Jotain puuttuin, linnan juhlat ja siellä tapahtuva pukuloisto, sen esittely. Kansakunnan kerma jäi näkemättä, pukematta. Elitismiä ei voi näkyvämmin palvoa ja loukata demokraattisen yhteiskunnan ydintä. Vanhan sotakuvan sentään näimme nyt myös uudistettuna uutena traditionamme.
Ei ollut rahvaalle nyt katsottavaa, kanavia vaihdoin ja piipahdimme presidentin juhlissa nyt vain hetken. Sotakuva ja vielä tuplattuna on jo liian tuttu eikä suomalaisia mäkikotkia enää näe saati laskettelijoita Keski-Euroopan rinteillä. On palattu vanhaan perinteiseen, ei toki uuteen normaaliin, mutta lähtien itse lenkille ja myös haudoilla käyden.
Sauna on sekin suomalaista elämää eikä tämä viikonloppu siitä poikennut. Järvi on avoin jäistä, kuten usein nykyisin vielä joulukuussa. Kalastaminen on kuitenkin hyisessä vedessä kaikkea muuta kuin täysipäisen tapa hankkia itselleen flunssa.
Kalastajan ammatti on talvella merellä liikkuen yksi ankaraimmista tuntemistani. Sen oppi jo lapsena vanhempien mukana liikkuen. Nuorempana Kellon Kiviniemestä hyisellä merellä joskus käytiin Haukiputaalla eläen ja kalasatamassa. Nyt se on Suomen kallein asuinpaikka.
Ei se tyjästä syntynyt vaan ammattinsa osaavien suunnittelijoiden kartoilla ja yliopistossa aihetta yhdessä pohtien, pähkäillen . Matka Linnanmaan kampusalueelle yliopistoon moottoriliikennetietä oli kalasatamasta olematon. Yliopiston siirto jonnekin Raksilaan sieltä on älytön suunnitelma kaiken sen ponnistelu jälkeen, jota teimme aikanaan vuosikymmenet rakentaen Linnanmaalle jopa alppimaisemia soistuneeseen rämeikköön.
Erkki Pulliainen tiedekunnan dekaanina ei ollut koko ajan jarruttamassa. Rehtorikin osasi ammattinsa. Tiedepuistokin tehtiin ja teknopolis, kylä yrittäjille yliopistosta sinne siirtyen VTT:n labrojen kanssa. Myöhemmin rehtorimme siirrettiin sen johtoon.
Nyt LUKE, luonnonvarojemme tutkija jatiedekeskus, on vieressä labroineen Jokioisten kunnassa ja vastaava voitaisiin hoitaa etänä Forssasta odottaen tukea myös Hämeenlinnasta ja Helsingistä. Siellä on jopa tyhjä kartano maineen ja puutarhoineen odottamassa.
Jostakin syystä ideat ja tekijät vain ovat kateissa ja poliitikkoina pelkkiä tumpeloita kyläpoliitikkojamme kaikkine virheineenkin oman median vielä sitä menoa tukien. Suuren maailman meno on jäänyt veraaksi. Virkamiehet tekevät sen minkä nyt vähimmän vaivan periaatteella voi odottaakin.
Maakunta ei tue seutukaupunkeja Hämeessä. Sama käytäntö tahtoo olla koko maata kalvava ongelma. Muutama hassu kaupunki ja Helsinki hoitavat asiansa omina saarekkeinaan, nyt ruttopesäkkeinämme ja johtajan paikkoja sieltä kärkkyen poliitikkoinamme kuntavaalit pormestarivaaleiksi muuttaen.
Mediayhteiskunnan tapa tukea tällaista menoa on surullista sokeutta keskellä ruttoa maaseutumme ja seutukaupungit ideoineen unohtaen. Yli miljoona ihmistä asuu näissä kauungeissamme, seutukaupungeissa. Eikö tästä muka varoitettu jo 1970-luvulla? Miksi niitä varoituksia ei kuunneltu ja varauduttu silloin jo tulevaan oman aikamme teknologiaan.
Miksi sitä pilkattiin? Eikö nämä pilkkaajat kuuluisi viedä vastuuseen politiikkansa kanssa? Median vieminen käräjille on mahdotonta. Se elää viihteestä, liioittelevista ja kirkuvista otsikoistaan, ja mikään ei ole niin vanha kuin eilinen lehtemme.
Mediayhteiskunnan hybridin kouristelun jatkuminen ruttoineen on todella syvässä suossa ja sen käymistila on viemässä meitä lopulliseen vararikkoon poliitikkoineen tästä katastrofista nostetta hakien.
Lainaan seuraavan esseeni aiheeksi vuosia sitten kirjottamani blogin mediastamme. Se on jäsennelty analyysi ja olisin toivonut sen leviävän myös muualle kuin muutamaan aasialaiseen yhdyskuntaan, miljardien käyttöön siirtyen. Pidin aiheesta useita esitelmiä juuri Aasiassa, mutta en yhtään Suomessa saati Hämeessä, Savossa, Pohjanmaalla tai Karjalassa.
Heillä olivat omat maailmanparantajat ja kiekkovalmentajat kertomassa, miten mennään yhdyskunta- ja aluesuunnittelun osaamista leikkien kartasta mitään ymmärtämättä digiaikaan siirrettyinä välineinämme.