Ohjaaja Peter Docter teki upeaa työtä. Hän ohjasi jätimenestyksen mielen sopukoissa liikkuvista tunteistamme. Elokuva itkettää nyt kaikkia ympäri maailmaa, myös Suomessa. Onnittelut ristiriitaisten tuoteitten kuvaajalle ja ihmiskielen ja -mielen uudelle Cluster art -tohtorille elokuvasta ”Inside Out”. Se on vuoden mediateko jo nyt.
Sanoma sulki Forssan painonsa kertalaakista on uutinen joka pysäyttäisi, ellei se olisi jatkoa jo koetulle media-alan rakennemurroksessa. Kun vanhat teolliset rakenteet murtuvat syntyy aluksi hybridi jossa eläminen tuo epävarmuutta. Vanha nelipyöräinen poltto- ja sähkömoottorilla liikkuva ei ole lopullinen tuote. Hybridiyhteiskunnasta ja sen kouristelusta kirjoitin kirjan ja se tuli tutuksi myös hybridisodistamme.
Eurooppaa kiertää noin 60 miljoonaa monen tason pakolaista ja myös tästä kirjoitin jo väitöskirjassani. Kun lukumäärä näillä juurettomilla alkaa olla suurempi kuin Euroopan suurimman kasakunnan koko, silloin heitä alkaa löytyä myös Euroopan periferiasta ja Jäämeren tuntumasta. Kun pelkästään Afrikan väkiluku nelinkertaistuu seuraavan noin 50 vuoden aikana ja samaan aikaan viljellyn maan ja puhtaan veden määrä vähenee, ilmastomuutos tulee osaksi suurta kuvaa myös paikallisessa yhdyskunnissa maaseudulla.
Kirjoitin 1980-luvun alussa kuinka Suomen maaseutu autioituu ja ikääntyy mutta ei jää asumattomaksi. Metropolialueet kasvavat ja muuttuvat muuta Eurooppaa vastaaviksi myös Suomessa. Suomessa ei osata reagoida ripeästi ja Häme on poikkeuksellisen varovainen hyödyntämään vahvuuksiaan. Julkinen ja yksityinen sektori on saatava toimimaan etukäteen tunnettavan maailmankuvan mukaan. Hankeosaaminen on osattava rakentaa suuriin ja kunnianhimoisiin ohjelmiin. Tätä harjoiteltiin ankarasti 1990-luvun alussa mutta unohdettiin Nokian tuoman huuman vuosina. Oikeammin sitä kampitettiin ja kampittajat ovat nytkin vielä osin vallassa.
Nyt on opittava tekemään yhdessä ja enemmän. Kun menetimme soteseikkailuissa puoli vuosikymmentä lama syveni stagnaatioksi, taantumaksi. Euro ajautui kriisiin ja euromaana Suomi jäi vaille vanhoja keinojaan pelastaa vientivetoinen taloutensa. Tämän kanssa on nyt elettävä ja hoidettava aiemmin keskustan maakuntamalliksi kutsuma hanke noin kymmenen itsenäisen suuralueen toimijaksi. Meistä kun jo nyt liki 90 % asuu suurkaupunkien vaikutusalueilla kun sellaiseksi lasketaan Oulussa 50 kilometriä ja Helsingissä 100 kilometriä.
Olen saarnannut luonnonvarapolitiikasta ja biotaloudesta väsyksiin saakka. Se kun unohtui meiltä kokonaan Nokian tuoman huuman aikoina. Forssassa ei osattu odottaa kuinka 1990-luvun alussa rakennettu kaupungin ylpeys Sanomatalona sulkee ovensa runsaan 20 vuoden kuluttua ja kertalaakista. Näin siitäkin huolimatta että Itä-Savossa jo 1980-luvulla maakuntalehti digitalisoitui ja vaihtoi samalla omistajaa. Se oli oikea hetki luopua printtimediasta myös digitaalisena sijoituksena. Helsingin Sanomat tuli digiaikaan liki kaksi vuosikymmentä jäljessä. Eivät mammutit kulje kehityksen kärjessä vaan pienet ja ketterät organisaatiot, verkostot ja klusterit.
Hallitus panostaa nyt biotalouteen ja koulutukeen ja palaa rasteille, jotka edellinen hallitus jätti käymättä. Se on kuin sakkoringin kiertämistä mutta jatkossa on sitten edettävä tiukassa aikataulussa ja voitettava muiden kansakuntien meihin hakema etumatka. Ei se mahdotonta ole mutta tekee syksystä poliittisesti kiihkeän ja tapahtumarikkaan. Se että Timo Soini on Yhdysvalloissa arktisessa ilmastonmuutoskokouksessa kertoo että hän on oikeassa paikassa. Yhdysvallat ja Venäjä keskustelevat siellä muustakin kuin Ukrainasta. Suomi saa huomiota suurvalloilta myös jatkossa. Soini kertoo olevansa maan harvoja republikaaneja, prolife mutta proObamacare. Eikä puhuisi ikinä Trumpin käyttämällä kielellä.
Varokaa nettiraivoa, se murentaa luottamusta ihmisiin ja tekee vain onnettomaksi, syö ihmistä. Sen sijaan suurista tunteista syntyy vaikkapa hittianimaatioita jolloin ilo, suru, pelko, kiukku ja inho saavat kasvot jotka jäävät mieleen arkielämämme traumoja aukovina hahmoina ja maksavat tekijälleen bisneksenä uskomattomia uuden Nokian nopeasti synnyttäviä tuotteita.