Sven Dufvaa siellä ei näy
Isänpäivän idea on lähtöisin Yhdysvalloista pian äitienpäivän vanavedessä. Tosin päivä ei ole saanut oikein vakiintuneita muotoja etenkään Suomessa eikä Helsingin yliopisto, päiviemme luvusta huolta kantava, oikein ihastunut aiheesta. Kaikki päivät olivat enemmän tai vähemmän miehen päiviä, ja äidin päivän vastine ei oikein istunut miesten arvolle. Mielikuvitus loppui ja malleja ei haettu sieltä missä isänpäivä on kesäinen juhla.
Ongelma oli lähellä itsenäisyyspäivää, joka sekin on usein maailmalla riehakas kesäinen juhla eikä ankeutettu tapa katsoa aina haudoille ja sotiamme muistellen. Heti vainajaien muistopäivän jälkeen. Syksyinen ja marraskuinen harmaus ja talvinen kaamos on harvojen elinympäristöä ja se kaipaisi vähän piristystäkin tuekseen.
Itsemurhaluvut Suomessa ovat olleet aina kovin korkeita. Itäistä naapuria asustavat kasakat ja kasakoista varoitetaan myös presidentin toimesta. Kaikki on naulattavat hirsiseinään, koko omaisuus ja Kristus ristille. Ei ole apua kirkostakaan ja protestanttisen luterilaisuuden harmaudesta. Meitä luterilaisia moititaan maailmalla ankeuttajina ja kovin värittömänä kulttuurina.
Lännessä taas ovat toiset ankeuttajat, joiden kanssa kilpaillaan paremmuudesta ja haaste on kohtuuton, kun tämäkin naapuri asuu pääosin etelämpänä kuin Helsinki. Ruotsin Lappi alkaa sekin Vaasan korkeudelta. Jos hallitus johonkin naisina kaatuu niin saamelaiskysymykseen. Varmasti pandemian ja Euroopan sodan, inflaation ja energiakriisi aikana se kaikkein ajankohtaisin hoitamatta jäänyt ongelma. Joku epäilisi naisten olevan nyt asialla ja miesten käyttävän akkamaista asettaan naisia kiusaten.
Tsaristisen ajan yliopisto Helsingissä on ollut muutenkin hidas muuttumaan almanakkansa kanssa, modernisoimaan kovin kankeaa tiedeyliopiston mainettaan. Kilpailevat yliopistot ovat tätä hidasta hallinnollista byrokratiaa hiven muuttaneet ja modernisoineet. Sama pätee myös Turkuun ja sen vanhimpaan yliopistoomme ruotsinkielisenä. Suomenkielinen on hyvinkin uudistuksellinen, luova ja innovatiivinen. Vuosien saatossa uusia yliopistoja on perustettu ja samalla vanhoja suljettu maailmalla satamäärin.
Pohjoismaiden kauppiaat, ei toki yliopisto, pitivät kuitenkin marraskuuta ja joulun sesonkia odottavaa aikaa sopivana isänpäivälle ja niinpä Pohjoismaat viettävätkin, Tanskaa lukuun ottamatta, marraskuun toista sunnuntaita isänpäivänä. Muualla maailmassa tämä samainen päivä on kesäkuussa, jolloin puolensataa valtiota juhlistaa isänpäivää muutenkin kuin kaupallisena juhlana ja joulusesonkia odotellen.
Protestanttiset ja etenkin luterilaiset maat ovat monessa muussakin kirkollisiin juhliimme liittyvissä kaupallisempia, ja samalla seuraamme helposti kehitystä Yhdysvalloissa ja sieltä syntyviä kaupallisia, mutta usein myös kohtuullisen pragmaattisia kulttuurisia ilmiöitä. Luterilaisia pidetään myös värittöminä ja siten tylsinä, jolloin heitä ei näy myöskään vaalien voittajina Yhdysvalloissa. Suuret otsikot kiertävät luterilaisen yhteisön emmekä erotu oikein massasta. Hollywood maailmassa Ritari Ässä edusti meitä pohjoisen luterilaisia. Tai oikeammin hänen autonsa. Ritarin charmi katosi heti kun hän matkusti maailmalle ilman autoaan.
Näin Suomi muistuttaakin yhä enemmän Yhdysvaltain itäisintä osavaltiota ja seuraa Yhdysvaltain vaalejakin ikään kuin omiaan. Obamania syntyi hänen akateemisesta värittömyydestään. Joulumme on sekin kovin samaa amerikkalaista, hyvin kaupallista mallia kloonaava ja hakee näin myös turisteja Lappiin. Tästä meitä suomalaisia myös huomautetaan. Melkoinen osa omista lukijoistanikin tulee juuri amerikkalaisista yliopistoista ja niiden piilaaksoista, kampusalueilta.
Olen siitä ilahtunut mutta Santa Clause saisi hankkia asiakkaansa muualta. Kyse on traditioista ei innovaatiostamme. Joulupukki ei kysy lukutaitoasi, kiltteys kiinnostaa ja lapsia lahjat. Luova ja innovatiivinen ihminen rikkoo aina rajoja. Joulupukki ei ole kiinnostunut uusista innovaatioista muuten kuin lahjoissaan. Muuten hän ylpeillee huonolla muistillaan ja iällään. Huonolla ulosannilla ja joskus jopa hengitys tuoksahtaa viinalle. Miten sellainen pysyy pulkassa, saati talojen katoilla kiipeillen? Petterikin porona on punakuonoinen kuten kumppaninsa pulkassa.
Muu Eurooppa on tätä usein paheksunut. Suomen geopoliittisen aseman oivaltaminen on ollut erityisen vaikeaa Yhdysvalloissa. Tosin kovin hyvin Yhdysvalloissa ei tunneta muunkaan Euroopan historiaa ja maantiedettä eikä se kovin hääppöistä ole oman mantereenkaan osalta. Näin siellä aiheesta usein luentoja pitäneenä.
Miksi me olemme laiskoja lukijoita? Ja koko ajan laiskuu lisääntyy. Kohta lukutaitoa ei ole olemassakaan. Kirjat kadonneet ja kirjahyllyt ensimmäisenä kalustuksesta, jossa suuri ikkunapinta on ainut pakkasyöhön avautuva suomalainen uusi erikoisuus lämpöeristeineen. Siitä avautuu näkymä naapurin katolle tai kadulle.
Liputuspäiväksi isänpäivä kelpuutettiin niinkin myöhään kuin 2019 joskin samalla liputuksen käyttöä on sitäkin väljennetty koskemaan myös vaikkapa perheen omia juhlia. Yliopiston Almanakassa päivä oli merkitty jo 1970-luvun alussa mutta poistettiin sieltä ja otettiin myöhemmin 1987 käyttöön yliopiston luvalla ja pakon edessä. Kansa kun juhli sanoi yliopisto mitä tahansa.
Helsingin yliopistolla on siten tehtäviä ja oikeuksia, joista tämä päivyriimme ja almanakkaan liittyvä oikeus on yksi monista menneen maailman jäänteistä. Yliopiston tehtävät liittyvät tieteeseen ja luovuuteen, innovoivuuteen, ei tradition ja perinteen ylläpitoon. Yliopiston ei tulisi kilpailla sieluista kirkon kanssa. Se on Venäjän tsaarin tehtäviä ja jälki on Ukrainassa rumaa.
Sellaista olisi syytä vältellä. Tsaarin tehtäviä käydä sotia. Keksiä niille olemattomia syitä. Sitä kutsutaan mytomaniaksi ja totuutta pakenevaa kansa eriasteisten eskapististen muotojen etsijäksi, pimeässä vaeltavaksi. Lopputulos on Hegelin ajattelua seuraten putinismia.
Isänpäivästä ei ole muotoutunut Pohjolassa ja Suomessa äitienpäivän kaltaista perinnettä. Osin tämä johtunee juuri joulun läheisyydestä ja muista keskitalven aikaisista kirkollisista pyhistämme. Isän ja lasten yhteinen juhla, ja tätä kautta päivän juhlistaminen, muistaen myös perheen ja suvun muita, myös isovanhempia, juhlaa vietetään etenkin kesäisin pääosassa läntistä maailmaa. Se on hyvä ja terve ilmiö.
Omalla kohdallamme itsenäisyyspäivä ja sen ajoittuminen juhlallisuuksineen sekä keinotekoisen nenäpäivän tunkeminen isänpäivän rinnalle, pääosin yleisradion muutaman aktivistin toimesta, kadotti loputkin isänpäivän vieton tarpeellisuudesta, rinnan sotiemme ja sen etenkin miesuhrien juhlaksi muuttunutta itsenäisyyspäivää.
Itsenäisyyspäiväämme olisimme hyvinkin voineet viettää jo liki vuosisata aiemmin, ja valita päivä keskikesältä, muuttaen se samalla nykyistä iloisemmaksi keskikesän juhlaksemme. Hieman Ruotsin mallin mukaan juhlienkin.
Eliitin pukuloisto, kättely presidentin linnassa, sotaelokuva, ovat joulua edeltävinä itsenäisyytemme juhlina kovin kaukana yhteisestä juhlastamme, ankea tapahtuma, jopa luotaan työntävä, korostaen eliitin tapaa juhlistaa itsenäistä maatamme. Sven Dufvaa siellä ei näy.
Pandemian aika hivenen muutti tätä käytäntöämme, juhlat kun peruttiin, mutta ei tehnyt siitä Hollywood juhlaa kokonaan poistavaksi eliitin pukuloistoa esitellen. Suomettumisen ja presidentti Kekkosen aikana tämä ilmiö oli lisäksi tsaristisen ajan traditiota, kuninkaallista loistoa hakeva, ja sopi juuri hänen henkilöönsä.
Ja ettei totuus unohtuisi, olemme ahtaneet marraskuulle, ennen ensimmäistä adventtia, myös kansainvälisen miestenpäivän ja lapsen oikeuksien päivän. Sellainen sopii varmaan kulttuuriin, jossa juhliminen on elämän tärkein sisältö. Eikö tämän nenäpäivän olisi voinut pitää silloin, lasten oikeuksien päivänä?
Luterilaiseen elämään se ei oikein sovi ainakaan marraskuun jokaista viikonloppua liputtaen. Olkoonkin että tämä marraskuu on poikkeuksellisen lämmin, muistuttaa liki toukokuun kelejä tai sateista kesäkuuta ja juhannusaikaa. Me emme siis muista juhlistaa näitä päiviä lainkaan. Ne kokevat inflaation ja ovat turhakkeita.
Me odotamme jalkapallokisoja ja paikassa, jossa ihmisoikeuksia poljetaan mennen tullen sekä sen jälkeen pikkujoulujamme. Jos hallitus kaatuu saamelaiskysymykseen, se kertoo meistä enemmän kuin mikään muu ikinä.