä kansakunnalta?
Summat ovat nyt niin suuria, että niiden käsittely alkaa olla päättäjiemme ymmärryksen ulkopuolella, ja istumme nyt pöydässä, jossa kasinotalouden panokset ovat kokonaan toista luokkaa kuin 1990-luvun alussa, jolloin omat pankkimme pimenivät ja jouduimme vararikkoon.
G0 -kokous
Kun mukana on 50 miljoonan asukkaan megatalouksia ja valtioita, peli muuttuu pöydässä niin suurilla panoksilla hoidettavaksi, ettei pienen maan varallisuus enää riitä, ja olemme todella vaarassa ajautua ulos omasta itsenäisestä päätöksenteostamme, jossa aika on käynyt oikeasti vähiin ja draaman kulku muistuttaa jo liian läheltä Armageddonin juuri meihin kohdistuvaa uhkaa.
Professori Roubinin mukaan Pariisissa viime viikolla kokoontunut G20 -maiden valtiovarainministereiden kokous oli pikemminkin G0 -kokous. Siltä puuttui johtajuus ja Kreikan ohjaaminen hallittuun velkasaneeraukseen olisi tullut hoitaa jo aikapäiviä. Omaa vaatimatonta blogiani lukien keväällä 2010. Ymmärtäen samalla, mistä nyt on oikeasti kysymys, sekä panostaen oikeisiin kohteisiin ja varoen kasinotalouden kriisissä nyt käytettävien panosten suuruutta suomalaisen mittapuun mukaan ja omaa itsenäisyyttämme pohtien tulevassa liittovaltiossa.