Hiilijalanjälki ja huijarit – vaaleanpunaiset timantit hiekassa.
Vuosi 2008 oli merkittävä monellakin tapaa ja lainaan tänään kahta tuolloin kirjoitettuja blogiani, joissa on pohdittavaa etenkin tämän hetken hiilijalanjälkeämme mitaten, mutta samalla myös huomaten, ettei geneettinen huijaripaljastin paljonkaan auta paremman yhteiskunnan syntyä odotellessamme.
Jotain hyvin oleellista on menetetty, jolloin myös vuosi 2011 ei herättänyt meitä toimimaan Mayakansan vuosituhansia sitten laaditun ennusteen edellyttämällä tavalla. Kirjoittamani ennuste ”Arctic Babylon 2011” jo 1970-luvulta jäi joko lukematta tai sitä ei voinut Suomessa julkaista lainkaan.
Mitä Suomessa tapahtui vuonna 2015 ja sen jälkeen? Entä globaalisti vuonna 2011? Miten vuosi 2008 liittyy näihin tapahtumiin?
Ruokakriisi on hiilijalanjälkesi tuote
Kun ihminen tuhkataan ja tuhka siirrettään uurnasta kovaan paineeseen ja kuumuuteen, syntyy vaaleansininen timantti. Timantti on tummempi, jos ihminen on eläessään saanut sädehoitoa. Etanoli tuo alkoholin ystävän väriin punertavaa rubiinin hohdetta. Ehkä tämä on kauneinta mitä meistä lopulta jää jäljelle, ja joku kerää näitä loistavia hiilen tuotteitamme ikivanhan tulivuorikraatterin kuluneelta juurelta, meren rannalta hiekalle huuhtoutuneena. Vaaleanpunaiset timantit ovat erityisen suosittuja ja muistuttavat 2000-luvun alun suomalaisista.
Viimeiset kiusaukset
G-20 maat sopivat elvytyksestä ja samalla markkinoiden valvonnan lisäämisestä vuonna 2008. Sitä on pidetty aikamme suurimpana taloudellisena haasteena. Yhdysvallat Obaman suulla kertoi, kuinka nyt vaaditaan kansainvälisesti koordinoituja ratkaisuja. Saksan liittokansleri Angela Merkel puhui viidestäkymmenestä keinosta kevääseen tultaessa.
Japanin pääministeri Taro Aso katsoi mielipide-erojen pysyneen samoina ja päätösasiakirja Washingtonissa oli lopulta yleisluonteinen. Mitään järisyttävää ja uutta Washingtonissa ei siis saatu aikaan, eikä kai kukaan oikein odottanutkaan. Yhdysvalloissa presidentti on vaihtumassa ja se merkitsee G-20 maitten kokoontumiselle paljon kriisin pesäkkeessä. Odotetaan Obaman astumista virkaan. Vielä tuolloin kukaan ei osannut arvata, kuinka Donald Trump jatkaa pyrkimistään presidentiksi. Myöhemmin hänet suljetaan ulos sosiaalisen median Twitteristä.
Paljon pahempaa kuin 30-luvulla
Me elämme nyt maailmanhistorian pelottavinta vaihetta vuonna 2008. Sitä johtaa sääntely ja kokemus vapaan talouskasvun ympärille syntyneestä uusrikollisesta pankkitoiminnasta. Virkansa jättävä George W. Bush piti viimeisimmissä kannanotoissaan varmimpana tienä talouskasvuun vapaita ihmisiä ja vapaita markkinoita. Hän jättää perinnökseen Obamalle historian surullisimman talousrikoksen ja kaaoksen, vararikkoon ajetun Yhdysvaltain talouden. Vuonna 2021 tuo talous kamppailee globaalin pandemian kourissa rinnan Venäjän kanssa. Kiina ohittaa nämä jätit ja Euroopan merkitys globaalissa kilpailussa on kaiken aikaa jäämässä uusien talousjättien varjoon.
Ympäristön rinnalla globaalia kriisiä syventää ruoka ja sen riittämättömyys tai oikeammin sen tuotannon sijoittuminen väärin maailman nälkäisten ruokkimiseksi. Bushin kuvaama ”vapaa ihminen” lisää jatkossa elintapojen muutosten kautta lihan ja maidon kulutustaan. Se nostaa rehuviljan tuotantoa ja tekee siitä kannattavaa bisnestä etenkin soijan tuotannossa Brasiliassa, Argentiinassa ja Yhdysvalloissa. Riisikuppi Kiinassa ja Intiassa vaihtuu liharuokaan.
Käytännössä eurooppalainen sianliha ja siipikarjan tuotanto on täysin riippuvainen tuontirehusta ja soijasta. Eurooppa tuottaa soijastaan vain pari prosenttia itse. Hiilijalanjälkemme vapaina ihmisinä ja kuluttajina kasvaa huimasti koko ajan. Kun kiinalaiset kuluttavat 70 kiloa lihaa vuodessa, rehuntuotanto maailmalla kaksinkertaistuu ja se on poissa riisikupista ja leipäviljasadosta.
Pellon teho energian tuotannossa vapaalle ihmiselle on muuttunut murto-osaksi, mutta hiilijalanjälki on kasvanut huimasti. Ei tällaista yhtälöä Obama kykene ratkaisemaan ja Trumpin kaltaiset presidentit eivät edes tunnista tätä ongelmaksi.
Kaksi maailmaa
Kallistuva ruoka on hyvä rehuntuottajalle, mutta ei köyhän maailman kuluttajalle. Maatalouden tuotantorakenne on muuttumassa heille epäedullisemmaksi, kun köyhänkin pellot tuottavat muuta kuin leipäviljaa. Samaan aikaan ilmastomuutos syventää kriisiä ja etenkin kaikkein köyhimmillä alueilla Afrikassa, mutta myös yhä kasvavana ongelmana Aasissa.
Vaaravyöhykkeeseen ovat ajautumassa ensimmäisten joukossa Välimeren alueet Euroopassa. Vedestä, jota maatalous käyttää valtaisat määrät, on tulossa siitäkin suuri ongelma. Sitä ei kohta ole siellä missä sitä tarvittaisiin ja jossakin sataa jo nyt koko ajan, mutta ei oikeaan aikaan, sanoisi suomalainen viljelijä marraskuussa ja uudelleen toukokuussa.
Maailma on jakautumassa kahtia, jossa köyhät maat joutuvat entistä vaikeampaan asemaan rikkaiden rikastuessa mutta vain hetken. Sekin alkaa olla jo nyt ohi, ja vain oireet uudesta noususta kohentavat hetkeksi mielialaa. Ei Obamakaan tätä voi kieltää ja kiistää, saati ratkaista mahdotonta yhtälöä, joka toki tunnettiin jo 1970-luvulla mutta siitä ei piitattu. Se oli rikos ei vain ihmisyyttä vaan koko luomakuntaa kohtaan. Arctic Babylon kirjana ja myöhemmin kymmenet muut kirjani oli julkaistava muualla kuin Suomessa. Suomalainen media ei julkaissut myöskään kirjoituksiani, jossa ongelma esiteltiin myös kansallisena kriisinämme.
Kukaan ei tingi kasvusta, hiilijalanjälki kasvaa
Ruokakriisi, ilmastomuutos, kasvava hiilijalanjälkemme ja vararikot finanssimaailman omana tuotteenamme olivat alkua yksittäisten maitten kohta asettamille kaupan esteille. Ongelmat olivat kasvaneet liian suuriksi hallita ne yhteisesti ja Obamanin julistus ei voinut tuoda uutta aasialaisessa elintapojen muutoksessa. Ruuan hinnannousu olisi tullut kyetä kanavoimaan teknologioiden kehittämiseen, mutta sen esteenä ovat syntyvät suojamuurit ja itsekkyys.
Kukaan ei ole valmis tinkimään kasvavasta hiilijalanjäljestään ja syntyy noidankehä, joka lähivuosina vain syvenee. Valkuaisaine rehusta tulee kaupan tärkein markkinoita ohjaava globaali voima, kun Euroopassakin tuotamme vain pari prosentti soijarehustamme. Suomi ei voi olla tämän kehityksen ulkopuolinen seuraaja. Suljemme vain silmämme ja media valikoi uutisensa maailmalta. Koska olet lukenut viimeksi durrasta tai soijasta? Kiinnostaisiko lukea? Menisikö ohi viihteen? Suomessa puhutaan kohta turvemaista. Se varmaan auttaa tässä ongelmassa.
Ruokakriisi ja hiilijalanjäljen paino näkyy kohta myös meillä todellisena ongelmana ilmaston muuttuessa. Rajat eivät voi meitä suojata, eikä kukaan sellaista nyt enää edes kuvittele. Kun kriisi syvenee avuttomuudeksi, me passivoidumme ja syntyy levottomuutta. Se näkyy jo nyt populistisena liikehdintänä ja myöhemmin virusten raivotessa ja muuttaessa elämän ahdistavaksi painajaiseksi. Juuri tästä varoitettiin mutta turhaan. Suomessa julkaiseminen estettiin ensimmäisten joukossa. Lapsuuteni aikainen media oli puhtaan poliittista propagandaa.
Energia joudutaan tuottamaan yhä enemmän pelloilta ja kilpailukykyisenä sekin poistaa sieltä viimeisiä leipäviljan viljelijöitä ja kohta jopa hedelmäntuottajia tuotantoalueiden kuivuessa. Ilmastomuutos pakottaa rehuntuotantoon sekin ja siitä saadaan parempi tulos myös Aasian kasvavilla markkinoilla.
Jatkossa niin nälkä kuin lukutaidottomuus ovat vahvoja liittolaisia juuri niillä alueilla Afrikassa ja Intiassa, jossa ilmastonmuutos on rajuin ja ruokakriisi koettelee pahimmin. Ongelma leviää myös Suomeen ja koskee ensimmäisenä lukutaidottomia lapsiamme. Ei niinkään suuren ikäluokan vanhuksia. Syntyy uuslukutaidottomuutta ja syrjäytymistä.
Kaikki alkoi hiilijalanjäljestä ja ahneudestamme
Aina kun käytät vapaana ihmisenä autoa, syöt liharuokaasi, ostat vaatteesi, avaat tietokoneesi tai lämmität taloasi, jätät väistämättä hiilijalanjäljen, joka useimmilla meistä on sietämättömän suuri, eikä 2040-luvun liki 10 miljardin ihmisen kansoittama maailma sitä enää kestä. Oma jälkemme syntyy liki samansuuruisena asumisesta, liikkumisesta, syömisestä ja muusta kulutuksestamme, elintavoista, joista emme ole valmiita tinkimään.
Jälkemme on maailman suurimpia ja se kasvaa koko ajan sekä muuttuu yhä näkyvämmin vauraan ihmisen jalanjäljeksi myös tuloerojen kasvaessa, alkukesien muuttuessa kuivemmiksi ja sateiden tullessa aikaan, joka huuhtoo ravinteet pelloilta ja metsistä meriin.
Kukaan ei voi kiistää, etteikö tästä varoitettu myös Suomessa 1970-luvulla, jolloin metropolien syntyä olisi tullut rajoittaa aluepolitiikan voimakkailla keinoilla maaseutua auttaen. Maaseudun ylläpito ja kylätoiminta jäi muutaman professorin puuhasteluksi. Sittemmin heiltä suljettiin myös mahdollisuus julkaista Suomen rajojen sisällä.
Yhteisön geneettinen rappio
Mikään toinen laji ei kykene sellaiseen sosiaaliseen ja tekniseen verkottumiseen kuin ihminen. Olemme toisiimme yhteydessä ja autamme koko ajan niin sukulaisia, tuttavia, tiimityöhön osallistuvia kuin tuiki tuntemattomia. Taustalla on vuosimiljoonainen geenistö ja se toimii samoin myös internet verkostoissa tietämättämme. He jotka tietävät, käyttävät näitä taipumuksiamme kartuttaakseen omaa menestytään kilpailussa.
Virtuaaliyhteisö ei kuitenkaan ole fyysinen yhteisö, jossa tunnistamme yleensä vain noin 200 ihmistä samaan aikaan maksimissaan. Virtuaaliyhteisöissämme saattaa olla miljoonia jäseniä reaaliaikaisesti läsnä. Sen tajuaminen ei ole meille geneettisesti mahdollista.
Cluster art ja kotisivuni avaa Googlaten 500 miljoonaa ja kirjani Social media economy and strategy 1000 miljoonaa. Omalla nimellä julkaisua on välteltävä. Ilmiö oli tuttua jo Urho Kekkosen ajoilta, jolloin mediamme olivat avoimen poliittisia ja niissä julkaisu edellytti poliittista sitoutumista ja arvomaailmaa myös tutkijoilta ja tiedettä edustaen. Kyse on siten kulttuuristamme, sosiaalisesta pääomasta ja muistista. En minäkään tietäni valinnut, tie valitsi minut. Valitsitko sinä vanhempasi ja kulttuurin johon synnyit?
Innovaattorit sekä huijarit ja lintsaajat
Kaikki olisi sujunut kuitenkin kohtuullisen hyvin, jos olisimme hyväksyneet koko ajan verkostoissamme uudet ideat, innovaatiot ja niiden leviämisen sekä tunnistaneet toisaalta huijarit ja lintsaajat.
Edellisiä, luovien innovaattoreiden painajaisia, kutsutaan hitaiksi jarrumiehiksi ja jälkiomaksujiksi, jälkimmäisiä vapaamatkustajiksi, lusmuileviksi pinnareiksi. Jos edellinen, hitaan älyn geeni, leviäisi populaatioon nopeasti, yhteiskunta pysähtyisi ja taantuisi.
Samoin kävisi, jos vapaamatkustajien lusmugeeni leviäisi ja tuhoaisi yhteistyön hedelmät. Poliittiset mediat suosivat juuri näitä ”oman puolueen” edustajia ja varoivat, ettei kilpailu äänistä veisi poliittista ja seisovaa vettä istuvalta maakunnan edustajaltamme. Uusia yliopistoja jopa pelättiin.
Sadismi yhteisöissä on peliteorioiden mukaista vehkeilyä
Koulu- ja työpaikkakiusaaminen, sadismi yhteisössä, on osa tätä kahden ilmiön olemassaoloa. Yhtäällä osa halusi jarruttaa poikkeavien yksilöiden ja innovaattoreiden toimintaa, jarruttamalla ja hidastamalla uudistuksia kiusaamalla ja eristämällä.
Toisaalla lusmuilevat vapaamatkustajat pyrkivät pitämään yhteisön muuttumattomana ja hajottivat sitä vapaamatkustajina sisältä käsin. Syntyi ryhmiä, joka olivat pysyvän staattisia ja hakivat muuttuvassa maailmassa paikkaansa juuri kiusaamisen kautta sekä korostaen näin oman asemansa säilymisen välttämättömyyttä.
Lapsuuteni aikaan koimme nämä ilmiöt konventionaalisina, hierarkkisina valtarakenteina ja nokkimisjärjestyksenä. Monikulttuurisessa globaalissa maailmassa tällaiset yhteisöt tai instituutiot ovat nyt suurissa ongelmissa, kuten kirkko, puoluelaitos ja tänään myös monet kunnat ja valtion laitokset. Ne tunnetaan myös kiusaamisestaan ja veriteoistaan, jopa lasten suorittamina myös Suomessa.
Geneettinen huijaripaljastin
Ihmisen aivot on varustettu huijaripaljastimella. Me suutumme, kun törmäämme sosiaalisen oikeudenmukaisuuden rikkojaan ja haluamme velvollisuuksistaan luistavalle rangaistuksen. Jos tässä järjestelmässä alkaa syntyä virhekäyttäytymistä ja se hyväksytään myös sosiaalisen ryhmäpaineen sisällä, yhteiskunta alkaa muuttua ja usein se rappeutuu nopeasti.
Syntyy slummeja ja yhdyskuntien vararikkoja, omituista virhekäyttäytymistä varhaisnuorten keskuudessa, mutta myös lasten pahoinvointia. Lusmugeeni on ottanut vallan eikä yhteisöllinen yhteistyö enää suju. Normeja aletaan rikkoa ja moraalinen selkäranka murtuu. Päihtyneet ihmiset kourivat toisiaan elitismin järjestämissä pidoissa, poliitikoksi valitaan sosiaalisia pinnareita ja pyrkyreitä, jopa rikollisia, juopottelu ja sen seuraukset, etanolimyrkytykset humalatilana, ovat jopa sosiaalinen välttämättömyys, ei paheksuttava teko.
Raittiit ja myrkytystilaa välttelevät ihmiset nähdään sosiaalisen rakenteen häirikköinä ja heitä rangaistaan pyrkimällä sulkemaan heidät jopa medioistamme. Lapsista kasvaa vanhempiensa kaltaisia etanolirottia ja puoluelaitos joutuu hyväksymään 600 000 koko ajan myrkytystilassa olevaa aikuista. Se on reilusti enemmän kuin pääministeripuolueen koko äänimäärä.
Geneettisen virheen passiiviset hyväksyjät
Ihmisen ja kädellisten yhteisöissä tyypillistä on rangaista myös niitä, jotka passiivisesti hyväksyvät lusmuilun tai kiusaamisen vääryyden jopa sosiaalisten medioittemme sisällä. Yhteisötutkijat kutsuvat tätä käyttäytymistä yhteisölliseksi rankaisemiseksi.
Kyse ei ole kollektiivisesta muistista vaan geneettisestä perimästä ja löytyy kaikista sosiaalisesti käyttäytyvistä lajitovereistamme. Laji katoaisi hetkessä, jos tätä geeniä ei olisi olemassa tai se olisi vaihtunut pelkkään lusmugeeniin.
Ihana rankaisu
Tiedetään myös, kuinka rangaistusta suunnittelevien kohdalla aivojen tyvitumakkeissa alkaa vilkas toiminta ja siihen liittyy tietoisuus tulevasta palkkiosta. Näin rangaistuksen antaminen tuntuu palkitsevalta, vaikka rankaisun antaja ei hyötyisikään teostaan. Hänelle riittää pelkkä geneettisen koodin seuraaminen ja siitä saatu ikivanha hyvänolon tunne.
Joskus tässä virhekäyttäytymisessä miltei kenen tahansa rankaisu voi tuntua hyvältä ja usein kohteeksi joutuu juuri innovaattori, hajoavan lusmuyhteisön yhteinen kiusattava. Näin myös lauman johtajasta tulee osa sadistista kiusaajien joukkoa ja lusmugeeni saa edetä ja sitä jopa palkitaan. Usein taustalla on itsekkyys, jolla lauman johto pyrkii hakemaan omia etujaan ohi muun yhteisön käyttäytymisen ja aiheuttaa yhteisön rappion, Yhdysvaltain pankkikriisin tapaisia uusirikollisia tekoja.
Reesusapinat fiksumpia
Reesusapinoilla tällaisen havaitsemisen tiedetään johtavan lauman huipulla majailevien johtajien välistävedon välittömään rankaisemiseen. Yhteisöllisessä toiminnassa kaikkien on päästävä tasavertaisesti hyötymään, eikä ryhmän jäseniä jätetä yksin tai ilman osinkoja. Jos joku löytää hyvän ruoka-apajan, hän on velvollinen ilmoittamaan siitä heti kaikille.
Ryhmä hajoaa, jos ongelmista pyritään selviämään siirtämällä osa sen jäsenistä ulos laman alkaessa. Toisin menetellen yhteisöllinen geneettinen koodi ryhmäkäyttäytymisessä hämärtyy ja sitä seuraa virhekäyttäytymistä myös kouluissa, kirkoissa, missä tahansa vanhoissa instituutioissa ja myös puoluelaitoksessa.
Sitä ei enää äänestetä geneettisen koodin ja ryhmäsidoksen puolueeseen kadotessa. Ihminen ei voi tunnistaa sitä enää omakseen ja turvalliseksi yhteisöksi äänestää. Kirkkoon mennään vain jouluna ja osana traditiota, mutta ei geneettisen muistin ohjaamana yhteisöllisenä välttämättömyytenä.
Matti Luostarinen 11.11.2008