28.10.2022
Kirjoitin vuonna 2010 kirjan nimeltä ”Hybridiyhteiskunnan kouristelua”. Se sisältää 130 laajaa artikkelia ja oli samalla käynnistys eläkevuosien kautta käynnistyvälle uudelle uralleni. Tuon kirjan jälkeen on syntynyt lähdeluetteloon 27 merkintää, joista yli 20 monografisia kirjoja. Artikkeleja noissa kirjoissa on liki 3000 ja osa kirjoista on runsaasti kuvitettuja.
Samaan aikaan Suomesta on kadonnut yli 30 000 kulttuurialan työpaikkaa. Syntyvyys on romahtanut ja on vain hivenen enemmän kuin maahanmuuton määrä. Kuolleisuus sen sijaan on kasvanut ennätyslukemiin. Menetetyksi kutsumani vuosikymmen on samalla hybridiyhteiskunnan kouristelua. Sitä ei voi seurata kuten vielä vuosikymmenen alussa ja ennen sitä. Jokainen taaplaa siinä tyylillään ja koettaa selvitä, mikä mitenkin. Yhtenäiskulttuuri on kadonnut ja palapelin kokoaminen ei onnistu takavuosiemme tapaan, saati poliitikoiltamme.
Presidenttimme puuttui yhdessä maan hallituksen kanssa hybridi- ja kybervaikuttamiseen sekä samalla myös sen tutkintaan. Maamme täyttäessä sata vuotta Suomi sai perustettavakseen koko ajan toimintaansa laajentavan hybridikeskuksen. Sopii kysyä mitä se tekee ja millainen on päivän anti ja tulos hybridikeskuksesta sitä seuraten?
Lainaan vuonna 2019 tehtyä tekstiä ja tuolloin henkilöstön johdon haastattelua (kursiovitu):
Hybridikeskus perustettiin vuonna 2017. Kuinka jäsenvaltiot ovat kontribuoineet toimintaanne?
Mukana on nyt 20 valtiota ja ne maksavat luonnollisesti jäsenmaksunsa. Tämän lisäksi seitsemän valtiota (Iso-Britannia, Itävalta, Liettua, Saksa, Suomi, Viro ja Yhdysvallat) ovat lähettäneet vapaaehtoisesti asiantuntijan keskukseen. Lisäksi valtiot tukevat toimintaamme isännöimällä tilaisuuksia silloin kun järjestämme niitä Helsingin ulkopuolella.
Yhdysvaltain ulkoministeriön Global Engagement Centre (GEC) myönsi meille viime vuoden lopulla projektirahoitusta vaalivaikuttamiskoulutuksiin. Järjestämme tänä vuonna räätälöityjä koulutuksia eri jäsenmaillemme. Koulutukset keskittyvät vaalivaikuttamisen tunnistamiseen sekä resilienssin kasvattamiseen. Kaksipäiväinen koulutus sisältää myös käytännön harjoituksen. Usealla valtiolla on jo omakohtaisia kokemuksia hybridivaikuttamisesta lähihistoriassaan, joten kaikki osallistuvat toimintaamme aktiivisesti.
Valtioiden lisäksi useat yliopistot ovat kiinnostuneita toimimaan yhteistyössä kanssamme. Teemme yhteistyötä muun muassa Lundin, Tromssan, Harvardin, Jyväskylän ja Exeterin yliopistojen kanssa. Myös yhdysvaltalainen RAND-tutkimuslaitos ja Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulu tekevät yhteistyötä kanssamme.
Missä on toimintanne painopiste vuonna 2019?
Ensimmäisen vuoden painopiste oli toiminnan käynnistäminen. Jäsenmäärä nousi nopeasti yhdeksästä kahteenkymmeneen. Vuonna 2018 pyrimme stabilisoimaan toimintamme. Järjestämme nyt koulutusta ja erilaisia päätöksentekoharjoituksia ja tuotamme raportteja.
Keskus tarjoaa tällä hetkellä koulutusta muun muassa vaalivaikuttamiseen varautumiseen. Palaute jäsenvaltioilta on ollut erittäin positiivista. Toinen keskeinen teema tällä hetkellä on uudet teknologiat, kuten tekoäly, ja niiden käyttö hybridivaikuttamisessa.
Keskus perustettiin ad hoc -järjestelyin Euroopan unionin ja Naton rajapinnalle. Oliko tämä onnistunut ratkaisu ja kuinka yhteistyönne sujuu näiden organisaatioiden kanssa?
Tämä oli erinomainen ratkaisu. Olemme itsenäinen keskus, joka on toimintaan osallistuvien valtioiden perustama. Myös EU ja Nato ovat osallistuneet toimintaamme alusta alkaen. Olemme puolueettomassa asemassa sekä unioniin että Natoon ja teemme molempien järjestöjen kanssa tiivistä yhteistyötä. Olemme muun muassa järjestäneet korkean tason retriitin molempien järjestöjen korkeille virkamiehille.
Toinen ad hoc -järjestely oli, että keskus perustettiin verkostomallin pohjalle, jossa asiantuntijat voivat jatkaa työskentelyään omissa pääkaupungeissaan. Näin olemme saaneet käyttöömme suuremmat resurssit sekä olemme saaneet näkyvyyttä kaikissa osallistuvissa maissa.
Kuinka sovitatte yhteen oman toimintanne Naton osaamiskeskusten kanssa, jotka sijaitsevat Virossa (kyber), Latviassa (strateginen kommunikaatio) ja Liettuassa (energiaturvallisuus)?
Aluksi monet näkivät toimialojemme samankaltaisuudet haasteena. Haasteena nähtiin myös se, että Baltian maissa sijaitsevat keskukset ovat Naton keskuksia ja me taas olemme Naton ulkopuolella. Mitään haasteita ei kuitenkaan ole ollut. Pidämme toisemme tietoisena toimistamme ja kutsumme edustajia toistemme tilaisuuksiin. Meillä on myös joitain yhteisiä projekteja ja hankkeita. Johtajatasolla tapaamme yhdessä kaksi kertaa vuodessa.
Eurooppalaiset valtiot ovat verkottuneet tiiviisti keskenään. Kuinka paljon resilienssiä voi enää rakentaa kansallisesti vai tuleeko eurooppalaisten valtioiden rakentaa resilienssiä jatkossa enemmän yhdessä?
Ei kukaan voi rakentaa resilienssiä yksin. Siihen eivät riitä resurssit eivätkä uhkat kunnioita valtioiden rajoja. Valtioiden välisen yhteistyön lisäksi tarvitaan myös Euroopan unionia ja Natoa.
Kuinka paljon valtiot voivat rakentaa resilienssiä ilman laajemman yhteiskunnan ja elinkeinoelämän myötävaikutusta?
Koko yhteiskunta ja yritysmaailma tarvitaan mukaan. Mukaan tarvitaan myös kaikki valtion viranomaiset. Hybridiuhat koskevat kaikkia, ei vain valtioita. Yleisen tietoisuuden nostaminen hybridiuhista ja toimintatavoista on tärkeää.
Sääntöpohjainen maailmanjärjestys on haastettu ja ennen voimassaolleet herrasmiessäännöt valtioiden välisissä suhteissa ovat rapistuneet, kuten Venäjän toiminta Salisburyssa osoittaa. Onko tulevaisuudessa odotettavissa, että hybridivaikuttamisen keinot kovenevat entisestään?
Raja toiminnalle on madaltunut ja tietynlainen kaihtamattomuus on kasvanut. Ihmisiä on kuollut hybriditoiminnan seurauksena, joten kyse ei ole vain pehmeistä välineistä. Uutena ilmiönä tutkimme myös yksityisarmeijoiden toimintaa ja käyttöä. Hybriditoiminnasta on myös tullut globaalia. Australia, Etelä-Korea, Japani ja Singapore ovat myös kiinnostuneita toiminnastamme. Leikillisesti voisikin ajatella, että keskuksen toiminnasta tulisi luoda franchise-mallin mukaisesti globaali ketju.
Hybridiyhteiskunnan ja kybervaikuttamisen ikävät ilmiöt ovat tulossa meille nyt tutuksi hetkellä, jolloin Venäjä on hyökännyt Ukrainaan ja olemme myös itse kaikaen aikaa rajun hybridivaikuttamisen ja kyberhyökkäysten potentiaalinen kohde.
Olemme kuitenkin valmistautuneet tähän ilmiöön jo yli vuosikymmenen ajan ja toimimme kansainvälisesti merkittävän alan laitoksen isäntävaltiona. Sellainen on harvinaista ja kuvaa asemaamme ja osaamistamme samalla. Sitä ei pidä väheksyä.
Kun aihepiiri tuli omalla kohdalla ajankohtaiseksi, taustalla oli jo toimintaa kansainvälisissä etenkin innovaatioihin ja klustereihin sekä yliopistojen ja tutkimuslaitosten yhteistyöhön elinkeinoelämän suuntaan ja yhteistyönämme mm. tiedepuistojärjestöjen kautta sitä seuraten ja samalla poikkitieteisesti tutkien.
Tuossa työssä käsitteet hybriditoiminnasta tulivat päivittäin esille, ja niistä valmistui myös lukuisia tieteellisiä artikkeleita mutta myös kybervaikuttamiseen liittyviä raportteja.
Oleellista ko. toiminnan kohdalla on moni- ja poikkitieteisyyden rinnalla korostaa saman henkilön tai verkoston kykyä operoida tieteiden välisessä kentässä. Lainaankin lopuksi vuonna 2010 kirjoittamani kirjan esipuhetta. Se oli omalla kohdallani lähtökohtana pohdinnalle ko. laitoksen saamiselle juuri Suomeen ja mikä ettei juuri täyttäessämme sata vuotta vuonna 2017 (Finland’s big year 2017 – Suomi 100).
Hybridiyhteiskunnan kouristelu 2010 – 2022
Esipuhe
Thomas Kuhn käytti teoksessaan ”Tieteellisten vallankumousten rakenne” tiettyjä vakiintuneita tieteen toiminnan tapoja kuvaamaan läntistä tiedettämme. Nämä suuret linjaukset liittyvät samalla siihen, mitä meidän tulisi tutki ja tarkkailla, millaisia kysymyksiä meidän tulisi asettaa tutkimustilanteissa, kuinka nämä kysymykset olisi esitettävä, ja miten saatuja tuloksia, niiden analyysiä ja menetelmiä, tulisi tulkita.
Maailmankuvien ja ideologioiden korjaus on usein paradigmainen ilmiö. Kuhnin mukaan tiede ei esiinnykään yksittäisten teorioiden kautta vaan rakentaen laajempaa paradigmaista yhteistä perustaa. Paradigman taas tulisi olla selvä muutos hankkia tietoa. Normaaliksi kutsutun tieteen juuret ovat taas läntisen kulttuurin laboratorioissa. Siis samalla osien tutkimisessa ja kysymyksissä, jotka syntyvät pienen yhteisön sisältä.
Myöhemmin tämä pienen yläluokan tai aatelin harrastama tiede institutionalisoitui yliopistoihin ja tutkimuslaitoksiin. Se mitä nyt koemme, ravisteli tätä vaihetta internetin ja globaalin reaaliaikaisen viestinnän, keinoälyn ja tietokoneitten sekä lopullisesti sosiaalisen median tuotteena.
Uusi paradigma sisältää kuitenkin kauan vanhan ikään kuin erikoistapauksena, olkoonkin että uusi tapa hankkia ja käyttää tietoa, levittää sitä, on aiempaa oleellisesti laajempi. Se ei ole enää sidoksissa löytäjään tai valon sytyttäjään vaan reaaliaikainen ja samaan aikaan sekä lokaalinen että globaali ilmiö.
Niinpä teoriatasolla kvanttimekaniikka sopii uuteen maailmankuvaamme paljon paremmin kuin vanha klassinen mekaniikka, mutta paradigmainen tuo muutos ei kuitenkaan ole verrattaessa sitä internetin ja sosiaalisten medioittemme tapaan muokata uutta ja levittää sitä ohittaen perinteisen läntisen tieteen institutionaalinen asema käyttää myös valtaa, vaikuttaa ajatteluumme, yhteiskunnalliseen filosofiaan ja sen aatevirtauksiin.
Tässä uudessa maailmankatsomuksessa, tai teoriassa sen selittäjänä, tulee paradigmainen vasta, kun sen merkitys alkaa näkyä tieteellisessä selityksessämme, sen tavassa muuttaa laajemmin koko kuvaamme arkielämästä ja sen -ajattelussa, käytännön toteutuksessa myös symbolimuutosten kautta.
Ongelmana on lopulta kykymme ymmärtää tämän ilmiön merkitystä. Me kun työstämme tieteemme, taiteemme, kulttuurimme, ajatus- ja innovaatiomaailmamme, unet ja mielikuvituksemme, luovuutemme, taloutemme, sosiaalisen elämämme, samojen symbolijärjestelmien kautta. Olemme sidoksissa tähän hermeneuttiseen maailmaamme, tahdoimme me sitä tai emme. Niinpä jos uusi paradigma ei vaikuta itse symbolijärjestelmiimme, se tuskin on määriteltävissä maailmankuvaamme muuttavana.
Tämä muutos, juuri nyt meitä ravisteleva, uusi paradigma, uusien organisaatioiden ja instituutioiden sisäänmarssi, on mahdoton vanhan paradigman sisällä toimiville organisaatioille, instituutioille, taloudelliselle ja kulttuuriselle jo vakiintuneelle käytännölle, siis konventiolle. Niinpä kun me puhumme hybridistä, me sivuamme juuri tätä yhteiskuntaamme ravistelevaa ilmiötä.
Vanhan paradigman kohdalla on aina vanhaa ja vakiintunutta etenkin valtaa ja varallisuutta, suhteita, verkostoja, klustereita sekä yhteiskunnallisten filosofioiden sitomaa yhteistä konventiota, joiden olemasssaolo on juuri tuon vanha paradigman varassa.
Niinpä kootessani tätä teosta, valmiina olivat jo julkaisut, jotka käsittelivät ekologista klusteria ja sen innovaatiopolitiikkaa (Matti Luostarinen 2005: Ecological cluster and innovation policy) jopa toisena väitöskirjanani Turun yliopiston valtio- tai yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa, sekä sitä edeltänyt vuosikymmeninen tutkijan urani samaan aikaan sekä luonnontieteissä (natural sciece) myös siellä väitellen tohtoriksi Oulun yliopistossa lukusine tukiaineineen sekä biotieteiden ja maantieteen tohtorin tutkinnot rinnan ihmistieteiden (human science) kautta hankitun maailmankuvan (paradigma) kanssa (Matti Luostarinen 1982: A social geography of hydro-electric poerr projects in Norther Finland. Personal spatial identity in the face of environmental changes).
Tutkijan uraa muokkaa eniten hänen koulutuksensa sen tiedeyhteisön konventioon ja pragmaattisiin välineisiin, jota hänen työnsä tieteen piirissä edustaa, mutta myös kahlitsee. Näin on myös globaalina ilmiönä kongresseissa ja konferensseissa kiertäen. Ilmiö on kulttuurinen ja sosiaalinen samalla. Me ymmärrämme toisiamme tämän yhteisen kielen kautta. Se ei ole perinteisesti sama luonnontieteissä ja ihmistieteissä sekä aiheuttanut myös konflikteja, jopa sodan nimellä kutsuttujakin (Big Science War).
Tieteiden välinen vuoropuhelu sekä monitieteinen hallinto ovat kokonaan eri asia kuin poikkitieteinen tiede ja sen toteutus. Nobelilla palkittu luonnontieteen edustaja on aivan eri asia kuin Nobelilla palkittu kirjailija. Jälkimmäistä kun ei pidetä edes tieteen edustajana.
Niinpä kun maailman tiedepuistojen konferenssien järjestäjänä kohtasin tiedeyhteisön ja elinkeinoelämän ehdottoman huipun edustajia, tiedepuistohankkeiden klusteritehtäviä ja -tutkimuksia seuraten ja seuloen, valikoiden esitettäviksi tai rahoitettaviksi EU:n piirissä, nämä kokemukset perehdyttivät myös etenkin teknisten tutkimusten uusiin hybrideihin.
Niitä oli mahdollista käyttää myös ihmistieteissä ja muuttaa näiden konventionaalista käyttäytymistä. Näin myös syntyvä muutos osana ilmiön levitystä synnytti paradigmaisia muutoksia. Aluksi pieniä mutta varmasti myöhemmin maailmankuvamme muuttavia.
Tällöin aiemmin tutkimani poikkitieteiset biologiset, sosiaaliset ja kulttuuriset, mutta myös taloudelliset tulokset, usein kulttuurimaantieteelliset yhteiskunnan institutionaaliset prosessit alkoivat muuttua ja jäsentyä uudeksi paikalliseksi tai globaaliksi aiemmasta yhteiskuntafilosofiasta poikkeavaksi tai siitä syntyväksi käsitteistöksi. Nämä esiintyivät harvoin puhtaina ja niiden tausta oli kokonaan muualla kai lähiyhteisössä. Tämä oli uutta ja usein arvaamatonta.
Tästä hetkestä käynnistyi vaihe, jossa perinteinen kuhnilainen paradigmainen tutkimus oli aluksi vaiheessa, jossa oli löydettävä oikeat kysymykset. Mitä meidän on osattava kysyä postmodernin yhteiskunnan uudessa tiedepuistojen tuottamassa innovaatioympäristössä, sen monikulttuurisessa globaalissa innovaatiotoiminnassa, ei vain perinteisessä innovaatiopolitiikassa vaan myös käytännön sovelluksissa ja niiden kollektiivista rakennetta muuttavassa yhdyskuntarakenteessa?
Perinteiset esim. Castellsin (The Information Age) tuottamat yhteiskuntamallit ja Porterin kilpailu- ja strukturaalianalyysit, evolutionarismi sekä klusteritutkimus, laajenivat radikaalisti vuonna 2005. Tällöin syntyi ensimmäinen sosiaalisia medioitamme käsittelevä laaja julkaisuni ”Webympäristön blogi ja innovaatioprosessit. Blogs and innovation processes in the web environment. www mtt.fi/met/pdf/met102.pdf) sekä seuraavana vuonna julkaisu “Uusmedia ja kansalaismedia verkosto- ja klusteritalouden tuotteina innovaatiopolitiikassa. New and social media as a production of cluster and network economy in innovation policy”.
Tässä vaiheessa mukaan tulivat kokonaan uudet käsitteet, jotka korvasivat perinteisiä etenkin yhteiskuntafilosofiaan ja suunnittelutieteisiin, mutta myös biotieteisiin ja teknisiin tieteisiin samaan aikaan tulleita digitaalisen kielen aiemmin niin ongelmallisia symbolejamme. Osa tuloksista aiheutti suoranaista raivoa tutkijayhteisössä, joka sijaitsi maalla ja oli äärimmäisen konservatiivinen.
Vaarattomin osa näistä liittyi edelleen verkostoihin ja klustereihin sekä näiden toimijoiden luokitukseen, kuvaukseen ja näiden nimeämiseen, osa taas laajempaan yhteiskuntafilosofiseen tutkimustraditioon sekä samaan aikaan arkiseen kulutukseen sosiaalisen median kielenämme. Näistä tyypillinen on vaikkapa juuri tuolloin vuonna 2011 kirjan nimessä mainittu ”hybridi”.
Yhdysvaltain presidentti Biden kysyy tänään vuonna 2022 puutarhassaan, mihin me olemme menossa. Median mukaan hän on eksyksissä ja tarvitsee taluttajaa. Vastaavasti Kiinan johdon kohdalla samainen media asiantuntijoineen kehottaa meitä lukijoina varomaan kiinalaista viestintää. Siihen liittyy sellaista kätkettyä viisautta, jonka ymmärtäminen edellyttää pidempiaikaista oleskelua Kiinassa.
Sen sijaan suomalainen sanoo Hämeessä sen mitä tarkoittaakin ja lupaa lähettää sähkölaskun jatkossa päivittäin. Se helpottaa siitä selviytymistä turvautumalla muihin energialähteisiin ja päreisiin hirsien välissä tai ehkä öljylamppuhinkin.
Sähköisten junien kausi vetureina päättyi Forssassa kovin lyhytaikaiseen kokeiluun ja palattiin takaisin kapearaiteiseen, puulla ja höyryllä liikuteltavaan veturiin. Forssalainen hybridiaika elettiin siten jo yli vuosisata muita aikaisemmin. Käsite hybridistä oli muille hitaille silloin vielä vierasta sanastoamme. Ilmiön aiheuttajat vain poistuivat Hämeestä ja se unohtui samalla.
Käsite ”agropolis strategy” kirjanani oli sekin muutettava Hämeessä kehitysyhtiöksi. Mahdollisimman kauas alkuperäisestä ja samalla pragmaattisesti hallittavaksi organisaatioksi. Sote osana maakuntahallintoa on sekin hämäläisessä ympäristössä pragmaattinen tapa hoitaa paikallishallinnon tehtäviä maakunnan pääkaupungin kautta Hämeenlinnasta halliten ja valtion rahoittamana säästötoimena.
Forssalainen hybridi oli sekin eri asia kuin kiinalainen ja Savossa sillä tarkoitetaan niin ikään eri asiaa kuin Pohjanmaalla tai pääkaupunkiseudulla. Tätä kirjoittaessani Helsingissä käynnistyivät kirjamessut markkinoineen ja lähetin sinne terveiset saatuani eilen muutaman kirjan Saksasta. Ilmiö kun viihteenä on omituinen.
Kehotin helsinkiläisiä messuvieraita lukemaan kirjani sähköisenä ilmaiseksi kotisivultani sekä säästämään näin suomalaisia metsiä ja varomaan myrkyllisiä painomusteita muutenkin.
Rumat ja tilaa vievät kirjahyllyt voi nekin panna päreiksi kuten Suomen Kuvalehden jo kansilehdellään kuvaamat tilaa vievät kielisoittimetkin pianosta alkaen. Näin lehden mukaan fiksuimmat suomalaiset kodit jo toimivat ja kalustavat kotiaan.
Biotieteissä hybridillä voidaan ymmärtää lajien risteymää, moottoriajoneuvoissa kahta voimalähdettä käyttävää ajoneuvoa, mutta usein myös kyborgin kaltaisia rakenteita, joilla on biologisia ja koneellisia ominaisuuksia.
Latourin kuvaamassa ”yhteiskunnassa” hybridi on anomaalinen ihminen, luonnon ja teknologian liitos, jossa mukana on sekä aktanttien (actant technology, toimelias teknologia) muodostamia toimijoita, tieteellisen työn erottelijoita sekä ontologista tutkimuskohteen kuvausta ja analyysiä (ANT Actor-Network Theory).
Uusien käsitteiden taustalla oli tapa pyrkiä vapautumaan vanhoista suunnittelu- ja yhteiskuntatieteiden luomista malleista ja -käsitteistä, myös institutionaalisista sidoksista ja filosofisista oppirakennelmista.
Omassa tutkimuksessani toimintaverkkoteoria toteutettiin käyttäen lukuisia jo väitöskirjavaiheen käsitteitä ja toimijoita, myöhemmin kuitenkin laajentaen tämä globaaliksi ja luokitellen sosiaalisen median aktiivit sekä jatkaen prosessia delfoityyppisellä (delfoin oraakkeli) tekniikalla poimien tutkimukseen ja kehitystyöhön uusien hybridiryhmien tyyppitapauksia (aktantteja). Samalla myös yrityksiä, medioita, oman toimintaympäristönsä sisäisiä aktantin omaisia keskeisiä yhdistäjiä (ks. Matti Luostarinen: Hybridiyhteiskunnan kouristelu 2011).
Bruno Latour ja hänen tutkijaryhmänsä korvasivat yhteiskunnan käsitteellä kollektiivi, jolloin yhteiskunnalla ei pyritty selittämään mitään, se oli itse selitettävä. Vastaavasti omassa tutkimustyössäni ja sen seuraavassa julkaisussa selitettiin uuden hybridiyhteiskunnan muutosvaihetta käyttäen jo olemassa olevia toimijoitamme ja näiden toimintalogiikkaa virtuaalikollektiivisessa sekä yhteiskuntarakenteiden poliittisen ilmaston muuttuessa osana taloudellista ja globaalia hybridikollektiivin muutosta.
Syntyi aluksi käsite uudesta mediayhteiskunnasta (Matti Luostarinen 2008: Uusi mediayhteiskunta. New Media Society), sekä sen jatkona julkaisu “Social media economy and strategy”. Vielä tässä vaiheessa käsite hybridiyhteiskunnasta kollektiivina olisi ollut mielestäni virheellinen tai ainakin ennenaikainen. Myöhempi kehitys ja kokemukset koskien mm. Eurooppaa, Venäjää ja sotaa Ukrainassa olivat merkkejä prosessin keskeneräisyydestä ja kouristeluista (vrt. käsite hybridiyhteiskunnan kouristelu).
Aktantit pyrkivät muokkaamaan ja muokkautuvat samalla itse. Tämän prosessin ymmärtäminen vei seuraavaan tutkimusvaiheeseen, jossa ympäristöklusterin luontosuhdetta ja kulttuuria oli lähestyttävä eräänlaisen puhdistusprosessin kautta, jossa kyse on luonnon ja kulttuurin yhteisestä hybridistä.
Tätä toimintaympäristön muutosta ja aktanttien toimintaa kutsutaan kääntämiseksi ja se on liki vastaava prosessi, jota tavataan myös vaikka kemiassa ja josta myös palkittiin Nobelilla vuonna 2022. Käytännössä hyvin arkipäiväinen ilmiö alan ammattilaisille tänään. Poikkitieteisyys on siten eri asia kuin monitieteisyys tai tieteiden välisyys. Tieteet kun voivat suoraan auttaa toisiaan.
Toimintaympäristön muutosta ja aktanttien toimintaa kutustaan kääntämiseksi. Kemiassa vastaava ilmiö on arkiajattelussamme hiven samaa, joskin molekyylitasolle se suorittaen. Kemian tämänvuotisen Nobel-palkinnon saavat molekyylitutkijat Carolyn Bertozzi, Morten Meldal ja Barry Sharpless. Sharplessille Nobel-palkinto on jo toinen.
Yhdysvaltalaiset Bertozzi ja Sharpless ja tanskalainen Meldal palkitaan niin kutsutun klik- eli napsautuskemian ja bio-ortogonaalisen kemian kehittämisestä. Nobel-komitean perustelujen mukaan he ovat tehneet mutkikkaista prosesseista suoraviivaisia ja vieneet kemian funktionalismin aikaan.
Kyse on siis luonnon ja kulttuurimme yhteisistä hybrideistä. Kääntäminen (bio-ortogonaalinen kemia) toimintaympäristönä (napsauttaminen) on vastaava prosessi, jota omassa julkaisussani oli käytetty jo aiemmin viitaten nettiympäristön muuttuvaan omaan toimintalogiikkaan.
Innovaatioympäristössä ja reaaliaikaisessa prosesseissa tämä tapahtuu toisin kuin perinteisessä innovoinnissa ja sen hitaammassa diffuusiossa. Tässä teknotiede yhdistää keinotekoisesti erilaisia kehityspolkuja ja käsitteitä ulkopuolella perinteisen tieteen, pohtimatta niiden sisällön vaikutusta itse uuden hybridiyhteiskunnan synnyssä ja kitkassa, hitaassa demokratian kuljettamassa prosessissa.
Syntymäpaikan mukaan kulkevat ns. idiosynkraattiset piirteet liittyvät Suomessa regionaalisiin ja samalla spatiaalisiin alueisiin sekä mentaaliympäristöön, jossa mukana on sekä piilotajuista lapsuuden sisäistä maailmankuvaa ja ympäristöpsykologiaa että myöhemmin opittua ulkoista paikkaidentiteettiä. Sen eräitä osia ovat vaikkapa kansallishenki, maakuntahenki, aluehenget ja näitä ylläpitävät toimijat, kuten maakuntakirjallisuus, kirjallisuus yleensäkin, kouluopetus, urheiluseurat jne.
Uudessa tiedossa (ympäristössä) ”miltä maailma näyttää” -tieto lähiympäristöstä hankittuna on muuttunut ja korvautunut sellaisella virtuaalitiedolla, joka vaatii elääkseen erityiset olosuhteet, kuten juuri laboratorioissa tuotettu tietokin. Tässä lähestytään kemiaa ja siellä tehtyjä löydöksiä osana luontoa ja luonnontieteitämme.
Vanha traditio (myös tutkimuksessa) aluehenget, yhteisö, lähiyhteisön rakenteet ja niiden ylläpitäjät organisaatioineen ovat usein liki dogmaattisia ja niiden myötäily on perinteisesti (myös tutkijoina) liki välttämätöntä sosiaalisen kentän, sen tiedon ja pääoman, näkökulmasta. Näin tutkija niin kemiassa kuin sosiologiassa hakee vain jo useaan kertaan avattuja hautoja ja kuljettaa luita haudasta toiseen.
Ainut tapa välttää tämä on täysin arvovapaa kuvaus, joka sisältää hybridiyhteiskunnan kaikki rakenteet ja toimijat, sekä inhimilliset että luonnon ja teknologian sisällä syntyvät prosessit.
Tässä Bruno Latour on päätynyt samaan kuvaukseen kuten kaksi kemian Nobelia voittanut tutkija omassaan. Tai minä kirjassani ”Sosiaalinen media ja muuttuva paradigma”. Se ei voisi olla kuvauksena tästä poikkeava. Kyseessä kun on juuri sosiaalisesta ilmiöstä ja sen luonteesta sekä paradigmasta tulkintanamme. Paradigma kun koskee myös tutkijaa ja paradigman muutos asiansa osaavan Nobel komitean työtä.
Laturin kohdalla taustalla on hänen kasvuympäristönsä sekä antropologin koulutus. Se muistuttaa hämmästyttävällä tavalla ranskalaisen koulukunnan käsitteitä Claude Levi-Straussin modernin antropologian strukturalismista alkaen.
Uudessa hybridiyhteiskunnassa tietoa ei voi arvioida tuntematta sen syntytapaa ja arvioimatta myös sen tuottamia tahojakin. Perinteinen ja persoonaton tieto on ongelmallista juuri teknoälyn ja robotiikan seurauksena.
Uusi ympäristö, sosiaalinen media ja sen toimijat, yhteisömedioitten globaali maailma, ei vastaa kysymyksiin, kuka, missä ja milloin tietoa on tuottanut. Nämä tiedot ovat kuitenkin yhtä oleellisia kuin tietää tietolähteen inhimilliset ja puhtaasti teknologiset toimijaosapuolet.
Tämä ns. symmetriaperiaate on kirjattu mm. julkaisussani vuosikymmenen takaa (Matti Luostarinen 2011: Social media economy and strategy) jossa on koottu yhteen kuusi jo edellä mainittua julkaisuani ja hybridiyhteiskunnan syntyprosessia kuvaavat keskeisimmät tutkimustehtävät, -analyysit, -menetelmät ja tutkimustulosten yhteenvedotkin.
Nyt käsillä oleva julkaisu pyrkii kuvaamaan vuoden 2011 jälkeen tapahtunutta. Samalla sen lähdeluettelon ja blogien avulla välitetään tietoa siitä, koska prosessit ovat syntyneet, miten ne liittyvät kansalliseen ja globaaliin mediaan sekä kuinka toimintaverkossa ihmiset eivät ole enää yksin, vaan osana Michel Callon kuvaamaa kaikkien toimijoiden yhteistä asiayhteyttä ja sen hybridiympäristöä.
Vain tätä kautta on ymmärrettävissä sellaiset virhepoikkeamat ja väärinkäsitykset, jossa umpioon joutunut toimija saa aikaan sodan Euroopassa ja Ukrainaa kohdanneen onnettomuudenkin.
Tässä ilmiössä kaikki toimijat; taloudelliset, sosiaaliset, kulttuuriset, institutionaaliset, fyysiset, biologiset jne. on asetettava saman tutkimusmenetelmän yhteiseksi tutkimuskohteeksi eikä pirstottava niitä fragmenteiksi, sektoreiksi sekä ihmisestä (yhteiskunnasta, ideologiasta, teoriasta) itsestään syntyviksi ilmiöiksi.
Prosessissa oleellista on pysyminen jaetussa ja yhteisessä käsitteistössä, julkaisufoorumeissa, jotka ovat nekin yhteisiä ja kuvaamistapa mahdollisimman yleinen ja neutraali. Yhteisesti haetut, tiedeyhteisön tai konvention sisäiset kokemukset, ovat pääsääntöisesti epäonnistuneita kampus- tai laboratorioelämän tuotteita hybridikollektiivin käytössä.
Niinpä kuvattaessa nekrologia tai yhden henkilön nimiin mennyttä löydöstä, Einsteinin suhteellisuusteoriaa, kohteena ei ole yksityinen henkilö, jota tutkia ja josta kirjoittaa narratiivinen kertomus, vaan kollektiivi prosessi, joka on muuta kuin laboratorio elämä tai kokemuksellinen lähiyhteisön jakama idiosynkraattinen ilmiö.
Hybridikollektiivin syntyä ei voi kuvata kausaalisuhteilla, se on elettävä kollektiivin sisällä ja kirjoitettava tai maalattava, veistettävä sen omien kollektiivisuhteiden kautta arvostaen samalla paikallista tietoa, symmetriaperiaatteita, kollektiivin yhteistä ja jakamatonta organisaatiota, kaikkien toimijoiden (aktanttien) yhteistä hentoa hämähäkin seitin omaista yhdistävää lankaa.