Hyvää yrittäjän päivää – Quomodo vales? (Kuinka voit?)
05.09.2023
Vietämme yrittäjän päivää ja samalla Ronin ja Mainion päivää. Jälkimäinen tuo mieleeni lapsuuden sarjakuvat Matti Mainion ja Jussi Juonion. Molempia kaivataan yrittäjän ominaisuuksina. Olen avustanut yrittäjiämme lukuisten tutkimusten ja julkaisujeni kautta ja kokosin niistä myös vuonna 2005 toisen väitöskirjanikin. Esittelen sen myöhemmin lainaamalla sen esipuhetta.
Väitöskirjani ”Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka” löytyy kyllä vaivatta netistä ja toivottavasti kiireiset yrittäjämme ovat ehtineet siihen vuosien varrella myös tutustua. Ekologinen klusteri on tänään muita klustereitamme tärkeämpi hallittava ja myös näkyvästi EU:n ohjelmissa.
Toki myös Yhdysvallat piilaaksoineen tuntee ohjelmamme ja toki sitä käytetiin myös ”Agropolis strategy” hoidossa sekä myöhemmin ”European rivers network” sekä ”Susdev China” hankkeissamme 2010-luvulle tultaessa. Nämä olivat omia ohjelmiamme eurooppalaisessa ja globaalissa käytössämme ja ohjauksessa suurten jokilaaksojen yhteisissä ohjelmissamme, aluksi Loimijokilaaksossa 1990-luvulla. Myöhemmin EU:n kautemme käynnistyessä yleiseurooppalaisina ohjelmina, sekä lopulta myös saaden kunnian tai luottamuksen ohjata eurooppalaisen yhteistyön ohella myös vastaavia valtavia kiinalaisia jokiohjelmia.
Ne ohjattiin ja koordinoitiin Suomesta (MTT/Luke) ja jatkuvat omalla kohdallani nykyisin käsitteiden ”Cluster art ja Art of Clusters” ohjelmissamme. Viimeisin kirja ko. aiheesta on tulossa hyvissä ajoin myös joulumyyntiin ja pitää sisällään monikieliset kulttuurimme sekä niiden kielialueet muutettuina myös algoritmien suopealla avustuksella (robotiikalla) vastaamaan kunkin kieli- ja kulttuurialueen edellyttämää kuvitusta taiteineen. Tästä työstä sydämellinen kiitos tyttärelleni Outille ja pojalleni Veli-Matille jo vuosikymmeniä jatkuneesta yhteistyöstämme. Toki samalla tuhansille klusteriyrittäjille, tutkijoille, hallinnolle sekä kouluttajillemme. Ilman heitä ja EU:n rahoitusapua nämä monikansalliset ohjelmat olisivat olleet aikanaan mahdottomia toteuttaa.
Ylpeästi yrittäjä
Valtakunnallista Yrittäjän päivää on vietetty vuosittain syyskuun 5. päivänä vuodesta 1997 alkaen. Yrittäjän päivän takana on Yrittäjän Päivä -säätiö, jonka toiminnan tarkoituksena on yrittäjätoiminnan tukeminen ja yrittäjyyden arvostuksen edistäminen.
Vuonna 2023 yrittäjänpäivän vastaavina järjestäjätahoina toimivat yhdessä Suomalaisen Työn Liitto ja Perheyritysten Liitto.
Yrittäjän päivänä kannustamme yrittäjiä jakamaan yrittäjätarinaansa ja yrityksiä kertomaan arjestaan, suomalaisesta työstä ja kotimaisesta omistajuudesta. Tee yrityksesi ja arvovalintasi tutuksi.
- Ylpeästi yrittäjä
- Yrittäminen on yhteistyötä
- Valinnoillasi on väliä
- Sitoutunut työllistämään Suomessa
- Kotimaisen omistamisen puolesta
Qualitas potentia nostra – Laatu meidän voimamme (Suomen ilmanvoimien motto)
05.09.2017 – 05.09. 2023
Tämän päivän Hesari (HS 5.9. 2017) jatkaa ihmisten saamien outojen ja vaikeasti perinteisen lääketieteen menetelmin diagnostisoitavien ja usein lähiympäristöstämme tulevien oireiden, usein jopa täysin lamaannuttavien, journalistista selvitystyötään. Ongelmana kun on lääketieteemme tapa jakaa ihminen kahteen dualistiseen osaan, jotka vielä koulukuntaisesti riitelevät keskenään. Sellainen on johtamassa jatkossa mediayhteiskuntamme tuotteena kaksinapaiseen maailmankuvaankin riitoineen. Mitä Yhdysvallat edellä, sitä suomalaiset ja pienemmät perässä.
Ilmiö on tuttu käydessämme läpi kaikkia luonnonvarayrittäjämme ja kootessamme ennen toista väitöskirjaani ekologiset yrittäjät ja samalla heidän tuotteittensa kuluttajat saman klusterirakenteen sisälle ensimmäisenä maailmalla ja aluksi tutkimustarkoituksessa. Valtaisa ponnistus oli jatkoa aiemmille töilleni koskien klustereita ja innovaatiopolitiikkaa. Niitä hoidettiin mahdollisimman huomaamattomasti jo 1970-luvun Suomessa ennen EU-kautemme käynnistymistä. Toki julkaisuja syntyi runsaasti. Joka on elänyt huomaamattomasti, on elänyt hyvin. – ”Quit bene latuit, bene vixit.” Kansalliset ja globaalit ohjelmat ohjataan etenkin tieteenä välttäen turhaa julkisuutta.
Toinen ihminen on fysiologinen olento ja toinen psykiatrinen tapaus. Ilmiö on koominen ja sen ymmärtäminen vaatii lääketieteen kehittymisen historian tuntemusta ja koulukuntaisten erojen ymmärtämistä laajemminkin sekä tieteessä että kulttuurissamme ylipäätään. Historian professori Jukka Korpela kirjoittaa Helsingin Sanomissa (3.9.2023) kuinka historiallinen totuus on aina tulkinta. Tämä koskee myös Manner-Euroopan historiaa ja siitä syntyvää maailmankuvaamme, joka on täynnä diktatuurejamme. Jolla on korvat kuulla, kuulkoon. – ”Quit habet aures audiendi, audiat. (Raamattu. Matt. 11:15).
Niinpä Professori Korpelaa suoraan lainaten. ”Kannattaa miettiä tarkkaan ennen kuin avaa tämän Pandoran lippaan. Kyse ei ole siitä, että joku täysijärkinen kieltäisi juutalaiskansan kärsimykset, vaan siitä, miten pitkälle lainsäätäjän kannattaa astua tieteen maailmaan päättäjänä. Nyt ratkaistaisiin myös se, avataanko tie peukaloimaan ihmiskunnan koko hirvittävää historiaa ja voidaanko näin rajoittaa tulevaisuudessa tieteen tekemistä.” Historia on syntynyt poliittisena tieteenä oikeuttamaan valtaa, aatteita, uskontoja ja oppeja. Näin totuuksiksi säädetyillä historioilla on perusteltu menneisyydessä tappamista, syrjintää, alistamista ja joukkotuhontaa mitä erilaisimmissa muodoissaan… Kun eri kansanryhmien kärsimysten halveksiminen voidaan tuomita monien muiden lakien avulla, voisi olla viisasta demokraattisessa ja moniarvoisessa, pohjoismaisessa Suomessa jättää historian tulkinta tutkijoiden ja harrastajien temmellyskentäksi ilman, että vääristä tutkimustuloksista seuraisi sanktioita. Tärkeintä historiassa ei ole tietää tosiasioita vaan ymmärtää historian subjektiivisuus ja suhteellisuus ja siten olla ottamatta sitä liian vakavasti miltään kannalta.” Joka ei osaa teeskennellä, ei osaa hallita. – ”Qui nescit dissimulare, nescit regnare. (Ludvig XIV).
Siinähän, tieteessä ja sen tulkitsijoissamme, on koulukuntaisesti ja kulttuurisesti mukana myös henkistä osaa ja uskontoja, henkimaailmaa. Islamilainen maailma eroaa omasta luterilaisesta kirkostamme kuin yö päivästä. Me yritämme pragmaattisesti järkiperäistää sellaista, jota ei voi näin ymmärtää lainkaan. Ihminen, joka ei ole kokenut neljää vuodenaikaa geneettisenä perimänä, kaamosta ja pakkasta, ei voi sopeutua siihen muutamassa hetkessä tropiikissa, aavikolla, lapsuutensa eläneenä ja Suomeen muuttaen. Kun muutat kirjoittamasi tekstin latinasta tai englannista kuvitetuksi taiteeksi, tulet yllättymään algoritmien ja robottien neroudesta. www.clusterart. org.
Miten valtavia ovat pelkät kielelliset erot muuttaen ne algoritmeilla kuvataiteeksi, avautuu viimeisimmästä kirjastani ja jo sen kansilehdestä käyttäen joko a) latinaa tai b) englantia. Kehotan lukijoitani tutustumaan tähän julkaisuun edes selaillen kuvia ja taidetta, robotiikan eri kielistämme laatimaa. Me emme ymmärrä toisiamme lainkaan. Joka kirjoittaa, lukee kahdesti – ”Qui scribit, bis legit.” Ammattinsa osaavat muuttaa lukemansa samalla algoritmien kautta kuvataiteeksikin. Ainakin latinaksi ja englanniksi erikseen. Kiinalainen tulkinta menee jo meiltä ohi ymmärtämättämme sitä lainkaan. Seuratkaa algoritmien kuvitusta ja teette oivalluksen, joka on tämän Kiinan muurin ikäinen ja korkuinenkin, näkyy Kuuhun saakka.
Biologisesta ihmisestä on tehty myös henkinen ja häntä hoidetaan ikään kuin kahdelta eri suunnalta. Tällaista ihmistä ei luonnollisesti ole olemassakaan. Olemme ihmisenä fysiologinen olento, jonka toimintojen taustalla on sähkön kulkua ja kemiaa. Molemmat liittyvät toisiinsa ja ympäristö voi altistaa ns. erityisherkkiä tavalla, jossa mukana on evoluution tuomia, eri aikoina syntyneitä, hyvin erilaisessa lajin kehitysvaiheessa (biotieteitten vaativinta osaamisaluetta, älä heittäydy senkin avainosaajaksi istuen eduskunnan perustuslakivaliokunnassa tai lautamiehenä käräjillä) syntyeitä elimistömme ja kehomme biologisia rakenteita. Niiden kieltäminen uskonnollisista ja maailmankatsomuksellisista syistä on pelottavaa. Olemme ihmisiä teemme virheitä. Joka vihaa virheitä, vihaa ihmistä. – ” Qui vita odit, homnies odit.” (Plinius nuorempi).
Osa evoluution tuotteistamme on miltei kadonnut, näkyvät vain sikiön kehityksen eri vaiheissa kiduskansineen ja karvapeitteineen, joku toinen osa meissä on kehittynyt ohi muiden ja aivoissamme vaikkapa otsalohko sekä verbaalinen kieli toiminnallisesti eri tavalla kuin umpilisäke, jonka voi poistaakin. Samalla monella on poistunut jotain sellaista, joka olisi ollut ehkä myöhemmin käytössäkin. On tullut huomaamaton ihminen. – ”Joka on elänyt hyvin huomaamattomasti, on elänyt hyvin.” – ”Qui bene latuit, bene vixit.”
Suuri joukko yrittäjiä saa leipänsä vetoamalla ihmisen kehittymiseen ja sen mukana syntyneisiin evoluution tuotteisiin, innovaatioihin. Uusia innovaatioita kehitetään kaiken aikaa parantaen myös evoluution tuotteina syntyneitä pieniä puutteitamme. Katsoi ympärilleen mihin suuntaan tahansa, kaikki on tieteen tuottamaa ja harva kasvi, edes rikkaruoho, elää alkuperäisillä geeneillä, etteikö niitä olisi jalostettu.
Jokainen koira ja kissa kotonamme on jalostuksen tuote siinä missä tolkuttomasti maitoa tuottava karjamme. Järvestä nostamani karppi, pyhien aikojen ruokakala, on maailman jalostetuimpia kaloja korukaloista alkaen. Digiaika muutti maailmakuvamme paradigmaisesti globaaliksi hetkessä. Siihen on yrittäjänkin sopeuduttava. Joskus on hyvä keskittyä lukemiseenkin ja vaieta. – Joka ei osaa vaieta ei osaa myöskään puhua. – ”Qui nescit tacere nescit et loqui. (Seneca).
Kirjoitin eilen limbisestä osasta aivojamme ja sitä popularisoiden käsitteellä “liskoaivot”. Näiden liskoaivojen tehtävät ovat kokonaan muuta kuin paljon myöhemmin kehittyneen otsalohkomme, jossa tapahtuu myös kielellinen ja verbaalinen ajattelumme. Ei toki pelkästään siellä, mutta nyt popularisoidaan tiedettä menemättä käsitteisiin, jotka ovat vieraita ja vaikeita. Nyt en seiso yliopiston kateederilla vaan kertoen, mitä tämä kaikki tarkoittaa. – ”Quid hoc sibi vult?” Globaaleja ohjelmia samalla yhteisesti hoitaenkin.
Aivomme kun toimivat koko ajan sekä täysillä ja ovat uskomattoman mutkikas järjestelmä tietokoneeksi. Nehän myös itkevät ja nauravat, surevat ja masentuvat, vihaavat ja antavat anteeksi, kertovat nälästä ja janosta, huijaavat mennen tullen shakkipelissä ja heittävät koreja susijengissä. Juopuneena ja myrkkyjä nauttien järjestelmä alkaa piiputtaa, joskus lopullisesti mutta kaiken aikaa kehnommin jokaisen humalatilan jälkeen. Harvalla yrittäjällä on aikaa olla juopuneena edes viikonloppuisin. Jos aikoo myös menestyä. Se on kuin suomalainen sisu elokuvaksi muuttaen ja kirotusta kullasta, sen himosta julmuuksia kuvatenkin Yhdysvalloissa ihailtavaksi. – ”Quid non mortalia pectora cogis, auri sacra fames?” (Vergilius).
Oikeammin yrittäjä pyrkii hallitsemaan limbisen osan usein vaikkapa aggressiivisia hälytyssignaaleja, joita tulee enemmän kuin muille duunareille, aikaansa myyville, järkeilemällä ja varoen myös vääriä signaaleja. Joskus niitä tulee väsyksiin saakka ja olemattomista asioista, kuten peltipoliisista tai homeen hajusta, parfyymeistä tai sellaisesta, jolla on ollut merkitystä vielä lajikehityksen vuosimiljoonaisessa historiassa, mutta ei nyt enää. Näillä ärsykkeillä pyritään kuitenkin kaiken aikaa vaikuttamaan valintoihimme. Ja tämän yrittäjä ymmärtää. Tosin tuntematta aivojamme ja niiden toimintaa tai lainsäädäntömme kimurantteja kohtia lainkaan, ellei nyt ole kansanedustajana nostettu ylimmäksi papiksi perustuslakituomioistuimeenkin. Käräjille ei enää kelpaisi lautamieheksi. Oppi on lainattu ikään kuin Afrikasta. ”Quid novi ex Africa?” – Mitä uutta Afrikasta?
Elokuvan tekijä ja mediamme liioittelee ja pyrkii herättämään näitä syviä “tunteita” ja kokemuksia väsyksiin saakka. Joku esitys on jopa kielletty lapsiltamme. Kaikki lapset tai vanhemmat eivät sitä ymmärrä ja katselevat väkivaltaisia uutisiamme. Lähiympäristö on lapselle sama kuin sähköiset välineet ja niiden fantasia, aggressio ja väkivalta. Lapselle maailma on sellainen miltä lähiympäristö näyttää. Moni lapsi kasvaa slummissa seuraten vain aggressiivista elämää ja nettiään, pornografista elämää, silmittömiä aggressioita. Se on kuin unen jatketta lapselle. ”Quid est somnus geldae nisi mortis imago?” (Ovidus). – Mitä on uni muuta kuin jääkylmän kuoleman kuva?
Työskentelymme on usein koneitten, älypuhelimen jne. kanssa sellaista, jossa kehomme on koko ajan hälytystilassa, vaikka emme sitä ehkä huomaa. Se väsyy ja stressaantuu eikä aivojen kuorikerrokset, otsalohkon työskentely, ehdi edes reagoida näihin toistuviin sähköisiin ilmiöihin. Sille pitäisi antaa aikaa. Me väsymme, aivomme väsyvät. Eikä kaikki, jonka joku toinen on sähköisesti sanonut, ole minun tai sinun sanomaasi. – ”Quidquid bene dictum est ab ullo, meum est.” (Seneca).
Tänään on yrittäjän päivä. Yrittäjä ymmärtää miten merkittävää on välillä myös levätä. Kiusaus olla mukana kilpailussa vie urheilijankin ylikuntoon. Siitä palautuminen vie aikaa. Teemme virheitä huomaamattamme, väsyneinä. Yksi virhe pilaa koko uramme. Jonka edes kerran on saatu tietää tehneen häpeällisen petoksen, se on menettänyt luottamuksen, vaikka puhuisikin totta. – ”Quicumque turpi fraude semel innotuit, etiam si verum dicit, amittit fidem. (Phaedrus).
Sähköinen ja etenkin kemiallinen järjestelmämme väsyy analysoimaan, ottamaan hallintaansa sellaista, johon sitä ei ole koulittu evoluutiomme hitaassa synnyssä, jossa mukana ei ole ollut tarve sopeutua digimaaliman reaaliaikaisiin ja lisäksi koko ajan sähköisen maailman ärsykkeisiin. Siinä kun raja tulee vastaan alkavat omituiset oireilut kehossamme. Kemia ei pelaa, vaikka sähkö kulkisi valon nopeudella. Moni yrittäjä tietää miten yöt ovat levottomia, kun takana on rankka päivä ilman taukoja. Ihmisen himo vaurastumiseen on ilmiönä ikivanha, geneettinen. ”Quid non mortalia pectora cogis, auri sacra fames?” (Vergilius).
Kemiaa korjataan kemialla, lääkkeillä. Kierre on valmis, noidankehä, jossa mukana ei ole koko keho ja sen ympäristö, kaikki työntekijät ja organisaatio. Vain yksi korvaamaton solu, yrittäjäperheen aivot. Jos nuo aivot ovat pelkästään lingvistiset ja koko ajan uutta puskevat, liskon elämään luodut, silloin on jossain oltava myös verbaalinen äly ja sen osaaja analysoimassa. Usein se on kokonaan yrityksen ulkopuolella. Aina ei edes voitetuista vaikeuksistamme jää vain mieluisaa muistoa. – ”Quid, si etiam iucunda memoria est praeteritorum malorum?” (Cicero).
Vauhti on siis aivan liian kovaa ja uuvuttavaa informaation käsittelyyn ja tällaisiin ylikierroksilla käyviin nuoriin oppilaisiin tai ikääntyviin opettajiin törmään yhtenään yliopistoissa yrittäjistä nyt puhumattakaan. Toista väitöskirjaani valmistellessani kävin läpi tuhatmäärin suomalaisia yrittäjiä heille verkostoja ja klusterirakennetta sähköiseen ympäristöön samalla laatien. Se on mahdollista silloin, kun takana on jo tuhansia julkaisua ja satamäärin kirjoja, koulutettuja maistereita ja tohtoreitammekin. Näin vältät tutkimasta sitä, mitä tapahtuu huomenna. – ”Quid sit futurum cras, fuge quaerere.” (Horatius).
Autan mieluummin töilläni lasta kuin opettajaa, olkoonkin että opettaja ehtii pilata monta lasta matkallaan. Työyhteisössä keskityn sitten opettajiin. Yrittäjän opettaminen on mahdoton ilmiö Suomessa. Heillä ei ole sellaiseen aikaa. Sama pätee kriisiin ajautuneissa saneerattavissa julkisen hallinnon kautta ylläpidettävissä palveluissamme.
Näin oma aikani alkoi mennä Suomessa työyhteisön psykososiaalisten ongelmien hoitamiseen ja puoluekin hajosi Jyväskylässä kahteen osaan stressaantuneitten ihmisten kokoustaessa ja vielä väärässä paikassa, osaamatta vanhuksina edes äänestää uusilla sähköisillä laitteillaan. Heidän äänensä hylättiin. Kukaan ei edes kysynyt mikä on totuutta ja säädyllisyyttä. ”Quis verum atque decens.” (Horatius).
Joku pahoitti siitä mielensä ja toinen käytti sitä hyväkseen. Lingvistisen osan aivot voittivat järkevän otsalohkon harkinnan. Vuosikymmeniä koottu hävitettiin yhdessä hetkessä ja yössä. Puolueen ja kansanliikkeen kohdalla tällainen on paljon harvinaisempaa kuin yritysmaailmassa. Puolueen johdossa täytyy olla erityisen aggressiivinen ja lingvistinen eläin liikkeellä voidakseen toimia näin ajattelemattomasti. Olla siis liikuttamatta sitä mikä on jo asettunut. – ”Quieta non movere.” (Platon). Tällainen puolue, mikä tahansa, hajoaa.
Pari prosenttiakin riittää nyt hallitusvastuuseen ja ilman puoluettakin, mutta demokraattisesti valittu puolue ei kelpaa muualle kuin oppositioon, ratkesi yhteiskunnallisen ja verbaalisen rakenteen pohdintana yrityselämässä toimineen pääministerin harkintana. Vuonna 2023 yrittäjän päivänä tämä varmasti muistetaankin. Keskustalainen yrittäjä ja hänen puolueensa romahdus. ”Quescat in pacet.” – Levätköön rauhassa.
Siinä yhteiskunnan aggressiivinen lingvistinen järjestelmä oli epäilemättä ottanut selkävoiton perustuslaista ja demokratiasta, aivolohkojen tuomasta järkevästä pohdinnasta, miten menetellä rapauttamatta koko ajan järjestäytynyttä yhteiskuntaa liskoaivojen vikkelillä liikkeillä. Matkalla tapaamaan presidenttiämme ja tehden immelmannit sekä hakien ratkaisua pelin politiikastamme. Olla liikuttamatta sitä mikä oli jo asettunut. – ”Quieta non movere.” (Platon).
Se miksi näin kävi ja mihin se johti, siitä kirjoitin tuolloin ottaen esimerkiksi kaksikin puoluetta. Hyvää yrittäjän päivää. Yksikään yrittäjä ei menesty vuosikymmeniä hakien pikavoittoja ja käyttäen vain lingvististä osaa aivoistaan, pedon ja liskon aivoilla operoiden. Oli pysähdyttävä pohtimaan, mitä tuo puhe tarkoittaa. – ”Quid sibi vult haec oratio?”
Siinä kun asiakkaat varmasti kaikkoavat ja jopa kansanliikkeessä äänestäjät menettävät luottamuksensa ja puolueet hajoavat yhä pienemmiksi fragmenteiksi, puukotetaan selkään, osan jäädessä hallitukseen, sen olemattoman, ja pääosan siirtyessä oppositioon, sen demokraattisesti valitun ja suuremman. Kun järkevät ihmiset jäävät oppositioon ja maailmaa hallitsee lingvistinen osa aivoistamme, pedon aivot, olemme lopullisesti ajautumassa kohti kolmatta maailmansotaa. Mitä teetkin, toimi viimeinkin viisaasti ja ota huomioon lopputulos. – ”Quidquid agis, prudenter agas et respice finem.”
Oheinen alustus oli johdantoa toisen väitöskirjani esipuheelle vuodelta 2005. Se ei ole vanhentunut, olkoonkin että poikkitieteisessä prosessissa algoritmit ja tekoälyhuuma tuovat koko ajan uutta, myös tieteen käyttöön sopivaa ja soveltuvaa. Suuressa kuvassa tekoäly muuttaa arkiset kysymyksemme, vaikkapa lääkärille tai matkan järjestäjille tarkoitetut, ohjelmistoiksi tai sinne sopiviksi, joka pohtii puolestamme vaihtoehtoja tai antaa välittömästi vastauksenkin. Sitä tarkemmin, mitä enemmän olemme tekoälylle mieltymyksemme tai potilaskertomuksemme kuvanneet.
Kaikki tämä on kuulunut tieteen ja tutkimuksen käyttöön jo iät ajat, mutta arjen askareihin robotiikka on tullut ehkä odotettua hitaammin. Tosin jatko sujunee nyt suurten teknologiajättiemme toimesta ja Apple, Microsoft, Amazon, Google emoyhtiöinä ovat tarjoamassa palvelujaan aiempaa nopeammin. Ne tuottavat tekstiä, puhetta, kuvia, taidetta jne. tavalla, joka on ikään kuin pelata shakkia robotiikan kanssa. Voit olettaa olevasi siinä mestari, mutta varmasti sinä tulet häviämään omana aikamme robotiikalle. Sama pätee vaikkapa lottoarvontaan tai mihin tahansa reaaliaikaiseen prosessiin.
Toinen väitöskirjani liittyi yrittäjyyteen ja heitä palveleviin järjestelmiimme käymällä läpi aikanaan kaikki luonnonvaroihin liittyvät ”ekologiset” yrittäjämme maakunnittain ja myöhemmin myös sopiva määrä heidän kuluttajiaan, asiakkaita. Toki apuna oli nyt, kuten kohdallani aina ennekin, tietokoneet ja algoritmit. Siis tekoäly ja siihen luottaminen ohjelmia rakenneltaessa ekologisiksi ja klusterirakenteita käyttäen. Miten se tapahtuu, löytyy väitöskirjastani ja sen sivuilta. Ohessa kuitenkin hiven taustaa avaten sen esipuhe ja miksi päätyä tällaiseen ”urakkaan” ja useamman tiedekunnan sisällä sekä lopulta väitöskirjoihin saakka jatkaenkin. Poikkitieteisyys kun on nykyisin algoritmien aikana ja tekoälyä käyttäen välttämätön väline juuri poikkitieteisessä tutkimuksessa. Ja tänään tekoälyhuuma on aikamme tärkein ilmiö ja se luo koko ajan uusia superyhtiöitä. Uskoen vaikkapa Helsingin Sanomia (HS 4.9.2023) ja sen pääkirjoitusta.
Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka – Ecological cluster and Innovation policy.
Esipuhe
Ekologinen klusteri tutkimustehtävänä on käsitteellisesti laaja. Tätäkin laajempi on käsite innovaatiopolitiikasta. Tutkimusongelmaksi näiden yhdistäminen on kuitenkin ajankohtainen ja tähän tehtävään on ryhdytty pitkän pohdinnan jälkeen liittäen mukaan lukuisia aiemmin toteutettuja, tätä aihetta läheisesti käsitteleviä tutkimusohjelmia.
Ensimmäinen merkittävä sysäys syntyi jo 1970- ja 1980-luvun taitteessa.
Tuolloin keräsimme Turun yliopiston sosiologian laitoksen ja Oulun yliopiston
maantieteen laitoksen yhteistyönä poikkeuksellisen mittavat aineistot, jotka
käsittelivät Kemijoen vesistöalueen sosioekonomiaa ja luonnonvaroja osana
joen energiataloudellista käyttöä. Oman ohjelmani olin käynnistänyt jo aiemmin Iijoella ns. Siuruan (Kollajan) tekoaltaan yhteydessä vuonna 1974.
Kyseessä oli monitieteinen ohjelma, jossa haettiin vastauksia alueiden perinteisen luonnonvarain käytön, voimalaitosrakentamisen jatkumisen sekä vesistöalueen muun kehittämisen välillä. Prosessi päättyi Ounasjoki lakiin ja joen suojeluun sekä Kemijoen ns. ”karvalakkilähetystöihin”, koskiensuojelulakiin, joka turvasi etenkin Ounasjoen ja Iijoen keski- ja yläjuoksun kosket. Prosessi koskisotineen kulminoitui lopulta myös ympäristöministeriön perustamiseen.
Kemijoen yli 30-vuotta kestäneet koskisodat päättyivät ja korvauskysymykset hoidettiin lopulta ripeästi. (Asp, Luostarinen, Mäkinen 1977) Myöhemmin tutkimustyö jatkui omana työnäni (Luostarinen 1986). Koskiohjelmiin liittyviä julkaisuja syntyi kymmenittäin siinä missä lopulta myös ensimmäinen väitöskirjani (1982) A Social Geography of Hydro-Electric power projects in Northern Finland. Personal spatial identity in the face of environmental changes. Jo pro-gradu työni liittyi näihin ohjelmiin vuodelta 1976 (Siuruanjärven allasalueen väestö ja elinkeinoelämä) (ks. lähdeliitteet).
Myöhemmin tämä sama prosessi jatkui elinkeinojen kehittämisohjelmina
osin samoilla alueilla Rovaniemen maalaiskunnassa sekä Iijokilaaksossa Pe-
rämereltä Koillismaalle, Kuusamoon ja Taivalkoskelle. Toki mukana oli myös Kiimikijoki sekä Pudasjrvi, Taivalkoski, Kiimingin ja Yli-Kiiningin kuntien rinnalla (ks. lähdeluettelo). Tutkimus suoritettiin tuolloin johdollani Oulun yliopiston maantieteen laitoksessa (Luostarinen 1986). Aineistojen keräämiseen osallistui parhaimmillaan kymmeniä opiskelijoitani osana opinnäytetyönsä valmistelua.
Tavoitteena oli käydä läpi maaseutualueiden kehittämisen problematiikkaa kenttätöinä haastatellen ja opiskella myöhemmin tutkimusmetodiikkaa aineistoa analysoimalla ja tiimityöhön perustuvana oppimisprosessina. Tämä prosessi kuului puolestaan läheisesti kaupunkisuunnitteluun ja innovaatiopolitiikkaan, maaseudun kehittämisohjelmiin, joiden mallit oli haettu pääosin Yhdysvalloista, Britanniasta ja Ranskasta (Luostarinen ym.1984, Luostarinen1984b). Erikoisuutena oli lisäksi kunnat mm. Ylä-Savossa, jotka tulivat mukaan kuntien järjestämien ideakilpailujen kautta. (Ylä-Savo ja Iisalmi, Ii ja piste Iin päälle, Lounais-Hämeen tähtikunnat sekä agropolis strategia, Pielvasi pinnalle, Pyhjärvi nousuun, Raahen kaupunkitutkimus jne.).
Iijoki- ja Kemijokitutkimukset ja viimeinen ”koskisota” Iijoella päättyi koskien-
suojelulakiin, jolla suojeltiin Iijoen keski- ja yläjuoksun rakentamattomien
koskien ohella maan viimeiset vielä rakentamattomat kosket (Luostarinen
1984a, 1986). Samalla alkoi keskustelu vesistöalueiden palauttamisesta luonnontilaan ja kalakannan hoitamisesta. Tavoitteena oli kunnostaa etenkin lohen vanhat kutupaikat ja poistaa vaelluksen esteet. Matkailu elinkeinona alkoi ohittaa Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan sekä Koillismaan maaseutukunnissa muut vähemmän työvoimavaltaiset ja taantuvat elinkeinot.
Kemijoen ja Iijoen vesistöalueet ovat liki kolmannes Suomea kattava harvaan asuttu Euroopan Unionin reuna-alue ja globaalistikin maailman viimeisiä, pääosin napapiirin
pohjoispuolella sijaitsevia, erityisesti luontomatkailulle otollisia erämaita.
Varsin varhain 1980-luvun alussa mukaan tulivat myös alueet Ylä-Savosta
alkaen Iisalmen entisen maalaiskunnan alueelta ja leviten elinkeino- ja
yritystutkimuksina myös talousalueen muihin kuntiin. Täällä tutkimuksen
(Luostarinen ym. 1983, Luostarinen 1984b) kohteina olivat maankäytön
suunnittelun ja säätelyn ohella yritysten innovaation diffuusioon liittyvät
sijaintikysymykset, verkostoituminen sekä Iisalmessa maatalous ja
maaseudun maankäytölliset kysymykset osana kehittyvää maaseutu-
politiikkaa ja kylätoimintaa. Kuntien verkottamien ja yhteistoiminta oli osa tuon ajan klusterirakenteitamme ja verkostotaloutta myös Pohjois-Karjalassa Neuvostoliiton hajoamisen aikoihin. Laatokan-Karjalan instituutti oli osa tuon ajan rakenteitamme.
Uutta yrittäjyyttä ja suunnittelun metodiikkaa haettiin kehittyvän tietotekniikan ja maaseudun oman innovointikyvyn avulla. Maankäytön suunnittelussa ja tutkimusaineistojen käsittelyssä Geographical Information System (GIS) alkoi saada ensimmäiset suunnittelukartastonsa. Työn jatko siirrettiin Pohjois-Savossa 1980-luvun
alussa perustetulle Ylä-Savon Instituutille. Instituutin tehtäviksi jäi
verkostojen rakentaminen alueen ulkopuolisiin tiedontuottajiin; yliopistoihin
ja tutkimuslaitoksiin sekä toisaalla alueen yrittäjyyteen sekä elinkeinoelämään. Jo tuossa vaiheessa algoritmit ja robotiikka palvelivat aineistojen käsittelyssä mutta myös graafisen kartografian ja suunnittelukartastojen synnyssä. GIS oli mukana jo varhain Lapin jokilaaksojen kehittämisohjelmissa siinä missä robotiikkaan perustuvat ohjelmat osana tiedeyhteisön tutkimusvälineistön kehittämistä IASP:n ja AURP:n kaltaisten ”science park” globaaleina ohjelminamme (vrt. Nokia ja Oulun teknopolis ja silicon valley.
Raahen ja Tornion talousalueilla tutkittiin puolestaan samaan aikaan sinne
aluepoliittisista syistä siirretyn suurteollisuuden (terästeollisuus) sosioekonomisia vaikutuksia (Luostarinen ym. 1984). Samalla se oli yleiseurooppalainen pilotohjelma Suomesta. Suurteollisuus aluepoliittisena ratkaisuna aiheutti myönteisten vaikutusten ohella lukuisia sosiaalisia ongelmia niin Raahen kuin Tornion talousalueilla.
Kolmannen merkittävän tutkimusaineiston tarjosi 1990-luvun vaihteeseen
ajoittuva aineistojen keruu ja analysointi Kiteen talousalueella sekä osin ns.
Laatokan-Karjalan myös rajantakaisilla alueilla Itä-Karjalassa (Luostarinen
1991b). Tuolloin elettiin jo vaihetta, jolloin EU-jäsenyys oli keskusteluissa
mukana.
Tutkimusohjelman laajentamiseen vaikutti myös Neuvostoliiton hajoaminen ja rajantakaisten alueiden kohtalo pohdittaessa Keski-Karjalan sosioekonomista ja
hallinnollista kehitystyötä ja yrittäjyyden yhteistyömalleja. Tämä kehitystyö
kattoi kaikki hallinnonalat. Täsmällisemmän analyysin osalta keskityttiin
seutukunnallisiin verkostorakenteisiin yhteistyössä kuntien ja yritysten kanssa.
Innovaatiorakenteiden kehittely oli osa tulevaa EU-politiikkaa ja sen ennakointia. Prosessissa keskeinen arvioitava oli kuntien ja aluehallinnon merkitys sekä seutukuntaistuminen rajat ylittävässä yhteistyössä Itä-Karjalaan.
Prosessin jatko siirrettiin hallinnollisesti Koillismaalla Iihin perustetulle Ympäristöinstituutille sekä Laatokan-Karjalan alueella niin ikään strategiatyötä
ohjaavalle ja alueen nimeä kantavalle Laatokan-Karjalan instituutille. Verkoston vakiinnuttamisessa käytettiin pääosin ns. imitoivaa oppimista; tiedon
verkottamista yliopistojen kautta alueen yrittäjille ja näiden tukijärjestelmille.
Iijokilaaksossa, Koillismaalla ja Ounasjokilaaksossa Luoteis-Lapissa tutkimukset johtivat koskiensuojelulakiin, joka kiinnitti huomion rakentamattomien jokialueiden matkailulliseen kehittämiseen. Näistä on parhaiten tunnettu Sirkan allaskylän elvyttäjänä Levin matkailualue Ounasjoen ylälatvoilla. Ounasjoen rakentamisen yhteydessä Levi tunturina olisi Sirkan kylän tapaan hukkunut ja näkyisi nyt saarena altaassa.
Koillismaalla Kuusamossa matkailun kehittäminen oli käynnistynyt jo aiemmin, samoin Kemijoen latvoilla Sodankylässä. Ongelmaksi jäi etenkin Pelkosenniemi ja Kemihaaran (Vuotoksen) allashanke. Lopullisesti tämän kohtalo ratkesi vasta 2000-luvun alussa. Lähes yhtä ongelmalliseksi osoittautui Iijoen Siuruanjoen valuma-alueella oleva Siuruan (Kollajan) allashanke, josta oma tutkimustyöni alun perin käynnistyi vuonna 1974 (Luostarinen 1984a).
Neljäs vaihe alkoi 1990-luvun alussa osana MTT:n (Luke) tutkimustyötä. Tähän
vaiheeseen liittyi aluksi verkostoyhteyksien rakentelu innovaatio-
tutkimuksena ja nyt myös klusterirakenteina. Agropolis-strategian nimellä
kulkenut ja teknopolis-strategiaa maaseudulle verkostoituvana, toisen polven
tiedepuistona visioitu mallimme, oli yhtäällä osa innovaatiopolitiikkaa ja toisaalla
klusteriohjelmaa (Luostarinen 1992a, b).
Case -alueena ja rajattuna kokeilualueena käytettiin Forssan talousaluetta ja Lounais-Hämettä sekä ympäristökysymyksissä Loimijokilaaksoa. Kansallisesti aineistoja kerättiin 1990-luvun alussa kaikilta ympäristö-, elintarvike- ja puutarha-alan yrittäjiltä koko maan kattaen sekä paikallisesti maatiloilta Loimijokilaaksosta (Luostarinen & Olin 1993).
Kyselyt kohdistettiin myös mm. yliopistoihimme ja kunnille sekä
aluehallinnolle. Kansallisesti strategiassa ei puhuttu niinkään diffuusioprosesseista ja imitoinnista vaan pikemminkin omasta maaseudun innovaatioympäristöstä osana globaalia tiedepuistotoimintaa ja aluksi teknologiapainotteisesti.
Perustan tällaiselle työlle antoi alueella sijaitsevat MTT:n laboratoriot ja ns. toisen polven tiedepuistokonsepti klusterirakenteineen. Biologinen perusta ohjelman kokoamiselle oli vahva. Prosessin kehittely jatkuu edelleen ja siihen kytkeytyi mukaan osahankkeita maailman tiedepuisto-organisaatioiden tai kansallisten divisioonien jäsenvaltioista etenkin Etelä-Amerikasta ja Aasiasta (Luostarinen 1998a, 1999).
Luonnollisesti ydin oli kuitenkin Euroopassa ja Yhdysvalloissa. EU-rahoitus
ja alueen kansainvälistyminen helpotti oleellisesti prosessin etenemistä vuoden 1995 jälkeen. Samoin tuolloin käynnistynyt maatalouden rakennemuutos
ja maaseudulle aktiivisesti haetut uudet kehittämisohjelmat sekä kasvava
vaatimus rahoitusinstrumenteilta uusyrittäjyyden ja innovaatiotoiminnan
edistämiseksi.
Maatalouden saamat ympäristötuet ja luonnonmukainen viljely olivat puolestaan tärkeä lisä pohdittaessa ekologisen yrittäjyyden kehittämistä ja aluksi maatalouden liitännäiselinkeinoina luontomatkailusta. Jo 1990-luvun alussa ns. toisen polven tiedepuistohanketta kehitettiin verkosto-organisaationa ja ”Agropolis”-ohjelmaa levitettiin Internetin (Agronetin) avulla lähestyen suoraan noin 300 teknologiakeskusta ja tiedepuistoa ympäri maailmaa. Ohjelma oli esillä lukuisissa tiedepuistojen maailmankonferensseissa ja käynnisti tätä kautta kymmeniä samaa ”agropolis”-käsitteistöä käyttäviä strategioita kansallista malliamme mukaillen. Etelä-Amerikka ja Brasilia olivat vahvasti esillä ja aktiivisia.
Niiden innovaatiorakenteet ja verkostojen klusterityypit olivat vain Suomea oleellisesti suurempia johtuen mm. Brasilian elintarvikeviennin valtaisasta volyymistä ja kansainvälisistä kehitysmaaryhmien yhteistyöjärjestelyistä (Luostarinen 1998a,1999).
Viides vaihe oli jo osa vakiintunutta EU-politiikkamme ja sen rahoitusinstrumentteja. Näistä tärkeimmät olivat EU:n ympäristöohjelma ja rahoittaja (Life), maaseutupolitiikan jo vakiintuneet ohjelmarakenteet (Leader, Pomo,
Alma), mutta jo varhain myös alueellisen kehittämisen innovaatiopolitiikkaan
tarkoitetut rahastot (Recite) sekä kansalliset rahoittajamme (TE-keskukset,
rakennerahastot jne.). Ohjelmat laajenivat yleiseurooppalaisiksi myös partnerisuhteissa ja ensimmäisinä partnerirakenteina käytettiin jo Kemi- ja Iijoki-
alueilta tutuiksi tulleita jokilaaksoja ja jokiohjelmia (ERNIE, European Ri-
vers Network).
Uudempina ohjelmina niihin kytkeytyi maatalouden ympäristöpolitiikan modernisaatiotutkimus (Sustainable development in Agriculture (SUSAGRI) ja tämän globalisaatio esimerkkinä Kiina (Sustainable development in China, Susdev China). Tiimi- ja verkosto-organisaatioita soveltavatutkimus laajeni siten sekä paikallisena, alueellisena että eurooppalaisena ja globaalina prosessina. Rahoitus alkoi näkyvästi ohjata prosessia ja edellä kuvattuja alueellisia, kansallisia ja kansainvälisiä rahoittajia käytettiin sekä paikallisissa ohjelmissa että yleiseurooppalaisissa yhteishankkeissa rinnan tieteelle perinteisempien puiteohjelmien tai kansallisten rahoittajien kanssa.
Mukaan tuli myös alueellinen rahoitus (kunnat, maakunnat) ja erityisesti yrittäjyyteen ja innovaatiotoimintaan liittyvät instrumentit (Tekes, Sitra). Tässä Agropolis Oy:n perustaminen kehitysyhtiönä 1990-luvun alussa oli avainasemassa. Samoin tuolloin verkostoitumista maataloudessa ja maaseudulla avustanut Agronet-palveluverkosto ensimmäisten joukossa maailmassa. Ehkä jopa ensimmäisenä näin pitkälle kehittyneenä jo 1990-luvun alussa rinnan tuolloin syntyneenä globaalina Internet-verkostona (Luostarinen 1993, 1997).
Nyt käsillä olevan tutkimuksen rajaamisen kannalta tärkeä vaihe olikin vuonna 1999 käynnistetty ympäristöpolitiikan klusteriohjelmaan liitetty ja sen yhteydessä yhteistyössä MTT:n (Luke) ja Helsingin yliopiston maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskuksen kanssa toteutettu ”Luontoyrittäjyys Suomessa” -tutkimusohjelma. Sen alueellisia verkostoja, luontoyrittäjyyttä, matkailu- ja maaseutuklustereita selvittänyt raportti valmistui vuonna 2000 (Rutanen & Luostarinen 2000). Rahoittajana käytettiin alkuvaiheessa ministeriöiden toiminnat sekä johtoryhmätyöskentelyn sopivasti koonnutta ympäristöklusterin tutkimusohjelmaa.
Kaikki avainorganisaatiot ja toimijat saatiin varsin varhain prosessiin mukaan sekä aluetasoisina maakunnissa että kansallisena ohjelmana. Tämä raportti ja esitutkimus oli sysäys seuraavalle vaiheelle, jolloin MTT:n ympäristötutkimuksen toimesta selvitettiin täsmällisemmin ekologisen yrittäjyyden ja kulutuksen luonne Suomessa sekä mahdollisuus kuluttajia palvelevaan klusterirakenteeseen.
Nyt tehtävä oli jo selkeästi innovaatiopolitiikan osa ja innovaatiorakenteet klusteroitumalla yrittäjien itsensä koottavissa. Malli tälle klusterille oli vain haettava tutkimuksen avustamana. Suomi oli siirtynyt monin paikoin edelläkävijäksi maailmassa koskien maatalouden ja myös maaseudun verkostorakenteita ja niiden infrastruktuuria. Samoin monet luonnonvarain ympäristökysymykset olivat kansainvälisesti korkealla tasolla. ”Sosiaalinen pääoma” ekologisen klusterin rakentamiselle oli valmis. Tässä vaiheessa ei käytetty enää käsitteitä innovaation diffuusiosta ja myös imitointia uusien rakenteiden ja organisaatioiden kokoamisessa välteltiin.
Tämä vaihe raportoitiin vuonna 2001 (Luostarinen & Vanhamäki 2001) ja sitä seurasi
innovaatiostrategiaa ja -kapasiteettia selvittävä julkaisu vuonna 2004 (Luos-
tarinen 2004). Ainekset nyt julkaistavan tutkimuksen kokoamiselle olivat
tuolloin valmiit sekä empiirisinä aineistoina, analyyseinä että teoriarakenteen
esittelynä ja metodologisena ratkaisuna.
Tutkimuksen saattaminen väitöskirjaksi on oma prosessinsa. Tässä tapauksessa sen erityistä luonnetta on syytä korostaa erityisesti siksi, että kyseessä on väittelijänsä toinen väitös. Ennen vuotta 1980 kerätty aineisto kiteytyi filosofisen tiedekunnan opinnäytetyöksi Oulun yliopistossa ja sen ydin oli Pohjois-Suomen ”koskisodissa” ja Lapin allasmuuttajien problematiikassa sekä käsitteessä ”spatiaalinen identiteetti” (Luostarinen 1982).
Kyseessä oli maantieteilijän ja myös luonnontutkijan (biologi) näkökulma, jonka yhteydet olivat kuitenkin syntyneet jo varhain 1970-luvulla tutkijana Turun yliopiston
sosiologian laitokseen. Tuolloin alkanut yhteistyö biologimaantieteilijöiden sekä sosiologien ja ekonomistien kanssa syvensi näkemystä ympäristökysymysten prosessoinnissa poikkitieteisenä tutkimushaasteena. Osin tämän takia vastaväittäjiä oli kaksi. Toinen maantieteilijä ja biologi, Oulun läänin nykyinen Maaherra Eino
Siuruainen ja toinen sosiologi ja Turun yliopiston nykyisin emeritus professori Erkki Asp.
Väitös oli kuitenkin filosofisen tiedekunnan luonnontieteiseen kontekstiin kuuluva ja maantieteilijän tekemä. Sillä oli perinteiseen maantieteen ja sen biologiseen prosessointiin liittyvä luonnontieteinen konventionsa. Oulussa biologimaantieteilijät muodostivat oman ”koulukuntansa”. Vastaava luonnontieteinen ja ”biologinen” löytyy vahvana traditiona ehkä monelle yllättäenkin maataloustutkimuksesta (MTT / Luke).
Nyt esiteltävä tutkimus on puhtaasti sosiologinen ja sen näkökulma on tätä
kautta ihmistieteinen. Sen koonnissa on kuitenkin pyritty hahmottamaan verkosto- ja klusterirakenteiden edelleen poikkitieteistä tehtäväkenttä sekä suunnittelijan (kehittäjän) metodologista ajattelua. Se on mahdollista havaita myös lähdeluettelossa tai kirjallisuusviitteissä, jotka eivät ole puhtaan sosiologisia.
Lisäksi lainauksissa on varottu käytäntöä, joka olisi selvästi ”koulukuntainen” tai rajaisi lähdeaineistoa ymmärtämättä niiden taustalla oleva laajempi teoreettinen viitekehys ja yhtymäkohdat monitieteiseen tehtävään. Näin monet aiheeseen liittyvät käsitejärjestelmät esiintyvät joko pelkästään filosofisen koulukuntansa nimellä tai näkyvimpien edustajiensa kautta. Viittauksilla on haluttu helpottaa lukija etsimään pikemminkin alan keskeisintä kirjallisuutta kuin yksittäisen tutkijan tiettyä havaintoa.
Laajassa tutkimustehtävässä punaisen langan säilyttäminen on tutkijan ehkä merkittävin tehtävä, jolloin yksityiskohdat (rönsyt) on pyritty sulkemaan lähdeviittauksilla tai alaviitteillä. Lukijalta tämä edellyttää luonnollisesti normaalia laajempaa monitieteistä kompetenssia. Tällöin monitieteisellä tarkoitetaan tieteiden välistä prosessointia, poikkitieteisellä väitöskirjan sisältöä ja sen vaatimuksia.
Toinen syy valittuun käytäntöön on aiheen laajuus ja tutkimuksen ”avaus” ekologisen klusterin suunnalla suomalaisena tutkimustehtävänä. Poikkitieteisyyden ohella tähän ratkaisuun on vaikuttanut tietoinen pyrkimys perehdyttää lukija laajemmin siihen käsitejärjestelmään, joka poikkitieteisenä ei voi esiintyä tarkan rajattuna ja spesifisenä.
Sellaisena se johdattelisi lukijan mahdollisesti harhaan. Innovaatiotutkimus on ongelmallista jo yhden tieteenalan konventiossa. Konvention kautta on mahdollista tehdä vääryyttä itse tutkimustehtävälle. Siis innovaatiolle ja sen prosessoinnin luonteelle mahdottomana rajata ja kahlita yhden tieteenalan ja sen konvention sisälle. Algoritmien käyttö ja yleistyvä robotiikka, tekoäly, on avaamassa tätä laajemmin lähivuosinamme.
Perustelu toisen väitöskirjan laadinnalle ja väittelylle syntyykin tästä samasta ajattelusta; innovaatioprosesseissa miltei välttämättömänä pidetystä tarpeesta hakea ratkaisuja toisistaan hyvinkin etäisistä tutkimuskonventioista ja robotiikan yleistymisestä. Ei ehkä niinkään käsitejärjestelmistä ja tavasta työskennellä tutkimusaineiston sisällä hakien joko ”ihmistieteistä” tai ”luonnontieteistä” tieteen postulaattia siihen samalla spesialisoituen, ja rajaten mahdollisesti samalla mahdollisuus itse ongelman (innovaation) tutkimukseen osana yrittäjyyttä ja klusterirakenteita.
On luonnollista, että luonnontieteinen ja instrumentaalinen tiede poikkeaa
ihmistieteisestä ja sen usein väljemmin reflektoivasta tutkimusmetodiikasta.
Tätä näkökulmien eroa prosessoida yhteiskuntaa ja sen toimintoja, ekologista ja ympäristöön liittyvää, ei voi poistaa. On mahdollista, että se näkyy
tutkimuksen analytiikassa ja tulosten tulkinnassa. Ei ehkä niinkään teoriarakenteissa ja valitussa tutkimusvälineistössä sinänsä. Tähän tutkijaa on perehdytetty jo vuosikymmenten ajan sosiologien kanssa tehdyssä yhteistyössä ja tiiviissä vuoropuhelussa. Tässä prosessoinnissa monitieteisyydellä ja poikkitieteisyydellä on ymmärretty hieman eri asiaa. Samoin jopa käsite ”ekologia” on alusta saakka symbolirakenteena luonnontutkijalle ja sosiologille erilaisen käsitejärjestelmän avaava.
Monitieteisyyden vaatimus tuli etenkin ympäristötutkimukseen jo varhain 1970-luvulla. Sen toteutuminen aidosti poikkitieteisenä, saman henkilön omana tutkimusprosessina, on kuitenkin edennyt hitaasti. Pikemminkin spesialisoituminen on edelleen syventynyt poikkitieteisyyden kustannuksella. Näin huolimatta edelleen lisääntyneestä monialaisuuden ymmärtämisen vaatimuksesta ja etenkin innovaatio luonteisissa, joko täysin ”kasvottomissa” kvantitatiivisissa mittaustekniikoissa tai vahvasti sosiaalisissa prosesseissa, joissa yrittäjät elävät.
Teknisten innovaatioiden kohdalla kehitys voi selittää etenkin tieteellisteknisen osan etääntymistä sosiaalisesta ja yhteiskunnallisesta innovoinnista. Teknisen integroituminen kulttuuriseen ja palvelusektoreille sekä osaksi käsitettä ”luovasta taloudesta” on pidettävä eräänä, nyt käsillä olevan tutkimuksen laajemmasta tehtävästä.
Verkosto- ja klusterirakenteissa tämän tulisi olla jo itsestäänselvyys ja näkyä myös maaseutusovelluksina. Klusterirakenteissa monitieteisyys toki toteutuukin tutkijoiden
vuoropuheluna ja tapaamisina myös rajoja ylittäen. Monitieteinen, monen
tutkijan yhteinen, ei ole kuitenkaan välttämättä poikkitieteinen prosessi yhden ja saman tutkijan kokemana.
Näillä sanoin olen pyrkinyt motivoimaan itseäni ja rohkaisemaan myös ohjaajiani ja tukijoitani ymmärtämään useamman väitöskirjan myös muodollinen, ajassamme oleva vaatimus. Kiitän heitä oivaltavasta ymmärryksestä, yhteistyöstä ja pohdinnoista, jotka ovat mahdollistaneet tieteensä konventiota ja traditiota pohtivan mielestä mahdottoman mahdolliseksi, toiseen kertaan toteutuvana väitöstilaisuutena.
Ps. Myöhemmin MTT yhdistettiin osaksi yhteistä luonnonvarojamme tutkivaa kokonaisuutta myös hallinnollisesti. Yhdistämällä RKTL ja Metla sekä MTT yhdeksi ja samaksi luonnonvaroja tutkivaksi organisaatioksemme (Luke). Epäilemättä se oli yksi merkittävimmistä tuloksista tutkimusohjelmiemme yhteydessä ja tuloksena.