Asutko valtiossa, joka penkoo vanhoja asioita ja aloittaa institutionaalisen kiusaamisen mediansa, puolueitten ja perustamisensa instituutioiden kautta? Kuunteletko vanhoja merimiestarinoita ja elät osana mennyttä maailmaa ja sen institutionaalisia kiusaajia, jopa surmaajia, terroria, tapaa ahdistella osana institutionaalista oikeutta, kiusaamista, pilaten koko elämäsi, perheesi elämän. Tiedätkö edes mitä instituutiolla tarkoitetaan kiusaamisen välineenä?
Lapissa koskisotien aikaan institutionaalista kiusaamista harrastivat valtio ja voimayhtiöt. Tutkijana se oli lopetettava silläkin uhalla, että oma ura samalla loppuisi siinä yhteisössä jatkuvien uhkailujen paineessa eläen. Institutionalisoitu kiusaaminen Lapissa oli hyvin yleinen ilmiö ja on sitä toki vieläkin. Usein se on puettu uskonnon muotoon tai palautellen mieleen taikauskoisia sekä takavuosien sotien muistoja.
Näin meillä tehdään myös tänään palautettaessa mieliin sotien ja sisällissotiemme haavoja. Ei ole yllättävää, että juuri näiden sisällissotien muisteloista tehty väitöskirja julkaistaan juuri Lapin yliopistossa ja lappilainen Jari Tervo käy omaa sotaansa hakien institutionaalisia kiusaamisen välineitään tulonhankkimislähteenään.
Se on moraalitonta mutta mahdollista hakeutuen sellaisiin kirjallisiin piireihin Helsingissä, jossa moraaliton toiminta on osa kulttuuria. Olen ne käynyt läpi ja uskon tuntevani. Sekä Lapissa että Helsingissä. Oikeammin jo isovanhempani ja heidän isovanhempansa tunsivat ne hyvin. Tervolla ei tätä taustaa ole. On vain tapa toimia hakien toimeentulonsa tavalla, joka on institutionaalisesti mahdollista ja hänen moraalinsa mukaista lappilaisen kulttuurin kasvattina.
Tänään pankit ja terveystalot, poliittiset puolueet, valtio jatkaa yhä pankkikriisin saatavien perintää tuhansilta ihmisiltä 1990-luvun laman jäljiltä. Arsenal ja sen hallitsema konkurssipesä on tyypillinen institutionaalinen kiusaaja. Toki myös poliittinen liike ja sitä tukeva media, maakunta tai kunnanvaltuusto, virkamiehet osana institutionaalista vallankäyttöään. Joku kunta, maakunta tai valtio on erityisen erikoistunut institutionaaliseen elämään, joskus vuosituhantisiin, jatkaen samaa institutionaalista kansalaistensa kiusaamista vuosisadasta toiseen.
Helsingin Sanomissa (12.5) toimittaja Heikki Aittokoski esittelee miljardien ihmisten elämää, jota hallitsee yksinvaltias diktaattoria ja hänen institutionaalinen tapa alistaa nämä ihmiset pelolla. Tällaisia henkilöitä ovat vaikkapa Turkin Recep Tayyip Erdogan, Kiinan Xi Jinping, Filippiinien Rodrigo Duterte, Ukrainan Viktor Orban, Puolan Jaroslaw Kaczynski, Kazakstanin Nursultan Nazabajev, Swazimaan Mswati III ja varmaan myös lähempääkin löytyvät Venäjän ja monen monarkian institutionaalista oikeutta ylläpitävät ja instituutionsa kautta valtansa hankkineet kiusaajat. EU sellaisena on ikivanhaa Euroopan institutionaalista traditiotamme ylläpitävä laitos imperialismin ajoista alkaen ja toki jo ennen sitä. Sinne hankkiutuva suomalainen aloittaa välittömästi institutionaalisen kiusaamisensa pienenäkin EU:n byrokraattina.
Heidän rinnalla kun ovat sitten nämä markkinatalouden tarjoamat ja osana internetiä syntyneet orjuuttajamme. Amazon, Google ja Facebook muuttuivat hetkessä institutionaalisen kiusaamisen välineiksi nekin. Ne ovat suljettuja ja täysin läpinäkymättömiä laitoksia, instituutioitamme. Niiden sisällä ei juuri muuta tapaakaan kuin kiusaamista mutta samalla myös rikollista toimintaa osana internetin valtavirtaa.
Attendo on myymässä Suomen terveyspalvelunsa Terveystalolle. Vielä hetki takaperi nämä hyödynsivät suomalaisen institutionaalisen järjestelmän tarjoamaa kilpailuttamista ja olivat myymässä mm. Lounais-Hämeelle ja Forssalle palvelujaan. Olisivat varmaan myyneetkin mutta kampittavat toistensa tarjoukset nurin ja syntyi institutionaalinen ongelma, josta Forssa pääsi irti institutionaalisen vallankäyttäjänä molemmista samaan aikaan. Käärme söi siinä toisen käärmeen ja nyt sitten myös lopullisesti Suomen markkinoilta pois ostaen. Siinä suomalainen kunta niiden osakkaana on pelkkä pelinappula. Suomen hallitus osana institutionaalista kaupankäyntiä. Keskusta puolueena on kadottanut kokonaan vanhan sisältönsä eikä sillä ole enää muuta imagoa instituutiona kuin pääministerinsä henkilönä. Ja hän on poliittisesti omien sanojensakin mukaan epäpoliittinen henkilö, sitoutumaton yrittäjä, miljonääri, ei muuta.
Kanta-Hämeen sairaala, jonka osalliseksi forssalaiset maakuntahallinnon ja soten kautta hirttäytyvät, sai eilen vieraakseen hoitajaksi pukeutuneen miehen. Tämä oli pyrkinyt raiskaamaan ja pahoinpitelemään sairaalan potilaita (Forssan Lehti 12.5). Viestintäpäällikkö Iisakki Kiemunki kertoo miten institutionaalinen vallankäyttäjä Hämeen maakunnassa aikoo hoitaa nämä raiskaavat hoitajat jatkossa. Samalla hän jatkaa itse hovioikeudessa omien institutionaalisten velkojensa selvittelyä poliitikkona ne hankkien ja uhkana on jäädä näissä seikkailuissa ikuiseksi institutionaalisten laskuttajien vangiksi. Miten sellaiseen voi luottaa Forssa ja Lounais-Hämeessä? Häntähän voidaan painostaan nyt monelta suunnalta.
Kuka siinä kiusaamisessa saalistaa ja ketä, jää arvailtavaksi, kuten niiden poliisien kohdalla, jotka ovat samaan aikaan vuoden poliiseja mutta myös vuosikausia syytettyinä institutionaalisen huumeiden myynnin ja välityksen päälliköinä. Kun institutionaalinen valta ja sen käyttö menee puolueissa, oikeuslaitoksessa, poliisissa, sairaaloissa ja oikeusasteissamme toisiinsa verkottuen, kehen me sitten voimme luottaa osana institutionaalista kiusaamistamme tai pahjoinpitelyjä. Onko kiusaaminen ja sillä hankitut etuudet lopulta ainut näitä instituutiotamme yhdistävä kulttuurinen liima ja sosiaalinen pääomamme alusmaan asukkaina ja etenkin Hämeessä tai Lapissa eläen?
Onko vuosituhansia vanha uskonto ja sen edustajat, helatorstain ja helluntain kertomus institutionaalisesta kiusaamisesta vapauttava vai onko se ollut osa vuosituhantista institutionaalista kiusantekoa. Kumpi mahtaa olla meillä Suomessa yleisempi ilmiönä? Itse olen taipuvainen kääntymään alusmaan elämän mukanaan tuomaan kiusatun ja pelolla ruokitun elämän puolelle. Olemme siis institutionaalisesti laitostemme armoilla olevia myös kirkossamme ja siis kiusattuja ihmisiä ja hyväksymme sen ikään kuin Jumalan tuomiona myös normiston ja moraalin (uskonnon) kohdalla instituutionamme. Se on turvallisin tapa toimia kirkon palvelijana ja byrokraattina myös siellä. Korppi ei noki korpin silmää institutionaalisen vallan hoidossa ja samalla kiusaamisessa. Lapsen usko ei ole Paavin kirkon uskoa ensinkään. Luostarilaitokselle veroja maksaneena ja purjekunnan kautta maailmaa kiertäen usko tuntevani tämän historian kohtuulisesti. Se on ollut julmaa ja veristä aikaa.
Puolueittemme eripura ja kyvyttömyys uusiutua on merkki institutionaalisen kiusaamisen jatkumisesta myös tulevaisuudessa. Suomalaiseen uhoamiseen tämä sosiaalinen pääoma sopii paremmin etenkin Pohjanmaalla kuin institutionaalisesta kiusaamisesta vapaa elämä. Rakastamme institutionaalista elämää jo alusmaan pitkän historian tuotteenakin. Se on jo äidin maidossa imettyä ja geeneissämme.
Syntyvyyden nopea lasku on oire juuri institutionaalisen kiusaamisen tuottamasta kielteisestä ilmapiiristä hankkia lapsia. Olemme institutionaalisen kiusaamisen tuotteena kuihtuva maa. Tämä maa ei rohkaise nuoria perustamaan perheitä. Se on institutionaalinen ilmiö ja sen syvää kriisiä. Pahoinvointia.
”Vaikeat psyykkiset oireet johtuvat häneen kohdistuneesta pitkäaikaisesta, jopa järjestelmälliseksi luonnehdittavasta institutionaalisesta kiusaamisesta, jonka suorittajia ovat olleet omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal ja sen hallitsemat konkurssipesät.”
Oheinen on lainaus Helsingin Sanomista (12.5), jossa kuvataan tyypillinen yksilötasoinen diagnoosi vaikeista psyykkisistä oireista ja niiden syntymisestä osana pitkäkestoista institutionaalista kiusaamistamme. Diagnoosi on tyypillinen ja psykiatrian erikoislääkärin antama.
Olemme näitä diagnooseja kansakuntana tulvillaan ja aina taustalla ovat vuosikymmeniä jatkuneet oikeudenkännit ja väsyminen, usko omiin laitoksiimme ja niiden oikeudenmukaisuuteen, jolloin mukana ovat myös lääkärit ja tuomarit sekä näiden tapa tukea institutionaalista vallankäyttäjää ja jättää yksilöt yksin myös itse aiheuttamissaan tahallisissa tai tahattomissa vahingoissa ja kuolemantuottamuksissa.
Näistä jälkimmäiset ovat yleensä potilasvahinkoja, hoitovirheiksi ja lääkevahingoiksi luokiteltuja institutionaalisia usein kuolemantuottamuksia tai hyvin vaikeita vahinkoja. Mitkä niistä ovat tuottamuksellisia ja tahallisia, jätetään säännön mukaan selvittämättä. Ne sivuutetaan laitoksille tyypillisen kylmän huumorin avulla. Tämän maailman minä tunne yliopistoissa ja suurissa yritysten klusterissamme. Se on ruma sisältä vaikka ulkokuori olisi kuinka komea.
Niiden taustalla olevaa pahoinvointia, institutionaalista kiusaamista ja sen uhreja on nyt syntymässä aivan samalla tavalla kuin takavuosien sisällissotamme uhreja. Suomi ei tässä poikkea kansainvälisistä luvuista, jossa potilasvahingot hoitovirheinä ja lääkevahinkoina ovat yleisin kuolemasyy. Suomessa ne jäävät institutionaalisina rötöksinä institutionaalisen kiusateon ulkopuolelle, se on käsiteenä jopa tuntematon, ja samalla siis selvittämättä. Muualla sivistyneessä maailmassa ne selvitetään.
Kyse on suomalaisesta kulttuurista, kuten ennen EU-jäsenyyttämme tapamme valmistaa ikiomia lääkkeitämme kansainvälisestä laista ja patenttisuojasta piittamatta. Olimme silloin ja olemme edelleen idän villi länsi, kun kyseessä on institutionaalinen kiusanteko ja vahingot tai kuolemantuottamukset kiusaamalla tai kostamalla, jatkamalla 1990-luvun laman vahinkojen takaisinperintää vuosikymmeniä ohi yli vuosikymmenen kestäneen vielä pahemman laman ja taantumankin. Suomalainen institutionaalinen typeryys on maailmalla tunnettua ja sitä todellakin ihmetellään. Ja sitä sitten saakin vasta selittää maailmalla.