Menetetty vuosikymmen
(Luostarinen 2019: Menetetty vuosikymmen: Vuosituhannen toisen vuosikymmenen blogi- ja esseekirja)
12.10. 2023
Vuosituhannen toinen vuosikymmen erosi sen ensimmäisestä ja kolmas saatetaan muistaa sekin tavalla, joka tuo mieleen edellisen vuosisadan. Suomalaiset eivät halua noita vuosikymmeniä muistella. Sen sijaan nyt on kuitenkin syytä seurata mitä maailmalla tapahtuu sekä kuinka omat eväät ja asema sopii näihin tapahtumiin. On palattava vuoteen 2010 ja sen mietelauseisiin. Samalla kirjaani: Luostarinen 2019: Menetetty vuosikymmen – Vuosituhannen toisen vuosikymmenen essee- ja blogikokoelma 2010–2019. Tapahtumat Euroopassa, Ukrainassa sekä Lähi-Idässä, omilla rannikkovesillämme, ovat luoneet kokonaan uuden odottamattoman jännitteen.
Nykyinen poliittinen nokittelu on viemässä ilmiöön, jossa kärjistäjä saa aplodit. Se mitä tapahtuu Lähi-Idässä tai samaan aikaan vähän kauempana sekä samalla myös Euroopassa, omilla Suomenlahden vesillämme, pani meidät pohtimaan myös omaa asemaamme digitalisen virran osaajina hybridiyhteiskunnan kouristelussa. Näkyvintä valtaa käytävät erilaiset algoritmit, jotka päättävät, mikä juttu näytetään kenellekin ja millaisin otsikoin. Kirjani ”Luostarinen 2011: Hybridiyhteiskunnan kouristelu” tuli hetkessä ajankohtaiseksi omalla rannikkoalueellamme tapahtuneen eskalaation seurauksena. Olemme nyt osa globaalia mediaa ja sen viestitysten seurantaa. Perinteinen media ei voi mitenkään seurata tapahtumien kulkua ja tiedottamista.
Tässä perinteisessä mediassa parhaiten menestyy teksti, ääni ja video sekä suuret globaalit toimijat. Se näkyy omien medioittemme ongelmissa ja Helsingin Sanomien tavassa kertoa peittelemättä kansallisten pienten medioittemme taloudelliset vaikeudet.
Meillä Suomessa varttunut ikäpolvi muistaa kuinka televisiokanavat loivat 1970-luvulla nopeasti paranevan kasvupohjan uuden yhtenäisemmän maailmankuvan muodostumiselle. Tästä yhtenäiskulttuurista huolimatta puolueillamme olivat selvät erot, kenen asialla oltiin ja millaisin keinoin ääniä valtaan kerättiin. Emme me hybridivaikuttamisesta maininneet sanallakaan. Nyt olemme keskellä tätä uuden hybridiyhteiskunnan kouristelua ja hyvin konkreettisella tavalla sen kokien.
Sanomalehdistömme tunnustivat aiemmin poliittisen värinsä, mutta ilmiö alkoi haalistua siinä vaiheessa, jossa mainostulot alkoivat levikin rinnalla ohjata medioitamme. Mediamme alkoivat panostaa yhä näkyvämmin juttujensa sisältöönkin, jolloin tämä houkutin ylitti myös perinteiset puoluerajat. Suomalainen puoluekirjo alkoi haalistua, rinnalle tuli myös populistista pulinaa ja levikkikierre vahvisti voittajia mainostuloineen. Ensimmäiset lehtemme siirtyivät digiaikaan jo 1980-luvun alusta, ja kärjessä ei ollut Helsingin Sanomat vaan pienehkö maakuntalehti Savonlinnassa, Itä-Savossa. Lehti oli vielä tuolloin sukuni omistuksessa, jolloin sen seuranta Kalevan lehtitalon sisällä Oulun yliopiston Maantieteen laitoksen tutkijana oli poikkeuksellisen antoisaa aikaa. Päätoimittaja Teuvo Mällinen oli palkittu ammattilainen jo ohjasi myös minua kirjoittajana valikoimaan lehteni mihin myös viikoittain kirjoitin. Työni ohella yliopiston opettajana ja tutkijana. Matkattiin mereltä merelle maantieteilijänä ja sanoista ruoskaa, syvältä sydämestä. – ”A mare usque ad mare” – ”A verbis ad verbera” – ”Ab imo pectore.”
Tuohon aikaan käynnistyi keskustelu myös luovuudesta ja innovaatioistamme, puoluelehdet eivät voineet elää pelkän puoluetuen avulla itseään markkinoiden. Tänään 2020-luvulla on palatta maailmankuvien esittelyyn ja taustalla on paikallisen tai alueellisen spatiaalisen identiteetin sijaan digitaalinen globaali mielikuvamaailma samanmielisten markkinavoimistamme. Samalla lähimpien vihat ovat kiivaimpia, väärinkäyttö ei kumoa käyttöä. – ”Accerrima proximorum odia sunt.” (Terentius). ”Abusus non tollit usum.”
Digimaailma tarjoaa määrättömän määrän eri suunnilta syntyviä uutisia ja niiden tulkintojamme. Enää meillä ei ole perinteisiä portinvartijoita, jolloin menestymiseen riittää täysin irralliset heitot ja agendat. Ne ovat helppolukuisia ja niihin samaistuminen sujuu samalla tavalla kuin houkutellen hunajalla siihen ihastuneita saman pesän asiakkaiksi. Se mitä myöhemmin tapahtuu pesän sisällä, on kokonaan toinen asia. Riittää että aplodit on hankittu ja myöhemmin oivallettava vahinko jää Hamasin tapaan Israelin ja sen tukijoiden tulkittavaksi. Näytelmä on päättynyt, nyt taputtakaa tai sitten väärinkäyttö ei ole käyttöä vaan turmelemista. – ”Acta est fabula, nune plaudite!” (Augustus) – ”Abusus non est usus sed corruptela.”
Terroristijärjestön käynnistämä laaja hyökkäys Israeliin on järkyttänyt raakuudellaan. Se on yksi verisimpiä mihin olemme näissä sodissa oppineet vastaanottamaan. Israelin puolelle tunkeutuneet surmasivat ihmisiä teloitustyyliin. Nyt taustalla on pelko konfliktin laajenemisesta. Aivan samoin kuin Ukrainan kohdalla Euroopassa. Näillä alueellisilla pesäkkeillä on ikävä kyllä globaalisti kosketuksia keskenäänkin. Iran ja sen suhteet Venäjään puhututtavat yhtenä esimerkkinä. Sekä Venäjä että Hamas haluavat heikentää länttä. Loukata toista, sen me osaamme, kynnellä koetteluun asti. – ”Ad nocendum potentes sumus.” (Seneca) – ”Ad unguem.” (Horatius).
Venäjän hyökkäyssota puolestaan auttaa Kiinaa. Sota kuluttaa Yhdysvaltain kalustoa. Kiinan etu on tukea Venäjää tavalla tai toisella, jolloin kiusaus lietsoa kaaosta kasvaa. Palestiinalaisten tilanne Israelin miehitysalueilla vaikeutuu sekin. Kiinnostus Suezin kanavasta, Hormuzinsalmesta ja myös väylästä Intian valtamerestä Punaisemeren hallitsijaksi (Bad al-Mandeb) on varmasti yhtä kiinnostava kuin Itämeren tai Mustanmeren kohtalo globaalilla kartallamme. Kiinan tapa kokea omat merialueensa ovat kovin väljiä Tyynen valtameren suunnalla. Hyökkääjä tiesi kaiken tämän sekä etenkin Israelin hallituksen heikkoudetkin. Se että Suomenlahti tuli mukaan juuri nyt oli nerokas laskelma osana hybridiyhteiskunnan toimintaa globaalisti. Niinpä nyt vastoinkäymisissä muista säilyttää mielentyyneytesi, tuhka tekee kaikista samanlaisia. ”Aequam memento rebus in arduis servare mentem.” (Horatius) – ”Aequat omnis cinis.” (Seneca).
Vuosikymmen 2020 on tuonut näkyville 1920-luvun tapaan Telluksen sumuisat kohdat ja niiden kauheudet etenkin juuri Lähi-idän historiassa. Hamasin hyökkäykset ovat olleet summittaista surmaamista ja sellaisena niin ikään tämän aikamme tuotetta, mutta ei toki ilman historiallista taustaansa. Se on surullisella tavalla osa sellaista sosiaalista ja kulttuurista pääomaa, jonka tutkimuksilla ei ole painoarvoa Nobeleita jaettaessa. Se on laulua kuuroille korville, tähtiin mennään kärsimysten kautta. – ”Ad surdas aures canere.” (Vergilius) – ”Ad astra doloribus itur.” (Prundentius).
Pakolaisten mummoilla ei ole asiaa Suomeen, äänesti messuyleisö syksyllä 2010 ja edusti suomalaista eliittiä kirjamessuilla. Luterilainen pappi saa vihkiä buddhalaisia ja omakotitaloja, mutta ei enää kristittyjä. Leimaaminen, karkeus ja silmien sulkeminen on oman aikamme mäntin ja tosi mäntin keskustelua, taivaisiin kohoavaa hoilotusta kahden yhteiskunnallisen ääripään elämänä. Nuttu nurinpäin käännettynä, virkkaisi Veikko Vennamo kapitalistin ja sosialistin riidoista. Toinen taas kieltäsi katsomasta lahjahevosen hampaisiin. – ”Noli equi dentes inspicere donati.”
Runsas vuosikymmen myöhemmin ruotsalaiset kamppailevat omien ongelmiensa parissa ja suomalaiset pelkäävät näiden jengisotien siirtymistä myös Suomeen. Lähi-Idän tapahtumat ovat ikuinen riesa siinä missä vuoden 2023 Rauhan Nobelin kohdistuminen jättäen Ukrainan sodankin varjoonsa. Toisinkin norjalaiset olisivat voineet toimia. Palkintojen jako on tapa myös leimata jakamatta palkintoja. Se on samalla kannanotto, puolesta tai vastaan. Tahtomattaan tai tahtoen. – ”Nolens et volens.”
Vapaus veljeys ja tasa-arvo. Kolmatta ei anneta. – ”Non datur tertium.”
Kun valistusaika ja sitä edeltänyt tieteen ja varallisuuden kasvu teki sääty-yhteiskunnan mahdottomaksi, imperialismilla hankituin varoin, sitä seurasi paradigmainen murros ja samalla mäntti ja tosi mäntti saivat aikaan sotien sekä väkivallan vuodet. Ranskan vallankumous levisi vapauden, veljeyden ja tasa-arvon nimissä. Syntyi uusi maailmankuva ja sen edustajat globaalina, mutta samalla eurooppalaisena ilmiönä. Maan päältä tie tähtiin ei kuitenkaan ole helppo. ”Non est ad astra mollis e terris via.” (Seneca).
Kun industrialismi ja sitä edeltänyt pitkä vauraus levisivät maailmalla, sitä seurasi työväenliike ja yleinen äänioikeus. Tällöinkin paradigman taustalla maailmankuvaa muutti raha ja vaurastuminen rinnan tieteen ja sen edistyksen leviämisen aaltona, innovaatio diffuusiona sen sosiaalisena ja kulttuurisena muotona. Kaikki ei tapahtunut kerralla, mutta kasautui lopulta samaan ajankohtaan ja käynnisti 1900-luvun alun pitkien sotien vuodet. Mäntti ja tosi mäntti kohtasivat siinä toisensa ja ikääntyneet kansakunnat marssittivat jälleen nuoret pojat rintamalle. Älköön toistettako. – ”Non iteretur.”
Evolutionaarinen paradigman muutos. Raha ei haise. ”Non olet.” (Vespasianus).
1700-luvun lopun ja 1900-luvun alun paradigmaiset vaiheet syntyivät hitaasti ja niitä seliteltiin myöhemmin huomaamatta lainkaan, kuinka taustalla oli evolutionaarinen kehitys ja sen kaksi ääripäätä, mäntit ja tosi mäntit; liberaaleina itseään pitävät edistysmieliset ja konservatiivit säilyttäjät, Jumalan valitsemat ihmiset, näiden egoistinen maailmankuva, sen uhat ja pelot. Pelko oli vallankäyttäjän ase ja sitä käytettiin heti kun siihen tuli mahdollisuus. Meidän aikanamme. – ”Nostra memoria.”
Vanhaan paradigmaan, maailmankuvaan, joka on muuttumassa, kuulu aina erilaisten etujen leikkausten pelot. Tällöin aiemman kasvun ja optimismin rinnalla alkaa vahvistua ihmisten katkeruus ja kyynisyys. Antti Blådiled (HS 30.10) on tässä analyysissään oikeassa lehtensä valistuneena toimittajana. Ainut mikä ei toimi on historian siirto sellaiseen maailmaan, jossa elää nyt yli tuhat kertaa enemmän ihmisiä kuin 1700-luvun menossa, ja ero myös 1900-luvun alkuun on valtava. Historia opettaa meille sen, ettei se opeta meille mitään. Meidän omasta tahdostamme. – ”Nostra sponte.”
Hengellisen vallankumouksen paikka. Me kaksi olemme joukko. Ei omasta tahdosta. Meidän tahdostamme. – ”Nos duo turba sumus. (Ovidus)” – ”Non sponte.”- Nostra sponte.
On varmaan totta, että meillä kaivataan nyt kokonaan uutta hengellistä ja arvojen sekä aatteiden maailmaa koskettavaa vallankumousta. Tässä Aamulehden päätoimittaja Jouko Jokinen on oikeilla jäljillä. Se missä hän harhailee, on tuon vallankumouksen ajankohta. Se kun on jo alkanut ja on jo pitkällä. Tampereelle se saapui myöhään ja printtimedia kertoo menneen talven lumista. En ole millainen olin. – ”Non sum qualis eram.”
Maailma muuttui terrorin, sotatekniikan, internetin myötä verkostojen ja klustereiden synnyn yhteydessä, mutta niiden globaali läpimurto tapahtui vasta vallankumouksena sosiaalisten medioitten ja kansalaismedian, yhteisömedian, läpimurron vaiheessa. Ajatus, että jatkossa maailma muuttuisi pelkäksi mäntin ja tosi mäntin kyynisyyden ja katkeruuden valtakunnaksi, jossa valta syntyy pelon kautta, on toki mahdollinen Blåfieldin kuvaamana, mutta toki myös torjuttavissa. Meidän aikanamme. – Nostra memoria.
Leimaaminen, karkeus ja silmien sulkeminen ei ole välttämättä kaikkien harrastus ja päätoimeksi muuttuva maailmankuva, globaalin paradigmaisen muutoksen ydin. Se mikä on ollut mahdollista 1700- ja 1900-luvun Euroopassa ei ole mahdollista 2000-luvun Aasiassa ja Latinalaisessa-Amerikassa tai Afrikassa. Kun pian kuudesta neljä suurinta maailman talousmahtia on Asiassa, Euroopan tuulet eivät siellä juurikaan tunnu. Alaston totuus, alastomin sanoin. – ”Nurda veritas” – ”Nudis verbis.”
En usko, että jäämme kiinni edes Euroopassa vain omaan egoistiseen ja narsistiseen minä -kuvaamme, omiin uhkakuviimme ja annamme aseet, takavuosien ja vuosisatojen vastaavan suuren paradigmaisen vaiheen kohdatessa, vain pelosta vallan kerääville voimille. Maallinen valta ei voi hoiperrella kirkon tapaan, joka ei kykene tai uskalla nostaa sanaa ja sanomaansa etusijalle peläten eurojensa perään. Ilmiö on kotikutoinen ja supisuomalainen. Kirkko ei ole ollut meilläkään vallankäyttäjä enää vuosikymmeniin, eikä poliittinen valta ole sama kuin se taloudellinen valta, jossa Eurooppa menetti asemansa maailmanvaltana Aasialle ja Yhdysvalloille. ”Nurdis verbis.”
Kotikutoinen murros. Köyhän hahmossa, kotitorilla, lain sylissä. ”In forma pauperis”, ”In foro domestico”, ”In gremio legis.” ”In memoria in natura.”
Eurosentrisen maailman muutos ei enää kerro globaalin maailman muutoksesta, eikä suomalainen keskustelu homoista ja maahanmuuttaja mummoista kerro puolestaan muusta kuin omasta murroksestamme. Poliittisen vallan uskottavuuden mureneminen, turhautuminen ja pettyminen politiikkaan, puolueinstituutioiden suuret muutokset Suomessa, ovat odotettuja jo pitkän aikavälin mediayhteiskunnan tuomaa paradigmaista tulosta ja tuotetta nekin. Siinä perussuomalaiset näyttäisivät keräävän äänensä pääosin nukkuvilta ja kolmelta suurelta puolueelta, siis kaikilta mahdollisilta ilmansuunnilta, tutkimusten mukaan eniten juuri nyt kokoomukselta. Tällaisessa tapauksessa leimakirveen käyttö pahentaa vain omaa vuotoa, ja puheet populismista vähenevät leimakirveenä nekin. Timo Soini kun voi olla myös oikeassa. Ja Soinin jälkeen tulee lisää konservatiivisen oikeiston edustajia vastassa liberaali vasemmisto.
Blåfieldin ajatusmalli, jossa kaikki maailman konservatiivit liittyvät yhteen, on koominen. Sen sijaan raha ja henki seuraavat toisiaan aina, eikä siinä näkemyksessä ole mitään uutta ja vallankumouksellista, uuden paradigman malliksi ja maailmankuvaksi. Sen sijaan altruistisen internetin yleistyminen, tuhansien miljoonien ihmisten liittyminen tätä kautta yhteen, on kääntöpuoli ahneudelle ja muistuttaa altruismista internetin sosiaalisena voimana. Altruistinen vallankumous netissä on uutta niin kirkolliselle kuin maalliselle vallankäyttäjälle sekä perinteiselle medialle. Sosiaalinen media on eri asia kuin epäsosiaalinen media. Tässä merkissä voittava. – ”In hoc signo vinces- In nomine Sanctae Trinitatis.” Pyhän kolminaisuuden nimessä.
Sosiaalisen median pardigma (Social media paradigm) on jo vuosikymmenen takaa käynnistynyt liike ja sen pysäyttäminen on mahdotonta Suomesta käsin. Se ravistelee luonnollisesti globaalina, ja miljardien ihmisten siihen osallistuessa, toisin kuin muutaman miljoonan ihmisen vallankumoukset 1700-luvulla tai sodat, joihin 1900-luvulla jouduimme. Blåfieldin tapa pelotella kansakuntaa muistuttaa jo 1970-luvun Suomea ja sen sosiaalista pääomaa, jossa silloin vennamolainen kansanliike keräsi voittonsa ja maalaisliittolainen media kärsi suurimmat tappionsa maakunnissamme kaikista uhkakuvista ja pelottelusta huolimatta. Lain vahingoksi ja kotitorilla.
Demokratian opiskelua Suomessa. ”In fraudem legis” – ”In foro domestico.”
Nyt median tappiot on jo kärsitty etukäteen, Alma media hoitaa Tampereen ja Lapin mediat, WSOY osoittaa Sofi Oksaselle ovea omassa tuskassaan. Siinä erossa voittivat kaikki, ja he, jotka hävisivät, saivat mielestään torjuntavoiton. EU:ssa taas pienet löysivät toisensa Ranskan ja Saksan pyrkiessä kävelemään niiden ylitse kriisinhallintaa ja talouskuria koskevissa muutosesityksissä. Pienten maiden edustajat saattoivat poistua huippukokouksesta ikään kuin voittajina, eikä suurillakaan ole syytä huoleen. Herman Van Rompy hoitaa niiden asiat, tosin nyt mahdollisimman pienellä liikkumavaralla. Suuret voittivat vähemmän kuin odottivat ja pienet saivat torjuntavoiton nekin. Suurissa asioissa tahtokin riittää. – ”In magnis et voluisse sat est.”
Kun samaan aikaan kirkkokansamme ojentaa kätensä vähemmistöille, lopputulos on kansallisten galluppien mukainen. Kirkkokansan ääripäät voittavat vähemmän kuin olettivat ja Raamattua on syytä lukea uuteen paradigmaan ja tulevaan peilaten, unohtaa sen historiallinen taakkaa, aivan kuten piispat varmasti tulevat tekemäänkin paradigmamaisen muutoksen oivaltaneina. Parisuhdetta voidaan hoitaa edelleen myös sellaisena yhteiselämän muotona, jota voidaan tukea kristillisestä perinteestä käsin hajottamatta kirkkoa sen laidoilta, mäntin ja tosi mäntin tavoin, sekä näitä kuunnellen uuden maailmankuvan, paradigman, saapuessa myös kirkkokansan keskuuteen.
Päivän mietelauseet: Suopein korvin ja yhtäläisin voimin. ”Aeguis auribus, viribus.”
Mystistä ei ole se, miten maailma on, vaan se että se on (Ludwig Wittgenstein)
Vakaumukset ovat suurempi vaara totuudelle kun valheet (Friedrich Nietzsche)
Mua kapeat sielut kauhistuttaa, heiss’ ei hyvä ei paha sijaa saa (Friedrich Nietzsche)
Älykkyys on kyky tuottaa luontoon kuulumatonta, erityisesti välineitä joilla tehdään välineitä ( Henri Bergson ). Tavat ovat yhteiskunnan mahtava vauhtipyörä, arvokkain ylläpitävä voima (William James). Usko kääntyy pääväylältä sivutielle ennen kuin järki aloittaa matkansa (William James). Jos olet epävarma teon hyvyydestä tai huonoudesta, jätä se tekemättä (Friedrich Nietzsche). Voittajat eivät usko sattumaan (Friedrich Nietzsche). Filosofia suhtautuu todellisuuteen kuten masturbaatio seksiin (Karl Marx). Ei kenenkään vapaus voi olla täydellistä, ellei vapaus koske kaikkia (Herbert Spencer)
Pragmaatikon rukous
28.10. 2010–12.10. 2023
Kirkosta käydyn homokeskustelun yhteydessä tahtoo unohtua se, miksi me käymme kirkossa ja maksamme sinne protestantteina ja luterilaisina seurakuntamme kirkollisveron. Toki media on siihen hieman puuttunutkin, mutta ei tämä keskustelu kovin hengellistä ole ollut millään tasolla. Kai kirkolla on muutakin tehtävää kuin vihkiminen ja hautaaminen, rippikoululeirit. Asiaan – ”Ad rem!” – ”Ad summum. Huipulle.
Suomalaisten rukousklinikat. Syvä hiljaisuus – ”Altum silentium.” (Vergilius).
Kirkko on instituutiona osa hengellistä tarvetta, jonka keskeisin teema on rukous. Rukouksia esitetään kirkoissa, synagogissa, moskeijoissa ja pyhäköissä. Rukoiltaessa käytetään mattoja, rukousnauhoja ja -myllyjä, ikoneita ja rukouskirjoja. Jotkut kirjoittavat rukoukset paperi- tai puupaloille, ripustavat niitä rukouksille varattuihin paikkoihin.
Suomeen on syntynyt aivan viime vuosina suuri määrä rukousklinikoita, 24 kappaletta. Liike on lähtöisin Yhdysvalloista ja toisin kuin Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa on vain yksi klinikka. Rukousklinikoissa tärkein rukous on esirukous ja siihen kirkko kouluttaa esirukoilijoitaan. Miksi suomalaiset tarvitsevat vaivoihinsa niin paljon rukousklinikoita toisin kuin muualla Skandinaviassa? Onko meillä oikeasti tunneperäistä ja fyysistä hengellistä hätää? Miksi suomalaisten on ulkoistettava rukouskin, toisin kuin muiden skandinaavien kohdalla ja suopein korvin (Aequist auribus).
Pragmaatikon Matteus. Jos aiot toimia, toimi heti. – ”Age si quid agis.” (Plautus).
Matteuksen mukaan sellaiset ihmiset ovat onnellisia, jotka ovat järkensä kautta tietoisia hengellisestä tarpeestaan. Rukouksen keskeisimmät elementit eivät poikkea mitenkään sellaisista suoritteista, joita meille annetaan valmennuksessa, organisaation visioivan mission rakenteluissa tai vaikkapa vain luovan ja innovatiivisen työn osaamisessa.
Kun rukouksessa vedotaan viisaampaan, voimakkaampaan ja pysyvämpään osana omia tarpeita, opastuksena vaikeaan ratkaisuun tai suoritukseen, joka on vaativa, sellainen vaatii viisasta rukoilijaa. Tällöin omat elämän ja arjen tuhannet päätökset viedään kohti samaa visiota, yhdistetään samaan tavoitteeseen. Tällaisessa kulttuurissa käytännön pragmaatikon rukous on, ei vain tapa hakea synninpäästöä, anteeksiantoa ja vastauksia elämän peruskysymyksiin, vaan samalla ehdottoman välttämättömän geneettisen koodiston ulottamista vain omaan suoritukseen, sen häiriöttömään motivointiin.
Hiljainen kristillisyys. Ignoto deo. (Raamattu, Ap.t. 17:23). Tuntemattomalle jumalalle.
Pragmaattisen yhteiskunnan tapa rukoilla on lähellä arkkipiispa Kari Mäkisen mielilauseita suomalaisesta hiljaisesta uskonnollisuudesta. Madonnat, jumalkuvat ja edes kirkko temppelinä ei ole aina sopivin kohde ja paikka rukoilla, saati tietyt rituaalit ja niiden noudattaminen. Tässä pragmaatikon oppi-isänä ei ole enää pelkät James, Peirce tai monet muut pragmatismin jenkkifilosofit vaan evankelista Matteus ja paljon ennen häntä pikemminkin Elias, joka korosti muotojen liittyvän Baalin palvontaa, ja jossa Baalilla tarkoitetaan hierarkkista ja autoritaarista “omistajaa” tai “herraa” (Baal=herra). Juuri Elia korosti kaikkeuden yhtä ainutta persoonaa, kirosi Baalin palvojat, korvasi tämän persoonallisella jumalhahmolla tai rukouksen abstraktilla kohteella, tämän ajan virtuaalihahmolla. Syntyi hyvin läheinen yhteys myöhempään freudilaiseen yliminään, jolloin samalla rukouksen ja piilotajunnan välisen keskustelun luonne tuli ymmärretyksi jo paljon ennen Freudia. Tasaisella mielellä. – ”Aequo animo.”
Utilitaristinen Jehova. Kaikkien rakkaus on samanlaista. ”Amor omnibus idem.”
Yhdysvalloista lähtöisin oleva Jehovan todistajien liike korostaa erityisen runsaasti pragmaattisia arvoja, ja ne ovat näkyvimmin esillä jumaluuden ja rukouksen rationaalisessa pohdinnassa osana käytännön elämää. Ei ole sattuma, että liike on juuri pragmaatikkojen koulukunnan tuotetta ja siinä on myös utilitaristisia piirteitä. Tuntematonta tuntemattomalle. ”Ignotum per ignotius.” ”Ignoto deo.”
Modernit verkostot ja klusterirakenne sekä tämän opin filosofinen arvomaailma on Yhdysvalloissa liki pragmaattista teologiaa. Tässä pyritään kaikin tavoin välttelemään itämaisille uskonnoille tyypillisiä rituaaleja, sanamuotoja tai vaikkapa asentoja. Koskaan ei käytetä apuvälineitä, kuvia, nauhoja, rukouskirjoja. Kaikki perustuu luottamukseen, joka on sopusoinnussa yhteisen tehtävän, vision ja mission kanssa, sekä sopusoinnussa, pyrkien samalla hakemaan usein hyvinkin vaativaa yhteisöllistä päämäärää. Emme tiedä emmekä tule tietämään. – ”Ignoramus et ignorabimus.”
Tässä pragmaattinen rukous nojaa jälleen Matteukseen, jossa kaikki uskossa pyydetty myös saadaan, ja että tämä ei suinkaan tarkoita herkkäuskoisuutta ja vie Suomessa lähelle opportunismia. Tässä arvomaailmassa on oltava vankat todisteet, jossa intuitiivinen usko nojaa näin myös heprealaiskirjeiden kautta mission vahvistamiseen rukoilemalla lisää voimaa vision toteuttamiselle yhteisesti, kollektiivina verkostona. Heille, joiden vaivannäkö ansaitsee sen. – ”Illis quorum meruere labores.” (Propertius).
Rakenne korvaa muuttuvat sanat. Amor vincit omnia. Rakkaus voittaa kaiken.
Pragmaatikon rukous ei ole saman rukousmyllyn käynnistämistä ja hokemista. Kun Kristus antoi ohjeet opetuslapsilleen, kuinka ja mitä rukoilla, hän jakoi samalla rukouksen osiin, jossa oleellinen painoarvo pragmaatikon näkökulmasta ei ole sanoissa vaan rakenteessa, hieman strukturalismin ja sen sosiologian tai antropologian tapaan. Juvenalista lainaten viisas on asettanut rajat myös hyveille. – ”Imponit finem sapiens et rebus honestis. Mikään en velvoita mahdottomaan. – ”Impossibilium nulla obligatio est.”
Pragmaatikolle rakenteellinen järjestys on aina tärkeämpää kuin tiukka symboleihin ja sanoihin sidottu ja kaiken aikaa muuttuva totuus. Rukouksen tärkeysjärjestys on ikään kuin valmentajan oppi valmennettavalleen ja samalla huippusuoritukseen pyrkivän tapa lähestyä päämääräänsä. Tässä Isä meidän -rukous on juuri näin ymmärretty tulkiten se jälleen Matteuksen kautta. Näin tärkein on aina ensimmäisenä. ”Amor vincit omnia.” Onnellinen elämä on mielenrauhaa.” – ”In animi securitate vitam beatam.” .
Symbolirakenteiltaan vapaa rukous. Amat victoria curam. Vaivaa vaatii voitto.
Rukouksessa Jumalan tahto on pragmaatikolle enemmän kuin oma tahto, yliminä ja piilotajunta tapana kuljettaa arjen pienet päätökset kohti samaa päämäärää. Siinä ei ole väärin rukoilla egoistisesti ja omia tarpeita ajatellen (“Anne meille meidän jokapäiväinen leipämme…”). Se mikä vapauttaa taakasta, ahdistuksesta, on saatanan ja synnin tapa vaikuttaa siihen suhteeseen, joka syntyy vuosituhantisen geneettisen perimän tai sosiaalisen pääoman tuotteena osana vääriä normeja, moraalisia ja eettisiä valintoja, perisyntiä ja yhteistä visioivaa ja symbolirakenteiltaan vapaata rukousta. Tästä synnin taakasta pragmaatikon on päästävä irti ilman rukousmyllyä ja luottaen sokeasti armoon. ”Amor timere neminem verus potest.” (Seneca). Rakkaus ei pelkää ketään.
Näin pragmaatikon innovaatiojärjestelmä ja luovuus pysyi auki toisin kuin sellaisessa rukouksessa, jossa uuden symboli-innovaation tai organisaation syntyminen oli käytännössä mahdotonta. Egoistinen ja symbolirakenteiltaan vapaa rukous oli ehdoton edellytys kehittää normistoa ja moraalia kohti intuitiivista uskoa ja lopulta rationaalista jumaluutta osana uutta dynaamista kulttuuriamme ja kykyä hyväksyä myös kokonaan uusi yhteiskunnallinen paradigma. Tuomas Akvinolaisen ”olemuksen vastaavuus.”
Etäisyyttä synagogiin. Yhteiskunnallinen eläin. ”Animal sociale.” (Aristoteles).
Suomalaiseen pragmatismiin ei kuulu komea ja ylevä, tiettyyn aikaan alkava yhteinen rukoushetki. Tässä pragmaatikot ottivat etäisyyttä ja 2000 vuotta takaperin juutalaisten synagogiin. Syntyi ajasta ja paikasta vapaa rukoilija, joka käytti jälleen Matteuksen evankeliumia. Tämä kehotti oman aikamme nörttiä ja sosiaalisen median virtuaalihahmoja rukoilemaan omassa yksityishuoneessaan, sulkemaan ovet ja ikkunat, Isää, joka oli salassa. Juuri tällainen yksin tavattu Isä, joka oli samalla palkitseva (Matteus 6:6) purki vanhan tradition ja toi mukanaan pelottavat haasteet, mutta samalla myös vaikeat ratkaisut internetin virtuaalisessa prosessissa ja yksin. Käärme ruohikossa. Suuressa riemussa, köyhän hahmossa, lain sylissä. – ”In dulci iubilo” – ”In forma pauperis” – In gremio legis.” Pyhän kolminaisuuden nimessä. – ”In nomine Sanctae Trinitatis. Epäuskoisten maassa. – ”In partibus infidelium.” – ”In posterum.”
Luova ja innovatiivinen prosessi vaatii aina palkitsemisen ja tavan prosessoida syventämällä syntyvä luomistyö lopulta rukouksen kaltaiseen kiitokseen sekä hengelliseen tunneperäiseen myös fyysiseen kokemukseen. Näin ilo ja myönteisyys on pragmaatikon rukouksen keskeisin voima. Luottamuksen kasvattaminen on taas ainut keino lisätä verkoston asymptoottista vapautta ja pyrkiä siinä täydelliseen vapauteen. Tuo termi on lainattu fysiikasta, mutta toimii samoin suurten globaalien verkostojen ja niiden välillä syntyneiden toimijoiden kitkan poistajana kohti täydellistä vapautta.
Tyyneys, positiivisuus ja ahdistuksen poisto. Uudistakaa rohkeutenne. – ”Animos revocate.”
Sosiaalinen media ja sen paradigma (Social media paradigm) pitää sisällään altruistisen osan ja sama toki löytyy pragmaatikon rukouksesta siinä missä kunnioittavat ja arvostavat, tyyneyttä hakevat ja etenkin ahdistavissa tilanteissa käytetyt rukouksen kaltaiset hetket. USA:n vaakunan kaltaiset. ”Annuit coeptis.”
Internetin yhteydessä ja yksin rukoillessaan ihminen on kaukana ulkokultaisesta, saati hurskaasta ja ihmisten huomiota hakevasta rukoilijasta. Käsitteet vanhurskaus, rukous ja jumaluus ovat lisäksi vieraita ja jäävät usein ulkopuolelle uuden symbolimaailman, jossa ne korvautuvat uusilla. Monelle nämä rukouksen kaltaiset prosessit ovat kuitenkin aivan ylivertainen lähde ja noudattavat hyvin pitkälle juuri pragmaatikoille annettuja rukousohjeita olkoonkin, ettei niistä toki tätä käsitettä nykyisin enää käytetä.
Mihin sitten suomalaiset tarvitsevat tämän ohella rukousklinikoita? Eikö suomalainen oikein usko omaan vilpittömyyteensä, eikö usko tahdo muuttua rationaaliseksi pragmaatikon opiksi ja onko pyhä henki käsitteenä jotenkin vieras? Olisiko taustalla sittenkin edelleen autoritaarinen kasvatuksemme, katumuksen ja synnin vahvuus niin vankka, ettei meistä tule sellaisia rukoilijoita, joiden rukous yksin toimitettuna lisäisi iloa ja myönteisyyttä, tyyneyttä ahdistukseen ja hengellinen osaamisemme olisi luonnollinen asia ja hyväksytty osa ihmisenä olemisen lahjaa tietoisuutemme syventäjänä. Vergiliuksen käärme ruohikossa, vaiko tapa uudistaa rohkeutemme?
Onko kirkko unohtanut ihmisten hengelliset tarpeet taistellessaan äyreistään ja elämmekö ikään kuin uuden paradigman ja uskonpuhdistuksen aikaa myös seurakunnissamme ja kirkkomme sisällä. Kaipaako se todellakin uutta uskonpuhdistusta? Kotka ei pyydystä kärpäsiä. – ”Aquila non captat muscas.”
Mietelauseet: Ingenium munus, discere gaudium! ”Nerous on lahja, oppiminen ilo.”
Länsimainen filosofia on joukko reunahuomautuksia Platonin teoksiin (Alfred Whitehead). Edistys merkitsee taitoa säilyttää järjestys muutoksen ja muutos järjestyksen keskellä (Alfred Whitehead). Miksi on ylipäätään olemassa jotakin, pikemminkin kuin ei mitään? (Martin Heidegger). Ihmiset ovat taukoamatta tekemisissä olemisen kanssa ja se on kuitenkin heille vieras. (Martin Heidegger).
Ihminen sitoutuu elämäänsä, piirtää oman kuvionsa, ja sen kuvion ulkopuolella ei ole mitään (Jean-Paul Sartre). Entäpä jos, vastoin tavanomaista käsitystä, ihmisellä aina on sellainen elämä, jonka hän ansaitsee (Jean-Paul Sartre). Kurottaessaan tähtiin hän unohtaa kukat jalkojensa juuressa (Jeremy Bentham). Elämä on arvokasta vain, jos sillä on jokin arvokas kohde (G.W.H. Hegel). Täyttyneen toiveen tilalle astuu aina uusi (Arthur Schopenhauer). Väitättekö, että hyvä tarkoitus pyhittää jopa sodan? Sanon teille: Hyvä sota pyhittää kaiken (Friedrich Nietzsche).
24.10. 2010 – 12.10.2023
Sain syksyn suururakkani valmiiksi. Postitin tekstin, yli 600 sivua, tyttärelleni Outille ja alkaa vaihe, joka on lopulta kirjan teon työläin. Taitossa ja oikoluvussa etsimme mukaan kuvia, sovimme yhdessä, tekstin moneen kertaan vielä lukien, kuinka se istuvat aiemmin jo toimittamaamme kirjatrilogiaan, yli 1500 sivuun tekstiä kuvineen. Näin siis vielä vuonna 2010–2020. Mutta sitten tuli apuun algoritmit ja niiden kyky kertoa minulle, kuinka tekstini on syytä käsitellä ikivanhojen latinankielisten viisauksien kautta uudelleen pohtien. Samalla avaten tunnekielet robotiikan keinoin kuvina, taideteoksina kertoen, miten sama käsite kieltä vaihtaen tuo esille kokonaan toisen maailman. (Luostarinen 2023: Dum spiro, spero – De visu, de auditu, de olfactu. (illustrated): Luostarinen 2023: Botrus Art – Arte Clusters).
Läntiset viisaudet yksin eivät nyt riitä. Samalla tekoäly ja sen robotit saavat varmistaa taiteensa kautta tämänkin tekstin kuvituksen. Se kyllä kertoo, miten käytetty kieli ja kulttuuri avautuu lukijoilleen. Se on taatusti yllätys etenkin läntisen maailman ja suomalaisten lukijoitten kokemana. Se ei vielä auta, että osaat kieliä. Sinun on ymmärrettävä myös näiden sanojen TODELLINEN merkitys kulttuurille. Se ei varmasti ole sama kuin omat kuvitelmasi ja tunnekielesi. Suomi on luontoa matkiva onomatopoeettinen kieli. Latina ei sitä ole eikä englanti, saksa, venäjä, kiina… olen pahoillani. Et todellakaan ymmärrä heidän kieltään. Eivätkä he sinua suomalainen. Kirjat avautuvat myös ilmaiseksi kotisivullani www.clusterart.org. Eivät kuulu kiellettyjen kirjojen luetteloon. ”Index librorum prohibitorum.”
Kirjan teon duunarina
Kuvat ovat kalliita, yhden kunnon kuvan hinta maksaa maltaita, jolloin köyhän on syytä tukeutua omiin kuviin ja myös taiteeseen, jonka on itse työstänyt. Tieteen ja taiteen teko on ollut Suomessa aina kerjäläisen työtä, ja vain sitä itse tehden syntyy tuon ammatin aito arvostus. Ehkä tämä koskee lopulta kaikkea arvostamaamme. Epäuskoisena vieroksumme. – ”Incredulus odi.” (Horatius).
On haettava rahoittajat, apurahat, mesenaatit ja sponosorit, markkinoijat ja myyjät, ja lopulta opittava tekemään kaikki kirjan teon vaiheet tekstin tuotosta toimittamiseen ja lopulta myös kuvittamiseen itse siihen osallistuen. Pienessä maassa ja pienille painoksille ei muita vaihtoehtoa ole, eikä tiedettä ja taidetta bulkkina maailmalla myydä. Hyvä kun joku ottaa vastaan ja lukee kaiken viihteen keskellä. Vaikeudet kiihottavat älyä. – ”Ingenium mala saepe movent.” (Ovidus).
Takavuosina selvisi vielä kohtuullisesti kirjoittamalla ja analysoimalla perinteisen tieteen menetelmin aineistonsa ja samalla hankkien leipänsä opettajana yliopistossa. Tänään, kun kaikki tapahtuu sähköisesti ja osana internetin ilmaista jakelua, kirja, tieteellinen artikkeli, on tuotteena liian kallis. Kaikki on silloin liian kallista, kun kilpailijana on ilmainen tuote. Netistä kaiken voi imuroida ilmaiseksi. Olkoon sanomatta. – ”Indictum sit.”
Kirja on arvo sinänsä
Internetin ja sosiaalisen yhteisömedian, kansalaismedian, paradigmaisesta yhteiskunnallisesta muutoksesta kertova tuote vanhenee reaaliaikaisena prosessina hetkessä. Kirja on myös sähköisenä saatava ajoissa lukijalle, jotta siitä olisi hänelle käyttöä. Printtimedian tuote on jo arvo sinänsä, ja tarkoittaa alan harrastajille ja ammattilaisille taideteosta. Bulkkitavarana kirja ei tule jatkossa menestymään painotuotteena ja tietokirjailijana asiansa voi siirtää Wikipediaan. Niin minäkin toimin ja se on altruistinen teko. Epäuskoisena vieroksun. – ”Incredulus odi. (Horatius).
Tämän päivän printtimedia tuotti lisää aineistoa, joka on sidoksissa aatteisiin ja arvoihin. Helsingin Sanomat näkee valtavasti vaivaa tekemällä meille kahden täyden sivun testin, hyvin perusteellisen ja pohditun, jossa arvomaailmamme kirkkomme ja seurakuntamme sisällä mitataan. Vasaran ja alasimien välissä. – ”Inter malleum et incudem.”
Sen läpikäynti ja täyttäminen on elämyksellinen kokemus ja tuottaa tietoa, jota monikaan ei ole itsestään ennen löytänyt eikä ikinä kohdallaan ole edes pohtinut. Oma maailmankuvamme, paradigma, johon rakennamme, on meille vieras. Emme tiedä, miksi maksamme kirkollisveromme, tai miksi valitsemme puolueen ja edustajan, jota äänestämme. Arvot eivät mene välttämättä lainkaan yhteen, petymme. Nyt koiran ja suden välissä. – ”Inter canem et lupum.”
Jos media tekee sen palvelun meille ilmaiseksi, siitä voisi kiittää. Sellainen on osa arvojamme, kiitollisuus. Kun suomalainen pyytää anteeksi hän kokee olevansa huonompi ja syyllinen. Näin kiitos ja anteeksipyyntö ovat meille sivistyssanoja, eivät osa arvojamme. Muistuttavat aseiden keskellä laupeutta. – ”Inter arma caritas.” Punaisen Ristin tunnuslausetta.
Arjen työtä tutkijalle
Kun tutkijana tekee syvähaastatteluja lomakkeiden tukemana suomalaisia tavaten tuhatmäärin, tällainen lähentää ihmisiä toisiinsa. Usein keskusteluun tulee mukaan koko perhe ja päivä menee lomaketta täytettäessä sekä sukujuuria selviteltäessä, perhealbumia selattaessa ja moni avaa kaikkein kipeimmät arkistonsa ja sydänsurunsa haastattelun aikana. Syvähaastattelu sujuu Suomessa usein liki maljojen keskellä. – ”Inter pocula.” (Vergilius).
Toki päällimmäisenä ovat iloiset asiat, ja se miten haastattelu etenee, on myös tutkijan persoonallisuudesta syntyvää. Vaikka lomake olisikin valmiiksi mietitty ja tehty, tieteen keinoin rakenneltu, haastateltava haluaa myös miellyttää tai ärsyttää lomakkeen täyttäjää. Näin objektiivisesta tapahtumasta alkaa syntyä subjektiivinen eikä tietokone tätä myöhemmin muuksi jalosta. Joskus kuljetaan toivon ja pelon välillä. – ”Inter spem et metum.” Käydään läpi vanhat umpeutuneet arvet.
Sama subjektiivisuus koskee arkistojen penkojaa ja laboratoriossa aikaansa viettävää tutkijaa. Kun mukana on ihminen, mukana on aina myös normit, arvot ja asenteet, tunne-elämän tilat ja muuttuva tietomäärämme, aistit, joilla otamme tietoa vastaan, psykologiset ja sosiaaliset, kulttuuriset suodattajat ja oppimistapahtumat, joskus myös äly ja lahjat osana persoonallisuutta. Sigmund Freudia lainaten me synnymme virtsan ja ulosteen välistä. – Inter urinas et faeces nascimur.”
Etäinen kirkko
Kun oman kirkkoni, evankelisluterilaisen seurakunnan edustaja, ei ole koskaan käynyt lomakkeensa kanssa minua tapaamassa, tai perhettäni, vanhempiani tai heidän sukulaisiaan, kirkko vieraantuu. Toki arvojani ovat punninneet Jehovan todistajat ja mormonit, ehkä tulevina vuosina myös islamistit. Kerron kuinka köyhältä puuttuu paljon, ahneelta kaikki. – ”Inopia desunt multa, avaritieae omnia.” (Publius Syrus).
Sellaiset arvot ja asenteet menestyvät, joiden haltijat välittävät ja kantavat huolta meistä aidosti. Tämä koskee varmasti myös poliittisia puolueita ja kilpailevia ideologioita instituutioiden sisällä. Muurien sisällä. – ”Intra muros.”
Ei riitä, että lähestytään mainostoimiston kautta ja televisiossa puolueen puheenjohtajan kasvoilla, mitä arvoja koskettavaa siinä on rinnan muiden idol -ihmisten kanssa? Ei sellainen synnyttä yhteisön ja yksilön kaipaamaa lähidemokratiaa, saati saa aikaan toimintaa lähiyhteisön sisällä. Onneksi voi tehdä pahaa vain sanoilla. – ”Intra verba peccare.”
Takavuosina osallistuvan tutkimuksen keinoin, kylissä asuen, käynnistettiin suomalainen kylätoiminta ja vaikkapa tapa suojella viimeiset rakentamattomat, pohjoisen koskemme jälkipolville. Koskisodat loppuivat, kun karvalakkilähetystöt niin yhteisesti päättivät ja tutkija asui kylässä. Samalla pohdittiin muita kehittämisvaihtoehtoja ja allaskylä Sirkassa vaihtui Levin matkailukaupungiksi. Eivät kaikkien arvot tätä prosessia hyväksyneet, mutta riittävän monen. Minervan ollessa vastahakoinen. – ”In vita Minerva.”
Pappi päätoimittajana
Suomen Kuvalehden arvokeskustelua vetää päätoimittaja, joka on samalla pappi. Tämä näkyy lehden linjassa ja toimittajakokemuksella tehty pääkirjoitus on, paitsi koskettava, myös hyvin argumentoitu. Takavuosina kirkko oli edistyksellinen ja innovatiivinen laitos, luostarilaitoksesta nyt maailmalla puhumattakaan. Jos törmäät vihaan, se on lyhytkestoista mielipuolisuutta. – ”Ira furor brevis est.” (Horatius).
Epäilemättä sama henki on syntynyt laestadiolaisperheessä kasvaneen päätoimittajan kohdalla Helsingin Sanomiin. Kun näitä perheitä Lapissa tapasi tuhansittain, syntyi läheinen suhde suurperheisiin ja näiden muodostamat pienyhteisöt poikkesivat melkoisesti körttikansan elämästä Pohjois-Savossa ja Karjalassa. Hämeessä elämä on kokonaan toiseen suuntaan ohjautunutta. Moni on elänyt muurien sisällä. – ”Intra muros.”
Lehden päätoimittaja vaikuttaa ratkaisevasti lehtensä arvovalintoihin ja perinteisemmän poliittisen toimittajan tuotteena tuollaista vaivaa kirkon ja arvojemme selvittämisessä ei olisi Helsingin Sanomien sunnuntainumeron valmistelussa nähty. Kirkko olisi ollut hänelle kerta kaikkiaan instituutiona liian vieras, eivätkä arvot toimittajaa kiinnostaisi. Päätoimittajan valita ei ole ollut sattuma. Hän itse sanoi niin. – ”Ipse dixit.” (Cicero).
Arvoista aatteisiin
Lehti ei tyydy vain kartoittamaan lukijoittensa arvoja vaan puuttuu myös aatteisiin. Kokonainen sivu käytettynä SDP:n Eero Heinäluoman aatemaailman taustoja penkoen kiinnostavat ainakin SDP:n äänestäjiä, ehkä muitakin.
Oikeammin koko lehti kulkee nyt etenkin kulttuuri- ja taloussivujensa täytössä aate- ja arvomaailmoja pintaa syvemmältä luodaten. Google palvelee lehden esimerkkinä globaalista vaikuttajasta, joka on alkanut hakea uusia tuulia toiminnalleen kaukana sen ydinosaamisesta. Ne ovat kuitenkin aikamme arvomaailmoja syleileviä ja siten hyvin Googlen muuttuvaan paradigmaan sopivia, innovatiivisia ja ekologisia. Se on vihje suomalaisille yrittäjille. Se teki, joka hyötyy. – ”Is fecit cui prodest.”
Arvomaailman muutoksen megafoni
Sama mediayhteiskunnan megafoni näkyy myös paikallisessa Forssan Lehdessä. Se mikä aiemmin oli kohdistettu puolueittemme arvosteluun, kritiikkiin, ja maan tavan muuttamiseen poliittisia instituutioitamme savustaen, on nyt kohdistettu kirkkoon ja samalla myös valmistellen, ei toki seurakuntavaaleja, vaan kevään eduskuntavaalejamme. Niihin mennään nyt hyvin vahvan arvokeskustelun ja aatteellisen uudelleenarvioinnin kautta. Yhteiskunnallinen paradigma muuttuu rajusti vuonna 2011 mediayhteiskunnan viedessä ja muiden vikistessä. Alamme kallistua joko konservatiiveina oikealle tai liberaaleina vihervasemmalle. Syntyy polarisaatio. Muurien sisällä. – ”Inra muros.”
Mediayhteiskunnassa media käyttää valtaa ja se syvenee kansalaismedian ja sosiaalisten medioitten kautta kansalaisvallaksi. Näin arvojen ja aatteiden kohdalla meitä ravistellaan jatkossa keskeisimmän vallankäyttäjän kautta, siis median. Mediayhteiskunta ja sen valta ovat muuta kuin demokratiaa. Elämme kuin muurien sisällä ja vihasta kalpeina. – ”Intra muros” – ”Ira pallidus.” Rakastavaisten riitaa. – ”Irae amantium.” Mukana syvät tunteet ja raivo.
Puolueet instituutiona menettivät otteensa ja kirkko etääntyi sekin jalkauttamatta itseään kansan pariin. Parhaiten tässä uuden paradigman sisäänmarssissa näyttäisivät poliittisista liikkeistämme menestyvän perussuomalaiset ja kokoomus. Noin kolmannes suomalaisista olisi valmis näitä äänestämään, muita vain joka viides tai vähemmän. Eniten on nyt nukuttu vasemmalla ja keskustassa. Kun puhutaan arvoista ja paradigmasta, silloin ei puhuta yksittäisestä mallista, teoriasta tai asiasta, budjetista ja valtion velasta. Silloin on tehtävä suuria päätöksiä. Minervan ollessa vastahakoinen. – ”Invita Minerva. (Horatius).
Paradigmamuutoksen valmistautuneet
Tulevat vaalit voittaa puolue, jolla arvot ja asenteet ovat kohdallaan ja olemme niistä yksimielisiä. Perussuomalaisten nousun taustalla on paradigmainen yhteiskunnallinen muutos, jonka tausta on mediayhteiskunnassa ja vaaleissa, jotka ovat nyt sosiaalisen kansalaismedian vaalit, internet -vaalit myös meillä Suomessa. Muurien sisällä. – ”Intra muros.”
Kun tällaisessa saranayhteiskunnassa haetaan uutta ja aiemmin kokematonta, sellaista on mahdoton hakea sieltä, jossa mediayhteiskunnan ääni on viemässä lainsäätäjää kaiken aikaa käräjille, valtakunnanoikeuteen, tai salailtavaa riittää koko ajan lisää avoimen yhteiskunnan ihmeteltäväksi. Pilan vuoksi ja vihasta kalpeana. – ”Ioci causa” – ”Ira pallidus.”
Ajatus että toimittajat valehtelevat on kaukaa haettu ja omituinen. Väite että poliittisesti ajattelevat toimittajat tekevät juttunsa omien normien, arvojen ja aatemaailmansa kautta on sekin omituinen. Totta kai me kaikki teemme näin kirjoituksemme, myös tieteen edustajat ovat sidoskissa omaan tiedeuskoonsa ja niihin valintoihin, joita tutkijoina laboratorioissaan tekevät, lomakkeilleen kysymyksiä pohtivat. Se on kansojen oikeus. Oikeus pyhissä asioissa. – ”Ius gentium” – ”Ius in sacra.”
Ei laboratorio tee ihmisen omasta arvovalinnasta objektiivista, ihmisestä vapaata omasta tavastaan valita tutkimuksensa, sen kohteet ja menetelmät, ihmisen tavan tutkia itseään ja omaa maailmaansa, jota rajallisin aistein avaa muiden avustamana ja pyrkien aistejaan samalla laajentamaan myös sinne, minne perinteinen empiirinen tiede ei yllä. Toimittaja ilman vahvaa arvo- ja aatemaailmaa on väärässä ammatissa ja ilman intohimoa työlleen myös vaikkapa urheilutoimittajana, mutta varmasti myös tutkijana ja tiedemiehenä, minkä tahansa ammatin edustajana. Nyrkkioikeus tai vannottu oikeus eivät sovi oikein tieteen tekijälle. ”Ius manuarum.” – ”Ius iurandum.”
Epäily auttaa eniten
Jos joku valehtelee, antaa väärän kuvan asiastaan, se on kyllä yleensä toimittajan asiakas, poliitikko, kuka tahansa egoistisesti omaa etuaan ajava ihminen. Ongelma onkin ollut lähinnä median ja omaa etua ajavan egoismin välillä, median tavassa kokea asemansa, ei enää pelkkänä tiedottajana, kuin yhä enemmän vallan käyttäjänä ja myös journalismissa innovaatiojournalismin edustajana ja reaaliaikaisesti. Kun valtaa on, sitä on myös käytettävä. Se on kohtuullinen oikeus ja muistuttaa vanhaa kruunun oikeutta. – ”Ius aequum” – ”Iureiure coronae.”
Ei perinteinen media poikkea mitenkään uusmediasta, kansalaismedian tavasta toimia koko ajan myös vaikuttajana ja yhteisömedioitten laajenevasta käytöstä tiedon, ei vain tuottajana ja tekijänä, vaan myös normien, arvojen ja asenteittemme muokkaajana. Tässä puolueinstituutio on jäänyt nyt askeleen mediayhteiskunnan vallankäytöstä jälkeen ja avaukset syntyvät perinteisten instituutioittemme ulkopuolelta, mediasta niin vallan käyttäjänä kuin oppositiona, sparraajanakin. Suloisia ovat kestetyt vaivata ja mennä voi, kun messu on ohi. – ”Iucundi acti labores.” – ”Ite, missa est.”
Päivän mietelauseet:
Ihmiset pettävät itseään ajatellessaan itsensä vapaiksi (Brunch Spinoza). Tajunta ja ruumis ovat yksi ja sama yksilö, jota käsitellään milloin ajattelun, milloin ulottuvaisuuden attribuutin alaisena (Brunch Spinoza). Ikävystyttämisen salaisuus on siinä, että sanoo kaiken (Voltaire). Onnellisin elämänmuoto on työntäyteinen yksinäisyys (Voltaire). Luojan käsistä tullessaan kaikki on täydellistä, ihmisen käsissä kaikki tärveltyy (Jean-Jacues Rousseau). Omistamasi raha on sinulle vapauden väline, tavoittelemasi raha orjuuttajasi (Jean-Jacues Rousseau). Olen pitänyt välttämättömänä kieltää tiedon tehdäkseni tilaa uskolle (Immanuel Kant). Se joka tekee itsestään madon, ei myöhemmin saa valittaa, jos häntä poljetaan
( Immanuel Kant). Vain ne ovat onnellisia, joiden mieli on kiinnittynyt muuhun kuin omaan onneen (John Stuart Mill). Kaikki mitä voidaan ajatella, voidaan ajatella selkeästi. Kaikki mitä voidaan sanoa, voidaan sanoa selkeästi (Ludwig Wittgenstein)
22.10. 2010–12.10. 2023
Suomalaiset mediat avautuivat poikkeukselliseen arvokeskusteluun Ajankohtaisen Kakkosen järjestämän harmittoman homoillan seurauksena. Yksi puoluejohtaja ja piispa esittivät siellä mielipiteitä, jotka olivat konservatiivisia. Toki mukana oli myös liberaaleja ja suvaitsevia kannanottoja. Niitä ei kukaan vain muista. Vakuutella opettajan sanoja. – ”Iurare in verba magister.” (Horatius).
Median avaussanat
Tämä on se avaus, jolla mediamme nyt näkevät suuren keskustelun käynnistyneen. Oikeammin keskustelua käytiin jo vuosia ja vuosikymmeniä. Sosiaaliset yhteisömediat käyvät sitä niin ikään kaiken aikaa ja välillä myös kiivaana sanavaihtona. Jotkut ovat äityneet jopa uhkailemaan edustajiamme. Kun miljoonien netin käyttäjien joukossa on pelkästään vaikeasti psykoottisia tietty prosentti, tällaisia viestejä syntyy, ja on toki tehtailtu iät ajat ilman nettiäkin. Netti tuo ne vain kenen tahansa näkyville. Se on kohtuullinen oikeus. ”Ius aequum.”
Perinteisen median tapaan kuuluu nähdä alku ja loppu, looginen järjestys ja sille lineaarinen aikaan ja paikkaan sidottu oma maailmansa. Niinpä vaalirahasta käyty keskustelu alkoi sekin, tietysti median käynnistämänä, haastatellen keskustalaista eduskuntaryhmänsä vetäjää, ja saatuaan kielteisen vastauksen kysymykselleen koskien vaalirahoitusta, tästä syntyi kaksi vuotta kestänyt ja edelleen jatkuva mediamyllytys megafoneineen. Vuonna 2023 kesällä saman keskustelun aine medioissamme olivat perussuomalaisten vanhat sosiaalisen median kirjoitukset. Suuri oikeudenmukaisuus on usein suurta ilkeämielisyyttä. – ”Ius summum saepe summa malitia est.” (Terentius).
Se täytyy päättää myös johonkin, ei toki nolosti Ylen Ajankohtaisen Kakkosen tekemään mokaan tuppilaudoista vaan valtakunnanoikeuteen, jossa entinen pääministeri on syytettynä. Tämäkin kuuluu suomalaiseen arvokeskusteluun. Työ itsessään ilahduttaa. – ”Iuva ipse labor. (Martialis).
Mediayhteiskunnan arvot
Elämme uudessa mediayhteiskunnassa, jossa valta ja sen käyttö on myös rituaalinen ja näkyy medioitten ja valtiomahtien tavassa käyttäytyä. Näin pääministerin ero puolueen johdosta ja tehtävästään oli osa tätä muuttuvaa paradigmaa ja sen vaatimuksia, jossa takavuosina sodan hävinnyt osapuoli uhrasi presidenttinsä Risto Rydin, mutta ei silloin sodan johtoa. Tuolloin valintaa ei tehnyt vielä media. Oikeamielisyydessä sitkeästi pysyvä. – ”Iustitiae tenax.” (Juvenalis).
Median on vallankäyttäjänä oltava oikeassa ja uhrista tulee lopulta marttyyri riittävän kauan jatkuneen kiusaamisen seurauksena. Tässä kristillinen traditio on aina ollut uskollinen alkukristilliselle seurakunnalle ja Messiaalleen. Koston oikeus, laki sinänsä, oikeaan aikaan ja Jumalan auttaessa. – ”Ius talionus” – ”Ius sui” – Iusto tempore” – ”Iuvante Deo.”
Geneettisesti ja sosiaalisen pääoman kautta tämän arvon tausta on kirkon opeissa kaukana paimentolaiskulttuurissa, mutta Suomessa hyvinkin lähellä ennen agraarin ja teollisen kulttuurimme syntyä. Tämän arvokeskustelun syntyminen on siten Suomessa liki liturginen ja vain muutaman sukupolven takana. Oikeuden tehtävänä ei ole tehdä vääryyttä ihmisille. – ”Justitiae partes sunt non violare homnies.” (Cicero).
Median jakamat symbolit
Uusi arkkipiispamme Kari Mäkinen joutui heti työnsä aluksi tulikokeeseen ja media sai samalla otsikoita, jossa mentiin arvokeskustelumme ytimeen. Oman kirkkomme ohella tätä pohdintaa on käyty ympäri Eurooppaa islamilaisen uskon ja vierastyövoiman tai vaikkapa romanien (romanin kielen sanasta “rom”= ihminen) yhteydessä. Ruotsissa muukalaisviha on johtanut rasistisiin purkauksiin, Ranska häätää maastaan romaneja. Suomalaiset puhuvat kerjäämisen kiellosta. Suomessa saa kerjätä, mutta ei toki aggressiivisesti ja harvassa asuva kansa ei ymmärrä kokoontumista ja leiriytymistä, parveilua. Kun kaksi suomalaista kohtaa toisensa, tahtoo jo syntyä ruuhka, jonka voi purkaa lähestymiskiellolla. Mikä sitten toimii? Kaiken voittava peräänantamaton uurastus. – ”Labor omnia vincit improbus.” (Vergilius). Nuo sanat sain lukea Iisalmessa lukiomme pääoven yläpuolelta.
Eurooppalaisen ahdistuksen purkamista
Tämä on toinen keskeinen teema, jonka ympärillä yleiseurooppalaista ahdistusta puretaan silloin, kun Suomessa Nokia jälleen kerran vapauttaa insinöörejään satamäärin uusiin haasteisiin ja britit saavat aikaan budjetin, jonka leikkaukset ovat suurimmat sitten sotavuosien. Samaan aikaan Ranskassa lakkoillaan ja osoitetaan mieltä. Kun eläkeikä alkaa kohota yli odotetun eliniän, paradigmainen muutos on kovin konkreettinen ajan suhteellisuudessa sen myös einsteinilaisessa merkityksessä. Työ itsessään toki ilahduttaa. – Iuvat ipse labor. (Martialis).
Lama ei ole takana ja sen laskuja maksetaan vielä vuosikymmenten kuluttua. Suomessa valtion velka kohosi juuri yli aiempien ennätystemme ja olemme kaikki velkaa huomaamatta 20 000 euroa imeväisikäiset mukaan lukien. Tällainen vaikutta suomalaiseen arvokeskusteluumme yhdessä velkaisten kuntiemme kanssa ilman seurakunnasta eroamistakin. Pankinjohtaja pelästyy nähdessään joko kuntansa johtajan tai kirkkoherran. Pankinjohtaja käy kuntansa syvimmät arvokeskustelut. Vaivalla ja kunnialla, menneen ajan ylistäjänä, muistin virheitä vältellen. – ”Labore et honore” – ”Laudator temporis acti” – ”Lapsus memoriae.”
Poliitikolle jäi vain urheilu ja uskonto
Suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu puhua syvistä arvoista, ja niinpä tyypillistä on tokaista kuinka uskontoon sekä urheiluun ei pidä sotkea politiikkaa. Kuitenkin samaan aikaan näin älähtävät poliitikot ovat liittymässä takaisin kirkkoon tai urheilujohtajiksi, päästäkseen vaikuttamaan sen juuri moraalisiin ja eettisiin kannanottoihin, joiden taustalla ovat juuri normimme ja lainsäädäntö. Talouden hoitaa pankki ja siihen poliitikon rahkeet eivät nyt riitä. Se olisi majesteettirikos, maaginen lyhty, latinaksi sanottu. – ”Laesa maiestas” – ” Laterna magica” – ”Latine dictum.”
Jollei näin olisi, meillä olisi suuria vaikeuksia ymmärtää, miksi näitä lakeja meille laaditaan ja niitä olisi myös noudatettava, elettävä maassa maan tavalla. Vielä hetki takaperin jopa kansanedustajilla oli ongelmia noudattaa vaalirahoituksessaan itse laatimiaan lakeja, koska niihin ei liittynyt sanktioita, rangaistuksia. Arvot olivat löperöitä, ei laki. Nyt osa puolueista on konkurssissa ja puoluetoimistoja odottavat kevään vaalit. Kuka käy arvokeskustelua, kun mainosrahat ovat jo nyt lopussa? Kynän lipsahdus vai filosofinen kivi? – ”Lapsus linguae” – ”Lapis philosophorum.”
Korporatiivinen media
Tämä on kolmas suuri teema, johon media on tarttunut arvokeskustelussaan ja uudessa vallantäyteisyydessään. Oletetaan että institutionaaliset ja korporatiiviset rakenteet ja niiden toiminta on oikaisemassa myös kansakunnan arvot, asenteet, jopa uskon ja homojen tavan tulla onnellisiksi. Jotkut tahot alkavat olla kiinnostuneita toimittajien puoluesidonnaisuudestakin. Epäillään että se voisi vaikuttaa median mielipiteeseen ja uutisointiin, sen mistä uutinen tehdään ja kuinka, millaista arvokeskustelua käydään. Kielen kompastus vaiko kynän lipsahdus? – ”Lapsus linguae” – ”Lapsus calami.”
Vahvasti valtiojohtoinen ja omien pienyhteisöjensä tapakasvatukseen kiinnisidottu media ja sen seuraajat olettavat myös globaalin maailman ja sen muuttuvan paradigman seuraavan tätä suomalaiskansallista traditiota. Kun näin ei tapahdu, uusi sosiaalisen median paradigma, nettinuoriso, vaikuttavat kaoottiselta ja niitä tulisi kyetä valvomaan ja seuraamaan. Joka kolmas suomalainen lapsi on nähnyt netissä alastoman ihmisen, kertoo Helsingin Sanomat (HS 22.10. 2010).
Se että alastomuus on takavuosien saunoissamme luonnollista, ja että sellaista tapaa monissa pääkulttuureissamme hyvinkin yleisenä, on ahdistava asia kaamoksen lähestyessä. Virtuaalisena sellaisen kohtaaminen on kokemuksena omalta kotisohvalta luonnotonta ja se tulisi jotenkin estää tai kahlita, saada valvontaamme, vakuuttavat korporatiiviset mediat. Vain hetki takaperin halusimme pukea myös Aku Ankan. Lapsus memoriae? Lapsus calami? Muistin virhe? Kynän lipsahdus?
Ahdistus vihaksi ja vieras kohteeksi
Kun netti on suurelle osalle vanhenevaa kansakuntaa vieras, myös siihen liittyvät pelot ovat jo suoranainen vihaa synnyttävä ahdistus. Usein vihaksi äityvän ahdistuksen takana on pelkkä vanheneminen ja sen oireet. Kirkko, seurakunta ja yhteisöllisyys voisivat hieman helpottaa näitä ahdistuksen tunteita ja niiden kohdistumista vieraisiin ilmiöihin, kulttuureihin, muukalaisiin, internetin monikansallisiin ilmiöihin, seksuaalisesti eri tavalla toimiviin vähemmistöihin jne. Lähiyhteisö vaikuttaa eniten lapsiin ja nuoriin, heidän maailmankuvaansa, ei netti. Kotijumalat ja maaginen lyhty ovat oman aikamme ilmiöinä vanhaa perua. – ”Lares et penates” – ”Laterna magica.”
Normit, arvot ja asenteemme, lainsäädäntö osana näistä syntyviä poliittisia valintojamme, eivät oikene ilman käyttämättä siihen kansan ääntä ja mielipidettä, demokratiaa. Tämä koskee samalla tavalla kansankirkkoamme, seurakuntaa, kuin paikallishallintoa ja parlamenttia. Toki me voimme äänestää myös jaloillamme, erota kirkosta ja kunnasta, jättää kunta ja valtio taaksemme, mutta veronmaksajaksi kunnasta ja valtiosta ei ole. Vuonna 2022 kirjoitin kirjan nimellä: Luostarinen 2022: Teesi, Antiteesi, Synteesi – Mytomania, Eskapismi, Putnismi. Eivät nämä Hegelin opit ja oppimamme valheet, eskapistiset ilmiöt ole vieraita toki Suomessakaan. Kyllä me ymmärrämme mitä Venäjällä tapahtuu ja kuinka se heijastuu meihin suomalaisiin.
Elämä onnen onkimista
Tämä on neljäs suomalaisen arvokeskustelun paikka, jossa media seuraa kovin kapeasti yhteiskunnan toimintoja ja ne jäävät valaisematta kasvavalle nuorisollemme. Kun aikaa käytetään tuhottomasti viihteeseen, se on poissa jostakin muusta. Meille syntyy aukkoja sellaisessa yleissivistävässä ja yhteiskunnan toimintoihin liittyvissä mekanismeissa, jotka ovat takavuosilta tuttuja. Tämä ei ole luonnonlaki. – ”Lex naturae.”
Silloinkin ne opittiin pääosin kantapään kautta, yrityksen ja erehdyksen hitaan ja kalliin tien opettamana. Nyt tätä prosessia voisi vahvistaa ja käyttää siihen sosiaalisen median tarjoamia paradigmaisia oikopolkuja. Jos se on poissa viihteestä tai perinteisestä tiedottamisesta, tiedon jaosta, se on hyväksyttävä eikä vaikeutettava etuajassa elävien nyt sosiaalisten innovaattoreiden työskentelyä. Koston laki on kirjoittamaton lakimme. – ”Lex talionis” – ”Lex non scripta.”
Aiemmin nämä innovaattorit olivat tekniseen innovaatioon kiinnittyneitä Pelle Pelottomia, sosiaalisesti usein rajoittuneita, Facebookin perustajan Mark Zuckerbergin tavoin. Hänen kohtalonsa, draamat ja tragediat, eivät ole ironisia vaan odotettuja ja oikeastaan sellaisina liki hauskoja. Muistuttavat leffaksi tehtyinä Aaron Sorkin tapaan antiikin kreikkalaista tragediaa, ystävyyttä, lojaaliutta, valtaa, rakkautta, pettämistä ja tietysti kavallusta. Kaikissa suurissa kertomuksissa on aina luomiskertomukseen kuuluva pirunsa. Se muistuttaa luonnonlakia, kirjojen kirjaa. – ”Lex naturae” – ”Liber librorum.”
Suomalaisessa arvokeskustelussa myös pienryhmille on taattava demokratiassa samat oikeudet kuin suurryhmille. Demokratia ei ole enemmistön niskalenkki vähemmistöjen oikeuksiin vuonna 2010 internetin yhdistämässä maailmassa. Se ei ole vain Herran armosta tulevaa suvaitsevaisuutta tai kerjäläiselle heitetty almu. Takavuosina toki voitiin tokaista tyyliin, maassa maan tavalla tai maasta pois, ei enää. Ja nyt elämme jo vuotta 2023, sen viimeisiä kuukausia. Kieli on huonon orjan huonoin osa. – ”Lingua mali pars pessima servi. (Juvenalis).
Opportunismin kirot
Opportunismi on viides arvokeskustelumme suuri aihe. Kun kansakuntana olemme idän ja lännen välissä, monet sodat kokien, opportunismi on tarttunut meihin käytännön pragmatismin oppina. Sitä voisi vähän karsia ja kieltää kiusaaminen silloin, kun siihen liittyy selvää älyllistä epärehellisyyttä ja kiusaaja itsekin huomaa olevansa alimittainen ihmisenä. Se on kuin suomalainen sukupuoliviettimme. – ”Libido sexualis.”
Pelkkä juopottelu kulttuurina ei ole oikea tie ulos ikävästä ilmiöstä, ja Helsinki on ottanutkin ohjat käsiinsä ja alkaa siistiä kaupunkikuvaansa. Se on varmasti moraalinen ja arvoihin liittyvä ratkaisu samalla. Ruotsin malli ei oikein nyt taida toimia vuonna 2023. Pelko kangistaa kielen. ”Lingua haeret metu.” (Terentius).
Arkkipiispa Kari Mäkinen edustaa puheissaan liberaalia suvaitsevaisuutta ja häntä myötäilevät ainakin Helsingin, Porvoon, Kuopin ja Espoon piispat. Television vähäisestä ohjelmasta on syntymässä kirkkohistoriaa, jossa Kari Mäkisen peräänkuuluttama suomalainen “hiljainen kristillisyys” ei voi suvaita jo demokratian pelisääntöjen vuoksi sellaista, jossa ihmisryhmiä jätetään vaille ihmisarvoa. Koska kyseessä on uudistus, kaikkien etu on uudistusmielisten piispojen kyky onnistua mahdollisimman nopeasti työssään, jonka varaan Mäkinen joutuu johtajuutensa rakentamaan. Käytettäköön siis rahvaanlatinaa. – ”Lingua Romana rustica.”
Suomalaisittain ontuen
Tässä on arvokeskustelumme kuudes kulmakivi. Suomalainen mentaliteetti ei oikein edellytä sellaista muutosta, jossa uuden paradigman sisäänmarssi muistuttaa karnevaalimenoa tai kun erotaan, kasvetaan sivistyneesti erilleen silloin, kun olisi kuulunut kasvaa yhteen. Elämä ei ole moraalitonta peliä ja pelurin säännöin. Kieli toimii tänäänkin, sen ruoskaniskut. – ”Linquae verbera.” (Horatius).
Hiljainen suomalainen kristillisyys on ikään kuin ontumista, jossa onnuttava paikka on arka ja piiloteltava, mutta kuitenkin olemassa ja samalla se on jokaisen syvintä itseään. Ei sellaiseen pidä muiden puuttua. Ei kehnosta itsetunnostakaan ole syytä joka käänteessä mainita, saati jalkapallojoukkueemme paikasta sijalla 86 maailman kärkimaiden listalla. On hyvä muistaa, kuinka kirjoitettu kirjain pysyy myös sähköisenä ja etenkin silloin. Kirjaimet eivät punastele. – ”Littera scripta manet.” – Litterae non erubescunt.”
Ollaan sentään sadan joukossa ja takana on San Marino, seuraava voitettavamme pyrkiessämme kouluttamaan Stuart Baxterista vakavasti otettavaa ja aidosti arkiajatteluun kykenevää, loppupeleissä menestyvää valmentajaa. Korostaen suomalaisen arkiajattelun kolmea suurta arvoa; loppupelejä, aitoa ja arkisen tylsää elämää. Tosiasiat puhuvat, kirkas järki ja järjestys sekä rikospaikka. Pysykööt kaukana. –” Longuuntur facta” –” Lucidus ordo” –” Locus criminis” –” Longe absit!” Syskyn 2023 tapahtumat ovat jotain muuta kuin mihin olisimme voineet varautua muuten kuin liittymällä Natoon.
Terve arvoperusta pohjalla – ahneus
Jos kirkkoon jäävät vain joko vanhakantaiset tapauskovat, institutionaaliset mukana olijat, sekä kourallinen tosiuskovien intuitiiviseen jumalrakkauteen kykeneviä ja sen rationaalisesti itselleen perustelevia, jotka eivät uskossaan emmi, tällaisia ääripään asenteita ja arvoja myötäilevät ratkaisut ovat monikulttuurisessa yhteiskunnassamme vahingoksi sekä pienryhmille että vanhakantaisille tapauskovillekin, koko kirkollemme ja lopulta suomalaiselle yhteiskunnalle. Tämän ajan, syksyn 2023 tapahtumat, puhuvat puolestaan. Rikospaikka ja pysyköön kaukana. – ”Locus criminis.” – ”Longe absit!”
Tämän me myönnämme, se on arvoissamme päällimmäisenä, emmekä ala ammuskella ventovieraita ihmisiä ruotsalaisten tapaan. Suomalaista arvokeskustelua on vaikea käydä sellaisista todellisista suurista linjoista, jotka ovat meillä oikeasti kunnossa. Meidän ei tarvitse puuttua seitsemään kuolemansyntiin laisinkaan. Vain tosiasiat puhuvat Suomessa. – ”Loguuntur facta.”
Jos ne olisivat retuperällä, me kyllä sen huomaisimme ja puhuisimme niistä. Nyt ne ovat jopa symbolirakenteissamme vähän vieraita ja kansakunnan moraalinen selkäranka on terve. Niin terve kuin se näin iäkkääksi hitaasti muuttuvalla kansakunnalla voi olla jo pian makuuasennossa viimeiset kuolemansyntinsä tehden. Näistä viimeinen on aina ahneus. Sekin loistaa vain vieraan valon avulla. – ”Luce lucet aliena.”
Päivän mietelauseet
Ottakaa minulta kaikki muu, mutta älkää raskasta mieltäni (Sören Kirkegaard). Olennaista on löytää totuus, joka pätee minulle, löytää idea, jonka puolesta voin elää ja kuolla (Sören Kirkegaard). Raha syöksee valtaistuimelta kaikki ihmisen jumalat ja tekee niistä kauppatavaraa (Karl Marx). Filosofit ovat vain eri tavalla selittäneet maailmaa, mutta tehtävänä on sen muuttaminen (Karl Marx). Ihmiset tungeksivat valoon, eivät paremmin nähdäkseen vaan paremmin loistaakseen (Friedrich Nietzsche). Monikaan mies ei löydä sydäntään ennen kuin on kadottanut päänsä (Friedrich Nietzsche). Usko että elämäsi on elämisen arvoinen ja uskosi tekee sen todeksi (William James). Uskonto on mahtava luku ihmiskunnan itsekkyyden historiassa (William James). Maailman kiusana on se, että typerät ovat ehdottoman varmoja ja viisaat täynnä epäilystä (Bertrand Russel ). Eräs lähestyvän hermoromahduksen oireita on se, että pitää omaa työtään hirvittävän tärkeänä ( Bertrand Russel )
19.10. 2010–12.10. 2023
Aivan aluksi tervetuloa uusille lukijoilleni sivustolleni. Samalla kun Weblogin ohella kirjoitukset menevät WordPressiin mukaan on tullut etenkin saksalaisia ja brittejä mutta myös japanilaisia lukijoita. Samalla siirryttiin uudelle tasolle, jossa hits -algoritmi osoittaa jo parhaina tunteina useamman tuhannen arvoja. Lisäksi sosiaalisissa medioissa muutokset tapahtuvat hyppäyksittäin. Se vie vanhan maailman paradigmat uusiksi ja nyt on vuorossa kirkko. Samalla maailman valo. – ”Lumen mundi.”
Surullinen alku aamulle
Ylijohtaja Markku Nurmen nekrologi Helsingin Sanomissa teki aamusta surullisen. Ympäristöministeriön arvostettua diplomaattia luonnehdittiin ensimmäiseksi esivihreäksi noissa piireissä ja etenkin energiapolitiikan ympyröissämme. Hän väitteli nuorena 28-vuotiaana ja erikoistui 1970-luvulla teknokraatiksi silloin poikkeavaan suuntaan, ympäristöön ja sen hallintoon. Se oli luonnon leikkiä. – ”Lusus naturae.”
Tutustuin Markku Nurmeen ensimmäisen kerran juuri pohjoisten jokien ja niiden energiataloudellisen tutkimuksen yhteydessä osana rakentamisen taloudellisia, sosiaalisia ja ympäristövaikutuksia. Markun panos myöhempään koskiensuojelulakiin ja aiemmin Iijoen ja Ounasjoen suojeluun oli merkittävä ja sain häneltä hyvää tukea. Kuusamon kosket oli toki pelastettu jo aiemmin. Nyt sitten olisi korjattava vielä turhiksi jääneet voimalaitokset lohien kutupaikoiksi sekä pohdittava ylipäätään rajajokiemme tulevaisuus pienjokiemme rinnalla. Olemme maailman järvirikkain maa ja oikeammin olemme pelkkää saaristoa. Se on jäänyt kehnolle hoidolle. Kyllä me sen tiedämme. Aasi lyyran äärellä. – ”Asinus ad lyram.” Siinä aasi hieroo aasia. ”Asinus asinum fricat.”
Verkostoneuvottelija
Kun Markun tapasi hän oli aina kiinni puhelimessa. Hänellä oli erinomainen kyky ja verkosto hoitaa asiansa polttamatta hihojaan vaikeissa, monen intressiryhmän edut vaativissa neuvonpidoissa. Kun kaksi ääripäätä kohtaa toisensa, syntyy paineita, jossa vaaditaan muutakin kuin vain diplomatiaa. On oltava tietoa ja kyettävä esittämään se argumentoidusti. Martti Ahtisaari on tässä kansainvälistä huippua. Juominkien johtajat ovat jääneet historiaan. – ”Arbiter bibendi.”
Toisen kerran tapasimme suuremman asian merkeissä haastatellessani mielestäni keskeisiä ympäristöosaajiamme vuoden 1990 Jokioisiin muuttoni aikoihin, jolloin MTT (Luke) tuli mukaan vahvasti maatalouden ja maaseudun ympäristöohjelmien rakenteluun ja samalla oli valmistauduttava sellaiseen ohjelmapolitiikkaan, jota tuleva EU jäsenyytemme edellyttivät. Tässäkin Markku Nurmi oli mielestäni ihan hyvä delfiryhmän asiantuntijajäsen. Tosin tuolloin hyvin varovainen. Keskustalaisten oli sopeuduttava samaan aikaan niin moneen maaseudun, luonnonvarojen käytön ja oman politiikkansa asemoinnissa tulevassa EU-jäsenyyden kädenväännössä. Se jätti jälkensä ja tänään puolueen kannatus keikkuu kymmenen prosentin tietämissä. Monelle politiikasta on tullut politiikkaa (taidetta) politiikan (taiteen) vuoksi. ”Ars gratia artis.” (Metro Goldwyn-Mayer). Korvat kohotettuina. – ”Arrectis auribus.” (Vergilius).
Rankka yhtälö
Markku Nurmi oli mukana noin parinkymmenen haastattelemani joukossa, mutta ei vielä tuolloin tänään Helsingin Sanomissa haastateltava ympäristöaktiivi ja luontoharrastaja, kokoomuksen tuleva puheenjohtaja ja diplomaatti Pertti Salolainen. Salolaisen kausi alkoi myöhemmin siinä raskaassa sarjassa, jossa väännettiin suomalaista ympäristöpolitiikan historiaa alkaen 1970-luvulta, joka oli samalla tuon politiikanteon suuri vuosikymmen ennen ympäristöministeriön perustamista ja ystäväni Matti Ahde Oulusta ja Iijoki varresta sen ensimmäisenä ympäristöministerinämme. Se oli valoa pimeydessä. – ”Lux in tenebris.”
Ympäristöpolitiikan ja tuotantoelämän yhteensovittaminen on rankka yhtälö, kun siihen liitetään vielä sen poliittiset ja sosiaaliset painolastit, kuten viimeisin suuri energiapakettimme ja ilmastomuutoksen haasteet. Lux perpetua luceat eis.
Kun siihen käyttää vuosikymmenet, mies kuolee saappaat jalassa iässä, jolloin olisi lopulta mahdollisuus jäädä eläkkeelle ja valtiolta säästyvät eläkemenot. Kaikki on otettu irti ja on aika kiittää Markku Nurmea, joka ehti vielä mukaan myös kansainväliseen ympäristöpolitiikkaan etenkin Väli-Amerikassa. Se alue ei ole missään politiikassa aivan helpointa ja sielläkin ympäristöpolitiikka kietoo yhteen kaiken mahdollisen mitä inhimillinen elämä nyt suinkin voi tuottaa. Lupus est homo homini, non homo, quom qualis sit non novit. (Plautus). Ihminen on ihmiselle susi, ei ihminen, jos häntä ei tunne.
Pentikäinen arvojen ytimessä
Laestadiolaiset juuret saanut Helsingin Sanomien päätoimittaja Mikael Pentikäinen on omimmalla alueellaan päästessään kirjoittamaan uuden arkkipiispan Kari Mäkisen tulikokeesta. On tosin vaikea arvioida kumpi johtajista, Pentikäinenkö vai Mäkinen on suuremman paineen alla elävä. Nyt ei haeta juominkien johtajaa vaan hienouden arvioijaa. – ”Arbiter bibendi” – ” Arbiter elegantiae.” (Petronius).
Molempien johdossa on instituutio, jonka tulevaisuutta ravistelevat yhtäällä ikääntyvä kansakunta ja arvokonservatiivit varovaiset jäärät sekä toisessa ääripäässä usein feministisiiven rohkeat ja vapaamieliset ryhmät, punavihreä liberaali. Kun toiseen suuntaan kumarrat, pyllistät samalla toiselle. Eikä hihoja saisi polttaa, vaikka ääriryhmät sitä harrastavatkin ja provosoivat kaiken aikaa pelkkää ilkeyttään tyyliin, kiusaa se on pienikin kiusa.
Helsingin Sanomat taustoittaa uutisensa nelikentällä, jossa piispat ovat jonossa joko vanhoillisina tai uudistusmielisinä sekä joko rohkeina tai varovaisina linjanvetäjinä.
Ääripäässä, kaukana toisistaan, ovat odotetusti Tampereen piispa Matti Repo ja Helsingin piispa Irja Askola. Lähellä Repoa ovat vanhoilliset Mikkelin Seppo Häkkinen ja Lapuan Simo Peura. Askolaa taas myötäilevät Kuopion Ville Riekkinen ja Porvoon Björn Vikström.
Espoon Mikko Heikka ja arkkipiispa Kari Mäkinen ovat lähellä toisiaan, perinteitä arvostavia ja samalla uudistajia myötäileviä liberaaleja. Oulun piispa on matalan profiilin maakuntapiispa. Ettei vaan taidetta taiteen vuoksi? – ”Ars gratia artis?” Taide pitkä, elämä lyhyt. – ”Ars longa, vita brevis.” Takavuosinamme keppi sen todisti. – ”Argumentum baculinum.” Nyt haetaan jo hienouden arvioijaa. – ”Arbiter elegantiae.” (Petronius).
Median sytyttämästä nuotiosta kirkkohistoriaan
Pentikäinen kertoo, kuinka harmittomasta Yleisradion Ajankohtaisohjelmasta syntyi palo, joka näyttäisi johtavan suoraan arvokeskustelumme ytimeen ja samalla vievän aiheen myös kirkkohistoriaan. Pentikäisen arvio on oikea, ja ainut mikä yllättää, on sen keskustelun myöhäinen vaihe. Moni ei kirkkoaan tunne, usko on vähäinen tai sitä ei ole lainkaan, mukana ollaan tradition kuljettamana ja osana kodin perintöä.
Tämä sama ilmiö tuli näkyviin takavuosien ympäristöpolitiikassa, missä tahansa sellaisessa, jossa ihminen kohtaa muuttuvan maailman uudet paradigmat ja maailmankuva on tarkistettava, päivitettävä tähän aikaan sopivaksi. Aasi hieromassa aasia ei enää kelpaa ensinkään. – ”Asinus asinum fricat.”
Hiljainen kristillisyys
Kari Mäkisen puhuma suomalainen “hiljainen kristillisyys” ei voi suvaita sellaista, jossa ihmisryhmiä jätetään vaille ihmisarvoa. Jos vastakkain ovat kaksi kirkon ja arvojemme ääripäätä, jompaa kumpaa kumarretaan, kaikki pienet vähemmistöt saavat silloin jatkossa kylmää kyytiä. Koska edessä on uudistus, kaikkien etu on uudistajapiispojen kyky onnistua työssään mahdollisimman nopeasti ja tämän varaan Mäkinenkin joutuu johtajuutensa rakentamaan.
Kirkosta Pentikäinen löytää lukuisia esimerkkejä. Ensimmäisenä kuitenkin Jeesuksen tavan hakea eksynyt lammas ja jättää muu lauma siksi ajaksi yksin. Eikä tarkoitus ole hukata uskossaan empiviäkään. Mentäköön siis enemmistön mielipiteen mukaisesti. – ”Arbitrio multitudinis.” (Cicero).
Jos vain tosiuskovat jätetään kirkkoon, kirkossa olisi mukana enää vain kourallinen intuitiiviseen jumalrakkauteen kykeneviä ja sen rationaalisesti itselleen tätä kautta perustelevia tapauksia. Spinoza löysi tällaisen ihmisen, mutta jo Nietzsche katsoi viimeisen kristityn kuolleen ristillä. Apostoleja hän moitti pelkuruudesta, johon arkkipiispa Kari Mäkisellä ei ole nyt varaa. Sellaisesta kärsisivät niin kirkon pienryhmät kuin vanhakantaiset tapauskovaisetkin, koko kirkkomme.
Päivän mietelauseet
Joka ei suostu antamaan muille anteeksi, tuhoaa sillan, jonka yli joutuu vielä joskus kulkemaan (Francis Bacon). Mieluiten uskotaan mieluisinta totuutta (Francis Bacon). Hyvä ja paha ovat nimityksiä, joilla merkitsemme halumme ja vastenmielisyytemme (Thomas Hobbes). Ei ole olemassa mitään sellaista kuin pysyvä mielenrauha niin kauan kuin elämme (Thomas Hobbes). Viha on ahdistusta, johon on etsitty ulkoinen syy (Baruch Spinoza). Ajatukset, jotka usein tulevat etsimättä, ikään kuin tipahtavat päähän, ovat tavallisesti kaikkein arvokkaimpia (John Locke). Useimmat ihmiset kykenevät suuriin, kuin hyviin tekoihin (Montesquieu). Tiedän olevani sivistyneiden ihmisten parissa, koska he sotivat ranskalaisten lailla (Voltaire). En hyväksy mielipidettänne, mutta tulen kuolemaani saakka puolustamaan teidän oikeuttanne ilmaista se (Voltaire). Ei ole järjenvastaista, että pidän ensisijaisempana kutisevan sormeni raapimista kuin maailman tuhoutumista (David Hume).