Kun seuraamme perussuomalaisen puolueen syntyä ja sen johtajaa seuraamme innovaatioprosessia ja innovaattoria. Kun seuraamme perussuomalaisen puolueen sulkemista ulos yhteiskunnastamme, kyse on uuden liikkeen kokemasta tyypillisestä ikääntyvän kansakunnan reaktioista muuttaa vanhaa konventiota ja sulkea uusi tapa toimia.
Ei toki kaikki uuden puolueen sisällä ole innovaattoreita saati sellaisen toiminnan ymmärtäjiä. Ei toki kaikki innovaatio ole aina hyvästä ja jokainen muutos kannatettavaa.
Jokainen puolue kuitenkin pyrkii myös uudistumaan ja juuri nyt vaaleissamme nuorensimme reippaasti puolueitamme. Ilmiö ei ole toki pelkästään suomalainen vaan tulee tänne muualta, diffuntoituu etenkin sosiaalisen mediamme kautta.
Vihreää liikettä on usein pidetty radikaalina uudistajana kuten myös vasemmistoa. Oikealla ilmiötä ovat jarruttaneet sotiemme aikaiset tapahtumat. Perussuomalaisten kohdalla näitä korostetaan odotetulla tavalla. Sinä käsitteet menevät kilpailussa sekaisin ja haukkumiseksi. Kari Suomalainen käytti näitä runsaasti pilapiirtäjänämme. Hänet leimatiin konservatiiviksi. Leimakirves on totuuden puhujan ja piirtäjän kohtalona.
Ilmiö yksilön kokemana on kokonaan toinen kuin yhteisön tai yhdyskunnan saati kansakunnan. Mikrotalous on eri asia kuin makrotalous, psykologia eri asia kuin sosiologia. Niitä ei sovi sotkea toisiinsa.
Elämme murroskulttuurissa jossa muutokset ovat nopeita, reaaliaikaisia. Reaaliaikainen ei oli leviävä, diffuusinen ilmiö, vaan valon nopeudella toteutuva. Osa meistä sopeutuu uuteen hybridiinkin nopeammin ja elää muutoksessa kuin kalat vedessä. Toiselle muutos on vaikeammin siedettävä. Introvertti toimii taas toisin kuin ekstrovertti persoonallisuutenamme. Se on psykologiaa eikä sillä pidä leikkiä saati käyttää lyömäaseena kiusaamiskulttuurissamme.
Vanhuksia ei hoideta samalla tavalla kuin lapsia eikä ikääntyvä yhteiskunta ole aina lapsiystävällinen. Lasten väheneminen on seurausta prosesseista, jotka ovat sosiologisia, ei niinkään psykologisia. Sen korjaaminen ei ole mikrotaloutta niinkään kuin makrotalouttamme.
Poliitikon tehtävät ovat nekin muuttuneet ja epämiellyttävänä koetun paradigmaisen muutoksen sietäminen on vaatimassa uudenlaisia poliitikkojamme. Jotkut puolueistamme ovat varautuneet tähän muutokseen muita paremmin.
Sekin on pikemminkin sosiologinen ja makrotalouteen liittyvä kuin tapamme psykologisoida ja esittää mikrotalouden malleja poliitikkoina. Sosiaalinen media ylilyönteineen on psykologinen ilmiö, josta syntyy usein psykososiaalisia liikkeitämme. Terrorisimin synty on psykososiaalinen ilmiö, fataali sellainen. Sitä tapaa myös työyhteisöissämme ja kouluissa joissa kiusaaminen on osa kulttuuria.
Sama pätee uhkiin, kuten ilmastomuutos ja mahdollisuuksiimme. Positiivinen mahdollisuus on innovaatioyhteiskunnan tuotteista tärkein. Negatiivinen uhka ja pelottelu ovat konventionaalisen yhteiskunnan säilyttävä suunta ja luovat ahdistusta. Se on sekä psykologista että sosiologista mutta myös mikro- että makrotalouteen liittyvää toimintaa.
Seuraava artikkelini oli vaalien aikaan runsaasti luettu ja kirjoitettu runsas kymmenen vuotta takaperin ja aikana, jolloin ensimmäinen jytky koetteli maatamme ja nyt jo siis kolmas, jossa kuusi ministeriä joutui väistymään Eduskunnasta siinä missä koko sininen puolueemme ja Timo Soini sekä Paavo Väyrynen henkilöinä mutta myös puolueittensa perustajina. Vallankumous kun syö lapsensa.
tiistai, heinäkuu 15, 2008
Fiolsofia on tieteen kielen looginen syntaksis (Rudolf Carnap) – Ehkäpä myös innovointi
Innovoivan yhteiskunnan häiriköt
”Ei ole mitään niin järjetöntä, ettei joku filosofi olisi sitä jo sanonut”, totesi Cicero aikanaan ja määritteli samalla innovaattorin perushyveen.
Innovointi on prosessi, joka vanhan toimintalogiikan näkökulmasta on kiusallista häiriköintiä. Innovaattori on toisinajattelija ja aina oppositiossa. Hyvin harvoin innovaatiot ovat niiden tekemiä, jotka ovat alan parhaita osaajia. Monesti tieto on innovaation pahin vihollinen. Innovaatio voi syntyä vain toimimattomasta tietämättömyydestä.
Professori Liisa Välikangas (HS 13.7) kuvaa tyypillisimmät innovointiin liittyvät väärinkäsitykset paradoksaalilla tavalla. Innovointiin kuuluu jatkumo, jossa korostetaan erilaisuutta ja assosioidaan vapaasti. Innovaatioprosessi on itsepäisten ihmisten parempaa tietämistä tai uudelleen kokeilua, kekseliäisyyttä ja oppimista, erilaisuutta sen itsensä vuoksi. Se on eri asia kuin innovaatio, jolla tarkoitamme jo valmista tuotetta tai vaikkapa palvelua, joka on aluksi häiriötekijä, kunnes on maksanut itse itsensä emmekä tule enää toimeen ilman sen tuloksellisuutta.
Kilpailuetu vaatii hyviä tutkijoita ja vielä enemmän hyviä opettajia. Meillä on valtaisa puute innovaatio-opettajista. Sellaiseksi Suomessa voi nimetä vain yhden kapellimestarin. Jotta ennen innovaatiota valinnut häiriötila loppuisi tarvitaan parempi tapa tai tuote, sen jäljittelijät (imitointi) sekä leviäminen (diffuusio). Yleisin tapa innovoida on kopioida, jolloin samalla alamme vähentää innovaation raaka-ainetta ja kaivo alkaa kuivua.
Innovointi liittyy läheisesti yksilön vapauteen luoda uutta ympäristöä ja toteuttaa unelmiaan. Näin syntyy uutta kokeilua, joka on vanhalle konventiolle häiriöksi. Vasta kun lopputulos on onnistunut, innovaatio on valmis, lopputulos oikeutta resursseihin, joka käytettiin innovaatioprosessin uuden synnyttämiseen. Näin innovaattori työskentelee aina umpihangessa ja vailla tukea, on oppositioasemassa elävä häirikkö muiden näkökulmasta.
Innovoivia yrittäjiä on aina hyvin vähän ja vielä vähemmän innovaatiota suosivia ympäristöjä. Professori James H. Mittelman (HS 14.7) kertoo kuinka amerikkalaiset yliopistot ovat joutuneet kriisiin hakiessaan parempaa innovaatioympäristöä yritysten toimintatapoja imitoiden. Väittely kohdistuu etenkin hallintoon, sisäänpääsyyn ja autonomiaan. Kustannukset maksatetaan ”asiakkailla” tai ”kuluttajilla” ja parhaiten menestyvät eliitti-instituutiot valtavine lahjarahastoineen.
Monet opiskelijat joutuvat miettimään olisiko viisaampaa valita arvovaltaisen yksityisen yliopiston sijasta halvempi julkinen yliopisto. Tuloslaskelmissa käytetään määrällisiä mittareita vaikka pääosa toimista ei ole kvantitatiivisesti mitattavissa. Tieto tiedon itsensä vuoksi ei kiinnosta työmarkkinoita, valittaa Mittelman. Liikkeenjohdolliseen yhtiömalliin liittyy pelko riippumattomuuden vähenemisestä, joka taas vaarantaa koulutuksellista tasoa.
Suomea ei voi innovaatiopolitiikassa verrata Yhdysvaltoihin. Yhdysvaloissa kärkiyliopistoihin hakee vain muutama prosentti vuotuisesta ikäkohortista, kun omassa haussamme on joka vuosi mukana yli 100 % ko. vuoden tai pari vuosikymmentä sitten syntyneistä. On erin asia ylläpitää koko kansa tiedeyliopistoa ja sen rinnalla innovaatiopolitiikkaan erikoistuvia ympäristöjä. Lisäksi meillä joudutaan yhdistämään yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen resursseja innovoinnille vieraalla tavalla.
Pienessä maassa todella vakavasti otettavia innovaatioprosesseja ja yrityksiä on vähän. Niiden auttaminen toiminnan käynnistämisvaiheessa ja vaurastumisen hyväksyminen ovat perinteisesti kuuluneet teknologiakeskuksillemme ja tiedepuistoille. Nyt näitä tulisi kyetä laajentamaan uutena menestystekijänä hieman israelilaiseen mallin, jossa on oltava varaa myös kansainväliselle innovaatiopolitiikan kärkiosaajien kaupalle.
Hyvä innovaattori käynnistää keskustelun aina jostain niin yksinkertaisesta, ettei sen sanominen tunnu edes tarpeelliselta, ja päättää johonkin niin paradoksaaliseen ettei kukaan usko sen toteutukseen, vastaisi Bertrand Russell nyt globaalin maailman viheliäisimpiin innovaatioita vaativiin ongelmiimme.
Ps. Humppilan kunta pelasti Miina Äkkijyrkän veistokset kaatopaikalta Itä-Helsingistä arvoiseensa paikkaan Porin tien varteen miljoonien ihailtavaksi. Näin kulttuuriskandaalia on ainakin vähän oikaistu. Sehän on saanut jo kansainväliset mittasuhteet. Helsingin Sanomien kuukausiliite sentään esitteli taiteilijaa arvoisellaan tavalla.