Ruokakriisi on hiilijalanjälkesi tuote
Kun ihminen tuhkataan ja tuhka siirrettään uurnasta kovaan paineeseen ja kuumuuteen, syntyy vaaleansininen timantti. Timantti on tummempi jos ihminen on eläessään saanut sädehoitoa. Etanoli tuo alkoholin ystävän väriin punertavaa rubiinin hohdetta. Ehkä tämä on kauneinta mitä meistä lopulta jää jäljelle ja joku kerää näitä loistavia hiilen tuotteitamme ikivanhan tulivuorikraatterin kuluneelta juurelta, meren rannalta hiekalle huuhtoutuneena.
Viimeiset kiusaukset
G-20 maat sopivat elvytyksestä ja samalla markkinoiden valvonnan lisäämisestä. Sitä on pidetty aikamme suurimpana taloudellisena haasteena. Yhdysvallat Obaman suulla kertoi kuinka nyt vaaditaan kansainvälisesti koordinoituja ratkaisuja. Saksan liittokansleri Angela Merkel puhui viidestäkymmenestä keinosta kevääseen tultaessa. Japanin pääministeri Taro Aso katsoi mielipide-erojen pysyneen samoina ja päätösasiakirja Washingtonissa oli lopulta yleisluonteinen. Mitään järisyttävää ja uutta Washingtonissa ei siis saatu aikaan eikä kai kukaan oikein odottanutkaan. Yhdysvalloissa presidentti on vaihtumassa ja se merkitsee G-20 maitten kokoontumiselle paljon kriisin pesäkkeessä. Odotetaan Obaman astumista virkaan.
Paljon pahempaa kuin 30-luvulla
Me elämme nyt maailmanhistorian pelottavinta vaihetta. Sitä johtaa sääntely ja kokemus vapaan talouskasvun ympärille syntyneestä uusrikollisesta pankkitoiminnasta. Virkansa jättävä George W. Bush piti viimeisimmissä kannanotoissaan varmimpana tienä talouskasvuun vapaita ihmisiä ja vapaita markkinoita. Hän jättää perinnökseen Obamalle historian surullisimman talousrikoksen ja kaaoksen, vararikkoon ajetun Yhdysvaltain talouden.
Jatkossa kriisiä syventää ruoka ja sen riittämättömyys tai oikeammin sen tuotannon sijoittuminen väärin maailman nälkäisten ruokkimiseksi. Bushin kuvaama ”vapaa ihminen” lisää jatkossa elintapojen muutosten kautta lihan ja maidon kulutustaan. Se nostaa rehuviljan tuotantoa ja tekee siitä kannattavaa bisnestä etenkin soijan tuotannossa Brasiliassa, Argentiinassa ja Yhdysvalloissa. Riisikuppi Kiinassa ja Intiassa vaihtuu liharuokaan. Käytännössä eurooppalainen sianliha ja siipikarjan tuotanto on täysin riippuvainen tuontirehusta ja soijasta. Eurooppa tuottaa soijastaan vain pari prosenttia itse. Hiilijalanjälkemme vapaina ihmisinä ja kuluttajina kasvaa huimasti koko ajan. Kun kiinalaiset kuluttavat 70 kiloa lihaa vuodessa, rehuntuotanto maailmalla kaksinkertaistuu ja se on poissa riisikupista ja leipäviljasadosta. Pellon teho energian tuotannossa vapaalle ihmiselle on muuttunut murto-osaksi, mutta hiilijalanjälki on kasvanut huimasti. Ei tällaista yhtälöä Obama kykene ratkaisemaan.
Kaksi maailmaa
Kallistuva ruoka on hyvä rehuntuottajalle, mutta ei köyhän maailman kuluttajalle. Maatalouden tuotantorakenne on muuttumassa heille epäedullisemmaksi kun köyhänkin pellot tuottavat muuta kuin leipäviljaa. Samaan aikaan ilmastomuutos syventää kriisiä ja etenkin kaikkein köyhimmillä alueilla Afrikassa mutta myös Aasissa. Vaaravyöhykkeeseen ovat ajautumassa ensimmäisten joukossa Välimeren alueet Euroopassa. Vedestä, jota maatalous käyttää valtaisat määrät, on tulossa suurin ongelma. Sitä ei kohta ole siellä missä sitä tarvittaisiin ja jossakin sataa jo nyt koko ajan mutta ei oikeaan aikaan, sanoisi suomalainen viljelijä marraskuussa ja uudelleen toukokuussa.
Maailma on jakautumassa kahtia, jossa köyhät maat joutuvat entistä vaikeampaan asemaan rikkaiden rikastuessa mutta vain hetken. Sekin alkaa olla jo nyt ohi ja vain oireet uudesta noususta kohentavat hetkeksi mielialaa. Ei Obamakaan tätä voi kieltää ja kiistää saati ratkaista mahdotonta yhtälöä, joka toki tunnettiin jo 1970-luvulla mutta siitä ei piitattu. Se oli rikos vain ihmisyyttä vaan koko luomakuntaa kohtaan.
Kukaan ei tingi kasvusta, hiilijalanjälki vain kasvaa
Ruokakriisi, ilmastomuutos, kasvava hiilijalanjälkemme ja vararikot finanssimaailman omana tuotteena ovat alkua yksittäisten maitten kohta asettamille kaupan esteille. Ongelmat ovat kasvaneet liian suuriksi hallita ne yhteisesti ja Obamanin julistus ei voi tuoda uutta aasialaisessa elintapojen muutoksessa. Ruuan hinnannousu tulisi kyetä kanavoimaan teknologioiden kehittämiseen, mutta sen esteenä ovat syntyvät suojamuurit ja itsekkyys. Kukaan ei ole valmis tinkimään kasvavasta hiilijalanjäljestään ja syntyy noidankehä, joka lähivuosina vain syvenee. Valkuaisaine rehusta tulee kaupan tärkein markkinoita ohjaava globaali voima kun Euroopassakin tuotamme vain pari prosentti soijarehustamme. Suomi ei voi olla tämän kehityksen ulkopuolinen seuraaja. Ruokakriisi ja hiilijalanjäljen paino näkyy kohta myös meillä todellisena. Rajat eivät voi meitä suojata eikä kukaan sellaista nyt enää edes kuvittele. Kun kriisi syvenee avuttomuudeksi, me passivoidumme ja syntyy levottomuutta. Se näkyy jo nyt populistisena liikehdintänä.
Energia joudutaan tuottamaan yhä enemmän pelloilta ja kilpailukykyisenä sekin poistaa sieltä viimeisiä leipäviljan- ja kohta jopa hedelmäntuottajia tuotantoalueiden kuivuessa. Ilmastomuutos pakottaa rehuntuotantoon sekin ja siitä saadaan parempi tulos myös Aasian kasvavilla markkinoilla. Jatkossa niin nälkä kuin lukutaidottomuus ovat vahvoja liittolaisia juuri niillä alueilla Afrikassa ja Intiassa, jossa ilmastonmuutos on rajuin ja ruokakriisi koettelee pahimmin.
Kaikki alkoi hiilijalanjäljestä ja ahneudestamme
Aina kun käytät vapaana ihmisenä autoa, syöt liharuokaasi, ostat vaatteesi, avaat tietokoneesi tai lämmität taloasi, jätät väistämättä hiilijalanjäljen, joka useimmilla meitä on sietämättömän suuri eikä 2040-luvun liki 9 miljardin ihmisen kansoittama maailma sitä enää kestä. Oma jälkemme syntyy liki samansuuruisena asumisesta, liikkumisesta, syömisestä ja muusta kulutuksestamme, elintavoista joista emme ole valmiita tinkimään. Jälkemme on maailman suurimpia ja se kasvaa koko ajan sekä muuttuu yhä näkyvämmin vauraan ihmisen jalanjäljeksi myös tuloerojen kasvaessa, alkukesien muuttuessa kuivemmiksi ja sateiden tullessa aikaan, joka huuhtoo ravinteet pelloilta ja metsistä meriin.