Viikon lopuksi palstalla (HS 2.6. 2019) Tommi Nieminen ei jätä arvailujen varaan sille, mitä hän ajaa takaa kirjoittaessaan otsikolla ”Hellan ja populistin” välissä, muistaen vielä edellisenä päivänä sosiaalipsykologian professoreitten varoittelevat sanat ruokkia tahallaan ääriryhmiä polarisaatiostamme taitavilla, ikävin sanakääntein ja Laura Huhtasaarta hyväksikäyttäen. Psykologisilla menetelmillä, henkilökuvilla, hakien tuulta purjeisiin tarkoituksena 1) loukata ihmisryhmää, perussuomalaisia naisia, sekä 2) pyrkien samalla ruokkimaan vihaa ja aggressiota ihmisryhmien välille taitavalla propagandalla 3) puolueiden polarisaatiota näin rajulla tavalla samalla ruokkien.
Onko jo pelkkä kirjoituksen otsikko sosiaalipsykologisella tavalla 1) polarisaatiota lisäävä (HS 1.6. 2019 vieraskynä) 2) kansaa kahtia jakava vai ehkä vieläpä 3) kiihottamista kansanryhmää vastaan? Kilpailu siitä, kuka rohkenee kirjoittamaan hävyttömimmän pilkkajutun ja otsikoimaan sen maan päälehteenkin tavalla, joka ei jätä arvailuille varaa perussuomalaisista äänestäjistämme, valtaosin Hämeessä naisista. Ilmiö olisi tutkimisen arvoinen nyt, ei vasta myöhemmin historiassa, jolloin tutkijoilla on etäisyyttä oman aikamme poliittiseen polarisaatioon.
Se kuuluisi mediaa tunteville ja sen alan ammattilaisille, juristien rinnalla. Olisi siis sosiaalipsykologiaa ja osana mediayhteiskuntamme toiminnan moraalia tai moraalikatoa aggressiivisesta vihapuheesta ja polarisaatiosta huolta muka kannettaessa. Myös valtiojohtomme on kantanut huolta tästä ilmiöstä ja sen lisääntymisestä. Siitä on tullut jopa eräänlainen kilpalaulu mediayhteiskunnan polarisaatiota rakentavana voimanamme. Sosiaalisen median sisällä se menee osaamattomuuden tilille ja annetaan anteeksi. Maan päälehti on toki eri foorumi.
Kun sana on vapaa, se on sitä myös silloin, kun sen tuotteet ovat radikalisoitumista lisääviä ja aggressioita ruokkivia ja muistuttavat vuoden 1969 kesästä Yhdysvalloissa. Puuttumatta lainkaan feminismin ja vasemmiston yhteisiin identiteettipoliittisiin työkaluihin omaa agendaa ja polarisaatiota ruokittaessa tuolloin ja nyt 50 vuotta myöhemmin. Kyse on radikalisoitumisesta ja sen ruokkimisesta Suomessa, kuten suurten ikäluokkien yhteydessä 1960-luvun Yhdysvalloissa ja myöhemmin myös Suomessa poliittisena työkalunamme.
Miten tällainen stereotyyppinen otsikko ja kirjoitus syntyy ja miten se leimaa ja rasittaa rajusti yhden, nyt vaaleissa ja gallupeissa suurimman, ihmisoikeuksia, asuen Helsingissä ja lehden levikkialueella? Samassa mediassa on kuva naisesta, urheilijasta, joka leimattiin mieheksi testosteronipitoisuuden vuoksi. Nyt tästä on tehty useita kanteluja.
Mihin mediamme asettavat omat rajansa ja kuinka asennoituvat testosteroniin, onko tämä nainen hellan ja populistien välissä, vaiko missä on HÄNEN paikkansa tässä journalistien tiedettä ja juridiikka, ihmisoikeuksia koskevissa kertomusissa? Jossa edellisen päivän lehti kirjoitti kahden sosiaalipsykologian professorin arvion siitä, miten polarisaatio pahenee ja kuinka sitä meillä ja muualla rakennetaan tai ruokitaan. Lopuksi esittävät toivomuksen polarisaatiosta pidättäytymiseen.
Ketkä sitä rakentavat? Mediayhteiskunnassamme? Jakavat kansaa kahtia? Vaativat tai ruokkivat sitä lisäämällä löylyä kiukaalle radikaalia polarisaatiota ruokkivilla jutuillaan? Miten testosteronin taso tässä ihmisoikeusloukkauksien kulttuurissa mahdetaan laskea? Kyse on siis myös fysiologinen, ei vain psykologinen kun mukaan tulee yksittäiset ihmiset osana kansanryhmiä, kansakuntiamme. Ei tiede näin toimi. Vain mediamylläkkä ja sen stereotyyppiset yleistykset yhdestä esimerkistä alkaen; Semenjasta tai Huhtasaaresta jutun kirjoittaen.
Koska taso on sitten sosiaalipsykologisesti oikea hellan ja perussuomalaisten naisten kohdalla? Onko eniten ääniä keräännyt Laura Huhtasaari oikea mittari? Vaiko ehkä moninkertainen arvokisavoittaja Semenja? Kenen ihmisoikeusloukkaukset ovat Suomessa Helsingin Sanomien ja median näkemyksenä sallittuja ja kenen kohdalla loukkaus on julma ja sopimaton? Ulottuu kansanryhmiin, miljooniin ihmisiin?
Yhden naisenko vai suuren kansanryhmän kohdallako, joka on SUOMALAINEN. Ei vieraan kulttuurin nainen. On siis psykologiaa, ei sosiologiaa saati sosiaalipsykologinen kysymys. Kuten Helsingin Sanomat sen valaisi edellisen päivän vieraskynässään. Siellä asiansa osaavat olivat sen oikein mitoittaneet tiedemiehinä, sosiaalipsykologian professoreina meitä hiven avustaen, silmiämme avaten polarisaation synnystä ja radikalisoitumisesta sen sosiologisena jatkona. Kovin skeptisiä olivat mutta toiveikas saa olla näin kesän kynnyksellä.
Tommi Nieminen kirjoittaa psykologiasta, kuten Jari Tervo kirjailijana. Se on viihdekirjailijalle sallittua. Huhtasaaresta voi kirjoittaa vedoten näin tunteisiin. Samoin tehdään Semenjan kohdalla. Psykologinen kirjoittelu on aina helpompaa, siinä missä sosiologinenkin.
Sosiaalipsykologia ei ole sosiaologiaa eikä psykologiaa. Se on molempia ja enemmän kuin osiensa summa. Uudet tieteenalat tahtovat sitä olla muuallakin poikkitieteisinä silmiämme avaten. Tätä Nieminen välttelee kirjoituksessaan. Se on toimittajan perusvirheitä psykologisoitaessa steretyyppisellä tavalla kansakuntia ja ihmisryhmiämme. Synnytettäessä psykologisia tunnekuohuja tavoitteena sosiologinen ilmiö, poliittinen polarisaatio.
Voiko ja saako Suomessa leimata kansanryhmää stereotyyppisesti ja ihmisoikeuksia loukkaavalla sekä halventavalla tavalla? Voiko ja saako näin lisätä tahallisesti polarisaatiota ja radikaalia, myös vihapuhetta ja väkivaltaa, aggressiota lisäävällä kirjoittelulla?
Joutuuko Suomessa tästä kirjoittelusta vastuuseen silloin, kun kirjoittaja on median päätoimittajan hyväksymä ja tapahtuu suuren päälehden tekemänä polarisaatiota lisäävänä, radikalisoitumista ruokkivana tekona stereotyyppistä leimaamista jo kirjoituksen otsikossa kärjistäen. Kysymykset liittyvät normistoon ja moraaliin, ei niinkään tieteeseen.
Kyseessähän ovat äänestäjinä NAISET ja heidän loukkauksensa ja ihmisoikeudet. Ei toki miehet. He kestävät nämä alituiset häpäisyt ja loukkaukset, stereotyyppisen ja polarisaatiota aggressiiviseen ja radikaaliin suuntaan pyrkivät ja kansan kahtiajakoa lisäävät kirjoittelut. Tuskin he näitä edes lukevat. Oli sosiaalipsykologiaan erikoistuneitten professoreitten pyyntö ja toive edellisen päivän lehdessä kuinka tuore tahansa vältellä tätä kirjoittelua. Mikään ei ole niin vanha kuin eilisen päivän Hesari. Tommi Niemisen kirjoitus oli tarkoitettu omille lukijoille, naisille, punavihreille naisille ja heidän polarisaatiota samalla näin tukien.