Otsikko on 1970-luvun maailmasta ja tapahtumista, jolloin oli luettava kaikki mahdollinen koskien sosiologiaa ja Erik Allardin tuotantoa. Hyvinvoinnin ulottuvuuksia kartoittanut kirja tiivistyi kolmeen otsikon käsitteeseen. Ne liittyvät elintasoon, sosiaaliseen elämään ja itsensä toteuttamiseen.
Allardin nelikenttien maailmassa ihminen tarvitsi kaikkia näitä kolmea. Oman aikamme onnen tarjoajat tai onkijat eivät ole oikein niistä perillä. Toimittaja Timo Paukku osuu tässä oikeaan asiaan kuvatessaan kolmnissaan Helsingin Sanomissa (23.11. 2020) Allardin osuutta oman aikansa sosiologien kouluttajana.
Tuon ajan, 1960- ja 1970-luvun, suomalainen sosiologia oli Erik Allardtin ja Yrjö Littusen sosiologiaa lukevien maailmaa. Se tarkoitti niin uskontojamme, rikollisuutta, politiikkaa, joukkoviestintää ja siis oman aikamme mediayhteiskunnan hybridiä, kybermaailmaa, sähköistä digiaikaa, mutta väärässä ajassa esitellen 1960-luvun teknologialla ja tutkimusementelminkin.
Helsingin Sanomat ja 1960-luvun lapset palauttavat meidät aina takaisin aikaan, joka oli kultaista nuoruuttamme tai lapsuutta. Se oli muutakin kuin vain luonnontieteitä, biotieteitä, juridiikkaa ja menneen maailman hippiliikeiden hurmosta, musiikkia tuotuna rajojemme takaa ja ymmärtämättä, missä olivat sen juuret ja miksi juuri siellä. Sama päti poliittisiin liikeisiimme ja niiden syntyyn. Hollywood maailma muuttui sekin.
Timo Paukku tiedetoimittajana oivaltaa, kuinka tuo tiede istui hyvin juuri jokaiseen tuon ajan skandinaviseen kulttuuriimme. Elimme silloin nopeaa muutosvaihetta ja tämä muutos edellytti oikeaa jäsentelijää myös yhteiskuntatieteissämme, valtio-opissa ja sen jäsentämisessä. Sosiologia oli vielä tuolloin modernin uuden yhteiskunnan länsimainen selittäjä ja Allardt sen suomenruotsalainen lähettiläs liberaalina myös erilaisuuden ja vähemmistöjen tulkkina sekä ymmärtäjänä.
Uusi yhteiskunnan rakenne ja sosiaalinen paine saivat hänessä kuvaajan ja sen saattoi lukea jo kirjan kansitekstissä, nimessä. Nelikentistä tuli tuolloin kaiken selityksen ja ymmärryksen avaaja aina vitseiksi saakka niitä viljellen Turussa tai Tampereella, Helsingissä vieraillen tutkijana tai opettajana. Oulussa, sen yliopistossa ja teknopoliksessa oli toisin.
Oulun yliopistossa elämä kulki vallan, teknologian, ja alttarin välillä. Eino Murtorinne täyttää nyt 90-vuotta ja esitellään samassa lehdessä (HS 23.11. 2020) Ylä-Savossa, Kiuruvedellä syntyneenä suomalaisena tiedeakatemian jäsenenä, pappina. Hän on saanut niin Pyhän Henrikin ristin kuin myös Luterilaisen kulttuurin säätiön tunnustuspalkinnot kirkkohistorian professorinamme. Hän selvisi hybridistä eläkkeelle ja on siten viettänyt viisaan elämän ilman sen kummempia sotia, perinteisten kahakoitten ohella, käyden.
Hän kertoo lehdelle olevansa pikemminkin pohdiskelija kuin julistaja. Siis körttikansan edustajana lapsuutensa Pohjois-Savossa viettäneenä, mutta myöhemmin päätyen pohtimaan kirkon ja maallisen vallan jännitteitäkin. Nämä jännitteet tulivat monelle yllätyksenä, odottamatta. Nyt niihin on jo valmis vastaamaankin, pohtinut sitä, mitä omalla kohdalla mahtoi oikein tapahtua. Aika antaa anteeksi ja mahdollistaa sellaisen, jota eletty elämä ei oikein ymmärtänyt.
Tunnen tuon körttikansan Iisalmessa syntyneenä ja sosiologina, maantieteilijänä sekä biologina, liki 30 vuotta Luken (MTT, Metla, RKTL) labroissa aikaani viettäneenä luonnonvarojemme tutkijana. Samalla myös sen, missä nyt mennään ja miksi välineellisiä tieteitä sekä niiden osaamista ihmistieteisiin siirtäen DNA ja geenit ovat niin tärkeä ymmärrettävä rinnan uuden digiajan teknologiamme kanssa. Nyt ei pelkällä pohdinnalla ja ilman kalliita välineitä pitkälle potkita oman aikamme 2020-luvun tieteessämme. Tieteen historian tutkimus on kokonaan eri asia medioitamme lukien viihteenä.
Kansalliskirkkoa Murtorinne pitää liki pelottavana, peräti järkyttävänä ajatuskonstruktiona, josta monet ristiretkihankkeet sikiävät, lehdestä suoraan häntä lainaten. Hän pitää uskoa ja uskontoa ajattomana universaalina vakaumuksena, ei tieteellisenä sosiologin selitettävänä totuutena Allardtin nelikenttiä siihen käyttäen. Molemmat kun ovat tänään ja oman aikamme tieteenä yhtä uskottavia tekoälyllä niitä tulkiten.
Elämme nyt kokonaan uudessa yhteiskuntavaiheessa ja kaukana sellaisesta, jossa digiajan robotiikka ymmärtäisi sen enempää kirkkohistorian kuin 1960-luvun sosiologian nelikenttiämme. Siinä geopolitiikka ja maantiede takavuosien tapanamme rakennella maailmankuviamme on pantu kokonaan uuden eteen rinnan aikatieteittemme kanssa. Muutos oli jo muutakin kuin perinteinen ja paradigmainen, maailmankuvat muuttava.
Niinpä myös alan huijareita ja viihdettä on tarjolla koko ajan enemmän eikä terapiatakuustakaan ole ehdotonta apua silloin, kun mielenterveytemme alkaa heilahdella koronamaailman koko ajan muuttuvassa todellisuudessa, hybridiyhteiskunnan kouristelun muuttuvan tiedon virrassa meitä ohjaillen.
Jopa Taleban sissit ja Afganistan joutuvat hakemaan kriisihallinnan tukea yllättän Suomen suunnalta ja Venäjän pesidentti ja pääministeri ikuista suojaa itselleen ja suvulleen, Ylen toimitusjohtajasta ja hänen asemastaan puhumattakaan riippumattomuuden mielikuvaa kansalleen samalla kaupitellen ja Hesarin pääkirjoitussivua kummastellen.
Kolmas aalto koronasta olisi alkamassa ennusteiden mukaan alkukeväästä 2021 ja seuraako sitä sitten muita aaltoja, ei ole joulunsa siirtävien kansalaisten päätettävissä ensinkään. Viruksen kanssa kun ei voi neuvotella, eikä asettaa sitä nelikenttään, saati houkutella mukaan yritysten tai medioittemme asialle, poliitikkojemme juoksupojaksi tai tytöksi kesyttäen.