Hyvää itsenäisyyspäivää
Blogit ovat aiheuttaneet Helsingin Sanomien mielipidesivulla melkoisen kirjoitustulvan. Sen käynnisti James O´Connor (HS2.12) kritisoimalla blogaamista ja erityisesti Jussi Halla-ahon bolgaamista. Hän piti tätä oikotienä eduskuntaan (HS 4.11. ja HS 12.11) ja siten myös kielteisenä etenkin ko. henkilön osalta. Häntä huoletti nettipäiväkirjojen suosio.
Sodassa vapaaksi taisteltu mielipide
Nettipäiväkirja tai blogi on aina mielipide silloinkin kun se on asiasisällöltään vankka ja argumentoitu, täynnä dokumentteja. Mielipiteistä ei pidä olla demokratiassa huolissaan, päinvastoin. Silloin kun niitä ei ole, ne esitetään peitellen ja piilossa, meidän on oltava huolissamme. Onneksi meillä on demokraattinen valtio, perustuslain suoja mielipiteillemme ja internet mullistava väline niiden esittämiselle. Muissa tiedotusvälineissä se on ollut kovin vaikeaa. Vallassa oleva poliitikko saa mielipiteensä helposti läpi perinteisissä medioissa, mutta ei kuka tahansa meistä. Eri tavoin ajattelevan on vaikea saada mielipidettään läpi, jos poliitikon ja median mielipide ovat samansuuntaisia. Vain netin kautta hyvin erikoiset ja poikkeavat myös innovatiiviset ajatukset voivat tulla julkiseen arviointiin. Innovaation synnyn ja leviämisen näkökulmasta tämä on elintärkeä asia.
Homo politicus ja manipuloinnin välineet
O’Connor valitti kuinka Halla-ahon suosio perustuu hänen koulutukseensa ja varotti juuri tästä johtuvaan ihmisten harhauttamiseen. Näin on, jos ihmiset eivät ajattele itse, ovat manipuloitavissa, eivät samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Tuskin näin kuitenkaan on Helsingissä ollut. Eliitti ei pidä siellä kansaa indoktrinaation vallassa. Suomi ei ole tällainen valtio eikä pääkaupunkiseutu kehnompi kuin maaseutu ja maakunnat. Ne taas osoittivat selvästi mieltään ja pulinat pois.
O’Connorille vastasi Riitta Niskakari, Airi Lappinen ja Erkki Nykänen (HS 3-4.12). Heidän näkökulmastaan O’Connor oli unohtanut kuinka demokratiassa kansa päättää, ketkä se haluaa edustajikseen. Niinpä Halla-aho on Helsingin valtuustossa koska on henkilöitä, jotka todennäköisesti jakavat hänen mielipiteensä ja halusivat hänet sinne. Blogin taas voi perustaa kuka tahansa, ja näin pääosa poliitikoista on myös tehnyt. Blogi ja nettiympäristö ovat taas monelle kirjoittajalle yllättävän vaikea ja haastava paikka, kirjoittaa Riitta Niskakari.
Alas norsunluutorneista ja ulos toriteltoista
Kun O’Conner kirjoittaa nettiympäristön tarjoavan mahdollisuuden yksivaltiuteen tietyllä mielipiteellä ja olevan eriävistä mielipiteistä vapaan, Niskari katsoo asian olevan juuri päinvastoin ja internetin avanneen kokonaan uudenlaisen mahdollisuuden, koska mielipiteitä voi oikeasti vaihtaa, näkökulmia punnita ja faktoja tarkistaa. Näin ehdokkaille avautuu aivan toisenlainen tehtävä kuin takavuosina, jolloin ehdokkaan norsunluutorniin saattoi olla yhteydessä vain torin kahviteltan kautta kätellen. Blogosfäärissä ehdokas joutuu vastaamaan vaikeisiinkin väitteisiin ja asioita tulee esille aivan toisella tavalla kuin vaikkapa HS:n mielipidesivuilla, jossa mukana on vain pieni siivu näkökulmista. Lehti itse valikoi näkökulmansa, jota taas internet -ympäristö ei voi tehdä.
Osallistumiskynnys madaltunut
Blogit madaltavat osallistumiskynnystä, antavat tilaa eriäville mielipiteille ja kannustavat päättäjiä entistä tiiviimpään vuorovaikutukseen. Yksittäinen mielipide ei toki ole tapa lähteä arvostelemaan kokonainen viestintämuotoa, jossa on jo miljoonia tiedon tuottajia, blogaajia ja heidän foorumeitaan. Osallistuminen vaatii osaamista, aktiivisuutta ja aina vaivannäköä. Pitkäjänteisessä vuorovaikutuksessa tämä ei ole ohituskaita valtaan vaan kyky hyväksyä moniääninen yhteiskunnallinen keskustelu ja sen koulu, kirjoittaa tutkija Lampinen.
O´Coner antaa ymmärtää kuinka webympäristöpoliitikko on ikään kuin heikompitasoinen kuin ”oikea” poliitikko torin kautta valittuna ja mainoskampanjoilla julkkishenkilöön tukeutuen. Niskakari kumoaa tämän olettaen että ”homo politicus” ehkä mielletään usein useammanlaisen ulottuvuuden ja monen asian kautta ”ideologiaansa” yhdistelevänä instrumentalistina ja ”heikompi” poliitikko yhden teeman kautta poliittisen kannatuksensa hankkineena. Kuitenkin esim. vihreä liike, kuten kaikki liikkeet, syntyivät aikanaan yhden teeman politiikkana ja ovat siitä levinneet yleispoliittisiksi liikkeiksi. Niiden rajoja on nykyisin vaikea edes hahmottaa.
Sosiaalisen median merkitys lisääntyy
Jatkossa blogien ja muun sosiaalisen median merkitys kasvaa. Tämän tulkinta uhkaksi demokratialle on omituista. Sitä voisi pitää pikemminkin myönteisenä haasteena nykyiselle valtaeliitille, uusmedian ja uusdemokratian sisääntulolle politiikan teon foorumeilla. Yhdysvalloissa Obama käytti tätä keinoa taitavasti hyväkseen ensimmäisissä oikeissa internet vaaleissa. Demokratiaa ei voi edistää toppuuttelemalla tai jarruttelemalla keskustelua vaan osallistumalla siihen.
Lopulta päädytään synteesiin, jossa ongelma ei olekaan webympäristö vaan Halla-ahon ideologisesti ja eettisesti väärä ja huono politiikka. Kysymys ei olekaan blogaamisen ja webympäristön ongelmasta, vaan yhden poliitikon vääränlaisesta maailmankuvasta ja sen menestymisestä. Blogaaminen ja internet sen sijaa tuo esille pikemminkin liian paljon kuin liian vähän mielipiteitä ja näkökulmia uusdemokratialle yhdistettäväksi.
Moniääninen internet -kansanvalta
Moniääninen yhteiskunta syntyy demokratiassa ja kansanvalassa myös poikkeavista mielipiteistä ja niiden julkituonti on nykyisin helppoa. Kun internet tarjoaa tähän mahdollisuuden, on omituista että jotkut ovat huolissaan juuri tämän vuoksi demokratian tilasta. Juuri näinhän demokratian kuulukin toimia ja mukana on oltava myös valtavirrasta poikkeavia mielipiteitä. Tieteessä ja tutkimuksessa taas juuri nämä ovat innovaatioiden ja niiden uudistumisen ainut tie ja tapa löytää uusia ratkaisuja ulos umpikujasta. Tässä merkityksessä internet ja uusmedia, blogosfääri, ei poikkea uusdemokratiasta ja sen monialaisesta – tieteessä poikki- ja monitieteisestä – tavasta edetä ja tuottaa uutta tietoa. Uutta politiikkaa (policy) politiikan tekijän (politics) käyttöön.