Marraskuun 12. päivänä vuonna 1840 syntyi Francois Auguste Rene Rodin. Jos hän olisi syntynyt Suomessa työläiskotiin, kuten tuolloin Ranskassa, hänestä ei olisi voinut tulla kuvataiteen keskeistä uudistajaa. Näin siitäkin huolimatta, että hän olisi veistänyt pääosin ne samat työt, jotka lopulta johtivat menetykseen Euroopan ohella myös Yhdysvalloissa. Helvetin portti ei olisi koskaan syntynyt saati siirtynyt suomalaiseen kuvataiteen historiaan 1800-luvun lopun tuotteenamme.
Tyykikylän käsityöläinen
Forssalaiseen työläiskulttuuriin ja sen lasten kohtaloihin Rodin olisi sen sijaan henkilönä sulautunut aikanaan sitä ymmärtävästi ja niissä dramaattisissa menetyksissä, joita hän koki, ei olisi ollut mitään kummallista tyykikylän kokemuksena. Rodinin vanhempien taustoissa, syntyvissä uusissa ihmissuhteissa, ei ollut mitään poikkeavaa verrattaessa vaikkapa aikalaisiin Raumalla, Iisalmessa tai Porissa syntyen, tyykikylän lapsena eläen ja alkaen käsityöläiseksi. Oikeastaan elämä olisi ollut paikoin vähän vauraampaakin ja sisar olisi saattanut jäädä henkiin.
Oleellista Rodinin menestykselle oli Pariisin tai Brysselin läheisyys sekä näiden kulttuurien kyky ottaa vastaan pääosin itseoppineen kuvataiteilijan poikkeava tyyli, jossa antiikki ja renessanssi yhdistyi kiihkeään radikalismiin. Tätä Forssa ja Iisalmi eivät olisi sietäneet ja mies olisi jäänyt vaille toimeentuloa ja juonut itsensä hengiltä tai alkanut kirjapainotyön pienyrittäjänä, kengittänyt hevosia tai kaivanut ojaa soisella pellolla pienviljelijän poikana kaivertaen pahkakuppeja joutoaikanaan.
Yksityiskohtien impressionistista valoa
Rodinin veistoksissa jokainen yksityiskohta puhutteli ja kielenä oli pääsääntöisesti mytologia, allegoriat, ihmisvartalon fyysinen tapa viestittää sekä impressionistinen tapa käyttää valoa ja varjoa. Siinä oli samaa tavoitetta kuin hänen ihailemassaan runoudessa ja kokemuksissa, jotka olivat lapsuuden traumoissa, usein naisissa ja lapsissa, mutta myös hänen isässään sekä traumaattisissa lapsuuden ajan menetyksissä. Syntyi hyvin maskuliininen maailmankuva.
Toki sota oli sekin kokemus, mutta tuskin niin merkittävä kuin kohdata jo aikuisiällä, keski-ikäisenä miehenä, sellaista ulkopuolella visuaalisen kokemuksen syntyvää kypsän ihmisen aistimaailmaa, joka muuttuu poikkeuksellisten käden taitojen kautta neroudeksi.
Koen itse Rodinin töissä samaa ideaa ja voimaa, alkuperäistä mielen ja ajattelun logiikkaa kuin Vicent van Goghin maalauksissa. Auguste Rodin ei pyrkinyt veistämään kirjaa, kuten kirjanoppineet, rakentamaan jotain joka on lopulta pelkästään imitoitua, kuvakieltä jo kerrotusta ja sen siirtämisestä joko realismin tai surrealismi keinoin jo kerran koetun uudeksi kertomukseksi, plagioinniksi ja tallentamiseksi kameran läpi maailmaa katsoen, teatraalisesti eläen ja siitä elämästä muille viestittäen.
Rodinin ajattelija oli runoilija, Danten jumalaisen näytelmän ja helvetin portin päähahmo. Filosofi ja runoilija ovat siinä samaa asiaa ja oleellista on valojen sekä varjojen suhde kokonaisuudessa, joka on jumalallinen näytelmä ja helvetin tuliportin yksi osa, ei itsenäinen taideteos. Tässä tyykikylän lapset olisivat ymmärtäneet kokonaisuuden jopa paremmin kuin taidemuseoiden turistit.
Filosofi runoilijana
Ajattelija (Le Penseur) on Auguste Rodin ehkä tunnetuin pronssiveistos. Veistos kuvaa nykyisin lähinnä filosofiaa olkoonkin, että se on osa laajempaa Helvetin portti -veistosryhmää eikä se oikein sovi tuohon teemaan laisinkaan. Rodin ei kuvannut töillään symbolirakenteita niiden perinteisellä tavalla ja muistutti van Goghin värien maailmaa, jossa maalataan väreillä, ei symboleilla ja kuvilla, ei maalata kirjaa, ei tavoitella jo kerran tuotettua plagioimalla se uusin symbolein sekä väittäen sen olevan taidetta, uutta luovaa ja innovatiivista.
Dante Helvetin portilla on osa Jumalaista näytelmää ja Rodinin kokemana veistos esitti runoilijaa, ei filosofia. Tai ehkä veistos kuvasi samaan aikaan sekä tiedettä että taidetta, runoutta ja filosofiaa jolloin rajat ovat yhdentekeviä. Oleellista on, että se kuvasi kokonaisuutta Helvetin portilla, jonka symbolit olivat siinä kokonaisuudessa, jossa helvetin tuskia kokeva ihminen koetaan nykyisin älyn ja runouden ikonina.
Tyykikylässä ja Kainuussa sellainen oli tavallista ja välittyi juuri Euroopasta tällaisena kokemuksena. Sitä ruokittiin kuvaten luovuus helvetin tuskana ja kiusaajien aikaansaamana kidutuksena. Jopa 2000-luvulla Kainuun nälkämailla syntyi kaivoksia, joiden tarkoitus ei toki ollut myrkyttää ihmisiä aina Savossa ja Hämeessä saakka Saimaan vesistöjä näin hoitaen.
Takavuosina otettiin yhteen heimosotina ja rajamaakunnat kasvattivat ihmisiä, joiden kyky ottaa vastuu teoistaan oli hidasta ja hankalaa pohdintaa Danten ja Rodinin kuvaamalla tavalla. Kun yhden osan teoksesta otti irti ja antoi sen jäädä lokkien ja pulujen alustaksi, syntyi oma tiede ja taide, maakuntien luonnonvarojen käyttö sekä omalaatuinen tapa viestittää lokkien jätöksistä osana runoutta ja kuvataiteita, tieteitä ja niiden sovelluksia Kainuussa ja Sompion altailla, helvetin tulirotkossa, jollaiseksi forssalaiset tyykikyläänsä alkoivat kuvata taiteilijan näkemyksenä. Joskus satiiri voi muuttua todeksi ja se on muutenkin vaarallinen laji Suomessa harrastettavaksi.
Innovaation diffuusio
Ajattelijasta on yli kaksikymmentä hieman erikokoista valosta ympäri maailmaa ja eniten luonnollisesti Yhdysvalloissa, jossa kaikki nimekkäimmät yliopistot ja niiden yhteydessä toimivat museot pitävät tätä veistosta näkyvästi esillä.
Siis Stanford, Cloumbia, Lousville, Detroit mutta luonnollisesti myös Rodin museo Philadelphiassa, Somaya museo Mexicossa, Sakip Sabanci Istanbulissa, Nelson Atkins museo Kansas Cityssa Missourissa. Toki veistokseen törmää myös Kioton kansallismuseossa, Laekenin hautausmaalla Brysselissä, Rodin museossa Pariisissa ja Berliinin Alte Nationalgaleriessa, Saint Paul De Vencessa Ranskassa sekä Cleveland Museum of Artissa, siellä toisin pahoin vaurioituneena.
Ajattelijasta tuli myös satiirin kohde ja se kuvasi jo Rodinin eläessä myös ihmisen koomisia piirteitä ja niistä tunnetuin on simpanssipatsas ajattelijana luonnehtien Leninin darwinististista ajattelua aikanaan Armand Hammerin satiirina.
Leninin päät pumpulienkelin rintoina oli jo askel seuraavaan viestintään rinnan seitsemän muun kuolemansynnin kanssa kuvatessani Hefaistoksen kirouksessa (www.Clusterart.org) naiseen liitettyjä harmejamme yhdistäen digitekniikka veistoksiini soveltaen Rodinin ajattelua omaan aikaamme ja sen uusimpaan hybridiyhteiskunnan syntyyn viimeisimpänä yhteiskunnan paradigmaisena vaiheena. Kun sen yhdistää useampaan kirjaan, “Le Penseur” on saanut uuden ilmiasun vuonna 2012 (Social media – economy and strategy)
Tuottelias käsityöläinen
Rodin oli poikkeuksellisen tuottelias kuvataitelija. Hän tuotti paljon muutakin kuin veistoksia. Veistoksille on taas luonteenomaista dramaattinen liike ja maalauksellisuus, pyrkimys käyttää myös valoja ja varjoja käsittelemällä veistosten pintoja lisäten näin liikevaikutelmaa ja usein myös pateettisena pidettyä tunnelmaa.
Kun veistokset ovat hoitamattomia ja metalli hapettunutta, lintujen jätösten peittämää, tuo vaikutelma katoaa kokonaan tai korvautuu uudella.
Näitä hoitamattomia veistoksia irvistelevine saumoineen, lokkien sekä pulujen uutena ekologisena elinympäristönä, on opittu jo pitämän metropolikulttuurin yhtenä visuaalisena tuotteena ja samalla eräänlaisena rappion ilmentäjänä.
Niinpä alkuperäinen Rodin valoksen tuote runoilijasta tai ajattelijasta on Sakip Sabanci museossa Istanbulissa ja siellä sen voi nähdä myös siinä asussa, jossa sen kuuluisi olla osana Helvetin portti-veistosryhmää. Koko veistosryhmää säilytetään Pariisissa Rodin museossa ja toista kappaletta valoksena Philadelphiassa.
Rapautuva ihminen
Minulle Rodin on edustanut poikkeuksellisen maskuliinista ihmistä ja kuvataiteilijaa, jonka elämää varjosti äidin kuolema, isän ongelmat, nuoren sisaren kuolema, avioliitto ja hänelle rakas poika sekä traumaattinen suhde kuvanveistäjäkollega Camille Claudeliin.
Ihmisenä hän oli nuoruudessaan, ennen uran nousukautta, jopa mielenkiintoisempi ja elämän rikkaus purkautuu vasta varhaisemmalla iällä melkoisen odotettuun finaaliinsa. Se ei ole enää niinkään hänen omaansa kuin muiden tekemää ja siinä mukana on jo 1900-luvun markkinavoimia, töiden tilaajia, Auguste Rodinin elämälle vieraita median ja akateemisen elämän, ylemmän keskiluokan ja eliitin elementtejä etenkin Yhdysvalloista.
Syntyivät eroottiset veistokset, joista tunnetuin on Suudelma ja Eeva, Victor Hugon ja Honore de Balzacin patsaat, ei enää niinkään veistokset ja taide. Kohu oli odotettu ja Rodin oli oppinut aikansa uuden markkinointivälineen. Yhdysvallat ja uusi maailmannäyttely paviljonkeineen odotti mestaria.
Oman aikansa tuote
Rodin oli aikansa tuote ja eli kahden aikakauden saumakohdassa. Hän oli lapsuutensa aikainen traumaatikko ja toisti samaa teemaa, jossa ensimmäinen veistos oli kuvaavin. Siinä hän kuvasi koristeveistäjänä ja käsityöläisenä rujoa miestä ja tämän kasvoja, “Miestä jolla on murskattu nenä” vuodelta 1864. Tämän työn kautta katosi tuon ajan akateeminen tausta ja taideakatemian koulut. Auguste Rodinista tuli oman tiensä kulkija tyylisuuntia yhdistellen.
Rodin eli köyhässä perheessä ja valmistui tuntipalkkaiseksi koristeurakoitsijaksi. Hän teki kauan takanreunuskoristeita ja pienoisveistoksia puoliteolliselle yritykselle. Hän seurasi työnantajaansa Italiaan ja haasteet kasvoivat mutta pysyvät toki rakennusten edustan figuurien veistämisenä. Siis niitä komeita lapsi- ja muita pintareliefejä, joita näemme julkisten rakennusten edustoilla Euroopassa. Rodin oppi suurten töiden ja monumenttien valmistuksen sekä teollisen käsityön.
Rodinilla oli kunnianhimoa ja hän sai myöhemmin leipänsä, työnantajansa kanssa riitauduttuaan mm. ensiluokkaisena piirtäjänä sekä avustaen kulta- ja taideseppiä, koristeteollisuutta mallien piirtäjänä. Myöhemmin hän alkoi käyttää myös omassa ateljeessaan malleja mutta varoi ammattilaisia.
Hän halusi hakea aitoa ja etenkin hänen kilpailutyönsä aiheuttivat kiivasta keskustelua ja pilkkaa. Asetelmat eivät olleet Rodinin vahvuus ja kokonaisuus syntyikin usein aikojen saatossa ja vahingossa. Kun kokonaisuus ei ollut enää osiensa summa, se ei ketään kiinnostanutkaan. Rodinin työt pilkottiin osikseen. Niin myös Helvetin portti ja sen liki 200 figuuria.
Oma tyyli löytyy
“Pronssikausi” tai “Mies joka herää luontoon” olivat tyypillisiä Rodinin liian realistisia töitä ollakseen edes uskottavia. Hänen epäiltiin valaneen työnsä suoraan elävästä mallistaan. “Kutsu aseisiin “ oli sekin asetelmana kummallinen kilpailutyöksi Pariisiin ja maailmannäyttelyyn, “Torso ja Kävelevä mies” sekä “Johannes Kastaja saarnaamassa” olivat aivan väärään aikaan tehtyjä ja mallista, jonka Rodin oli kadulta löytänyt, parrakkaan ruokottoman pörröpäisen miehen. Näin väitettiin. Se lisäsi miehen mainetta ja mystistä tekijää ja näkijän lahjaa. Kertomus Rodinista on tyypillinen tuon ajan kertomus nerosta ja hänen lahjoistaan.
Rodinin suosioiden verkosto ja varallisuus kuitenkin kasvoivat ja hänellä oli valtava tarve saada suuria monumentaalitöitä ja niitäkin alkoi tulla. “Calais’n porvarit” valmistui vuonna 1895. Se sai osakseen miltei saman määrän hämmästelyä kuin Honore de Balzacin muistomerkki, josta kirjoitettiin salongeissa inhottavana lumiukkona, painajaisena, rupikonnana, jättiläismäisenä ilveilijänä jne. Meni vuosikymmeniä ennen kuin veistos sai nykyisen paikkansa toisen maailmansodan alkaessa Pariisin Montparnassen ja Raspail’n bulevardien risteyksessä.
Helvetin portti on 186 figuuria käsittävä vaikuttava Rodinin “Nooan arkki”. Idea sille syntyi jo varhain Firenzen kastekirkon ovesta, Pariisin portista Lorenzo Gilbertin työnä 1400-luvulta. Rodin haki ideoita ympäriltään ja muutti niitä taiteeksi sekä menetti näin taiteilijaystäviään jotka huomasivat hänen plagioivan heidän tyyliään.
Nooan arkki
Helvetin portin huipulla on kolme samanlaista henkilöä eri kulmilta nähtynä ja alhaalta niitä katsoen. Näiden kolmen varjon alla on runoilija tai ajattelija, Danten hahmo sekä mm. teokset Paolo ja Francesca, Tuhlaajapoika ja Fugit Amor.
Työ ei tahtonut valmistua koskaan ja kun siitä huomautettiin, Rodin viittasi katedraaleihin ja niiden valmistumistapaan ja aikaan. Hän tiesi jo paikkansa kuvataiteen historiassa eikä haaskannut ruutia harakoille. Hänen työnsä puhuivat puolestaan ja hän itse saattoi olla jo aikalaistensa riitelyjen yläpuolella. Yhdysvallat oli Rodinille maailmansotaan valmistautuvassa Euroopassa tärkein tulonlähde. Vuosisadan vaihteessa Rodin kuului eurooppalaiseen eliittiin ja hänellä oli puolensataa apulaista avustamassa teolliseksi kasvanutta työskentelyä.
Rodinin suudelma
Rodinia on usein pidetty impressionistina. Syynä on valon ja varjon leikki veistosten liki tärkeimpänä elementtinä ja hyödyntäen tuon ajan käsittelykeinoja sekä mm. marmorin tapaa toistaa läpikuultavana pronssisten ja käsiteltyjen valosten valon ja varjon tapaa korostaa yksityiskohtia. Veistoksissa on jäänne antiikin titaanista romanttisuutta ja impressionistien aistillista väreilyä.
Rodin oli kuitenkin henkilönä maskuliininen ja varoi menemästä ohi sen rajan, jota tuleva aika oli tuomassa taiteeseen. Matka yksilöllisestä ja realistisesta kuvauksesta kohti yleispätevää oli kuitenkin alkanut ja näkyi myös Rodinin Suudelmassa, Ikuisessa keväässä ja Fugit amor veistoksissa. Mukaan tuli tuska ja ajatus, tuhlaajapoika sekä tietysti kiistelty Balzac, runoilija.
Rodin eli kahden ajan saranayhteiskunnassa. Hän oli käsityöläinen ja todisti, kuinka humanismin vuosisatainen perintö ei välity uuteen moderniin aikaan ilman käden taitoja. Voimakkainkin tunne-elämän tuote lamaantuu ja katoaa jos kyky sen välittämiseen on puutteellinen oli kyseessä musiikki, kuvataiteet, värit, veistäminen, mikä tahansa lahja, jota oli hiottava ja taas kerran hiottava, haettava uutta näkökulmaa ja koulittava itseään. Tässä Rodin oli poikkeuksellinen monilahjakkuus ja häneltä onnistui liki kaikki mihin hän ryhtyi.
Hänen jälkeensä huudettiin kuinka tuo aika oli ohi, ei enää lisää Rodinia. Rodin oli 1800-luvun lapsi ja eli tuon ajan vuosituhantisessa taitekohdassa ja sen väärällä puolella tai taittaen prisman tavoin valoa seuraavalla vuosituhannelle mutta varoen visusti saamasta impressionistin mainetta.